Lapsen eskarikaverin äiti oli soittanut kouluun ja valittanut meidän lapsesta!

[ap]

Silloin kun asiat menevät joiltakin vanhemmilta ihan yli, pitää heille sanoa erittäin kuuluvasti ja tiukasti vastaan. Eihän kukaan oikeasti, siis aikuinen, soita että mikset hyväksy mun lasta fb kaveriksi. Tai jos lapselle ei anneta puhelinnumeroa, koska vanhemmat voivat todellakin hoitaa nämä asiat keskenään. En minäkään antaisi lapseni antaa koulussa puh.numeroaan ellen minä ole siitä tietoinen. Nykypäivänä ei auta muu kuin tuoda hiukan sitä maalaisjärkeä takaisin ihmisten päähän, kerran sitä ei vielä siellä ole.

Ihanan järkevää tekstiä, kiitos!

 

[meah]

Outo vanhempi se toinenkin mutta ei tuokaan nyt ole oikein fiksun kuuloista käyttää eskarissa kännykkää mutta kieltäytyä antamasta numeroa jos toinen haluaisi soittaa ja sopia leikeistä. outoa kertakaikkiaan.

Mikä tässä on outoa?
Meidän eskarilaisella on kännykkä minun ja hänen mielenrauhan takia.
Ei siksi, että sitä numeroa jaeltaisiin joka kaverille ja puolitutulle.
Eikä sillä ole lupaa sen kummemmin sitä kännykkää käyttää eskarissa eskariaikana.

Mutta toisaalta jos eskariaikana puhutaan eskarikaverille että soita sitten eskarin jälkeen mulle kännykkään, niin se tavallaan on sitä valtapeliä, että toisille annetaan numero ja toisille ei.

Tavallaan. Tässä tapauksessa ap:n muksu olisi toki voinut selittää, että tarvitsee äidiltään luvan numeron antamiseen.
Noiden meidän eskareiden porukassa on tosi hyvä henki ja pieni ryhmä, mutta varsinkin isommassa porukassa aina käy niin, että tulee "bestiksiä" ja pienempiä, tiiviimpiä kaveriporukoita.
Kiusaamisesta, ulkopuolelle sulkemisesta yms. pitääkin keskustella (mielellään asiallisesti puolin ja toisin), mutta ei mun mielestä lastenkaan kohdalla ketään voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri, ainakaan hyvä kaveri.
Toimeen on tultava, kohtelias ja asiallinen on oltava. Mutta jos eskariryhmästä kolmen lapsen kaveriporukalla on toistensa numerot, niin ei se mun mielestä vielä ihan täytä minkään kiusaamisen tai valtapelin tunnusmerkkejä.
Varsinkaan jos kyseinen porukka on toisilleen tuttu ennestään ja muualtakin, kuin sieltä eskarista.

 

[Jellonainen]

Mutta toisaalta jos eskariaikana puhutaan eskarikaverille että soita sitten eskarin jälkeen mulle kännykkään, niin se tavallaan on sitä valtapeliä, että toisille annetaan numero ja toisille ei.

Eskarilaiset puhuu asioistaan koko ajan, joku käy samassa jumpassa toisen kanssa ja sanoo lähtiessään että nähdään jumpassa, jotkut pelaa samassa jalkkisjoukkueessa ja sanoo että nähdään harkoissa, jotkut on kavereita ja sanoo lähtiessään että mä soitan sulle sitten kun äiti sanoo että meille voi tulla. Missä on ongelma, en ymmärrä, oletkohan itse se äiti??

No jos sovitaan toisen kanssa että nähdään siellä jumpassa, ja kolmannella sanotaan että sä et saa tulla sinne jumppaan, niin se on sama asia.

 

[eikä]

Mutta toisaalta jos eskariaikana puhutaan eskarikaverille että soita sitten eskarin jälkeen mulle kännykkään, niin se tavallaan on sitä valtapeliä, että toisille annetaan numero ja toisille ei.

Eskarilaiset puhuu asioistaan koko ajan, joku käy samassa jumpassa toisen kanssa ja sanoo lähtiessään että nähdään jumpassa, jotkut pelaa samassa jalkkisjoukkueessa ja sanoo että nähdään harkoissa, jotkut on kavereita ja sanoo lähtiessään että mä soitan sulle sitten kun äiti sanoo että meille voi tulla. Missä on ongelma, en ymmärrä, oletkohan itse se äiti??

