Lapsen hoito/ anoppi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiipi81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Napasaara:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Alkuperäinen kirjoittaja Pähkinä-:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Alkuperäinen kirjoittaja Pähkinä-:
Kokeile pyytää anoppi teille, ja jos sopii niin voihan hän jäädä teille yksin lapsen kaa ja sanoa toisille että on sinä päivänä varattu. Kannattaa kokeilla.

Tää on muuten hyvä idea! :) Täytyypä pistää mieleen...

Toimii varmaan vielä paremmin jos pyydät ajoissa ja annat anopille useamman vaihtoehdon jotta hän voi itse valikoida mikä päivä sopis parhaiten.

Ai niin tuli muuten mieleen, että kaksi kertaa on anoppi käynyt meillä kotona lastamme katsomassa (pyydetty on kymmeniä kertoja). Kummallakin kerralla hänellä oli miehen siskon lapsi mukana. Ja oikeesti koko vierailun ajan keskittyi vain häntä hoitamaan. Otin välillä tämän lapseni serkun syliin, että anoppi voisi meiän pojan kanssa leikkiä niin vähän aikaa katseli poikaa ja totesi vain, että onpa se rauhallinen ja sitten rupesi tätä toista lasta syöttämään... :headwall:

Joo, täytyy kertoa yksi juttu mitä tapahtui viime viikolla! Appivanhemmat olivat tulossa iltapäivällä kahville koska oltiin kutsuttu. On aika harvinaista että tulevat meille. Kuinka ollakkaan mieheni sisko oli tyttärensä kanssa mukana...siinä sitten kahvipöytään istuttiin ja anoppi oli heti että hän haluaa mennä tyttärensä lapsen viereen vahtimaan ettei tipu tuolista. No. muutama ihminen ei tätä kuullut ja anoppi "joutuikin" meidän lasten väliin istumaan.

No, kahvit oli jo aikaa sitten juotu ja seurusteltiin olohuoneessa niin anoppi alkaa kyselemään että söikö se teidänkin pienimmäinen vohvelia...

Jos olisin uskaltanut niin olisin sanonut että "siinähän se sun vieressä istui" mutta tapani mukaan olin hiljaa.

tuttua... niiiin tuttua :D mutta sulle vielä :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Minullekin riittää että toimin oman oikeustajuni mukaan. Toisaalta kun minusta tulee mummo niin myös miniöiden ja vävyjen mielipiteet ovat minulle tärkeitä. Kaikki lastenlapset ovat saman arvoisia :)
Kyllä mullekin ihan varmasti kaikki lapsenlapseni tulevat olemaan saman arvoisia. Mutta kyllä mä tulen auttamaan enemmän sitä lasteni perhettä, joka enemmän apuani tarvitsee. Ihmisen pääkuuppa kun on sellanen ihmeellinen vekotin, että ulospäin elämä voi näyttää vaikka miten hyvältä ja ongelmattomalta ja silti se hyvinvoivan oloinen voikin olla just se, joka on henkisesti heikoimmillaan. Mä toivon, että jos joskus jotain ristiriitaa tulee mun avustamisessani lasteni perheille, mun ei tarvitse selitellä asiaa miniöilleni eikä vävyilleni vaan ainoastaan tyttärelleni ja pojalleni. He sitten selventäkööt puolisoilleen, jos katsovat tarpeelliseksi. Enkä mä edes aio kertoa junnun mahdollisista ongelmista likalle enkä likan mahdollisista ongelmista junnulle. Kertokoot itse, jos katsovat tarpeelliseksi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
En ole lukenut enkä sen puolin kirjoittanutkaan sinun tilanteesta.
Musta varmaan aikanaan tulee se mummo, joka ilman ulkopuolisten silmin pätevää syytä ottaa enemmän toisen lapsia hoitoon. Mulle riittää, että toimin OMAN oikeudentajuni mukaan, miniöiden ja vävyjen oikeudentajuista viis veisaan.

