K
"kiusa"
Vieras
4v lapset on tosiaan vielä pieniä ja mun (toki vähäisen) kokemuksen mukaan noihin voi vielä vaikuttaa. Meillä on lapset jo koulussa ja vuosien varrella on selvitelty milloin mitäkin kiusaamista, riitaa ja yksin jättämistä. Mä kyllä puutun lasten sanomisiin vähemmästäkin ja olen vielä siitä inhottava, että en aina vain kiellä vaan juttelen pidempään ja kyselen vielä seuraavanakin viikkona. Mä en siis tuosta syystä noin nopeasti paikkaa vaihtaisi. Toisaalta se, että joku on aiemmin niin tehnyt, saa epäilemään, ettei hoitajat tuossa paikassa oikein ole tehtäviensä tasalla.
Olisiko ryhmässä muita lapsia, joista tyttösi saisi kavereita? Voisi sitten kieltäytyä tyttöjen seurasta jäämättä yksin ja osoittaisi selviytyvänsä tilanteesta niin itselleen kuin noille kiusaajillekin. Nyt jos haluat perustella, ettei ryhmässä ole kuin poikia, niin tässä on kyse niin pienistä, että tytöt ja pojat voivat olla jopa parempia kavereita kuin pari tyttöä.
Tai voisiko toisen tytöistä kutsua teille kylään. Jos kaksikon yhteyden saisi jotenkin purettua.
Omalle tytöllesi voisit opettaa, ettei kannata joka sanomisesta pahastua. Niitä nimittäin saa kuulla varsinkin, jos on kovin herkkä. Vaikka vaihtaisitte hoitopaikkaa, ei tuosta ilmiöstä eroon pääse. Lisäksi voisitte jutella siitä, ettei ikävien ihmisten kanssa kannata olla. Niitäkin tulee eteen joka paikassa. Kannattaa valita itse ne mukavat kaverit (vaikka pojat). Silloin ei tuollaiset pääse pompottamaan.
Mä juttelisin kyllä suoraan noille tytöillekin. Kysyisin, että jännittääkö niitä vai miksi susta tuntuu, että ne kiusaa muita lapsia. Älä syytä äläkä kohdista asioita tyttöösi, vaan juttele yleisesti. Sano vielä, että sä seuraat nyt tätä ja tytöt voisivat vaikka viikon yrittää olla kiltisti ja juttelette sitten uudelleen. Jollei tepsi, juttelet tyttöjen vanhemmille. Tytöille juttelun tarkoituksena on osoittaa myös omalle tytöllesi, että äiti puuttuu, asiat selviää tavalla tai toisella ja ihan ekana ei vetäydytä.
Hoitajille ja heidän esimiehelleen voisit myös puhua ja mainita mm. tuon, että yksi jo paikkaa vaihtanut. Käsittämätöntä, ettei 4v lapsia saa opetettua. Ihan vastaavia juttuja on koulumaailmassa ja näihinkin pitää puuttua ja uskoa, että oppivat vielä.