Mä olen niin epäonnistunut äitinä, että vituttaa

[epäkelpo äiti]

Olen ollu 4v kotona. Esikoinen siis 4v ja kuopus vajaan vuoden. Viimeaikoina en ole jaksanut leikkiä esikon kanssa vaan patistelen muualle. Saatan hetken leikkiä, mut sit sanon, että leiki itse. Vaatii huomiota. Kuopuksen perässä juoksen paikasta toiseen kun menee kiellettyihin paikkoihin. Yhtään huiliaikaa ei ole päivällä kun esikoinen ei nuku päikkäreitä. Kimpaannun helposti ja huudan. Esikoinen pissasi housuun tänään, mitä ei ole tehnyt pitkään aikaan...tosin se saattoi johtua myös siitä kun halusi kattoa ikkunasta kun isänsä lähtee autolla niin ei malttanu mennä potalle...tai sit jostain muusta syystä. Vein pojan suihkuun ja siellä kimpaannuin tosi pahasti pikkujutusta. Pesin siis pissit pois ja pyysin häntä pitämään saippuaiset kädet ylhäällä ja eikös tämä läntännyt ne mun tukkaan. Olin just tullu kampaajalta..no so what, mut mua niin vitutti sen toiminta. Huusin vaan, että mikä sua oikein vaivaa. Toi kysymys pitäis kai esittää mulle. No riuhtomalla huuhtelin loput ja patistin pois. Paiskasin oven kiinni. Miks helevetissä mä suutun nykyään niin helposti. Mä en haluais olla huutava äiti ja koko ajan vihainen. En mä tiiä mitä haluan. En jotenkin kehtaa pyytää apua tai kertoa kaikkea miehelle kun tulee töistä, että mä vaan täällä huudan ja en leiki lapsien kanssa. Mä vaan en jaksa. Haluan istahtaa itsekseni ja olla. Joka ilta lupaan ittelleni muuttua ja leikkiä heidän kanssa enemmän, mut aamun ehkä jaksan ja sit en enää. Mä olen niin pettyny itteeni, että!

 

[mökin muija]

Tutulta kuulostaa. Tarttisitko elämääsi muutakin kuin kodin. Joku harrastus tai vaikka iltatyö, saisit ajatuksiasi jonnekin muualle. Itsellä ainakin auttaneet, kun hommasin täksi syksyksi jotain muutakin tekemistä kuin sen kodin ja lapset. Tsemppiä. :hug:

 

[paska]

kuulostaapa siltä kuin olisin itse tuon kirjoittanut..

 

[Miia]

Vois olla mun kirjoittama. Nyt joudun kouluunkin kuulusteluun, kun esikoinen kuulemma oirehtii jotain. Ehkä me ollaan vaan väsyneitä sen pienen perässä juoksemisesta ja siksi ärähdellään, aika auttaa, kai.

 

[vieras]

tutulta kuulostaa valitettavasti

 

[vieras]

Ihan ystävällisenä neuvona, hanki omaa aikaa. Äitinä olo on ihanaa, mutta vielä ihanampaa se sitten kun on aikaa omille harrastuksille yms. jutuille jossa saa olla rauhassa, ilman että kukaan (lapset) kaskeyttää.

 

[LEAL]

Sä olet liian väsynyt. Pistä mies olemaan lapsien kanssa ja huilaa. tai lähde kotoa jonnekin :hug:

 

[epäkelpo äiti]

No itseasiassa lapset aloittaa pian hoidon ja ite menen töihin. Odotan sitä päivää todella vaikka hävettää myöntää. Esikoinenkin saisi muuta tekemistä ja olis muutakin kun huutava äiti kotona. Mua ei harrastukset kiinnosta. Haluaisin vaan olla kotona joskus rauhassa ilman ainaista kinumista ja hampaiden kiristystä. En mä itteäni tällaiseksi äidiksi kuvitellut ja en halua olla tällainen. Miks musta on tullu tämmönen?

