Lapsen hoito/ anoppi

[Tiipi81]

ihan sellasena ilmaan heitettynä kysymyksenä, et kun meil jokaisella on oma luonteemme ja kaikki luonteethan ei tule juttuun keskenään. niin kuin se on, onko isovanhemmilla oikeutta pitää jostain lapsenlapsesta enemmän kuin toisesta? koska vaikee uskoo, et kaikkien lastenlasten kans kemiat pelais juuri samoin. en pysty tätä kysymystä myöskään käytännön tasolla arvioimaan, mein lapsilla kun ei ole lainkaan isovanhempia, kaikki on kuolleet aikas nuorina.

Minusta ihmisellä on aina oikeus pitää tai olla pitämättä kenestä haluaa. Mutta mä en ainakaan omien vanhempieni kohdalla usko, että he pitäisivät mun lapsistani vähemmän kuin systerin lapsista, vaikka mun lapseni ovatkin olleet mummolassa paljon harvemmin kuin systerin lapset.

Mä tuossa hetki sitten mietin, että ainakin mun tuttavapiirissäni äidit yleensä pyytävät apua omilta äideiltään ja siten lapsenlapset ovat enemmän tekemisissä äidin puoleisten isovanhempiensa kanssa kuin isän puolen isovanhempien kanssa ja näin ollen isän puolen isovanhemmat saattavat jäädä lapsille vieraammiksi.

Tämä on muuten totta omallakin kohdalla.

 

[meillä]

me ollaan suvun ne kamalat sukulaiset jotka ovat omineet mummot/papat omille lapsilleen!!
Mun puolelta ei lapsenlapsia ole muita kun meidän tytöt ja tytöt ovat aika paljon tekemisissä vanhempieni kanssa esim.käyvät laiva matkoilla nytkin ottavat esikon mukaansa etelään. vievät lapsia paikkoihin mihin meillä työssäkäyvillä vanhemmilla ei ole aikaa! (äitini hoitaa "kaikki" lasten lomat joita tarhasta tulee lapsiamme tyyliin nytkin joululoman välipäivät kun itse olemme töissä! )
Veljeni avokin lapsi käy kyllä "mummolassa" mutta vanhempani eivät samallalailla ostele tavaroita kuljeta ympärinsä kuten meidän tyttöjä. veljeni välillä piikittelee aiheesta mutta tällä avokin lapsella on kyllä omatkin mummolansa...joissa sitten saa huomionsa ainut että ne asuvat meistä ja heistä todella kaukana joten näkevät harvoin.

Sitten mieheni puoli anoppi hoitaa lasteni tarhaan viennit aamulla kun itse lähden töihin. Anoppi tulee meille joka aamu klo 6 ja vie lapset tarhaan klo 8 aikaan ja hakee ne sieltä pois 15-16 aikaan vie harrastuksiin tai sitten menevät meille tekemään iltaruokaa tulen töistä vähän ennen klo 17.
Mieheni veljellä on kolme lasta ja he näkevät tässä systeemissä paljon vikoja ja soittelevat meille sekä anopille jatkuvalla syötöllä ja haukkuvat... no itse en noteeraa miksi pitäisi? anoppi tekee tätä vapaa ehtoisesti itse ilmoitti että ota vaan uusi haastava työ vastaan kyllä hän hoitaa aamut ja hakemiset. Näin jatkamme kunnes anoppi sanoo että ei jaksa. *tarvii varmaan laittaa kone kiinni ettei tule kakkaa niskaan*

 