Ei siinä mitään valtapeliä ole, jotkut ovat parempia kavereita kuin toiset. Tämä näkyy ja kuuluu varmasti useammassa asiassa. Joo ei sitä numeroa kyllä kaikille anneta, joku järki sitten taas.

 

[Jellonainen]

Toimeen on tultava, kohtelias ja asiallinen on oltava. Mutta jos eskariryhmästä kolmen lapsen kaveriporukalla on toistensa numerot, niin ei se mun mielestä vielä ihan täytä minkään kiusaamisen tai valtapelin tunnusmerkkejä.
Varsinkaan jos kyseinen porukka on toisilleen tuttu ennestään ja muualtakin, kuin sieltä eskarista.

Entä jos neljäs haluaisi tulla osaksi sitä kaveriporukkaa mutta häntä ei päästetä, eikö se ole kiusaamista?

 

[ap]

No jos sovitaan toisen kanssa että nähdään siellä jumpassa, ja kolmannella sanotaan että sä et saa tulla sinne jumppaan, niin se on sama asia.

Paitsi että kukaan ei oo sanonut kenellekään mitään tuon tapaistakaan nyt. Olet varmaan itse entinen koulukiusattu tai 'kiusatun' äiti kun yrität väen vängällä saada tästä kauhean kiusaamisjutun.

 

[ap]

Entä jos neljäs haluaisi tulla osaksi sitä kaveriporukkaa mutta häntä ei päästetä, eikö se ole kiusaamista?

Oletko siis tosissasi sitä mieltä että meidän täytyy nyt hetimiten alkaa tämän lapsen perheen perhetuttaviksi?

 

[Jellonainen]

No jos sovitaan toisen kanssa että nähdään siellä jumpassa, ja kolmannella sanotaan että sä et saa tulla sinne jumppaan, niin se on sama asia.

Paitsi että kukaan ei oo sanonut kenellekään mitään tuon tapaistakaan nyt. Olet varmaan itse entinen koulukiusattu tai 'kiusatun' äiti kun yrität väen vängällä saada tästä kauhean kiusaamisjutun.

Miten niin? Kahdella on numero, kolmannelle sanotaan että sulle mä anna numeroa. Ihan sama asia.

 

[ap]

Miten niin? Kahdella on numero, kolmannelle sanotaan että sulle mä anna numeroa. Ihan sama asia.

Kolmannelle sanottiin että mä en saa antaa numeroa. KENELLEKÄÄN.

 

[Jellonainen]

Entä jos neljäs haluaisi tulla osaksi sitä kaveriporukkaa mutta häntä ei päästetä, eikö se ole kiusaamista?

Oletko siis tosissasi sitä mieltä että meidän täytyy nyt hetimiten alkaa tämän lapsen perheen perhetuttaviksi?

Ei. Mutta jos toinen yrittää tehdä tuttavuutta ja päästä leikkimään eskarin ulkopuolella, niin aika tylyltä se kuulostaa jos ei numeroa voi antaa, vaikka se parilla muulla on.

Olen ilmeisesti liian empaattinen ihminen, mutta osaan hyvin kuvitella miltä sellainen voi tuntua.

 

[Jellonainen]

Miten niin? Kahdella on numero, kolmannelle sanotaan että sulle mä anna numeroa. Ihan sama asia.

Kolmannelle sanottiin että mä en saa antaa numeroa. KENELLEKÄÄN.

Ja kahdella se kuitenkin on jo. Onhan se sitten jo annettu "kenellekään".

 

[ap]

Ei. Mutta jos toinen yrittää tehdä tuttavuutta ja päästä leikkimään eskarin ulkopuolella, niin aika tylyltä se kuulostaa jos ei numeroa voi antaa, vaikka se parilla muulla on.

Olen ilmeisesti liian empaattinen ihminen, mutta osaan hyvin kuvitella miltä sellainen voi tuntua.

Meille saa tulla ja meidän lapsi saa mennä heille mutta siihen ei tarvita meidän lapsen kännykkänumeroa ja ne jutut kulkee aikuisten kautta eikä kuusivuotiaiden kun kyse on vieraasta perheestä.

 

[eikä]

Mutta toisaalta jos eskariaikana puhutaan eskarikaverille että soita sitten eskarin jälkeen mulle kännykkään, niin se tavallaan on sitä valtapeliä, että toisille annetaan numero ja toisille ei.

