Mä en enää tiedä mitä tehdä, olen väsynyt. *tapahtui kerhossa*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uupunut arkeen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Uupunut arkeen

Vieras
Lapsella on jonkinsorttinen keskittymisongelma ja puheentuottamisessa ongelmia, jonkin sorttista aistiyliherkkyyttäkin on. Vilkaskin on. Tutkimukset aiheesta kesken. On puheterapiaa, toimintaterapiaa, hoidossa pienryhmässä erityislastentarhaopettajan kanssa, on lastenpsykologikäyntejä jne jne jne.

Pääsääntöisesti ihana ja suloinen lapsi. Ja tottakai rakastan häntä täydestä sydämestäni. On vain välillä mahdoton vilkkautensa kanssa. Jotenkin sitä on jo itse oppinut elämään asian kanssa ja kun tietää tilanteet joissa mopo karkaa käsistä, osaa myös ennakoida. Ihmisten katseet tuntuvat pahalta, ihmisten kommentit kurittomasta ja huonosti kasvatetusta lapsesta tuntuvat vielä pahemmalta.

Tänään kerhosta kun hain lapsia, hoitajat pyysivät keskustelemaan. Lapsella ei tänään korvia ollenkaan. Oli kaiken kukkuraksi pissannut koko vessan lattian. Pönttöön ei ollut osunut :(
Toki kerhotädit eivät olleet tienneet näistä lapsen "ongelmista". Kerhossa sujunut pääsääntöisesti hyvin eikä moitteita ole tullut. Nyt jotenkin ymmärsin että jos lapsenkäytös ei muutu, hän ei ole tervetullut kerhoon enää. Ei toki ole kuulemma ainut vilkas ja rauhaton lapsi mutta ainut joka pissaa (tämän yhden kerran) vessan lattialle...
Itku meinasi tulla kun kuuntelin kerhotätien saarnaa aiheesta. Nieleskelin kyyneliä. Mä en tiedä mitä tehdä enää tuon lapsen kanssa.

Siinä kun kerhotädit kertoivat päivästä, lapsi levottomasti hyppeli ja naureskeli vain, toki tiedän että kun lapsi on hermostunut ja "pelkää", hän näyttää ilkikuriselta. Tuntui pahalta. Ja tuntuu edelleen.

Mitä helvettiä mä teen ton rakkaan lapseni kanssa???? Mä en jaksa enää. Mä haluan tavallisen ja rauhallisen lapsen. Mä en kestä. Parin vuoden päästä alkaa koulu, ja jos nyt kerholaisena on tällaista, mitä se on koulussa???

Kyyneleet valuu....
 
:hug: Kerroit kai ongelmista? Ja että on tutkimuksissa? Jos tietävät, osaavat varautua. Tietenkin kannattaa varautua myös siihen, etteivät voi ottaa erityislasta ryhmään.
 
[QUOTE="vieras";29152372]:hug: Kerroit kai ongelmista? Ja että on tutkimuksissa? Jos tietävät, osaavat varautua. Tietenkin kannattaa varautua myös siihen, etteivät voi ottaa erityislasta ryhmään.[/QUOTE]

Juu kerroin nyt sitten. Tähän asti on mennyt ongelmitta oikeastaan ja ainoa "moite" mitä on pari kertaa tullut, on se että vähän levoton eikä jaksa keskittyä. Eipä ole ainoa lapsi noilla moitteilla.

Mutta nyt sitten kerroin näistä, kun kerta pakko oli. Ajattelin että lapsi saisi edes jossain olla ei-erityislapsi....
 
Ai niin...

kun pääsin autoon, tuli itku. Huusin lapsille, kuinka häpeän heidän käytöstään jne. Olin luvannut, että kun kerhosta tullaan, leivotaan pullaa. Pullataikina on kohoamassa, mutta lapsille sanoin että turha tulla leipomaan kun ei osaa käyttäytyä.

Tämän vilkkaan lapsen lähetin loppuillaksi omaan huoneeseen arestiin. Saa luvan olla siellä nukkumaan menoon asti, syömässä saa käydä sitten kun pyydetään. Mutta saa kyllä ruokaillakin eri aikaan muiden kanssa....

Saattaa olla julma ja kova rangaistus mutta en keksi muutakaan....
 
"On puheterapiaa, toimintaterapiaa, hoidossa pienryhmässä erityislastentarhaopettajan kanssa, on lastenpsykologikäyntejä jne jne jne."

Ootko ihan varma että lapsi tarvii/jaksaa vielä kerhoa tuon päälle? Jos hoidossakin tarvii pieneyhmän niin ei varmaan oo tarkotus että pärjää kerhossa jossa hoitajimitoitus ja hoitajien koulutus on päivähoitoakin niukempi
 
Tiedätkö, että tahallaan pissasi lattialle vai oliko se vahinko? Jälkimmäisessa tapauksessa olisit kyllä aika julma noine rangaistuksinesi. Alle kouluikäisten jäähyt saisi minusta muutenkin olla vain joitain minuutteja, mitään koko illaksi eristämistä en tosiaan pidä kohtuullisena.