[vieras]

me ollaan suvun ne kamalat sukulaiset jotka ovat omineet mummot/papat omille lapsilleen!!
Mun puolelta ei lapsenlapsia ole muita kun meidän tytöt ja tytöt ovat aika paljon tekemisissä vanhempieni kanssa esim.käyvät laiva matkoilla nytkin ottavat esikon mukaansa etelään. vievät lapsia paikkoihin mihin meillä työssäkäyvillä vanhemmilla ei ole aikaa! (äitini hoitaa "kaikki" lasten lomat joita tarhasta tulee lapsiamme tyyliin nytkin joululoman välipäivät kun itse olemme töissä! )
Veljeni avokin lapsi käy kyllä "mummolassa" mutta vanhempani eivät samallalailla ostele tavaroita kuljeta ympärinsä kuten meidän tyttöjä. veljeni välillä piikittelee aiheesta mutta tällä avokin lapsella on kyllä omatkin mummolansa...joissa sitten saa huomionsa ainut että ne asuvat meistä ja heistä todella kaukana joten näkevät harvoin.

Sitten mieheni puoli anoppi hoitaa lasteni tarhaan viennit aamulla kun itse lähden töihin. Anoppi tulee meille joka aamu klo 6 ja vie lapset tarhaan klo 8 aikaan ja hakee ne sieltä pois 15-16 aikaan vie harrastuksiin tai sitten menevät meille tekemään iltaruokaa tulen töistä vähän ennen klo 17.
Mieheni veljellä on kolme lasta ja he näkevät tässä systeemissä paljon vikoja ja soittelevat meille sekä anopille jatkuvalla syötöllä ja haukkuvat... no itse en noteeraa miksi pitäisi? anoppi tekee tätä vapaa ehtoisesti itse ilmoitti että ota vaan uusi haastava työ vastaan kyllä hän hoitaa aamut ja hakemiset. Näin jatkamme kunnes anoppi sanoo että ei jaksa. *tarvii varmaan laittaa kone kiinni ettei tule kakkaa niskaan*

Eli käytät siekailematta hyväksesi omaa äitiäsi sekä anoppiasi
lastesi hoitajana...miksi ihmeessä edes teit lapsia???

 

[ihmettelijä]

Mutta anopin tehtävähän ei ole hoitaa lasta vaan lasten vanhempien! Nykyään jatkuvasti kuulee valitusta kun isovanhemmat ei hoida lapsia, itse ne lapset kuuluu hoitaa ja jos tarvii hoitajaa palkkaa sellaisen!

Itseasiassa isovanhempien tehtäviin kuuluu auttaa lastenlasten hoitamisessa. Niin se on ollut jo vuosisatoja. Nykyaikaan kuuluu valitettavasti omaan napaan tuijottaminen eikä sukulaisista huolehdita, saati sitten tuntemattomista. Vanhukset laitetaan nykyään ennemmin laitokseen kuin että heitä autettaisiin. Avun tulee liikkua molempiin suuntiin.

 

[Chocolatte]

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Minä nyt luin vaan tämän sinun alotuksen.

Aika tuttua tekstiä. Mulla miehen sisko harrasti samaa kun hänen oma eka (ainoa) biolapsensa synty 3v sitte. 2v sitä kesti, sitte alkoi vähän harveta, kun mummu sai poikaystävän. Pistin nuoruuden piikkiin. Kyllähän se vähän rassas, että me ei ikinä sitte enää saatu meidän (silloin) kahta lasta mihinkään hoitoon, että ois saatu ite yks ilta hengähtää, koska miehen siskon poika oli mummulla ainakin joka toinen viikonloppu ja usein päivisinkin, että äitinsä pääsi kaverin luo. :headwall:

Nyt jälkeen päin ajateltuna, olisi ollut parempi jos olisin sanonut asiasta heti kun alkoi mummussa näkyä ekat väsymyksen merkit. Miehen kanssa sitä usein keskenämme kirottiin, mutta ollaan liian kilttejä haastaamaan riitaa. Ja aateltiin, että sitte kaikki aattelee meistä että ollaanpa lapsellisia. Ei meidän lapsia olis tarttenu yhtä paljon hoitaa, mutta edes kerran parissa kuussa. Ja olis antanu sen mummon levätä.

