Mä taidan olla ainoa ihminen maailmassa, jolla ei ole

[vaihteeksi näin]

ketään sellaista aikuista, joka rakastaisi. Ei ole ollut ikinä. Takana tasan kaksi parisuhdetta. Toinen kestikin vuosia, kunnes mies lähti parhaan ystäväni matkaan. Ei siis rakastanut minua sittenkään koskaan.

Toinen oli väkivaltainen luonnehäiriöinen, joka löysi minut samantien kun olin juuri tullut jätetyksi tuosta aiemmasta. Olin täysin hajalla ja sirpaleina ja siis oivallinen kohde kipeälle ihmiselle. Tarvinneeko sanoakaan, että tässäkin suhteessa rakkaus oli hyvin kaukainen ajatus.

Viimeiset kuusi vuotta olen ollut yksin. Minuun ei kukaan rakastu, minä en rakastu enää kehenkään. Olen tottunut tähän, pärjään omillani ja itsekseni, nautin elämästäni.

Paitsi aina välillä, jolloin sielussa saakka riipii tää kaipuu ja ikävä. Ikävä rakkautta, sitä että minullakin olisi sellainen ihminen jonka syliin jäädä ja joka rakastaisi minua oikeasti. Sattuu niin paljon, kun tuntuu että kaikilla muilla on rakkautta ja parisuhde ja joku jolle on tärkeä, ja mulla vaan ei sellaista ole ikinä ollutkaan. Mikä mut erottaa teistä kaikista muista? Miksi mä en saa mutta kaikki muut ihmiset maailmassa tuntuu saavan? Tunnen oloni näkymättömäksi, ihan kuin mua ei olis edes olemassakaan.

Itkettää.

 

[vaihteeksi näin]

KEtään ei taida edes kiinnostaa..

 

[Peppari]

No kuule mulla ihan sama homma, kukaan ei ole koskaan välittänyt paskan vertaa. Ei edes omat vanhempani. Nyt uskottelen että sentään omat lapset rakastavat minua.

 

[clivia]

Et ole yksin ajatustesi kanssa mulla on ihan samanlaiset fiilikset.Jotenkin lohdullista,samalla surullista.

 

[kojootti]

:hug: Jos sä rakkautta kaipaat niin kyllä sitä on maailma pullollaan, mutta ei se tule sua kotiovelta noutamaan. Äläkä lannistu kahden huonostimenneen jutun takia. Tiedosta ne ongelmat, joita aikaisemmissa suhteissa oli, äläkä enää suostu samaan.
Ja kokeile vaikka etsiä netistä jotain meilikaveria, johon saisit tutustua rauhassa ihan kaveripohjalta.

 

[aurinkoa]

tämä kuulostaa kliseeltä mutta ennen kuin voit rakastaa jota kuta toista sinun pitää rakastaa itseäsi ja ennen kuin kukaan arvostaa Sinua omana itsenäsi Sinun pitää arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet. vikoinesi ja puutteinesi ja toisaalta myös huomata mikä sinussa on hyvää.

mun korvaan kuulostaa siltä ettet ole ihan sinut itsesi kanssa. olet kokenut takaiskuja, hylätyksi tulemista, väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistä. paranemisprosessisi lienee vielä kesken..?

 

[Kiin]

Ihan varmasti joku siustakin välittää :hug: Kai siulla on vanhemmat tai ainakin toinen elossa? Eikö nekään ole koskaan rakastanu sinnuu?

Ei miullakaan ole ollut parisuhteita kuin kaksi ennen tätä avioliittoa. Eka oli sellanen "harjotteluversio" 16-18vuotiaana ja toinen myös nopeasti ohi avokin alkon käytön takia.

Tuo näkymättömyyden tunne kuulostaa huolestuttavalta Voisiko siulla olla masennusta? Masennukseen voi liittyä tunteita siitä, että on ulkopuolinen kaikessa, eikä jotenkin kuulu tähän maailmaan.

 

[öö.]

