Lapsettomien logiikka!

[Urseele]

Haluaisin kysyä eräästä itseäni mietityttäneestä aiheesta lapsettomuutta kokeneilta.

Monilla nettipalstoilla olen törmännyt siihen, että jos lapsia saanut äiti tai isä valittaa arjen rankkuudesta tai kertoo vaikkapa, ettei kestä lapsiaan uhmaiässä tai vaikka kyselyiän takia, moni lapsettomuudesta kärsivä ärsyyntyy. Heistä tuntuu siis pahalta se, että joku joka on saanut lapsen, "kehtaa" valittaa arjen rankkuudesta.

Miksi näin on?

Tarkoitan nyt näin: jos itselläni olisi tilanne, että en saisi jotain mitä toisella on, esimerkiksi vaikka ei olisi rahaa ostaa omakotitaloa, niin itselläni menee usein niin päin, että jos omakotitalon omistaja valittaa kuinka rankkaa ja kallista sellaisen talon hoitaminen on, se VÄHENTÄÄ minun mielipahaani. Kun omakotitaloissa asuvat kertovat sen huonoista puolista, omakotitalo ei enää tunnu niin tärkeältä ja voin ajatella että "no, ei se olekaan pelkkää onnea ja auvoa, vaan on siinäkin haittansa - EN SIIS JÄÄ NIIN PALJOSTA PAITSI".

Miksi tällainen logiikka ei vallitse lapsettomilla? Eikö olisi vielä hirveämpää se, että itse on lapseton eikä millään saa lasta, ja sitten lapsiperheet ympärillä ovat pelkkää onnea ja karkeloa, eikä arjessa olisi heillä mitään negatiivista - eikö se olisi kuin vääntäisi veistä haavassa?

Tällaista pohdin siis ihan vain oman ajattelutapani kautta, enkä väitä että lapsettomien reaktio olisi väärä - kun vaan mietin miksi niin on.

 

["sini"]

Ehkä se on sitä, että materian omistaminen on tavallaan oma valinta. Lapsettomuus ei. Jokaisella on mahdollisuus hankkia se omakotitalo tai auto, jos sitä tosissaan haluaa. Joutuu vaan tekemään töitä sen eteen.
Lasta et voi ostaa.
Ja luonnollisesti siinä on myös sitä, että lapseton ei ymmärrä miten joku ei "arvosta" lastaan. Siis näin kärjistetysti. Sitä miettii, että jos sen lapsen joskus saan, en kyllä ikinä valita. Eihän se näin kuitenkaan mene, mutta siinä kaipuun tuskassa näin ajattelee.

 

[Vierass]

Lapsi on jotain paljon enemmän kuin omaisuus tai varallisuus. Tunnetasot lapsista puhuttaessa ovat paljon syvemmät ja monimuotoisemmat. Lapsettomuus laukaisee sen vuoksi aivan erityyppisiä tunteita kuin joku omakotitalon omistamattomuus. Tunteet voivat olla hallitsemattomia ja järjellä käsittämättömiä. Jos joku saisi omaisuuden puutteesta yhtä rajuja tunteita, niin sitä voisi pitää epänormaalina

Näin ajattelen vaikka en itse lapsettomuudesta ole kärsinytkään.

 

[Lapsettomuudesta kärsinyt]

Lapsettomuus on todella kipeä asia. Luulin itsekin etten voi tulla raskaaksi, yritimme esikoista kauan ja olimme jo jonossa tutkimuksiin. Tutkimusten alussa tulinkin raskaaksi, ja paljastui että olemme terveitä.

Meillä kävi todella onnenpotku. Minusta tuntui pahalta kertoa uutinen miehen veljelle, kun he kärsivät lapsettomuudesta ja ovat tuhlanneet valtavasti rahaa lääkkeisiin, lääkäreihin, jne. Tottakai he ovat onnellisia puolestamme, mutta tiedän että syvällä sisimmässä se satuttaa heitä. Hekin olisivat halunneet lapsen.

Asiat on aina omissa mittasuhteissaan. Joku valittaa liian pitkästä työpäivästä, kun joku toinen on tahtomattaan työtön. Jokaiselle ihmiselle vaikeudet ovat subjektiivisia. Ystäväni aina valittaa mielestäni typeristä asioista, kun hänellä on niin paljon kaikkea ja asiat hyvin, mutta yritän silti kuunnella ja olla empaattinen.

Lapsettomuudesta kärsivät saavat minulta varmasti empatiaa, koska tiedän sen tuskan. Ja miten kamalalta tuntuu kun joku toinen kerskuu että ekalla yrityskerralla heti tärppäsi, voi kun tulee "saunanlauteelta" raskaaksi.