Kaikista huvittavinta, että nyt se miehen sisko manaa miehensä eksää, joka ei halua enää omia lapsiaan luokseen joka viikonloppu, että kun "se Xxxxx ei halua niitä kun se tarttee oman aikansa. Kyllä lapsistaan pitää jaksaa huolehtia kun niitä on kerran tehny" :headwall: Teki mieli sanoa jotain ilkeää mutta enpä sitte viittiny. Minä en edes muista koska mulla olis ollu omaa aikaa. Joskus tuntuu, että näännyn väsymykseen. :/

 

[Tiipi81]

Chocolaadi: Kiitos kirjoituksestasi. (Ja pirhana tuota nikkiäsi... suklaahimo iski )
Itsekin olen tuota miettinyt, että en uskalla asiasta ääneen puhua, etten vaikuta lapselliselta..

 

[Keittiönoita]

Itseasiassa isovanhempien tehtäviin kuuluu auttaa lastenlasten hoitamisessa. Niin se on ollut jo vuosisatoja. Nykyaikaan kuuluu valitettavasti omaan napaan tuijottaminen eikä sukulaisista huolehdita, saati sitten tuntemattomista. Vanhukset laitetaan nykyään ennemmin laitokseen kuin että heitä autettaisiin. Avun tulee liikkua molempiin suuntiin.

Minusta isovanhempien tehtäviin ei kuulu lastenlastensa hoitaminen. On toki mukavaa, jos isovanhemmat haluavat näin tehdä, mutta mikään velvollisuus se ei heille ole. Kuten ei ole sekään, että lapset huolehtisivat vanhemmistaan näiden tullessa vanhoiksi. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Harva asuu nykyisin omien tai puolisonsa kanssa samassa taloudessa. Useimpien pienten lasten isovanhemmat ovat nykyisin kodin ulkopuolella ansiotyössä ja mummu on pullantuoksuinen vain, jos työpäivänsä jälkeen ehtii käydä konditoriassa. Tahti työelämässä on kireä ja isovanhemmatkin tarvitsevat viikonloppuisin hengähdysaikaa jaksaakseen taas seuraavan työviikon.

Yksi naisen elämän paradokseja on, että juuri kun omat lapset on saanut isoiksi ja kuvittelisi voivansa hetken hengähtää, omat vanhemmat alkavat tarvita apua. Ja kun siitä pääsee - tai jo samaan aikaan - pitäisi myös ruveta hoitamaan lapsenlapsiaan. Ja käydä töissä. Miehillä tätä ongelmaa ei jostain syystä ole.

 

[itsekin joskus mummo]

Oon samaa mieltä ihmettelijän kanssa. Kun tekee lapsia niin on velvoitettu pitämään niistä huolta loppuelämän ja myös tulevista polvista! Toivoisin että omat vanhempanikin tajuaisivat että lapset ovat pieniä vaan hetken ja äidit kovilla varsinkin ensimmäisen lapsen vauva aikana. Saatika sitten kun meillekkin tuli kaksi esikoista yhtä aikaa,iso harppaus "itsekkäästä" baarissa hyppääjästä muuttua äidiksi ilman mitään apua mistään.

 

[d u m b o]

Meillä ei ihan vastaavaa kokemusta ole, mutta kerronpa kuitenkin. Mun isä nimittäin on katellinen siskoni apelle, kun siskoni lapset ovat tutumpia hälle. Siskoni lapset ovat isovanhemmillaan (siskoni anopilla) päivähoidossa, joten on luonnollista, että joka päivä nähdyt isovanhemmat tulevat paremmin tutuiksi, kuin ne joita näkee vain kerran viikossa.