Minä muistan vieläkin, kun lapsena olin jotain vahingossa rikkonut ja minun kuviteltiin tehneen sen tahallani. Tuntui tosi epäreilulta torutkin, saatikka jos tuollaisia rangaistuksia olisi tullut.
 
Kuulostaa todella sekavalta, kaikin puolin. Kauheesti menoa ja "harrastusta", vaikka lapsi käy muutenkin kierroksilla. Epäjohdonmukaiset rangaistukset, jopa kohtuuttomat. Et kerro lastesi hoitajille tärkeitä asioita, jotta nämä voisivat lasta tukea parhaansa mukaan ja ennakoida tilanteita. Kyllä ne siellä on huomanneet varmasti että jotain on vialla, sitä sitten pohditaan ja tarkkaillaan ennenkuin lähdetään vanhemmille sanomaan, IHAN TURHAAN, kerta äiti olisi voinut kaikesta jo kertoa. Tuhlaat muiden työaikaa ja resursseja. Olisi ennenkaikkea lapsen ETU, että häntä hoitavat tietävät moiset asiat.
 
Lapsen teko oli tahallinen. On tehnyt niin kotonakin.

Lapset menee kerhoon vain vapaapäivinä. Ei koskaan hoitopäivän aluksi tai lopuksi. Vain vapaapäivinä.

Kerhossa on tulevat eskarikaverit. Hoidossa ei.
 
Kuitenkin, et voi "lakaista lapsen ongelmia maton alle", jättämällä kertomatta hänestä tärkeitä asioita hoitajille. Se on sun velvollisuus kertoa ja lapsen etu, vaikka kuinka harmittaisi. Ei lapsi muutu toiseksi, eikä hänen tarvitsekkaan. Omaan jaksamiseen oletko koittanut hakea apua? esim. neuvola ehkä voisi auttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinki
[QUOTE="Vieras";29152411]"On puheterapiaa, toimintaterapiaa, hoidossa pienryhmässä erityislastentarhaopettajan kanssa, on lastenpsykologikäyntejä jne jne jne."

Ootko ihan varma että lapsi tarvii/jaksaa vielä kerhoa tuon päälle? Jos hoidossakin tarvii pieneyhmän niin ei varmaan oo tarkotus että pärjää kerhossa jossa hoitajimitoitus ja hoitajien koulutus on päivähoitoakin niukempi[/QUOTE]

Tismalleen samaa olin kirjoittamassa!

Katse peiliin ap. Todella kohtuuton rangaistuskin!

"Lapsella ei ole muita "harrastuksia" muuta kuin tämä kerho kerran viikossa ja sekin vain jos on vapaapäivä."

Käsitätkö mitä "vapaapäivä" tarkoittaa? Ja kuinka tärkeä sellainen varsinkin lapsesi kaltaiselle erityislapselle on? Että vain rauhoitutaan kotona, ulkoillaan ilman mitään ylimääräisiä virikkeitä ja että saa olla rauhassa ihmiskontakteilta.

Lapsi raukka. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Pikkurouva74
Minäkin täällä ihmettelen miksi käy vielä kerhoa sen lisäksi että on hoidossa?Kyllä siinä varmasti aika sekavat fiilikset kun aina eri lapset ja eri aikuiset ja toimintakin ei noudata samaa kaavaa.En ihmettele yhtään jos käyttäytyy huonosti kerhossa.
 
No voi helvetti.

Ei ole kyse mistään yhdestä vapaapäivästä joka käytetään harrastuksiin, vaan lapsella on aina hoidosta, kuten myös minulla töistä, 3-4 vapaapäivää putkeen, jos sattuu niin että kerhopäivä osuu näihin, niin tottakai vien kerhoon kun tykkää siellä olla ja haluaa sinne mennä!
 
[QUOTE="alkup";29152392]Ai niin...

kun pääsin autoon, tuli itku. Huusin lapsille, kuinka häpeän heidän käytöstään jne. Olin luvannut, että kun kerhosta tullaan, leivotaan pullaa. Pullataikina on kohoamassa, mutta lapsille sanoin että turha tulla leipomaan kun ei osaa käyttäytyä.

Tämän vilkkaan lapsen lähetin loppuillaksi omaan huoneeseen arestiin. Saa luvan olla siellä nukkumaan menoon asti, syömässä saa käydä sitten kun pyydetään. Mutta saa kyllä ruokaillakin eri aikaan muiden kanssa....

Saattaa olla julma ja kova rangaistus mutta en keksi muutakaan....[/QUOTE]

Toivottavasti olet provo. Todella suhteeton rangaistus alle kouluikäiselle erityislapselle!
 
[QUOTE="Vieras";29152411]"On puheterapiaa, toimintaterapiaa, hoidossa pienryhmässä erityislastentarhaopettajan kanssa, on lastenpsykologikäyntejä jne jne jne."

