Mä en vain enää jaksa elää ilman luottotietoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hajalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin ja on ihan totta, että harvalla opiskelijalla on varaa opiskella vain opintotuella. Töissä me muutkin on käyty. En kyllä tiedä yhtään yliopistokoulutusta jossa olisi viikonloppuisin opetusta. Eli kannattaa kyllä miettiä se työn tekokin vaihtoehdoksi. Kaupan kassoilla minäkin istuin 4 vuotta kaikki illat, viikonloput ja yo:n loma-ajat. On vähän epärealistista ajatella että pärjäisi pelkällä opintotuella, etenkin kun on jo lapsiakin.
 
Tehän kuulutte yleisen asumistuen piiriin. Ilmeisesti miehellä on kuitenkin niin iso palkka, ettette saa sitä?

Vuokravakuutta/-takuuta saa periä yhteensä enintään 3kk vuokraa vastaavan summan. Ei siis 3+1kk. Ja eihän teidän tarvitse maksaa kahden asunnon vuokraa, jos/kun irtisanottu nykyisen ajoissa. Kai siitäkin on takuuta jemmassa? Eli pitäisi kyllä riittää kun on se 3kk vuokrasumma, ja siitäkin ainakin osan saanee kuitattua nykyisen asunnon takuulla.

Väliaikainen ratkaisu voisi olla (paperi)ero. Sosku maksaisi sulle ja lapsille vuokratakuun (ja vuokrat), kun eroaisitte miehestä. Hän voi sitten muuttaa perässä halvemman vuokran kämppään muutaman kuukauden päästä.

Tässä missä asutaan, ei ole takuuta. "ennen sopimuksen vahvistamista edellytämme vakuuden lisäksi kolmen (3)
kuukauden vuokraennakon maksamista." lukee hoasin lähettämässä kirjeessä. Eli vielä se ensimmäisen kuun vuokra siihen. Ja tähän meidän asuntoon,jos asunto tuleekin että joudutaan muuttamaan samaan aikaan...

Niin.. Mä olen miettinyt tuota ero juttua.. Tai että mies hakee yksinään halvempaa asuntoa.. En vaan halua huijata ketään. Yritän olla rehellinen ihminen,mutta kohta ei ole muuta vaihtoehtoa.. :/ Joo. Miehen tulojen + vuokran suuruuden takia ei saadaa asumistukea yhtään.
 
Sähkösopimuksen saa kyllä vaikka ei olisi luottareita. Se on yksi elämän perusehto, sähkö. Kaupunki on yleensä VELVOITETTU vuokraamaan myös luottotiedottomalle.
 
[QUOTE="a p";30324457]Et ole tosissasi? ihan oikeasti? Että mä jätän koulun kesken, ja menen seisomaan jonnekin linjastolle koska mulla ei ole luottotietoja niinkö? Onko se paras ratkaisu jättää yliopistokoulutus kesken?

Meillä on tietyt syyt mikset tee iltatöitä, mutta mulla on esim viikonloppuisin myös koulua, ja mun osa-aikatöissä (mistä erosin), ei voi sopia ettei tee viikonloppuja. Se kuuluu sopimukseen. Ja viikonloppu vuorot on 9-18 ja mulla on koulua se aika.[/QUOTE]

Mä käyn yliopistoa täysipäiväisen työn ja lapsiperheen arjen pyörityksen lomassa. Ei ole kaikkein nopein ratkaisu koulutautua, mutta ainakin lasten elämä taloudellisesti turvattu.
Joten kyllä, olen tosissaan. Koulutautuminen on hieno asia, mutta perheellisenä siihen pitää olla myös varaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Inanna
Niin ja on ihan totta, että harvalla opiskelijalla on varaa opiskella vain opintotuella. Töissä me muutkin on käyty. En kyllä tiedä yhtään yliopistokoulutusta jossa olisi viikonloppuisin opetusta. Eli kannattaa kyllä miettiä se työn tekokin vaihtoehdoksi. Kaupan kassoilla minäkin istuin 4 vuotta kaikki illat, viikonloput ja yo:n loma-ajat. On vähän epärealistista ajatella että pärjäisi pelkällä opintotuella, etenkin kun on jo lapsiakin.