Niin no, sinä teet tavallasi sitten. Minua miniänä ärsyttää, että anoppi tietää meidän tilanteen, ettei ole tukiverkostoja, mutta tytär vetää äitiään oikeista naruista. Niinpä meidän lapsille ei ole tilaa tai aikaa. Lapsenlapset ihmettelevät miksi toiset on suosikkeja. Vaan kaipa se heidän mummonsa tekee asiat "oman oikeustajunsa mukaan".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Minullekin riittää että toimin oman oikeustajuni mukaan. Toisaalta kun minusta tulee mummo niin myös miniöiden ja vävyjen mielipiteet ovat minulle tärkeitä. Kaikki lastenlapset ovat saman arvoisia :)
Kyllä mullekin ihan varmasti kaikki lapsenlapseni tulevat olemaan saman arvoisia. Mutta kyllä mä tulen auttamaan enemmän sitä lasteni perhettä, joka enemmän apuani tarvitsee. Ihmisen pääkuuppa kun on sellanen ihmeellinen vekotin, että ulospäin elämä voi näyttää vaikka miten hyvältä ja ongelmattomalta ja silti se hyvinvoivan oloinen voikin olla just se, joka on henkisesti heikoimmillaan. Mä toivon, että jos joskus jotain ristiriitaa tulee mun avustamisessani lasteni perheille, mun ei tarvitse selitellä asiaa miniöilleni eikä vävyilleni vaan ainoastaan tyttärelleni ja pojalleni. He sitten selventäkööt puolisoilleen, jos katsovat tarpeelliseksi. Enkä mä edes aio kertoa junnun mahdollisista ongelmista likalle enkä likan mahdollisista ongelmista junnulle. Kertokoot itse, jos katsovat tarpeelliseksi.


En nyt oikein ymmärrä miksi jauhat minulle näitä aivoituksiasi. Oman kantani olen nyt jo jankuttamiseen asti sanonut tähän asiaan niin eiköhän tuo ole mennyt jo kaikikke perille. En viitsi siis enää toistaa itseäni.
 
Olisi kumma, jos anoppini ei minun kanssa pohtisi lastemme hoitojärjestelyjä, vaan mieheni. Toivon, etteivät välimme koskaan muutu niin etäisiksi, ettemme voisi puhua asioista suoraan. Minähän olen anoppini perhettä!

Ja apn pahan mielen ymmärrän kyllä hyvin. Itselläni on suvun ainoat lapsenlapset, niin emme joudu heitä jakamaan. Jos tilanne olisi sama kuin apllä niin yrittäisin sanoa suoraan, että lapsemme haluaa omaa aikaa mummin kanssa. Ja jos välit eivät olisi sellaiset, että minä voin sanoa, pitäisi mieheni sitten hoitaa asia. Ei kaikki ihmiset ymmärrä vihjauksista. Ehkei anoppi ole tullut ajatelleeksi, ennenkuin hänelle sanotaan suoraan.

Jaksamista sinulle ap!
 
Keittiönoidalle kysymys:
Niin kun jo sanoin; Mieheni sisko on tarvinnut apua enemmän kun me (tai me emme ole sitä vielä tarvinneet). Ja hyvä, että hänen perhe on sitä saanut. Se ei ole meiltä ollenkaan pois.
Mutta pitäisihän meidän pojan silti saada mummonsa huomiota, ei se saisi olla häneltä kokonaan pois... Siis silloin kun vaikka koko suku paikalla, niin voisihan mummo meidänkin poikaa sylissä pitää.
(huonosti selitetty, mutta varmasti ymmärsit pointin ?) :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
En ole lukenut enkä sen puolin kirjoittanutkaan sinun tilanteesta.
Musta varmaan aikanaan tulee se mummo, joka ilman ulkopuolisten silmin pätevää syytä ottaa enemmän toisen lapsia hoitoon. Mulle riittää, että toimin OMAN oikeudentajuni mukaan, miniöiden ja vävyjen oikeudentajuista viis veisaan.

Niin no, sinä teet tavallasi sitten. Minua miniänä ärsyttää, että anoppi tietää meidän tilanteen, ettei ole tukiverkostoja, mutta tytär vetää äitiään oikeista naruista. Niinpä meidän lapsille ei ole tilaa tai aikaa. Lapsenlapset ihmettelevät miksi toiset on suosikkeja. Vaan kaipa se heidän mummonsa tekee asiat "oman oikeustajunsa mukaan".


Meillä on muuten sama tilanne. Surullista lasten kannalta.
 