Ootko ihan varma että lapsi tarvii/jaksaa vielä kerhoa tuon päälle? Jos hoidossakin tarvii pieneyhmän niin ei varmaan oo tarkotus että pärjää kerhossa jossa hoitajimitoitus ja hoitajien koulutus on päivähoitoakin niukempi[/QUOTE]

Lastenohjaajan koulutus pätevöittää toimimaan myös lastenhoitajana päiväkodissa.Toki päiväkodissa joka ryhmässä LTO ja erityislapsilla ELTO.
 
lapsella on jo niin kovastiterapioitaja siihen päälle toi päiväkoti integroidussa ryhmässä joten valitettavasti olen myös samaa mieltämuiden kanssa lapsen parempi olla jo kaikkien näiden jälkeen kotona jos siihen mahdollista.
Ymmärrän että haluisit lapselle uusia kavereita ja ehkä terveen malliakin mutta oikeasti kun lapsella on noin kovasti jo terapioitakin.
Terapiatkin on tarpeen, onko terapiat ykilö vai ryhmäterapioita?
 
Ihan järjetön rangaistus. Mitä luulet lapsen oppivan arestissa istuessaan?

Tässäpä sinulle pikaohje:
Lapselle pitää selittää se, mitä tapahtui

1. Mikä meni väärin?
2. Mitä olisi pitänyt tehdä?
3. Mitä ensi kerralla tehdään?

Kun lasta kohtelee reilusti ja kertoo hänelle tarkkaan mitä odotetaan, niin lapsi kyllä hyväksyy rangaistuksensa ja yrittää toimia seuraavalla kerralla oikein.

Tuollaisilla älyttömillä rangaistuksilla pissaat vaan omiin muroihisi. Kohta ei lapsesi usko sinua enää ollenkaan. Hillitse itsesi, aikuinen ihminen.
 
[QUOTE="alkup";29152527]Lapsen teko oli tahallinen. On tehnyt niin kotonakin.

Lapset menee kerhoon vain vapaapäivinä. Ei koskaan hoitopäivän aluksi tai lopuksi. Vain vapaapäivinä.

Kerhossa on tulevat eskarikaverit. Hoidossa ei.[/QUOTE]

Jos ymmärsin oikein sen millainen lapsesi on niin tuskin on menossa tavalliseen eskariin eli samat kaverit on sitten hoidossa eikä tuola kerhossa...

ja miksi sä kostat tuon erityislapsen käytöksen myös toiselle lapselle?
 
[QUOTE="alkup";29152585]No voi helvetti.

Ei ole kyse mistään yhdestä vapaapäivästä joka käytetään harrastuksiin, vaan lapsella on aina hoidosta, kuten myös minulla töistä, 3-4 vapaapäivää putkeen, jos sattuu niin että kerhopäivä osuu näihin, niin tottakai vien kerhoon kun tykkää siellä olla ja haluaa sinne mennä![/QUOTE]

No voi helvetti itsellesi vaan. Etkö tosiaan tajua, että tuossa on lapselle IHAN LIIKAA kaikkea ja se kerho sekottaa lapsiparkaa entisestään. Nyt virikkeet minimiin ja lapselle rauhaa olla vaan. Hänellä on rankkaa muutenkin.
 
Jos ymmärsin oikein sen millainen lapsesi on niin tuskin on menossa tavalliseen eskariin eli samat kaverit on sitten hoidossa eikä tuola kerhossa...

ja miksi sä kostat tuon erityislapsen käytöksen myös toiselle lapselle?

On menossa samaan ryhmään muiden eskarilaisten kanssa, koulunkäyntiavustajan kanssa. Täällä ei ala kuin yksi eskariryhmä vuorohoitolaisille ja niille jotka ovat koulukuljetuksen piirissä.
 
varmaan teillä on myös vapaapäivinä noita toiminta ym terapiota.Tiputtaisin kerhon tuosta viikko-ohjelmastanne pois.Lapsesi on on liian ylivirttyneessä tilassa kaiken tuon keskellä.Olisiko mahdollista,että lapsi olisi päiväkodissa joka päivä?Puolipäiväisenä?Säännöllisyys olisi teidän tilanteessa kaiken a ja o.Meillä terapeutit käyvät pitämässä terapioita päiväkodissa.En sinun tilanteessa olisi vielä varma,ketkä tulevat olemaan lapsesi eskari/koulukavereita,kun on kerran erityislapsesta kysymys.Onko teillä ollut jo puhetta koulun aloittamisesta?Mahdollisesta pidennetystä oppivelvollisuudesta?Mukautetusta luokasta.Esikoulusta pienryhmässä?
 
Toivottavasti eivät antaneet tulla lapsen kuullen asioita. Toivon sydämeni pohjasta ettei lapsi ole silmätikkuna kerhossa, lapsi vaistoaa heti ja alkaa toimia.
anna neuvoja tädeille miten sinä toimit jos alkaa tilanne.

Lapsi kyllä sopeutuu kun menetellään oikein.
 

Yhteistyössä