Mä en millään osaa päättää haluanko vielä lapsen vai en. Itse se on päätettävä, mutta näkökulmia voi saada

["vieras"]

esim. täältä.

Meillä on jo isot lapset. 7v ja kohta 10v. Itselläni ikää 32v.
Nuorena esikoisen äitinä ajattelin, että ilman muuta lisää lapsia vielä sitten 30+ iässä, mutta jossain vaiheessa taas tuntui ettei missään nimessä enempää. Miehen kanssa jo päätettiin, että nämä oli tässä, mutta...

Nyt jotenkin olenkin alkanut miettimään. Onko se biologisen kellon tikitys vai mikä? Että vielä kerran olisi mahdollisuus olla raskaana, synnyttää, hoitaa omaa vauvaa, olla kotona muutama vuosi, keskittyä pieneen lapseen. Olisi mahdollisuus saada vielä yksi lapsi, joka voisi myöhemminkin olla rikkaus. Toisaalta tiedän ne kaikki valvomiset, rintatulehdukset, raskauspahoinvoinnit, pyykkivuoren kasvamisen, sen etten sitten saisikaan sitä omaa aikaa omille jutuille mikä jo häämötti edessä.

Tuntuu vaan jotenkin niin sellaiselta "No mitäs nyt sitten" kun molemmat lapset on jo niin itsenäisiä ja isoja. Toki puuhaavat minunkin kanssa mutta paljon keskenään, kavereidensa kanssa ja itsekseenkin esim. lukevat tuntikausia.

On jotenkin tyhjä olo. Jotain pitäisi saada tilalle pikkulapsiajan loputtua. Tai sitten se uusi vauva...

Mies oli aiemmin ehdottomasti sitä mieltä, ettei yhtään lasta enää. Nyt kuitenkin on alkanut vauvakuumetta pukata. Meidän monilla kavereilla on nyt ihan pieniä vauvoja/raskaana ovat ja siitä kait tuo miehenkin hempeily johtuu.

Ajatuksia? =)

 

[foodia]

Paha mennä sanomaan mikä on teille oikea ratkaisu. Katuisitko myöhemmin ettet tehnyt vielä yhtä lasta? Mä mietin aikani et kun muksu on jo iso niin lapset vois olla tässä mut kyllä se yksi piti vielä tehdä ja nyt sit ootellaan. Jotenkin luulen että katuisin sitä vielä joku päivä etten tehny lasta kun mahis oli. Tän jälkeen elämä saa sit tarjota muutakin kun pyllyn pesua.

 

[miunmau]

Itselläni lapset vielä pieniä, mutta kovassa mietinnässä, että vieläkö neljättä tähän perheeseen (kolmas tosin syntyy vasta kuukauden päästä, mutta kuitenkin).

Tällä hetkellä ollaan mietitty, että yrittää voisi sen aikaa että nuorimman ja uuden vauvan ikäeroksi tulisi alle kaksi vuotta. Jos siihen mennessä ei tärppää, niin sitten ehkäisy käyttöön ja meidän lapset oli tässä.

Toimisiko teilläkin, jos sopisitte tietyn ajan, jolloin antaisitte lapselle mahdollisuuden ja jos ei tärppää, niin turha stressata montaa vuotta vauvantekopuuhissa?

 

[vieras (ap)]

Olen myös kuullut sanottavan, että tekemätöntä lasta saattaa katua, mutta tehtyä ei milloinkaan.
Ei tietenkään kadu omia lapsiaan kukaan järkevä äiti... vaikka kuinka rankkaa olisi.
Mutta onkohan joku ollut mietinnöistä huolimatta lopulta tyytyväinen siihen että EI yrittänyt enää saada lasta (vaikka mielessä kävi)?

Kun toisaalta tätä on odotettu, että lapset olis isoja ja olis taas omaa aikaa. Ja nyt sitten mietitään, että josko mahdollisesti aloitettaisiinkin homma alusta x)

 

[foodia]

Muistan kyllä tuonkin oman ajan puutteen, mut lopulta se oli niin lyhyt aika. Nyt tosin tuntuu että aika on kullannut kaiken raskausoireista lähtien. Mä ehkä katuisin sitä ettei mulla ole sitä lasta jolle olis riittänyt rakkautta jaettavaks.

 

[VenlaElla]

Mä olen moneen kertaan miettinyt, että mitäs jos vielä kolmas. Mulla on ihan hormoneissa vissiin tää, että säännöllisesti tulee vauvakuumeita. Jos aina tekis lapsen kun tekee jollain tasolla mieli sellaista niin meillä olis varmaan 20 lasta jo ja nuorimman olisin saanut 14-vuotiaana.

Järjen äänellä mennään täällä ja niinpä meillä on vain 2 lasta ja nuorempi 6v ja vanhempi 8v ja enempää ei tule. Olen 31-vuotias. Tietty parempi ettei ikinä vannois, mutta en kyllä usko että enää... Söpöhöpönöpöttelen kavereiden vauvoja minkä sielu sietää ja niiden taaperoita saa kyllä hoitoon aina kun vaan tahtoo.