 

[Tuttelintuure]

Meillä ei ihan vastaavaa kokemusta ole, mutta kerronpa kuitenkin. Mun isä nimittäin on katellinen siskoni apelle, kun siskoni lapset ovat tutumpia hälle. Siskoni lapset ovat isovanhemmillaan (siskoni anopilla) päivähoidossa, joten on luonnollista, että joka päivä nähdyt isovanhemmat tulevat paremmin tutuiksi, kuin ne joita näkee vain kerran viikossa.

Meilläkin anoppi on kateellinen, jos lapset on tehnyt jotain kivaa äitini kanssa... vaikka oma äitini asuu vähän kauempana ja lapset näkevät anoppia useammin. Tottakai kun äitini tapaa lapsia pari kertaa kuussa, hän koittaa keksiä jotain ekstrahauskaa, kuten uimahallireissuja, elokuvissakäyntiä sun muuta! En ymmärrä, miksi se on anopiltani pois!

 

[ihmettelijä]

Itseasiassa isovanhempien tehtäviin kuuluu auttaa lastenlasten hoitamisessa. Niin se on ollut jo vuosisatoja. Nykyaikaan kuuluu valitettavasti omaan napaan tuijottaminen eikä sukulaisista huolehdita, saati sitten tuntemattomista. Vanhukset laitetaan nykyään ennemmin laitokseen kuin että heitä autettaisiin. Avun tulee liikkua molempiin suuntiin.

Minusta isovanhempien tehtäviin ei kuulu lastenlastensa hoitaminen. On toki mukavaa, jos isovanhemmat haluavat näin tehdä, mutta mikään velvollisuus se ei heille ole. Kuten ei ole sekään, että lapset huolehtisivat vanhemmistaan näiden tullessa vanhoiksi. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Harva asuu nykyisin omien tai puolisonsa kanssa samassa taloudessa. Useimpien pienten lasten isovanhemmat ovat nykyisin kodin ulkopuolella ansiotyössä ja mummu on pullantuoksuinen vain, jos työpäivänsä jälkeen ehtii käydä konditoriassa. Tahti työelämässä on kireä ja isovanhemmatkin tarvitsevat viikonloppuisin hengähdysaikaa jaksaakseen taas seuraavan työviikon.

Yksi naisen elämän paradokseja on, että juuri kun omat lapset on saanut isoiksi ja kuvittelisi voivansa hetken hengähtää, omat vanhemmat alkavat tarvita apua. Ja kun siitä pääsee - tai jo samaan aikaan - pitäisi myös ruveta hoitamaan lapsenlapsiaan. Ja käydä töissä. Miehillä tätä ongelmaa ei jostain syystä ole.

Minä olen mies Hoidin omaa mummoani muiden sukulaisten kanssa niin, että hänen ei tarvinnut mennä laitokseen, vaan pystyi olemaan kotonaan. Lopussa kävimme vuoronperään niin, että joku oli aina hänen luonaan. Otan sukulaisten lapsia tarvittaessa hoitoon (ja vaikka vaimo olisi muualla). Auttelen anoppiani hoitaen joitakin töitä, koska appeni on halvaantunut. Meillä lasten isovanhemmat ja tädit/sedät ottavat lapsia hoitoon sen mukaan miten pystyvät. Tietysti töissä ollessa ei pysty, mutta jos on vapaapäivä eikä varattuja menoja niin halukkaasti autetaan.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että emme asu Helsingin kalseassa ilmapiirissä, vaan maaseutukaupungissa. Tietysti jos on muuttanut Helsinkiin työnperässä, niin suvun tukiverkot putoavat pois. Kun lapset ovat pieniä, niin silloin tarvitsee paljon apua, kuten myöhemmin vanhuuden vaivoissa.

 

[Keittiönoita]

Oon samaa mieltä ihmettelijän kanssa. Kun tekee lapsia niin on velvoitettu pitämään niistä huolta loppuelämän ja myös tulevista polvista! Toivoisin että omat vanhempanikin tajuaisivat että lapset ovat pieniä vaan hetken ja äidit kovilla varsinkin ensimmäisen lapsen vauva aikana. Saatika sitten kun meillekkin tuli kaksi esikoista yhtä aikaa,iso harppaus "itsekkäästä" baarissa hyppääjästä muuttua äidiksi ilman mitään apua mistään.

