A
Aurora Vee
Vieras
Moikka,
Tuhinalle myötätuntoa. Tiedän miltä tuollaiset päivät (ja yöt) tuntuvat. Toivottavasti saat pian levätä. Josko viimeistään viikonloppuna? Voisitteko sopia että miehesi hoitaa esikoisen yöhyppelyt joku yö, ja sinä hoidat vain tarpeelliset tissihommat? Auttaisi edes vähän. Meilläkin varsinkin esikoinen nukkuu levottomasti ja useimmiten meidän välissä. Viime yönä hän nukkui piiitkästä aikaa ekaa kertaa koko yön omassa sängyssään. Kovasti kehuttiin! Kiva itsellekin kun ei ollut ketään potkimassa päähän ja huutelemassa korvaan yöllä...
Onneksi sentään teidän lapset nukkuvat aamulla noinkin pitkään . Meikäläisten lapsukaiset nousevat kukonlaulun aikaan kuuden jälkeen. Ihanaa. Itse saan välillä nukkua seitsemään jos mies nousee kaitsemaan lapsia, mutta olen oppinut nauttimaan auringonnousun kauneudesta. Yritän katsos löytää edes jotain myönteistä asiassa... Illalla taas tuskin jaksaa pysyä hereillä katsomassa arskan laskemista. =/
Ja ikionnelliselle paranemisia! Kuulostaa kyllä vahvasti hampaiden teolta tuo kuume ja ruokahaluttomuus sekä kylmän ruoan maistuminen. Tai sitten jokin nopea virus, jos kerran sinullakin on flunssaa. Voi olla että poika selvisi vähemmällä kuin sinä. Korvatulehduksia tuli meidän esikoiselle vasta päälle vuoden ikäisenä, joten pikkuvauvojen oireilusta en voi sanoa juuta enkä jaata. Useasti tulehdus oli lähes oireeton ja ilmeni lähinnä ruokahaluttomuutena ja yleisenä kiukkuisuutena. Yötkin olivat entistä levottomia. Tulehdus tuli usein flunssan tai pitkittyneen yskän seurauksena.
Aurinkoista päivää!