Aikaa on kulunut ja nyt kaipaisin mielipiteitä, onko valitsemani tie oikea.
Elämä on mennyt tasapainoillessa ja aloitimme parisuhdeterapian, jossa on käsitelty näitä vaikeita asioita. Suurin ongelmamme vaimoni mielestä on elatusapuni, jota maksan pojalleni vajaa 300€ kuussa, poika siis 17v. Tätä elatusavun suuruutta koeponnistettiin oikeudessakin (oli ennen n. 340€) ja se saatiin sovittua tuolle tasolle. Ottaen huomioon, että poikani on erikoiskoulussa ja harrastaa monia asioita, mielestäni summa on suhteellisen kohtuullinen, mutta vaimoni mielestä ylisuuri ja että kukaan ei maksa tuollaista summaa lapsestaan. Hänen mielestä maksan exälleni luksuselämästä ja vielä vapaaehtoisesti.
Muutama sattunut tapaus on ollut mielestäni aika erikoinen ja on ainakin minulla synnyttänyt ajatuksia, että olenko itsekään enää terve, mitä mieltä sitten joku ulkopuolinen on:
Ostin työni puolesta itselleni uuden puhelimen ja annoin vanhan pojalleni. Vaimoni sai tästä järjettömän raivokohtauksen, koska hänen mielestä elatusavun pitäisi kattaa nuo asiat ja "sen lehmän = exäni" pitäisi ostaa nuo puhelimet pojalle, koska elatusavun pitää kattaa kaikki. Itse taas ajattelen, että tottakai haluan suoda pojalleni jotain sellaista, josta tiedän että se tykkää ja ei muuten varmasti saisi.
Toisella kertaa poikani oli meillä ja kertoi, että heillä on koulussa luistelua pari kertaa. Edellisenä vuonna hänen luistimet oli hävinneet koulun lokerosta ja kysyi, voinko lainata hänelle omiani, joita en ole kymmeneen vuoteen yhtään kertaa käyttänyt? Tottakai lupasin sillä seurauksella, että kun vaimoni tästä kuuli, hän sai taas silmittömän kohtauksen siitä, että "sen lehmän" pitää ostaa uudet luistimet eikä minun missään nimessä pidä lainata omiani, jotka "jäävät sille tielleen".
Näitä käsiteltiin terapiassa ja varovainen kannanotto terapeutilta oli, että nämä ovat kuitenkin viime kädessä omia päätöksiäni, joissa pitää ajatella lapsenkin etua ja että eivät varsinaisesti vaimolleni kuulu, kuten en minäkään puutu hänen ja hänen exänsä välisiin elatusasioihin.
Varsinaisen kamelin selän katkaisi sitten seuraava tapaus. Aikanaan vuosia sitten, kun erosin exästäni ja saimme tuolloisen asunnon myytyä, laitoimme 3000€ sulkutilille minun ja exäni käyttöoikeudella (autokoulua ja opiskeluja ja mahdollista asuntoa varten) ja toinen 3000€ poikani käyttötilille. Nyt sitten koitti se päivä, että poikani meni autokouluun ja exäni otti yhteyttä (ensimmäisen kerran ainakin vuoteen) ja pyysi, että maksamme tuon autokoulumaksun yhdessä sulkutililtä.
Asia oli mielestäni ok ja ilmoitin vaimollenikin. Hän oli taas sitä mieltä, että maksu pitää maksaa ehdottomasti sulkutililtä, koska "se lehmä" on kuitenkin tyhjentänyt poikani käyttötilin. Exäni taas ei halunnut, että pojan käyttötiliä ei käytettäisi (kysyin, paljonko siellä on rahaa ja kertoi, että n. 2000€, joista 1000€ oli käytetty esim. koulun matkojen rahoitukseen). Ajattelin sitten, että ihan sama, koska siihen raha alunperin varattiin ja maksoimme tuon autokoulun sitten sulkutilitä. Samalla lopetimme aikanaan yhdessä perustetun asuntotilin, josta vaimoni oli muutamaan kertaan huomauttanut, että minulla on näköjään intressi pitää yhteistä tiliä exäni kanssa.
Muutaman päivän päästä tuli sitten pankista kirje kotiini exäni ja omani nimellä, jossa oli ilmoitus tilin lopettamisesta. Vaimoni kysyi kirjeestä ja kerroin, että häntä hiertänyt tili on lopetettu ja että autokoulumaksut on maksettu.
Tämä oli liikaa ja hän meni suorastaan pois tolaltaan, kun kuuli, että autokoulu olikin maksettu sulkutililtä, haukkui kaikin mahdollisin sanankääntein, ilmoitti, että minun pitää takautuvasti maksaa vuokraa, koska käytän kotiamme työntekooni ja koska minulla on kerran varaa maksaa noita autokouluja, niin maksan tästä lähtien sitten korotettua vuokraa kaikesta myös kotiin.
Pyysin rauhallisesti häntä kirjoittamaan sitten vaikka velkakirjan (talomme on vaimon omistuksessa), jossa kirjallisesti vahvistetaan, mitä olen hänelle "velkaa", useita kymmeniä tuhansia euroja kuulemma kuitenkin. Pyysin allekirjoittamaan velkakirjan, mutta tämän jälkeen hän repi sen kokonaan.
Ilmoitin sitten, että tämä ei käy minulle ja että kysymys on nyt jostain ihan muusta. Sain totutusti "mennä helvettiin ja kerätä kamat maaliskuun loppuun". Keräsin välttämättömimmät tavarat ja lähdin keräämään ajatuksia. Sillä tiellä olen edelleen, sillä erotuksella, että olen järjestellyt itselleni asuntoa ja siitä pitäisi tehdä päätös tällä viikolla.
Sen verran vaimoni on ilmoittanut, että lähteminen oli oma päätös ja että saan ruveta maksamaan omasta 5-vuotiaastamme ainakin 600€ elatusta kuukaudessa, kun kerran on varaa lehmällekin maksaa.
Vaimoni työn luonteen takia, olen ollut kotona päivällä tekemässä omia töitäni ja hakenut tyttöä hoidosta ja muutenkin olen hoitanut kotivelvoitteet, kuten ennenkin. Muuten olen viettänyt yöt poissa kotoa milloin kenenkin luona. Koitin kysellä syytä, miksi näitä ei voida sovitella, niin ehdottomuus johtuu siitä, että minuun ei voi luottaa ja että teen vaan hänen selkänsä takia asioita ja että hänen on mahdotonta ajatella elämää minun kanssa "vaikka olisi halunnut loppuelämänsä kanssani elää".
Huomenna olisi taas perheterapiaa, mutta tuntuu turhalta lähteä puimaan asioita, kun toisella on aivan ehdoton kanta asioihin. Nähtävästi on parasta jatkaa omillani ja aloittaa - taas kerran - kaikki alusta, mutta harmittaa suunnattomasti nuorimmaisen 5v puolesta ja oikeastaan kaiken puolesta. Onko tässä peiliin katsomisen paikka ja olenko tosiaan tuollainen paska, kuin annetaan ymmärtää? Käsittäisin enemmän tätäkin asiaa, jos esim. tämä autokoulu olisi pitänyt maksaa nyt meidän rahoista, mutta kun nekin rahat oli varattu jo etukäteen vuosia sitten, eikä ollut pois meiltä missään suhteessa. Toisaalta tuntuu siltä, että tämä kaikki ei voi mitenkään johtua vaan ja ainoastaan näistä elatusasioista. Eipä muutenkaan ole suuria suunnitelmia tehtynä, mutta jostain pitää sitten aloittaa.