No, mun koulussa on myös viikonloppuisin luentoja. Totta kai mä tekisin töitä. Mutta mies on tekee 8-22 aikana duunia, töistä kestää tulla melkein 1,5h, mun töihin kestää mennä koulusta melkein 1,5h ja työt loppuu 22 eli mä olen kotona 23-> Me miehen kanssa vain yksinkertaisesti ei jaksettaisi jos kummatkin on 8-22 aikavälillä poissa + mun pitää joka päivä lukea koulukirjoja 40 sivua ja tehdä tehtäviä ja ryhmätöitä. Ainakaan nyt ekana vuotena.
 
[QUOTE="meh";30324480]Mä käyn yliopistoa täysipäiväisen työn ja lapsiperheen arjen pyörityksen lomassa. Ei ole kaikkein nopein ratkaisu koulutautua, mutta ainakin lasten elämä taloudellisesti turvattu.
Joten kyllä, olen tosissaan. Koulutautuminen on hieno asia, mutta perheellisenä siihen pitää olla myös varaa.[/QUOTE]

Ok.
 
Minä kyllä symppaan sinua että hankalaa on, mutta eihän tuossa ne luottotiedot ole se isoin ongelma. Isoin ongelma on se, että et ole sisäistänyt että elämässä ei saa kaikkea. Hyvin harva pystyy järkevästi yhdistämään lapset, opiskelun ja työn. Yleensä ei pysty, jos nyt sitten ei ole niin hyvätuloinen puoliso että mahdollistaa yhtälön.

Opiskelu pelkän opintotuen varassa onnistuu vain nuorelle sinkulle, joka voi elää solussa ja jolla ei ole isoja kuluja. Ei meille muille. Sä olet päättänyt tehdä kaksi lasta, ja se rajoittaa sinun elämääsi huomattavasti enemmän kuin luottotietojen puute. Lisääntyminen taas on sinun oma valintasi, ja valinnoilla on seuraukset. Ei vaan voi saada kaikkea - sinä olet valinnut ja saanut lapset, ja se valinta rajaa pois monia muita asioita. Kuten helpon opiskelumahdollisuuden. Elämä on sellaista.
 
Joku jo taisi ehdottaakin,mutta eikö se vaihtoehto olisi ihan varteenotettava,että laittaisit opiskelut esim.vuodeksi tauolle ja menisit siksi aikaa töihin? Ehtisit saada varmaan jonkin verran säästöön rahaa esim noita takuuvuokria varten. Sitten olisi helpompi opiskella pelkän opintotuen varassa. Näin yhtäkkiä kans olisin sitä mieltä,että se luottotiedottomuus ei nyt ole se suurin ongelma vaan tulojen riittämättömyys. Sain sen käsityksen,että velkasi olet jo maksanut eikös niin?
 
[QUOTE="Realisti";30324529]Minä kyllä symppaan sinua että hankalaa on, mutta eihän tuossa ne luottotiedot ole se isoin ongelma. Isoin ongelma on se, että et ole sisäistänyt että elämässä ei saa kaikkea. Hyvin harva pystyy järkevästi yhdistämään lapset, opiskelun ja työn. Yleensä ei pysty, jos nyt sitten ei ole niin hyvätuloinen puoliso että mahdollistaa yhtälön.

Opiskelu pelkän opintotuen varassa onnistuu vain nuorelle sinkulle, joka voi elää solussa ja jolla ei ole isoja kuluja. Ei meille muille. Sä olet päättänyt tehdä kaksi lasta, ja se rajoittaa sinun elämääsi huomattavasti enemmän kuin luottotietojen puute. Lisääntyminen taas on sinun oma valintasi, ja valinnoilla on seuraukset. Ei vaan voi saada kaikkea - sinä olet valinnut ja saanut lapset, ja se valinta rajaa pois monia muita asioita. Kuten helpon opiskelumahdollisuuden. Elämä on sellaista.[/QUOTE]

OK! Ensinnäkin: tässä ei ole kyse töistä tai lisääntymisestä tai mistään muusta sellaisesta. Tai opiskelusta opintotuen varassa.