Eskarilaiset puhuu asioistaan koko ajan, joku käy samassa jumpassa toisen kanssa ja sanoo lähtiessään että nähdään jumpassa, jotkut pelaa samassa jalkkisjoukkueessa ja sanoo että nähdään harkoissa, jotkut on kavereita ja sanoo lähtiessään että mä soitan sulle sitten kun äiti sanoo että meille voi tulla. Missä on ongelma, en ymmärrä, oletkohan itse se äiti??

No jos sovitaan toisen kanssa että nähdään siellä jumpassa, ja kolmannella sanotaan että sä et saa tulla sinne jumppaan, niin se on sama asia.

Kukas sitä kolmatta oli nyt kieltänyt tulemasta jumppaan??? Jos haluaa kaveriporukkaan niin sitten pitää tehdä töitä ja tutustua niihin muihin. Ei se helppoa ole, eikä kaikista parhaita kavereita tule, sitten tutustutaan toisiin lapsiin.

 

[ap]

Ja kahdella se kuitenkin on jo. Onhan se sitten jo annettu "kenellekään".

Lapsi ei saa itse antaa numeroaan kenellekään, oletko typerä vai esitätkö vaan ettet tajua?

 

[meah]

Toimeen on tultava, kohtelias ja asiallinen on oltava. Mutta jos eskariryhmästä kolmen lapsen kaveriporukalla on toistensa numerot, niin ei se mun mielestä vielä ihan täytä minkään kiusaamisen tai valtapelin tunnusmerkkejä.
Varsinkaan jos kyseinen porukka on toisilleen tuttu ennestään ja muualtakin, kuin sieltä eskarista.

Entä jos neljäs haluaisi tulla osaksi sitä kaveriporukkaa mutta häntä ei päästetä, eikö se ole kiusaamista?

Sekin riippuu monesta asiasta.
Yleisesti ottaen ei se mun mielestä ole.
Jos ne kolme tulee keskenään juttuun hyvin, homma toimii tai vaikka jollain niistä kolmesta ei kemiat kohtaa sen neljännen kanssa, niin miksi pitäisi väkisin ja vapaa-ajallakin kaveerata?

Mä olen tehnyt lapselleni selväksi, että siellä eskarissa ei ketään yksinään jätetä leikkien ulkopuolelle, ei tylytetä eikä kiusata. Mutta kyllä vapaa-aikansa saa mun mielestä lapsikin viettää sellaisessa seurassa jossa viihtyy.

Se jumpparyhmä-esimerkki on huono, koska tod.näk. jumpparyhmä on kaikille avoin, rajoituksina mahdollisesti ikä, ilmoittautumisjärjestys tms.

Puhelinnumero on henkilökohtainen yhteystieto, joka annetaan niille jotka sitä tarvitsee tai joille sen haluaa antaa.
Eskari-ikäisen ollessa kyseessä, minä päätän siitä ketkä sen tarvitsee, ja lapsen kanssa keskustellaan niistä, joille hän sen haluaa antaa.
Jos sitä pyytää joku sellainen, jolle lapsi ei sitä edes halua antaa, niin mun mielestä sen ei tarvitsekaan. EIkä se silti mitään kiusaamista ole.

 

[Jellonainen]

Ja kahdella se kuitenkin on jo. Onhan se sitten jo annettu "kenellekään".

Lapsi ei saa itse antaa numeroaan kenellekään, oletko typerä vai esitätkö vaan ettet tajua?

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

 

[ap]

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Lapsemme oli sanonut että en saa antaa numeroani kenellekään (sen kuuli aikuinenkin). Ei ole lapsen syy jos toinen suuttuu tai tulee surulliseksi siitä että hän tekee kuten äiti ja isi on opettanut. Eikä numeroa ole annettu kenellekään muullekaan siellä vaikka lapsi on ainakin kolme kertaa sanonut että Onni ja Emma pyysi mun kännykkänumeroa.

 

[Jellonainen]

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Lapsemme oli sanonut että en saa antaa numeroani kenellekään (sen kuuli aikuinenkin). Ei ole lapsen syy jos toinen suuttuu tai tulee surulliseksi siitä että hän tekee kuten äiti ja isi on opettanut. Eikä numeroa ole annettu kenellekään muullekaan siellä vaikka lapsi on ainakin kolme kertaa sanonut että Onni ja Emma pyysi mun kännykkänumeroa.