Tuosta olen hieman eri mieltä. Eli kun teet lapsen, olet koko lopun elämääsi, hamaan hautaan asti, velvollinen hoitamaan muita? Ja jos et ole halukas koko loppuelämäsi kestävään hoitovelvoitteeseen, et voi hankkia lapsiakaan? Mä huomaan jo nyt, vasta 46-vuotiaana, miten paljon väsyneempi olen kuin esim 10 vuotta sitten. Enkä usko, että mitään ihmepiristystä tulisi iän myötä tapahtumaan. Erilaiset ruumiilliset krempat lisääntyy koko ajan ja välillä haluaisi vaan jäädä kipujensa kanssa peiton alle. Eläkeikäkin on vielä kovin kaukana, joten edes tästä työelämästä ei pääse lähitulevaisuudessa eroon.

Mä tulen luultavasti auttamaan lapsiani heidän jaksamisessaan omien lastensa kanssa, mutta mun on pidettävä myös oma jaksamiseni mielessä. Ja itse asiassa - niin itsekästä kuin se onkin - ajateltava ihan ekana omaa jaksamistani. Yhden burn outin olen jo sairastanut ja toista en aio sairastaa. Vaikka se jonkun mielestä olisi miten mun velvollisuuteni, kun kerran 24 veenä tein lapsen tähän maailmaan.

 

[Napasaara]

Toi on muuten ihan totta että tyttäset pyytävät hoitoapua omalta äidiltään. Se vain on helpompaa...

 

[Keittiönoita]

Minä olen mies Hoidin omaa mummoani muiden sukulaisten kanssa niin, että hänen ei tarvinnut mennä laitokseen, vaan pystyi olemaan kotonaan. Lopussa kävimme vuoronperään niin, että joku oli aina hänen luonaan. Otan sukulaisten lapsia tarvittaessa hoitoon (ja vaikka vaimo olisi muualla). Auttelen anoppiani hoitaen joitakin töitä, koska appeni on halvaantunut. Meillä lasten isovanhemmat ja tädit/sedät ottavat lapsia hoitoon sen mukaan miten pystyvät. Tietysti töissä ollessa ei pysty, mutta jos on vapaapäivä eikä varattuja menoja niin halukkaasti autetaan.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että emme asu Helsingin kalseassa ilmapiirissä, vaan maaseutukaupungissa. Tietysti jos on muuttanut Helsinkiin työnperässä, niin suvun tukiverkot putoavat pois. Kun lapset ovat pieniä, niin silloin tarvitsee paljon apua, kuten myöhemmin vanhuuden vaivoissa.

Hieno homma :flower: :flower: Ei tämä Helsingin kupeessa asuminenkaan mitenkään itsekkääksi tee ja itse asiassa meidän perheessä on ollut tapana auttaa toisiamme. Minä, siskoni ja vanhempani asumme kaikki tässä samassa rivitaloyhtiössä. Ihan käytönnön syistä, koska on tosi helppoa soittaa kaupasta äidille ja kysyä, tarvitseeko hän jotain. Mun siskoni - jolla on auto ja ajokortti - taas kysyy välillä multa, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kauppareissulle. On aivan ihanaa, kun voi ostaa kerralla isomman satsin eikä tarvitse tehdä painavien ostosten (esim koiranruokasäkki) takia montaa erillistä kauppareissua. Mä olen jo kauan sitten luvannut vanhemmilleni, että niin kauan kuin mun taitoni riittävät, heitä ei laitokseen laiteta. Olen pyrkinyt järjestämään työni siten, että en ole ajasta tai paikasta riippuvainen työn suhteen. Voin siis aivan hyvin näpytellä tätä näppistä toimistolta, kotoa tai vanhempieni luota. Reilu viikko sitten näpyttelin tyttäreni luota, kun hän oli Japanissa ja minä kissavahtina.