Tässä oli kyse opiskelija-asunnosta tai vuokra-asunnosta ylipäätänsä.

Olemme laskeneet budjetin meillä ja me pystymme yhdessä tekemään tämän, jos vain saamma halvemman asumismuodon, mutta nyt on se ongelma, ettemme saa sitä mistään. Joten joudumme maksamaan joka kuukausi vuokraa 1200 + vesi ja sähkö.

Me olemme sopineet etten minä mene töihin nyt ensimmäisen vuoden aikana, se on meidän oma päätös. Mä en halua kaikkea. MIes ei halua kaikkea, mutta mä haluan hyvän tulevaisuuden meille, mikä tarkoittaa opiskelua opiskelua ja opiskelua. Mä irtisanoin mun yrityksen että mulla olisi aikaa myös mun perheelle. Mun valinnoille, mun tärkeille lapsille. Se tarkoittaa ettei meillä ole varaa esim, matkustaa, tai hankkia autoa tai.. Ostaa mitään uutena. That's fine! Mutta mä en jaksa sitä että vain mun 8 vuoden takaisten virheiden takia,me ei saada asuntoa, tai opiskelija-asuntoa. Siinä tässä oli kyse. Ei tasapainottamisesta, tai kaiken saamisesta.
 
Onko kaikilla mennyt tän jutun pointti ihan kokonaan ohi? Tulot riittää, mutta ei riitä tähän vuokraan mikä meillä on. Meillä oli varaa kun olin töissä, nyt ei. Tai on, mutta ei. Laskimme sen varaan että saamme opiskelija-asunnon. Mutta emme saa.

Mutta joo. En lopeta koulua.
 
Ilmeisesti asutte helsingissä? Ei siellä niitä halpoja asuntoja saa moni muukaan, vaikka olisi luottotiedotkin kunnossa. Saattaisitte siltikin joutua jonottamaan kämppää vuosia. Ei siis kyse yhäkään ole sun luottotiedoista, vaan siitä, että teillä on niin isot menot (ja kyllä, isoksi osaksi lasten takia!) ettei silloin ole varaa täysipäiväiseen opiskeluun.

Ilmeisesti luottotiedottomuus on nyt se helppo mörkö jota syyttää, ja siksi et näe mitään muuta. Kuitenkin suurin syy ongelmiinne on se, että tulot on pienet ja menot isot, ja siksi sun täysipäiväinen opiskelu on mahdotonta. Mutta: niin se on joka ikiselle muullekin kahden lapsen vanhemmalle pk-seudulla. Sä et nyt jotenkin suostu uskomaan sitä, vaan jankutat luottotiedoista.

Hyvin harvalla kahden lapsen perheellä pk-seudulla on varaa siihen, että toinen vanhempi jättäytyy pelkälle opintotuelle. Halpoja opiskelija-asuntoja ei riitä kuin ihan murto-osalle, ja koska puolisosi on kuitenkin töissä, voi olla ettette koskaan saisi halpaa kämppää koska niitä jaetaan tarveharkinnalla.
 
[QUOTE="Realisti";30324571]Ilmeisesti asutte helsingissä? Ei siellä niitä halpoja asuntoja saa moni muukaan, vaikka olisi luottotiedotkin kunnossa. Saattaisitte siltikin joutua jonottamaan kämppää vuosia. Ei siis kyse yhäkään ole sun luottotiedoista, vaan siitä, että teillä on niin isot menot (ja kyllä, isoksi osaksi lasten takia!) ettei silloin ole varaa täysipäiväiseen opiskeluun.

Ilmeisesti luottotiedottomuus on nyt se helppo mörkö jota syyttää, ja siksi et näe mitään muuta. Kuitenkin suurin syy ongelmiinne on se, että tulot on pienet ja menot isot, ja siksi sun täysipäiväinen opiskelu on mahdotonta. Mutta: niin se on joka ikiselle muullekin kahden lapsen vanhemmalle pk-seudulla. Sä et nyt jotenkin suostu uskomaan sitä, vaan jankutat luottotiedoista.