Ongelmansa kullakin. Pitää vaan asettaa ne omiin mittasuhteisiinsa.

 

[viiieras]

Jos joku valittaa työtänsä siksi että hän matkustaa niin kamalasti ulkomailla työmatkoilla ja on rankkaa niin en mä kyllä ajattele sen vähempää ettenkö ehkä haluaisi myös yhtä mielenkiintoista työtä ja työmatkoja ulkomaille. Eli ei se aina noin mene.

Laspensaantia tuskin voi verrata mihinkään materian haalimiseen, eivät ole sama asia.

Mutta siihenhän se perustuu, että koetaan että ihmiset eivät osaa arvostaa sitä mitä heillä on, jos valittavat asiasta vaikka se voisi olla toisen henkilön unelmien täyttymys.

 

[vieras*]

Logiikkoja on monia oli lapsia tai ei. Naapurin 3 lapsen äiti oli nyreissään, mihin lapseton pariskunta tarvitsee talon jossa on 2 kertaa enemmän neliöitä kuin heillä 3 lapsen perheellä...

 

[vierass]

Meidän tuttavapiireissä reaktiot olivat tyypistä kiinn ja millaiset odotukset tulevaisuudelta. Jos joku oli lapsesta lähtien haaveillut perheestä, niin sellaisen kanssa sai olla varovainen sanoessaan sanan lapsi. Joku aina keksi rynnätä itkien ulos huoneesta. Sitten oli tyyppejä, joilla biologinen kello tikitti ja jos muutenkin halusi elää ympäristön odotuksien mukaisesti näytti kyselyt lapsista tuottavan suurta ahdistusta sekä pelkoa lapsettomuudesta. Sietivät tosin enemmän sanaa lapsi. Osa taas otti päivän kerrallaan, jolloin lapsen saaminen näytti olevan iloinen yllätys kuin hartaasti odotettu tulokas. Eivät yleensä ahdistuneet lapsi-sanasta mitenkään ja olivat mielellään kummeja, hoitopuna sekä elivät mukana lapsellisten perheiden elämässä.

Meillä ei ole tullut lapsia, enkä ymmärrä miksi tekisin siitä ongelman. Tätä olen joutunut selittämään osalle lapsellisia perheitä, joiden ymmärryskykyyn ei mahdu miten voimme olla niin tunteettoman huolettomia. Joskus toivoisin lapsellisilta perheiltä avarakatseisuutta ja sen takia usein mietin, että joidenkin ihmisten pakkomielle saada lapsia sotkee heidän kykynsä hyväksyä ihmisten erilaisuutta. Saati sitten ne lapsettoman nyyhkijät, jotka silmät suurina toljottavat minua ikään kuin "ymmärtäen tunteeni". En raaski sanoa heille, ettei minulla ole paha olla. Pitäsiköhän sanoa ja vähän ravistella, ettei lapsettomuus ole mikään tabu?

 

[M32]

Meillä ei ole tullut lapsia, enkä ymmärrä miksi tekisin siitä ongelman. Tätä olen joutunut selittämään osalle lapsellisia perheitä, joiden ymmärryskykyyn ei mahdu miten voimme olla niin tunteettoman huolettomia. Joskus toivoisin lapsellisilta perheiltä avarakatseisuutta ja sen takia usein mietin, että joidenkin ihmisten pakkomielle saada lapsia sotkee heidän kykynsä hyväksyä ihmisten erilaisuutta.

Hyvin sanottu. Tältä tosiaan välillä tuntuu. Joskus kohtaa ihmisen, jonka koko maailmankuva tuntuu menevän sekaisin, koska joku onkin aivan onnellinen ilman lapsia. Onneksi tätä sattuu harvoin.

 

[Mörköäiti]

No, ihan samalla lailla moni saattaa jälkikäteen ajatella, ettei se elämä nyt niin rankkaa ollut, ja vitsit kun ei siitä-ja-siitä ajasta nauttinut enemmän, vaan valitti vaan :|

Silloin kun on itse siinä tilanteessa, joku yksittäinen asia voi tuntua tosi raskaalta, mutta kauempaa katsottuna sen näkee vain kokonaisuuden osana, eikä se tunnu niin pahalta - kun kokonaisuus itsessään on jotain muuta. Eli se lapseton ajattelee vanhemmuutta koko pakettina, eikä siinä joku tämänhetkinen arjen kuormittavuus juuri paina vaakakupissa.

Tavallaan tietysti kumpikin näkökulma on oikea. Mutta itse en ehkä juuri sille lapsettomuudesta kärsivälle ystävälle valittaisi mitään lapsen valvomista hampaiden vuoksi tai sitä "kun ei oo koskaan omaa aikaa", vaan valitsisin tällaisten huolien kuuntelijaksi jonkun muun.