Loukkaannuinko turhasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äityli kolmelle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äityli kolmelle

Vieras
Äitini pyysi eilen että mä tulisin lasten, 5v, 4v ja 7 kk, kanssa heille päivällä syömään. No me sitten mentiin ja ajatus oli että mä sitten kävelen vaunujen kanssa takas ja lenkitän koiran samalla ja äitini tuo autolla lapset.
Soitin viel aamulla ja kysyin tuonko jotain. Joo ei tartte täällä on kaikkee.
Mä pakkasin autoon lapset, koiran ja vaunut sekä muut tavaret. Tuuan aika tuli. Äitini oli syönyt joa aikaisemmien, eli ei tullut pöysään kanssamme. Pöytää ei ollut katettu mitenkän. Lapsille koukkisin vähän laatikoita ja kastiketta ja palat kinkkua. Mulle jäi laatikoita semmoinen desi yhteensä. Ei ollut salaatteja, ei juustoja. Mulla palo käämit. Mä suutuin kun petyin niin kovin. Jos jouluna syömään kutsutaan niin oletan että on kauniisti katettu ja juustot ja herkut esillä. mutta ei. Tai edes laatiakoita olis tarpeeksi! Meillä menee kotona ruuat vanhaks, ku ei niitä mukaankaan saanut ottaa. Mä suutuin ja lähdin kiukuspäissäni sitten kaikkien lasten kanssa kotiin. Että mua pänni. Mun isä viel kehtas sanoo että ei tää joulu mitään kilpailua oo!!!! Olis sit sanonu että tuo tullessa mitä haluut. Mua suututti.

Nyt sitten morkkis ku kaikille tuli paha mieli.
 
No morkkis ku sillee suutuin ja räyhäsin ja pahoitin äitini ja isäni mielen. Mutta mä olin NIIIIIIIN pettynyt. Mä olisin voinut ottaa laatikoita, itetehtyjä, salaatit, juusot ja kalaa mukaan... Ei kuulemma tarvinnu nu kaikkee on. Isäni sano puhelimes viel että ei tartte tuoda laatikoita kun hän niitä veljeäni varten osteli paljon.
 
Jos heillä olikin tarkoitus saada kaikki ruuan rippeet pois, ettei jää pilaantumaan? Et kyllä loukkaantunut turhaan. En mä niistä herkuista niin tiedä, mut kyllä sitä ruokaa nyt ainakin kaikille pitäis riittää!!
 
Kyllä mä täällä aatona olin kattanut kaikki nätisti ja viimeisen päälle. En mä nyt olettanutkaan että seillä olis samoin juhla kattaus, mutta oikeesti... Nyt se oli tyyliin ota tuosta.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äityli kolmelle:
No morkkis ku sillee suutuin ja räyhäsin ja pahoitin äitini ja isäni mielen. Mutta mä olin NIIIIIIIN pettynyt. Mä olisin voinut ottaa laatikoita, itetehtyjä, salaatit, juusot ja kalaa mukaan... Ei kuulemma tarvinnu nu kaikkee on. Isäni sano puhelimes viel että ei tartte tuoda laatikoita kun hän niitä veljeäni varten osteli paljon.
Turhaan sulla morkkis on.Kuka vaan tuossa tilanteessa olis PETTYNYT.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joanna:
Jos heillä olikin tarkoitus saada kaikki ruuan rippeet pois, ettei jää pilaantumaan? Et kyllä loukkaantunut turhaan. En mä niistä herkuista niin tiedä, mut kyllä sitä ruokaa nyt ainakin kaikille pitäis riittää!!

Niin voi olla että oli ajatus, mutta silti. Jouluna on ainoo aiaka ku meillä noita tuollee herkkuja syödään. Muuten tosi harvoin jotain kotijuustoja on tai sieni/italiansalaattia.

No mä tulin kotiin. Lapset katto leffaa isin kanssa ja mä lähdin lenkille vauvan ja koiran kanssa. Sen jälkeen söin sitten kootona laatikoita oikeen urakalla.
 
oikeutusti suuttuit.mä katan + paljon ruokaa.esim 30 perunaa kuorin ja 41 lihapullaa väänsin joulupöytään kun mammat kävi meit oli 8 aokuista ja 2 lasta,nautin kun näen että tykkää,siis muitten ruokien lisäksi
 

Yhteistyössä