Hyvin harvalla kahden lapsen perheellä pk-seudulla on varaa siihen, että toinen vanhempi jättäytyy pelkälle opintotuelle. Halpoja opiskelija-asuntoja ei riitä kuin ihan murto-osalle, ja koska puolisosi on kuitenkin töissä, voi olla ettette koskaan saisi halpaa kämppää koska niitä jaetaan tarveharkinnalla.[/QUOTE]

Ömm. Meillä on varaa. Me ollaan laskettu jokaikistä senttiä myöten, ja meillä on nytkin varaa etten mä ole töissä, mutta vuokra on aivan kohtuuttoman suuri, ettei jää sitten yllättäviin menoihin jne. Ei meillä ole pahemmin menoja. Meillä on vain tuo vuokra 1200 ja sähköt sun muut. Ei ole autoa, ei ole lainoja..Ei ole mitään. Jos vuokrasta saa edes 200e pois, kaikki on hyvin. Mun opiskelu kokopäiväisesti on täysin mahdollista, ja ollaan tästä puhuttu pitkään. Mun piti jatkaa töissä opiskelun ohella, mutta mies pyysi etten olisi, koska mä en välttämättä näkisi lapsia esim 3 päivään. (lähtisin 7, tulisin 23, lähtisin taas 7..) Ja ei asuta Helsingissä. Ja asuntoa emme saa hoasilta, juurikin näiden luottotietojen takia.

Ja olin siis kotona 3 vuotta kotihoidontuella, joka ei ole paljon opintotukea suurempi.
 
[QUOTE="a p";30324558]Onko kaikilla mennyt tän jutun pointti ihan kokonaan ohi? Tulot riittää, mutta ei riitä tähän vuokraan mikä meillä on. Meillä oli varaa kun olin töissä, nyt ei. Tai on, mutta ei. Laskimme sen varaan että saamme opiskelija-asunnon. Mutta emme saa.

Mutta joo. En lopeta koulua.[/QUOTE]

No valitettavasti en osaa yhtään auttaa asiassasi. Näin ulkopuolisen silmin asiaan olisi helppo ratkaisu,mutta jos se ei ole vaihtoehtona niin sitten on vaan hyväksyttävä tilanne ja sinniteltävä nykyisessä tilanteessa.
 
Ok. Mä lähden pois jatkamaan mun säällittävää elämää.

Meillä on varaa asua vaikka mä en töissä. Mulla ei ole VARAA maksaa 3kk takuuvuokria + 500 + yksi vuokra + 1200 tänne vuokraa. Normaalisti se olisi vain 500+ eka vuokra. Mä en vain jaksa taistella kaikesta vanhojen juttujen takia.. Mä oon vaan niin väsynyt, ja haluaisin jo elää normaalia elämää enkä olla yhteiskunnan paska.

Eli toistan. Meillä on varaa etten mä ole töissä, mutta meillä ei ole varaa maksaa tuhansia euroja vuokraan, kun normaalisti se olis vain se 500e....... Ja kyllä tämä tuli täysin yllätyksenä.
 
[QUOTE="a p";30324618]Eli toistan. Meillä on varaa etten mä ole töissä, mutta meillä ei ole varaa maksaa tuhansia euroja vuokraan, kun normaalisti se olis vain se 500e....... Ja kyllä tämä tuli täysin yllätyksenä.[/QUOTE]

Eikö aikaisemmin tosiaan ollut tiedoissa, että HOAS haluaa kolme kuukauden vakuuden? Siis ennen kouluun hakeutumista ja asuntohakemuksen laittoa? Muistaakseni tämä tieto 3kk vuokraennakosta lukee kyllä HOAS:in sivuilla.

Lisäksi mietin sitä, että miten uskalsitte laskea opiskelu sen varaan, että varmasti saatte sen edullisemman opiskelija-asunnon? Hakijoita on kuitenkin paljon ja asuntoja vähän.

Jos teillä on tällä hetkellä vuokra 1200€ + vesi ja sähkö, niin eikö vaikka isoilta vuokranantaijlta löydy edullisempaa asuntoa? Jos ette ole kovin ronkeleita alueen suhteen, niin uskon että esim. VVO:ltakin löytyy kolmiota alta 1000€ ja siihen sisältyy jo vesi ja usemmiten laajakaista. Jos miehesi hakea asuntoa ja sun velat on kuitenkin maksettu, ei vakuuskaan ole vältämättä sen isompi ku 250€.
 