Toisaalta minä edelleen empaattisena ihmisenä ymmärrän, miksi siitä yhdestä voi tuntua pahalta, kun hän kuitenkin tietää että numero on annettu kahdelle muulle eskarikaverille. Pitääkö sitä sitten antaa siellä kenellekään, jos kerran sen kanssa on niin tarkkaa?

Tuollaisista asioista tulee nimittäin todella helposti kiusaamisen ja valtapelin välineitä, joten minusta se on joko-tai. Ei voi antaa numeroaan vain harvoille valituille siinä ryhmässä, jonka kanssa kuitenkin toimitaan ryhmänä päivittäin. Varsinkin jos se tulee päivittäisessä keskustelussa lasten kesken ilmi, kuka numeron on saanut ja kuka ei. Kiusaamista syntyy niin herkästi, että minusta on paras minimoida kiusaamisen välineet.

 

[meah]

Ja kahdella se kuitenkin on jo. Onhan se sitten jo annettu "kenellekään".

Lapsi ei saa itse antaa numeroaan kenellekään, oletko typerä vai esitätkö vaan ettet tajua?

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Sen asian varmaan olisi sitten voinut selvittää muutenkin, kuin sillä että surullisen lapsen äiti soittaa eskariin ja haukkuu pystyyn sen toisen lapsen vanhempineen...

Se surullinen ulkopuolelle jäänyt reppanakin on nimittäin voinut äidilleen kertoa oman versionsa vastauksesta.
Mä en ihan suorilta usko sanatarkasti mitään, mitä 6v. päästää suustaan. Jos jotain ongelmia on, niin ne sitten selvitetään asiallisesti ja keskustellen muiden vanhempien, eskarihenkilökunnan, taksikuskin tai milloin kenenkin kanssa, eikä ruveta nuppi punaisena räyhäämään siltä pohjalta, mitä lapsi kertoo jonkun muun kertoneen.

 

[eikä]

Ja kahdella se kuitenkin on jo. Onhan se sitten jo annettu "kenellekään".

Lapsi ei saa itse antaa numeroaan kenellekään, oletko typerä vai esitätkö vaan ettet tajua?

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Mitäs sitten jos ei olisi selittänyt. Ja jos ap lapsi ei vaikka olisi tykännyt koko lapsesta, tiedä vaikka kiusaaja ja tämä vain karttoi numeroa vaikka ei oli selvästi sanottu että en anna. Kyllä näin silti lapsi saa tehdä, eikä siitä pidä äidin lähteä eskari tädille huutamaan. Äiti vain selittää siellä kotona lapselleen minkä katsoo parhaakseen, saa kysyä toki itse asiasta ja sitten taas elämä hymyilee.

 

[ap]

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Lapsemme oli sanonut että en saa antaa numeroani kenellekään (sen kuuli aikuinenkin). Ei ole lapsen syy jos toinen suuttuu tai tulee surulliseksi siitä että hän tekee kuten äiti ja isi on opettanut. Eikä numeroa ole annettu kenellekään muullekaan siellä vaikka lapsi on ainakin kolme kertaa sanonut että Onni ja Emma pyysi mun kännykkänumeroa.

Toisaalta minä edelleen empaattisena ihmisenä ymmärrän, miksi siitä yhdestä voi tuntua pahalta, kun hän kuitenkin tietää että numero on annettu kahdelle muulle eskarikaverille. Pitääkö sitä sitten antaa siellä kenellekään, jos kerran sen kanssa on niin tarkkaa?

Tuollaisista asioista tulee nimittäin todella helposti kiusaamisen ja valtapelin välineitä, joten minusta se on joko-tai. Ei voi antaa numeroaan vain harvoille valituille siinä ryhmässä, jonka kanssa kuitenkin toimitaan ryhmänä päivittäin, varsinkin jos se tulee päivittäisessä keskustelussa lasten kesken ilmi, kuka numeron on saanut ja kuka ei.

Sille ei voi mitään että me ollaan perhetuttuja kahden eskarilaisen vanhempien kanssa ja ollaan paljon tekemisissä. Ei voi olla sääntöä joka pakottaa antamaan 6 v lapsen kännykän numeron jokaiselle eskarin lapselle! Sä oot päättänyt että me ollaan kiusaajia ja puolustelet äitiä joka haukkui sekä meidät että meidän lapsen, ja se on outoa.