 

[äitylipäityli]

Tiiätkö,täällä on alkanut tuntumaan IHAN samalta!Haluaisin et lapset pysyisivät omissa oloissaan ja samoin minä..Hirveen huono omatunto siitä,etten jaksa lasten kanssa askarrella tms.vaikka silloin,kun kuopus nukkuu...No,joskus kyllä satun sellaselle päälle,et jotain luetaan tai näperrellään,mut siihen tarvitaankin sit aimo annos energiaa jo :ashamed:

Oon ite tullut siihen tulokseen,et tää kotielämä alkaa riittämään.Eipä sitä paljon muuta elämää ehdi tässä olla.Kehittelen jo suunnitelmia,et joko opiskelemaan tai töihin..Mut nekin ajatukset ahdistaa ja stressaa öisinkin.Pää tuntuu jo puulta näiden vuosien jälkeen..Että onko tuolla jossain muutakin elämää? :snotty:

Niin ja,mullakin menee hermot ihan pienestä ja sit menee hermot itteeni,kun hermostun niin herkästi.Kiva

 

[mökin muija]

Se väsymys tekee meistä äideistä noita. Kyllä se elämä kirkastuu siitä, usko pois.

 

[epäkelpo äiti]

Mies onkin lasten kanssa kun tulee töistä, mut joudun mäkin olla. En mä koko vastuuta voi hänelle sysätä kun avaa oven. Mä olen muutenkin luonteeltani sellainen minä ite-tyyppi. Teen ennemmin ite kun laitan miehen asialle.

 

[epäkelpo äiti]

Se just tuntuu pahimmalta kun esikoinen tulee pyytämään leikkiin niin mä vaan sanon, että mene ite tekemään. No, hän on muutenkin aika vaativainen, mut kamalaa, jos hän alkaisi oireilla jollain lailla sen takia, etten ole antanut hänelle aikaa/leikkinyt hänen kanssa. Saan sit kantaa sitä kuormaa harteillani loppuelämäni...

 

[äiti]

on kuule ihan muuta kun sitä ettei aina jaksa leikkiä ja huutaa lapselleen ihan normaalia.. hyvä äiti sä oot!

 

[skunkki]

Musta tuntuu usein ihan samalta. Mutta olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että mä olen lasteni äiti, en kaveri enkä ohjelmatoimisto.

 

[vieras]

Kaikille tuota sattuu, riittämättömyyden tunne on sisäänrakennettu äitiyteen, mutta onhan noi selviä merkkejä, että sun on saatava enemmän aikaa itsellesi.

 

[NeitiNasu]

Tiedättekö: mä olen koko neitin elämän aikana leikkinyt, siis oikein istunut alas ja leikkinyt sen kanssa ehkä 5 kertaa. Maksimissaan, voi olla etten sitäkään. Askarreltu ei olla ikinä, en oo ikinä maalannut sen kanssa vesiväreillä, en muovaillut enkä viihdyttänyt millään muullakaan lailla. Miksi pitäisi? Mä olen äiti. Listassa missä kerrotaan mitä mä en ole on ensimmäinen kohta jossa lukee etten ole viihdyttäjä. Tämä on meidän koti, eikä paikka missä mun pitää keksiä lapsille jatkuvasti virikkeitä. Mitä jos aloittaisit vaikka siitä? Ei sun tarvitse leikkiä, kunhan olet paikalla. Ja mummola on hei hyvä, tai joku kaveri jolla on energiaa touhuta lasten kanssa. Äidille vapaata, lapsille sitä viihdykettä. Kuulostaisi varmaan aika hyvältä. =)

 

[Mulla]

Tiiätkö,täällä on alkanut tuntumaan IHAN samalta!Haluaisin et lapset pysyisivät omissa oloissaan ja samoin minä..Hirveen huono omatunto siitä,etten jaksa lasten kanssa askarrella tms.vaikka silloin,kun kuopus nukkuu...No,joskus kyllä satun sellaselle päälle,et jotain luetaan tai näperrellään,mut siihen tarvitaankin sit aimo annos energiaa jo :ashamed:

Oon ite tullut siihen tulokseen,et tää kotielämä alkaa riittämään.Eipä sitä paljon muuta elämää ehdi tässä olla.Kehittelen jo suunnitelmia,et joko opiskelemaan tai töihin..Mut nekin ajatukset ahdistaa ja stressaa öisinkin.Pää tuntuu jo puulta näiden vuosien jälkeen..Että onko tuolla jossain muutakin elämää? :snotty:

Niin ja,mullakin menee hermot ihan pienestä ja sit menee hermot itteeni,kun hermostun niin herkästi.Kiva

Ihan samanmoiset ajatukset.. Miehellekin tänään rähjäsin ja purin pahaaoloani.. Olen niin väsynyt ja masentunutkin näemmä.
Meillä ei kyllä mies tee paljoakaan koti- ja lapsenhoitohommia. Satunnaisesti vaan. Mieskin on todella usein kärttyinen ja pinna todella tiukalla, kun en kuulema ymmärrä miten raskasta hänen työnsä on. Vaikka tässä uudessa duunissa piti olla helpompaa ja hänen olonsa näin ollen helpottua/rentoutua, mutta mutta.. Kahdenkeskistä aikaa ei ole eikä ole tulossakaan, kun lapsille ei ole hoitajaa. Tällä hetkellä todella PASKAT fiilikset! Mä alan olemaan aikas loppu tähän koko systeemiin!!!
Tulipa purkaus, Sori. No, huomenna on päivä uus.

 

[vieras]

Tiedättekö: mä olen koko neitin elämän aikana leikkinyt, siis oikein istunut alas ja leikkinyt sen kanssa ehkä 5 kertaa. Maksimissaan, voi olla etten sitäkään. Askarreltu ei olla ikinä, en oo ikinä maalannut sen kanssa vesiväreillä, en muovaillut enkä viihdyttänyt millään muullakaan lailla. Miksi pitäisi? Mä olen äiti. Listassa missä kerrotaan mitä mä en ole on ensimmäinen kohta jossa lukee etten ole viihdyttäjä. Tämä on meidän koti, eikä paikka missä mun pitää keksiä lapsille jatkuvasti virikkeitä. Mitä jos aloittaisit vaikka siitä? Ei sun tarvitse leikkiä, kunhan olet paikalla. Ja mummola on hei hyvä, tai joku kaveri jolla on energiaa touhuta lasten kanssa. Äidille vapaata, lapsille sitä viihdykettä. Kuulostaisi varmaan aika hyvältä. =)

Juuri näin. Ei lasta kannata opettaakaan siihen, että äiti on leikkikaveri ja kokopäivä viihdyttäjä.

 

[pelottavaa]

Näinhän se menee.. se ainoa ihminen maailmassa jonka pitäisi olla turvallinen, muuttuu vähän väliä pelottavaksi huutajaksi..ompa siinä lapsella olemista.Tuommonen jää muistilokeroon, ja taatusti lapsi muistaa sen aikuisenakin. Selitä sitte, että no äitiä väsytti!Vois joskus asettua lapsen asemaan ihan ajatuksella, mee vaikka kyykkyyn ja käske miehes tulla karjumaan. Voi sitte seur. kerralla tehä vähemmän mieli huutaa.

 

[täälläkin huono äiti]

Mä olen ihan samanlainen, lapset vaan vähän nuorempia. Ja pelkään, että mulla on synnytyksen jälkeinen masennus tai jotain, kun olen jatkuvasti niin kiree ja kaikki tympii. Pitäis kai puhua jollekin ja hakea apua. Mut on jäänyt sekin tekemättä.