Mä olin yrittäjä, mutta mä jouduin laittamaan sen jäihin lasten, miehen työn ja koulun takia. En oikein voi kolmea vuotta siirtää opintoja. Ehkä yhden lukuvuoden. Muuten menettää koulupaikan.. Ja tätä mä just tarkoitin, vain sen takia ettei mulla ole luottotietoja, mulla ei ole samaa mahdollisuutta opiskella, kuin muilla..

Kerropas nyt tädille, että miten sinä menetät yliopistossa paikkasi, jos siirrät opintoja enemmän kuin yhden lukuvuoden?

Terveisin Helsingin yliopistossa kirjoilla 1986 lähtien. Valmistun ehkä vuoden kuluessa.
 
N. 450e+ 450e+ 250e+250e tulisi olla tulot (sossunormi ilman erikoismenoja, en jaksa tarkastaa). Kelalta tulee lapsista pari sataa, joten omaa rahaa tulisi olla noin 1150e. Miehen ja sinut tulot yht. siis tuo plus vuokra. Noin 2500 e siis nettona, joka varmaan tuleekin, kun sanoit niin miehen tuloista. Tulette toimeen.
 
[QUOTE="a p";30324457]Et ole tosissasi? ihan oikeasti? Että mä jätän koulun kesken, ja menen seisomaan jonnekin linjastolle koska mulla ei ole luottotietoja niinkö? Onko se paras ratkaisu jättää yliopistokoulutus kesken?

Meillä on tietyt syyt mikset tee iltatöitä, mutta mulla on esim viikonloppuisin myös koulua, ja mun osa-aikatöissä (mistä erosin), ei voi sopia ettei tee viikonloppuja. Se kuuluu sopimukseen. Ja viikonloppu vuorot on 9-18 ja mulla on koulua se aika.[/QUOTE]

Vai että on yliopistolla viikonloppuisinkin opiskelua? Tai koulustahan sinä puhut, et yliopistosta. :D
 
Mistä sä ap olet niin varma, että saisitte edes sen opiskelija-asunnon? Jos ne kerran on niin edullisia että vapailla markkinoilla vastaava maksaa yli tuplasti sen verran, on jonotkin varmasti melkoiset. Jonotusaika voi ihan hyvin olla vaikka vuoden tai kaksi.
 
[QUOTE="a p";30324332]Ole kiltti ja tule sitten hakemaan näitä mun puolesta!! Olen ollut oikeuteen yhteydessä, ja kaikkiin on tehty merkinnät joo. Ja tuntuu että jokaikinen muu jolla ei ole luottotietoja saa asunnon tosta noin vaan ja me ei! MÄ EN YMMÄRRÄ MIKSEI! Kaikki vaan sanoo "ei mulla luottotiedot ole vaikuttanut mitenkään", kyllä vaan mulla on! Mä en helvetti saa edes vuokra-asuntoa kaupungilta, saati hoasilta, tai edes perkeleen sähkösopimusta! Mä olen vain niin väsynyt tähän, kun olen hyvä ihminen, kuulias, ja... Mä kärsin vieläkin 8 vuotta vanhasta virheestä.[/QUOTE]

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta jos et saa sähkösopimusta, niin eikö teillä sitten ole sähköjä?? Tiedän pari ihmistä, joilla on tai ollut luottotiedoissa merkintä, mutta kyllä heillä on sähkösopimus ollut. Käsittääkseni Hoasiltakin pitäisi saada vuokrattua, jos toimittaa tiedot ulosotossa olevista veloista, ja ainakin, jos eivät ole vuokravelkoja. Ja luulisi, ettei ongelmaa ole, kun kerran olet jo maksanut ne, sun pitäisi vaan toimittaa niistä tiedot Hoasille.
 

Similar threads

J
Viestiä
9
Luettu
475
A
H
Viestiä
182
Luettu
14K
K
F
Viestiä
3
Luettu
427
F

Yhteistyössä