Mulla on kuitenkin omat rajani, miten paljon jaksan tehdä. Burnoutin kynnyksellä on taas tänäkin syksynä käyty eikä mun vielä edes tarvitse kamalasti auttaa vanhempiani eikä mulla ole lapsenlapsia.

 

[Röyhkeää on]

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

 

[saa siinä ihmetellä]

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

Niin, anoppilaan meilläkin toinen vain vie omansa ja sanoo, että hakee sitten ja sitten. Me pyydellään viikkoja ennen ja ei koskaan sovi. No, eipä enää kyselläkään.

 

[.]

Mutta anopin tehtävähän ei ole hoitaa lasta vaan lasten vanhempien! Nykyään jatkuvasti kuulee valitusta kun isovanhemmat ei hoida lapsia, itse ne lapset kuuluu hoitaa ja jos tarvii hoitajaa palkkaa sellaisen!

Minä taas olen sitä mieltä, että jos kerran hoitaa toisia lapsia niin johan täytyy silloin olla jokin moraali ja järki hommassa ja hoitaa myös muita. Täysin paska ihminen sellainen on joka hoitaa ilman pätevää ja hyvää syytä vain toisia.

 

[Napasaara]

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

Me kanssa kerran avattiin suumme appivanhemmille kun anoppi hiukan juoneena alkoi hokemaan meille että "teidän täytyy antaa isovanhemmille tilaa" siihen sitten sanottiin etä vaikea antaa tilaa kun heidän tyttären lapsi "puolet viikkoa asuu heillä" että ei pystytä tuomaan omia lapsiamme hoitoon silloin harva kerta kun appivanhemmat saisi levähtää. Tiedän että tämä on kerrottu teenpäin mieheni siskolle koska kumma dissaus fiilis hänen puoleltaan on kyllä ollut aistittavissa siitä lähtien. Varmasti pitää huolen siitä että meidän lapset ei jatkossakaan paljon mummolassa ole.

Mutta siis ajattelin tämän anoppini hokeman "teudän tarttee antaa enemmän tilaa isovanhemmille" johtuneen siitä että tiedostaa tilanteen ja kokee huonoa omaatuntoa ja yritti vähän niinkuin sysätä tilanteen syyt meidän niskoille...

 

[Keittiönoita]

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

Ei se mun mielestäni ole mitenkään röyhkeää vaan ihan luonnollista, että äiti pyytää apua omalta äidiltään. Tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu ja toivon, että tämä myös vielä pitkäään jatkuu, koska tästä voin oppia jotakin. Mulla on tytär 21 v ja poika 16 v. Mä tiedän, että tyttäreni voi milloin tahansa pyytää multa apuani. Ja niin voi poikanikin. Mä myös uskon tuntevani tyttäreni niin hyvin, että vaistoan, milloin hän on avun tarpeessa. Ja uskon saman toimivan myös poikani kohdalla. Mutta mä en varmasti opi koskaan tuntemaan vavyäni/miniääni niin hyvin, että vaistoaisin heidän olevan apuni tarpeessa. Ja vaikka vaistoisinkin, niin se ei tilannetta paljon muuksi muuta. Mä uskon voivani milloin tahansa sanoa tyttärelleni, että "kuulepas, musta nyt tuntuu, ettei tästä hommasta tule yhtään mitään ja sä tarviit jonkun auttamaan" ja tyttö siinä tilanteessa varmaan purskahtaa itkuun helpotuksesta. Mä EN kuitenkaan voi koskaan sanoa samaa miniälleni, koska on melko todennökäistä, että jos hän pillahtaisi itkuun, se itku olisi kiukusta eikä helpotuksesta. Siksi toivon, että tuo junnu, jos joskus vaimonsa on avun tarpeessa, ymmärtää toimia välikätenä vaimonsa ja äitinsä välillä.