 

[ap]

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Lapsemme oli sanonut että en saa antaa numeroani kenellekään (sen kuuli aikuinenkin). Ei ole lapsen syy jos toinen suuttuu tai tulee surulliseksi siitä että hän tekee kuten äiti ja isi on opettanut. Eikä numeroa ole annettu kenellekään muullekaan siellä vaikka lapsi on ainakin kolme kertaa sanonut että Onni ja Emma pyysi mun kännykkänumeroa.

Toisaalta minä edelleen empaattisena ihmisenä ymmärrän, miksi siitä yhdestä voi tuntua pahalta, kun hän kuitenkin tietää että numero on annettu kahdelle muulle eskarikaverille. Pitääkö sitä sitten antaa siellä kenellekään, jos kerran sen kanssa on niin tarkkaa?

Tuollaisista asioista tulee nimittäin todella helposti kiusaamisen ja valtapelin välineitä, joten minusta se on joko-tai. Ei voi antaa numeroaan vain harvoille valituille siinä ryhmässä, jonka kanssa kuitenkin toimitaan ryhmänä päivittäin, varsinkin jos se tulee päivittäisessä keskustelussa lasten kesken ilmi, kuka numeron on saanut ja kuka ei.

Sille ei voi mitään että me ollaan perhetuttuja kahden eskarilaisen vanhempien kanssa ja ollaan paljon tekemisissä. Ei voi olla sääntöä joka pakottaa antamaan 6 v lapsen kännykän numeron jokaiselle eskarin lapselle! Sä oot päättänyt että me ollaan kiusaajia ja puolustelet äitiä joka haukkui sekä meidät että meidän lapsen, ja se on outoa.

 

[eikä]

Minä sen tajuan, mutta lapsesi ei välttämättä ole selittänyt sitä tälle toiselle, vaan on vain sanonut etten anna numeroani. Siksi toinen on pahoittanut mielensä.

Lapsemme oli sanonut että en saa antaa numeroani kenellekään (sen kuuli aikuinenkin). Ei ole lapsen syy jos toinen suuttuu tai tulee surulliseksi siitä että hän tekee kuten äiti ja isi on opettanut. Eikä numeroa ole annettu kenellekään muullekaan siellä vaikka lapsi on ainakin kolme kertaa sanonut että Onni ja Emma pyysi mun kännykkänumeroa.

Toisaalta minä edelleen empaattisena ihmisenä ymmärrän, miksi siitä yhdestä voi tuntua pahalta, kun hän kuitenkin tietää että numero on annettu kahdelle muulle eskarikaverille. Pitääkö sitä sitten antaa siellä kenellekään, jos kerran sen kanssa on niin tarkkaa?

Tuollaisista asioista tulee nimittäin todella helposti kiusaamisen ja valtapelin välineitä, joten minusta se on joko-tai. Ei voi antaa numeroaan vain harvoille valituille siinä ryhmässä, jonka kanssa kuitenkin toimitaan ryhmänä päivittäin. Varsinkin jos se tulee päivittäisessä keskustelussa lasten kesken ilmi, kuka numeron on saanut ja kuka ei. Kiusaamista syntyy niin herkästi, että minusta on paras minimoida kiusaamisen välineet.

Kyllä elämä tulee olemaan kylmää ja kovaa sinun lapselle, jos tällaisessa pumpulissa sitä kasvatat.

 

[Jellonainen]

Sille ei voi mitään että me ollaan perhetuttuja kahden eskarilaisen vanhempien kanssa ja ollaan paljon tekemisissä. Ei voi olla sääntöä joka pakottaa antamaan 6 v lapsen kännykän numeron jokaiselle eskarin lapselle! Sä oot päättänyt että me ollaan kiusaajia ja puolustelet äitiä joka haukkui sekä meidät että meidän lapsen, ja se on outoa.

En ole päättänyt, mutta yritän saada sinut näkemään että tuollainen tilanne voi olla ongelmallinen. Sinusta siinä ei ole mitään ongelmaa. Vaikken edelleenkään ymmärrä miksi eskarilaisella pitää olla kännykkä.

 

[a]

En ole päättänyt, mutta yritän saada sinut näkemään että tuollainen tilanne voi olla ongelmallinen. Sinusta siinä ei ole mitään ongelmaa. Vaikken edelleenkään ymmärrä miksi eskarilaisella pitää olla kännykkä.

Yhteyden pitoa varten kun kotipuhelinta ei ole, siksi eskarilaisella on kännykkä. Pitääkin alkaa pillittämään eskarissa että meidän lasta kiusataan kun hänellä ei ole kaikkien kännykkänumeroita vaan ainoastaan kahden!