Hei Keittiönoita! Surullinen asenne sulla miniöihisi ja vävyihisi. Toivottavasti minun lapseni eivät joudu avioitumaan sinun sukuusi. Toivon, että lapseni naivat puolisot, joista tulee minulle läheisiä ja rakkaita. Tällaisen suhteen olen itsekin appivanhempiini saanut ja mieheni toisaalta suhteessa minun vanhempiini.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ruusa:
Olisi kumma, jos anoppini ei minun kanssa pohtisi lastemme hoitojärjestelyjä, vaan mieheni. Toivon, etteivät välimme koskaan muutu niin etäisiksi, ettemme voisi puhua asioista suoraan. Minähän olen anoppini perhettä!

Ja apn pahan mielen ymmärrän kyllä hyvin. Itselläni on suvun ainoat lapsenlapset, niin emme joudu heitä jakamaan. Jos tilanne olisi sama kuin apllä niin yrittäisin sanoa suoraan, että lapsemme haluaa omaa aikaa mummin kanssa. Ja jos välit eivät olisi sellaiset, että minä voin sanoa, pitäisi mieheni sitten hoitaa asia. Ei kaikki ihmiset ymmärrä vihjauksista. Ehkei anoppi ole tullut ajatelleeksi, ennenkuin hänelle sanotaan suoraan.

Jaksamista sinulle ap!

Kiitos :) Musta tosiaan tuntuu, että ei anoppi ole oikein huomannut tilannetta ja toisaalta hän haluaa auttaa tytärtään. Se on ihan ymmärrettävää. Vaikeaa tässä on juurikin se miten asiasta sanoisi anopille. Meillä on hyvät välit, mutta jotenkin se on silti vaikeaa. Ja kun anoppi on tosi väsynyt tämän toisen lapsen hoitamisesta niin ei viitsis yhtään syyllistää/ tehdä pahaa mieltä hänelle sanomalla tästä.
Mutta olen varma, että tilanne tulee korjaantumaan... Miehenikin on jo niin kypsä. Ja kun hän jotain sanoo niin sanoo kyllä sitten aika suoraan :/ :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin no, sinä teet tavallasi sitten. Minua miniänä ärsyttää, että anoppi tietää meidän tilanteen, ettei ole tukiverkostoja, mutta tytär vetää äitiään oikeista naruista. Niinpä meidän lapsille ei ole tilaa tai aikaa. Lapsenlapset ihmettelevät miksi toiset on suosikkeja. Vaan kaipa se heidän mummonsa tekee asiat "oman oikeustajunsa mukaan".
Mä olen elänyt kaikki nämä äitinäolovuoteni ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin. Paitsi että mulla ei ole ollut sitä anoppia vaan oma äiti. Mun vanhempani ovat sen jälkeen, kun siskoni mies 15 vuotta sitten kuili, enemmän siksoni perhettä kuin mun perhettä. Mulla tosin avokki kuoli jo ennen esikoisen syntymää, joten olen ollut yh alusta asti kun taas systeri tuli yh:ksi vasta 6 vuotta esikoisensa syntymän jälkeen. Mulla on vammainen lapsi, siskollani ei ole. Mä olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni persaukinen, kun taas siskoni on ollut aina hyvätuloinen ja leskeksi jäätyäänkin vielä erittäin varakas. Siskollani on ollut myös anoppi ja appiukko, joita mulla ei ole ollut. Ulkopuolisten silmin minä olisin varmaan ollut se, jota olisi pitänyt enemmän auttaa. Tai edes yhtä paljon. Tosiasia kuitenkin on, että kaikista vastoinkäymissitä ja elämän materialististen eväiden puuttumisesta huolimatta mun henkinen venymiskykyni on ollut parempi kuin siskollani. En ole ärsyyntynyt, katkera enkä kateellinen siitä, että siskoni on saanut vanhemmiltani enemmän arjen apua kuin minä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin no, sinä teet tavallasi sitten. Minua miniänä ärsyttää, että anoppi tietää meidän tilanteen, ettei ole tukiverkostoja, mutta tytär vetää äitiään oikeista naruista. Niinpä meidän lapsille ei ole tilaa tai aikaa. Lapsenlapset ihmettelevät miksi toiset on suosikkeja. Vaan kaipa se heidän mummonsa tekee asiat "oman oikeustajunsa mukaan".
Mä olen elänyt kaikki nämä äitinäolovuoteni ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin. Paitsi että mulla ei ole ollut sitä anoppia vaan oma äiti. Mun vanhempani ovat sen jälkeen, kun siskoni mies 15 vuotta sitten kuili, enemmän siksoni perhettä kuin mun perhettä. Mulla tosin avokki kuoli jo ennen esikoisen syntymää, joten olen ollut yh alusta asti kun taas systeri tuli yh:ksi vasta 6 vuotta esikoisensa syntymän jälkeen. Mulla on vammainen lapsi, siskollani ei ole. Mä olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni persaukinen, kun taas siskoni on ollut aina hyvätuloinen ja leskeksi jäätyäänkin vielä erittäin varakas. Siskollani on ollut myös anoppi ja appiukko, joita mulla ei ole ollut. Ulkopuolisten silmin minä olisin varmaan ollut se, jota olisi pitänyt enemmän auttaa. Tai edes yhtä paljon. Tosiasia kuitenkin on, että kaikista vastoinkäymissitä ja elämän materialististen eväiden puuttumisesta huolimatta mun henkinen venymiskykyni on ollut parempi kuin siskollani. En ole ärsyyntynyt, katkera enkä kateellinen siitä, että siskoni on saanut vanhemmiltani enemmän arjen apua kuin minä.

