U
Urseele
Vieras
Haluaisin kysyä eräästä itseäni mietityttäneestä aiheesta lapsettomuutta kokeneilta.
Monilla nettipalstoilla olen törmännyt siihen, että jos lapsia saanut äiti tai isä valittaa arjen rankkuudesta tai kertoo vaikkapa, ettei kestä lapsiaan uhmaiässä tai vaikka kyselyiän takia, moni lapsettomuudesta kärsivä ärsyyntyy. Heistä tuntuu siis pahalta se, että joku joka on saanut lapsen, "kehtaa" valittaa arjen rankkuudesta.
Miksi näin on?
Tarkoitan nyt näin: jos itselläni olisi tilanne, että en saisi jotain mitä toisella on, esimerkiksi vaikka ei olisi rahaa ostaa omakotitaloa, niin itselläni menee usein niin päin, että jos omakotitalon omistaja valittaa kuinka rankkaa ja kallista sellaisen talon hoitaminen on, se VÄHENTÄÄ minun mielipahaani. Kun omakotitaloissa asuvat kertovat sen huonoista puolista, omakotitalo ei enää tunnu niin tärkeältä ja voin ajatella että "no, ei se olekaan pelkkää onnea ja auvoa, vaan on siinäkin haittansa - EN SIIS JÄÄ NIIN PALJOSTA PAITSI".
Miksi tällainen logiikka ei vallitse lapsettomilla? Eikö olisi vielä hirveämpää se, että itse on lapseton eikä millään saa lasta, ja sitten lapsiperheet ympärillä ovat pelkkää onnea ja karkeloa, eikä arjessa olisi heillä mitään negatiivista - eikö se olisi kuin vääntäisi veistä haavassa?
Tällaista pohdin siis ihan vain oman ajattelutapani kautta, enkä väitä että lapsettomien reaktio olisi väärä - kun vaan mietin miksi niin on.
Monilla nettipalstoilla olen törmännyt siihen, että jos lapsia saanut äiti tai isä valittaa arjen rankkuudesta tai kertoo vaikkapa, ettei kestä lapsiaan uhmaiässä tai vaikka kyselyiän takia, moni lapsettomuudesta kärsivä ärsyyntyy. Heistä tuntuu siis pahalta se, että joku joka on saanut lapsen, "kehtaa" valittaa arjen rankkuudesta.
Miksi näin on?
Tarkoitan nyt näin: jos itselläni olisi tilanne, että en saisi jotain mitä toisella on, esimerkiksi vaikka ei olisi rahaa ostaa omakotitaloa, niin itselläni menee usein niin päin, että jos omakotitalon omistaja valittaa kuinka rankkaa ja kallista sellaisen talon hoitaminen on, se VÄHENTÄÄ minun mielipahaani. Kun omakotitaloissa asuvat kertovat sen huonoista puolista, omakotitalo ei enää tunnu niin tärkeältä ja voin ajatella että "no, ei se olekaan pelkkää onnea ja auvoa, vaan on siinäkin haittansa - EN SIIS JÄÄ NIIN PALJOSTA PAITSI".
Miksi tällainen logiikka ei vallitse lapsettomilla? Eikö olisi vielä hirveämpää se, että itse on lapseton eikä millään saa lasta, ja sitten lapsiperheet ympärillä ovat pelkkää onnea ja karkeloa, eikä arjessa olisi heillä mitään negatiivista - eikö se olisi kuin vääntäisi veistä haavassa?
Tällaista pohdin siis ihan vain oman ajattelutapani kautta, enkä väitä että lapsettomien reaktio olisi väärä - kun vaan mietin miksi niin on.