 

[Sama]

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

Niin, anoppilaan meilläkin toinen vain vie omansa ja sanoo, että hakee sitten ja sitten. Me pyydellään viikkoja ennen ja ei koskaan sovi. No, eipä enää kyselläkään.

Sinäänsä lohduttavaa että on kohtalotovereita, mutta en minä tätä tule hyväksymään koskaan. Yrittää en enää viitsi, mutta hyväksyä tällaista en kuitenkaan voi.

 

[vicy]

Onkohan meillä, ap, sama anoppi?? Tuo kuullostaa liian tutulta....

 

[Keittiönoita]

Mutta anopin tehtävähän ei ole hoitaa lasta vaan lasten vanhempien! Nykyään jatkuvasti kuulee valitusta kun isovanhemmat ei hoida lapsia, itse ne lapset kuuluu hoitaa ja jos tarvii hoitajaa palkkaa sellaisen!

Minä taas olen sitä mieltä, että jos kerran hoitaa toisia lapsia niin johan täytyy silloin olla jokin moraali ja järki hommassa ja hoitaa myös muita. Täysin paska ihminen sellainen on joka hoitaa ilman pätevää ja hyvää syytä vain toisia.

Mistä kukaan tietää, mikä toisen syy on? Minä ainakin uskon vakaasti siihen, että tyttäreni tulee jatkossakin avautumaan mulle enemmän ongelmistaan kuin mahdollinen miniäni. Ja jos ja kun tyttäreni mulle asioistaan kertoo, en tosiaankaan aio kailottaa hänen ongelmistaan miniälleni. Enkä kyllä tekisi sitä toisinkaan päin. Jos taas jonain päivänä hoidan enemmän poikani lapsia kuin tyttäreni lapsia, syyt siihen eivät kuulu millään tavalla vävylleni.

 

[Sama]

Ihan kuin minun kirjoittamani. Yritettiin puhua tilanteesta (koska meillä ei ole ketään muuta joka olisi lasten kanssa meidän lisäksemme), mutta oli mennä välit poikki kokonaan Miehen sisko pitää huolen vaikka millä keinoin ettei nykyinen tilanne muutu. Turha yritys siis. Röyhkeät syövät maanhiljaiset tuosta vain hotkaisemalla näköjään.

Ei se mun mielestäni ole mitenkään röyhkeää vaan ihan luonnollista, että äiti pyytää apua omalta äidiltään. Tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu ja toivon, että tämä myös vielä pitkäään jatkuu, koska tästä voin oppia jotakin. Mulla on tytär 21 v ja poika 16 v. Mä tiedän, että tyttäreni voi milloin tahansa pyytää multa apuani. Ja niin voi poikanikin. Mä myös uskon tuntevani tyttäreni niin hyvin, että vaistoan, milloin hän on avun tarpeessa. Ja uskon saman toimivan myös poikani kohdalla. Mutta mä en varmasti opi koskaan tuntemaan vavyäni/miniääni niin hyvin, että vaistoaisin heidän olevan apuni tarpeessa. Ja vaikka vaistoisinkin, niin se ei tilannetta paljon muuksi muuta. Mä uskon voivani milloin tahansa sanoa tyttärelleni, että "kuulepas, musta nyt tuntuu, ettei tästä hommasta tule yhtään mitään ja sä tarviit jonkun auttamaan" ja tyttö siinä tilanteessa varmaan purskahtaa itkuun helpotuksesta. Mä EN kuitenkaan voi koskaan sanoa samaa miniälleni, koska on melko todennökäistä, että jos hän pillahtaisi itkuun, se itku olisi kiukusta eikä helpotuksesta. Siksi toivon, että tuo junnu, jos joskus vaimonsa on avun tarpeessa, ymmärtää toimia välikätenä vaimonsa ja äitinsä välillä.