Niin en minäkään. Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että mites se meidän lapsi. Jos ajatellaan nyt häntä. Ei saa mummon syliä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kummastelija:
Hei Keittiönoita! Surullinen asenne sulla miniöihisi ja vävyihisi. Toivottavasti minun lapseni eivät joudu avioitumaan sinun sukuusi. Toivon, että lapseni naivat puolisot, joista tulee minulle läheisiä ja rakkaita. Tällaisen suhteen olen itsekin appivanhempiini saanut ja mieheni toisaalta suhteessa minun vanhempiini.
Surullinen tai ei, olen saanut myös tällä palstalla positiivista palautetta siitä, että en aio sekaanta miniöideni tai vävyjeni elämään. Annan heidän elää ihan omaa elämäänsä. Toki minäkin toivon, että aikanaan miniästäni tulisi uusi tyttäreni ja vävystäni uusi poikani. Koska olen vähän erikoinen persoonallisuus, en kuitenkaan oleta, että näin tulee käymään.

Lisäys: Niin, olen aiemminkin palstalla kertonut, että musta tulee varmasti sellainen "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" -anoppi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Niin en minäkään. Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että mites se meidän lapsi. Jos ajatellaan nyt häntä. Ei saa mummon syliä?
Junnu täytti eilen 16 v eikä ole koskaan ollut isän puolen mummonsa sylissä. Likka täytti kesällä 21 v eikä ole ikinä edes tavannut isän puolen isovanhempiaan. Ihan kelpo ihmisiä noista lapsista silti on kasvanut =)

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Niin en minäkään. Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että mites se meidän lapsi. Jos ajatellaan nyt häntä. Ei saa mummon syliä?
Junnu täytti eilen 16 v eikä ole koskaan ollut isän puolen mummonsa sylissä. Likka täytti kesällä 21 v eikä ole ikinä edes tavannut isän puolen isovanhempiaan. Ihan kelpo ihmisiä noista lapsista silti on kasvanut =)

On varmasti tullut. En nyt ihan sitä ajanut takaa. Toki tiedän, että ilman mummon syliäkin voi kasvaa. Tässä mun jutussa oli pointti, joka katos johonkin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Keittiönoidalle kysymys:
Niin kun jo sanoin; Mieheni sisko on tarvinnut apua enemmän kun me (tai me emme ole sitä vielä tarvinneet). Ja hyvä, että hänen perhe on sitä saanut. Se ei ole meiltä ollenkaan pois.
Mutta pitäisihän meidän pojan silti saada mummonsa huomiota, ei se saisi olla häneltä kokonaan pois... Siis silloin kun vaikka koko suku paikalla, niin voisihan mummo meidänkin poikaa sylissä pitää.
(huonosti selitetty, mutta varmasti ymmärsit pointin ?) :)

Tämän tuossa aikasemmin kirjoitin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiipi81:
Keittiönoidalle kysymys:
Niin kun jo sanoin; Mieheni sisko on tarvinnut apua enemmän kun me (tai me emme ole sitä vielä tarvinneet). Ja hyvä, että hänen perhe on sitä saanut. Se ei ole meiltä ollenkaan pois.
Mutta pitäisihän meidän pojan silti saada mummonsa huomiota, ei se saisi olla häneltä kokonaan pois... Siis silloin kun vaikka koko suku paikalla, niin voisihan mummo meidänkin poikaa sylissä pitää.
(huonosti selitetty, mutta varmasti ymmärsit pointin ?) :)

Tämän tuossa aikasemmin kirjoitin..
Ymmärsin pontin. Kyllä mun mielestä mummoiltakin voi vaatia kykyä sanoa "odotapa hetki, kultaseni, nyt on xx:n vuoro".