Et ole ainut. Mutta kuulostat jotenkin itseesi käpertyneeltä. Parisuhteen ainekset ovat huonot, jos haluaisit jotain joltakulta tuolla asenteella. Terve parisuhde on vastavuoroista ja tasa-arvoista yhdessä kulkemista. Pitää olla sinut itsensä kanssa, jotta voi antaa ja ottaa vastavuoroisesti ja olla itse vastuussa itsestään. Kukaan aikuinen ei jaksa kantaa toista raahaten. Pidä huolta itsestäsi, ja käännä katse ylöspäin oman navan ympäriltä. Yksinäisiä, surkeita kohtaloita on todella paljon. On vielä surkeampiakin kohtaloita. Kukaan ei yleensä ole kategoriassaan ainut. Se tunne on marttyyrinarsismin katala ansa. Voit olla onnelllinen ottamalla itse vastuuta, älä vaivu vapaaehtoiseen surkeuteen.

 

[vaihteeksi näin]

En tiedä masennuksesta. Voi kai sitäkin olla. Viimeiset kymmenen vuotta elämästäni on olleet niin rankkoja, että ihmettelen (enkä ole ainoa, tätä on sanoneet muutkin) miten olen vielä järjissäni. Kyllähän mä itseäni yritän rakastaa ja arvostaa, mutta en kai tämän parempaan pysty.
Vanhemmat on elossa kyllä, vaan ei meidän välit ole koskaan olleet semmoiset kuin mitä kaikilla muilla tuntuu vanhempiensa kanssa olevan. Asialliset välit kyllä vaan ei mitenkään läheiset. Ei oo olleet ikinä.

Niin. Kuvittelen, että edes omat lapseni minua rakastaa.. ja miten pahalta tuntuu kun normaalien lasten tapaan he välillä kapinoivat minua vastaan ja huutavat että "tyhmä äiti".. tajuan, että tuo on vaan lasten puhetta, mutta silti joku typerä lapsellinen puoli mussa kuvittelee että niin, lapsillekaan en kelpaa enkä ole rakas. Eihän se totta ole, tiedän sen, vaan siltä joskus tuntuu.

On ainakin jotenkin lohdullista kuulla, etten ole kuitenkaan ainoa joka kokee näin.. kamalaa tämä on, ja raskasta. Voimia meille..

 

[juu]

KEtään ei taida edes kiinnostaa..

toki. entä vanhempasi ja sisaruksesi?
ja yksin on hyvä olla.

 

[Lost without translation]

Mulla on itseasiassa ihan samanlaiset fiilarit. Kukaan ei oikeasti rakasta. Oon pettynyt nykyisessä suhteessani niin raskaasti, että ero näyttää väistämättömältä. Tiedän, että lapseni rakastaa minua mutta se mitä kaipaan, on sitä kahden aikuisen ihmisen välistä rakkautta.
Se, että on niin ulkona kaikista ihmisten välisistä "tunnekuvioista" pistää väkisinkin miettimään, että näinköhän se on minun osani olla se, jota ei kukaan rakasta..
Olen itse positiivinen luonne, voi kuinka monta kertaa karikoista onkaan noustu parempaan huomiseen uskoen.
Alkoholi varjosti lapsuuttani aika tavalla, joten sekin varmasti vaikuttaa ajatuksiini.

Välillä kaiholla mietin niitä parisuhteita, joissa luottamus on kunnossa, rakkautta on yllinkyllin ja kaksi ihmistä jakaa elämänsä, yhdessä eteenpäin. Ja jos yritän joskus kuvailla omia tunteitani vaikka ihmiselle, joka ei tätä musertavaa rakkaudennälkää ole koskaan kokenut, hän ei ymmärrä hönkäsen pöläystä mitä tarkoitan.
Jokainen haluaa olla rakastettu. Minä ainakin haluaisin olla rakastettu, kumppanini taholta.

Ehkä se aurinko paistaa joskus risukasaankin..

 

[kanelisokeri77]

voi teitä :hug: kovasti toivon, että löydätte vielä rakkautta elämäänne.

 

[hih]

Sori en käsitä. Useimmat parisuhteet, joissa lapsia, ovat vaan kuin joukkueita, joissa huolletaan omaa pesuetta. Ei mitään puspus hali hali, juttuja. Yhteiset huolet, yhteinen vastuu, yhteiset lapset. siinä kaikki.

 

[niini]

Rakkauttakin on niin monenlaista... Eikö sinulla ole yhtään ystävää? Sisaruksia? Vanhempia? Isovanhempia? Ketään sukulaisia? Itse ainakin rakastan monia aikuisiakin läheisiäni vaikken heidän kanssaan eläkään parisuhteessa.