On luonnollista että pyydetään apua omalta äidiltä (kellä sellainen on). Se ei että tehdään mitä hyvänsä ja millä keinoin hyvänsä, ettei oman sisaruksen lapset saa mummoltaan mitään huomiota. Luonnehäiriöisiä on monenlaisia.

 

[Napasaara]

Itsekkin olen miettinyt että miten tästä tilanteesta yli pääsen. Tuntuu että tällä hetkellä vie kauheasti energiaa kun asiaa murehdin. Tiedän että varmasti helpottaa sitten kun taas palaan työelämään, mutta nyt on liikaa aikaa tätä miettiä. Tätä elämää kuitenkin vain kerran eletään ja todella harmi että tällaisenkin asian joutuu kokemaan. Välillä mietin kuinka paljon olen valmis ottamaan vastaan näitä juttuja vain säilyttääkseni välini appivanhempiin....

 

[ihmettelijä]

Minä olen mies Hoidin omaa mummoani muiden sukulaisten kanssa niin, että hänen ei tarvinnut mennä laitokseen, vaan pystyi olemaan kotonaan. Lopussa kävimme vuoronperään niin, että joku oli aina hänen luonaan. Otan sukulaisten lapsia tarvittaessa hoitoon (ja vaikka vaimo olisi muualla). Auttelen anoppiani hoitaen joitakin töitä, koska appeni on halvaantunut. Meillä lasten isovanhemmat ja tädit/sedät ottavat lapsia hoitoon sen mukaan miten pystyvät. Tietysti töissä ollessa ei pysty, mutta jos on vapaapäivä eikä varattuja menoja niin halukkaasti autetaan.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että emme asu Helsingin kalseassa ilmapiirissä, vaan maaseutukaupungissa. Tietysti jos on muuttanut Helsinkiin työnperässä, niin suvun tukiverkot putoavat pois. Kun lapset ovat pieniä, niin silloin tarvitsee paljon apua, kuten myöhemmin vanhuuden vaivoissa.

Hieno homma :flower: :flower: Ei tämä Helsingin kupeessa asuminenkaan mitenkään itsekkääksi tee ja itse asiassa meidän perheessä on ollut tapana auttaa toisiamme. Minä, siskoni ja vanhempani asumme kaikki tässä samassa rivitaloyhtiössä. Ihan käytönnön syistä, koska on tosi helppoa soittaa kaupasta äidille ja kysyä, tarvitseeko hän jotain. Mun siskoni - jolla on auto ja ajokortti - taas kysyy välillä multa, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kauppareissulle. On aivan ihanaa, kun voi ostaa kerralla isomman satsin eikä tarvitse tehdä painavien ostosten (esim koiranruokasäkki) takia montaa erillistä kauppareissua. Mä olen jo kauan sitten luvannut vanhemmilleni, että niin kauan kuin mun taitoni riittävät, heitä ei laitokseen laiteta. Olen pyrkinyt järjestämään työni siten, että en ole ajasta tai paikasta riippuvainen työn suhteen. Voin siis aivan hyvin näpytellä tätä näppistä toimistolta, kotoa tai vanhempieni luota. Reilu viikko sitten näpyttelin tyttäreni luota, kun hän oli Japanissa ja minä kissavahtina.

Mulla on kuitenkin omat rajani, miten paljon jaksan tehdä. Burnoutin kynnyksellä on taas tänäkin syksynä käyty eikä mun vielä edes tarvitse kamalasti auttaa vanhempiani eikä mulla ole lapsenlapsia.

Tietenkin jokainen tekee jaksamisensa mukaan. Ei itseään tarvitse piippuun ajaa, mutta vaikka kerta kuukaudessa tuskin ketään väsyttää. Sinä itse kuitenkin autat muita ja saat apua, mutta on joitakin jotka eivät saa apua mistään.