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin no, sinä teet tavallasi sitten. Minua miniänä ärsyttää, että anoppi tietää meidän tilanteen, ettei ole tukiverkostoja, mutta tytär vetää äitiään oikeista naruista. Niinpä meidän lapsille ei ole tilaa tai aikaa. Lapsenlapset ihmettelevät miksi toiset on suosikkeja. Vaan kaipa se heidän mummonsa tekee asiat "oman oikeustajunsa mukaan".
Mä olen elänyt kaikki nämä äitinäolovuoteni ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin. Paitsi että mulla ei ole ollut sitä anoppia vaan oma äiti. Mun vanhempani ovat sen jälkeen, kun siskoni mies 15 vuotta sitten kuili, enemmän siksoni perhettä kuin mun perhettä. Mulla tosin avokki kuoli jo ennen esikoisen syntymää, joten olen ollut yh alusta asti kun taas systeri tuli yh:ksi vasta 6 vuotta esikoisensa syntymän jälkeen. Mulla on vammainen lapsi, siskollani ei ole. Mä olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni persaukinen, kun taas siskoni on ollut aina hyvätuloinen ja leskeksi jäätyäänkin vielä erittäin varakas. Siskollani on ollut myös anoppi ja appiukko, joita mulla ei ole ollut. Ulkopuolisten silmin minä olisin varmaan ollut se, jota olisi pitänyt enemmän auttaa. Tai edes yhtä paljon. Tosiasia kuitenkin on, että kaikista vastoinkäymissitä ja elämän materialististen eväiden puuttumisesta huolimatta mun henkinen venymiskykyni on ollut parempi kuin siskollani. En ole ärsyyntynyt, katkera enkä kateellinen siitä, että siskoni on saanut vanhemmiltani enemmän arjen apua kuin minä.
En ala erittelemään, mutta samat asetelmat ehkä sitten ovat meilläkin. Me ollaan päätetty selviytyä ja selviydytään, iloitaan arjesta, venytään ja joustetaan. Tällaiset ominaisuudet puuttuu sitten sieltä toiselta puolelta. Ehkä he tosiaan tarvitsevat enemmän tukea. Ainoa harmin paikka on se, että lapset kokevat huonommuutta. Ehkäpä heistä sitten kasvaa vahvempia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En ala erittelemään, mutta samat asetelmat ehkä sitten ovat meilläkin. Me ollaan päätetty selviytyä ja selviydytään, iloitaan arjesta, venytään ja joustetaan. Tällaiset ominaisuudet puuttuu sitten sieltä toiselta puolelta. Ehkä he tosiaan tarvitsevat enemmän tukea. Ainoa harmin paikka on se, että lapset kokevat huonommuutta. Ehkäpä heistä sitten kasvaa vahvempia.
En tiedä, kasvaako lapsista sen vahvempia. Ehkä. Mutta kykllä tuo meidän tilanne aikoinaan aiheutti kasvukipuja tytöälle, kun oli murkkuiässä. Ei ollut kivaa olla "B-luokan lapsenlapsi". Mutta aika kului, itsetutno kasvoi ja ne teiniajan ajatukset jäi jonnekin unholaan. Nykyisin, kun tyttö opiskelee media-assistentiksi, on saanut isoisältään - yhdeltä Suomen tunnetuimmista akustikoista ellei kenties kaikista tunnetuimmalta- sellaista oppimiseen ja osaamiseen liittyvää apua, jota ei muut kurssikaverit saa. Meillä se on siskosten parissa mennyt nöäin, että nyt isompana siskoni lapset saavat enemmän arjen apuja isovanhemmiltaan kun taas mun tyttö saa enemän ...miten sitä nyt kuvaisi...henkistä ja omaa ammatilliseen osaamiseen panostavaa apua isovanhemmilta. Junnulle mun vanhempieni antama aika on riittänyt, onhan se kuitenkin 100% enemmän kuin exän vanhempien junnulle antama aika.

 

Similar threads

Yhteistyössä