Apua! Mitä täällä on tapahtunu?? Osaakohan tätä edes käyttää...
Voi että hihittelin täällä ääneen tuolle 1-vuotissynttäriKAKILLE
No mutta siitä kakusta, itse ajattelin tehdä normi täytekakun, jonka täytän sitten lasten hedelmä/marjasoseilla ja kostutan sokerittomalla mehulla. Taikinaanhan tulee kyllä sokeria, mutta ajattelin, että eiköhän se nyt 1-v synttäreiden kunniaksi mene.
Tarjolle ajattelin vauvoille antaa maissinaksuja (oletteko nähneet, että niitä on myös mansikalla 'höystettynä'. Eli maissinaksuja, joissa on mukana mansikan makua?? Itse kylässä törmäsin niihin ja poika tykkäsi!) Lapsille voisi tehdä myös hedelmäsalaattia ja tarjoilla vaikka rusinoita (kai rusinoita saa syödä? eihän niissä ole mitään erikoista). Meille tulee siis vaan ihan muutama lapsi ja he ovat yhtä pieniä, joten syövät samoja tarjottavia kuin poikamme. Aikuisille tarjolle myös ehkä kuivakakkua ja mokkapaloja tms. Meilläkin synttäreitä juhlitaan vaan isovanhempien, kummien, sekä lähimpien ystävien kesken.
Meillä poika siis syö pääosin samaa ruokaa kuin mekin, suolattomana tai erittäin vähäsuolaisena versiona. Jos teemme jotain, jota ei voi pojalle tarjota, turvaudumme purkkiruokiin. Ruoka on suhteellisen karkeaa jo, katon kuitenkin etteivät palat ole liian suuria. Leipää meillä on jo kauan syöty sillälailla, että olemme antaneet valmiita murusia pöydälle, josta poika napsii niitä suuhunsa. Pehmeitä leipiä, tai jos ruisleipää, muruset ovat extrapieniä.
Maissinaksuja poika osaa jo itse syödä todella taitavasti ja nehän suorastaan sulavat suuhun, että niihin on aika hankala tukehtuakaan. Mutta koska itsekin pelkään tukehtumista, aloitimme maissinaksujen syönnin myös muruista.
Kerran meille kävi niin, että poika sai kun saikin haukattua liian ison palan banaanista, vaikka yritin olla varovainen (oli toinen kerta, kun tarjosin banaania haukattavaksi) ja yritti nielaista sen purematta. Voi luoja kuulkaa mammat, kuinka ihminen voi säikähtää! Ei siinä selkään takomiset ja pääalaspäin asennot auttaneet, vaan jouduin sormella kaivamaan sen ulos. Onneksi sain, eikä mennyt syvemmälle. Mieheni oli töissä ja olin
yksin kotona ja vaistomaisesti vaan toimin, mutta pahensi kyllä vaan tukehtumisen pelkoani.
Mitähän te olette muuta puhuneet.....
No mutta enpä ole muistanut mainita, että meillä on jätetty yösyönnit pois!! Juuri kun tuli 11kk täyteen, poika tyytyi pelkkään veteen. Hyvinä öinä herään vaan kerran, mutta huonojakin öitä on vielä. Silloin ähistään ja äkistään, eikä mikään ole hyvä. Ei sylissä, ei sängyssä eikä oikein mikään. Iltanukutukset ovat asettuneet aloilleen ja päikkärinukutuksetkin ovat jo parempaan päin. Meillä oikeastaan uniaika loksahti kohilleen kun kelloa siirrettiin.
Minä salaa haaveilen toisesta lapsesta, aina välillä. Toisaalta pelottaa, että kuinka jaksaisin... Mieheni tekee vuorotyötä ja pääosin lapsen ja kodin hoito on minun harteillani. Pojallamme oli pienenä suht vaikea koliikki ja muutenkin yöt ovat olleet levottomia oikeastaan ihan viimeaikoihin asti. Vaikka viimeinen vuosi on ollut elämässämme parasta aikaa ja päivääkään en vaihtaisi pois, on se myös ollut aika rankkaa. Olen pohtinut, että jaksanko sitä heti perään. Toisaalta tuntuu, että jos pitkiin öihin ei ehdi tottuakaan välissä, niin ei tunnu niin rankalta

Ja toisaalta myös haluaisin lapset pienellä ikäerolla..