 

[Vieras]

Haluan vain toivottaa sinulle ja muille väsyneille äideille voimia!
Itseäkin väsyttää joskus ja sitten on todella huono omatunto kun on tullut ärähdettyä maailman ihanimmalle pikkuneidille, joka haluis vaan äidin seuraks leikkimään..sittenpä sitä itku silmässä halitaan ja taas kerran mielessäni päätän olla parempi äiti..kunnes hermot menee taas. Viimestään sit kun tyttö on nukkumassa ja näyttä ihan enkeliltä, pyydän taas anteeksi häneltä, et on niin huonon äidin saanut.

 

[Armiliina]

Täälä kans yks epäkelpo äiti/vaimo.
Joku vanne kiristää päätäni, hermostun ihan liian herkästä, olen tosi kärttyinen jne.. Nyt viimeaikoina on tuntunu, että mä en enää edes puhu lapsilleni. -Mää huudan niille. Siis MIKSI KOKOAJAN PITÄÄ OLLA KOMENTAMASSA???? Ainut leikkikin mitä mää osaan on rakentaa legoista torneja. Tähän asti oon kyllä jaksanu lukea ja askarrellakin niiden kans, ei siinä mitään, mutta kun IKINÄ ei saa tehdä esim. kotihommia rauhassa...

Omaa harrastusta en voinut aloittaa, kun se olisi miehen mielestä hidastanut meidän rakentamista liikaa. -Haaveillut jo vuosia tilkkutyökurssista. Aiemmin näytti jo että en tarvisikaan harrastusta tälle syksylle, mutta nyt se olisi nannaa: Isä kuoli tasan kuukausi sitten, omat ajatukset ihan hukassa vieläkin. Perinnönjako tulee olemaan erittäin vaikea, tosi hyvä ystävä joutui psykiatriselle osastolle itsariyrityksen takia... Ajatukset näistä on vain pakko siitää hamaan tulevaisuuteen. Tiedän, että surutyö on lähes kokonaan tekemättä, saas nähdä milloin se poksahtaa..

Toisaalta, vaikka elämä tuntuu välillä olevan yhtä kiekumista lapsille, niin onneksi välillä on ihan kivaakin. Mies onneksi rakastaa (tai ainakin sanoo rakastavansa) minua tällaisenakin.

 

[Miia]

Musta on parempi silloin,jos ei jaksa askarrella tai leikkiä lasten kanssa, niin mennä metsään kävelemään ja vaikka jotain poimimaan, se on hyvää leikkiä ja sitten ne varvut ja oksat kuivumaan tai maljakkoon ja metsässä meinaa väkisin tulla paremmalle päälle, vaikka kuinka yrittäis murjottaa.

 

[vieras]

kuulostaa siltä että sulle työhönpaluu on varmasti hyvä ratkaisu...toivottavasti tuo avun ongelmiin eikä lisää stressiä! Onko joku paikka johon voit viedä ainakin isomman välillä hoitoon, niin että saisit vaikka päiväunet vetästyä?

Ja onhan se totta ettei aikuisen tarvitse olla lapsen leikkikaveri, mutta jotenki tuo neitinasun teksti kyllä musta kuulosti vähän jotenkin ontolta ja tuli oikeen itselleni paha mieli... voi olla ettei hän sitä sillä tarkoittanut, mutta kyllä mä ainakin nautin suunnattomasti lapseni kanssa olemisesta ja leikkimisestä....yhdessä paljon askarrellaan, luetaan, pelataan, rakennetaan dubloilla ym ja joskus kyllä lähden ihan vaikka kauppaleikkiinkin mukaan. Ja hyvin kyllä tuo 3-vuotias silti viihtyy myös yksikseen.

no tämä meni nyt vähän asian ohi, mutta ap:lle toivon jaksamista ja pikaista apua ongelmaan...eihän kukaan nauti huutamisesta, ei lapsi, mutta ei myöskään äiti!

 

[RasuNaamari]

joo kyllä välillä pinna on tosi kireellä... tekis mieli vetää kunnon känni pitkästä aikaa ja baarikierros! viimeks sellanen tuli tehtyä tasan vuosi sitten...
Jo se ei auta niin sit ei mikään!