Masennus vai mistä on kysymys?

[Vanha rouva]

Taas on aikaa kulunut ja jotenkin asiat jäsentyvät paremmin mielessä, kun niistä kirjoittaa.

Olen joutunut lähtemään kodistani ja saanut järjestettyä asunnon ja uuden paikan töilleni. Sain sattuman kautta kivan vuokra-asunnon, jossa on tilaa 5-vuotiaalle ja vanhemmalle pojallenikin. Töillekin sain uuden paikan muutaman sadan metrin päähän nykyiseltä asunnoltani. Vanhaan kotiini on matkaa reilu 20 km, mutta en pitänyt tätä ongelmana, koska muilta osin asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin. Vaimoni taas haukkui valintani kokonaan, koska olen nyt kaukana ja nuorimmaisen kanssa oleminen kuulemma kärsii. Vaimon töiden takia käytännössä hoidetaan asioita siten, että ajan melkein joka päivä erikseen hakemaan tytön hoidosta entisen kodin läheltä ja odottelen vanhassa kodissani nuorimmaisen kanssa niin kauan, että vaimoni tulee töistä ja sitten ajelen taas takaisin uuteen kotiini. Vaimoni toivoo, että olisin vanhassa kodissa kuten ennenkin, mutta menisin kuitenkin sitten aina uuteen kotiini välillä – ja missään tapauksessa hän ei halua erota.

Alkuun järjestely toimi jotenkin, mutta itse koin olemisen vanhassa kodissa tosi ikävänä, kun kaikki tavarat ja paikat oli siivottu "jäljiltäni" ja tuntui kuin olisi vieras omassa kodissa. Lisäksi itse olemisesta siellä tuli itselleni varsin ristiriitainen olo, koska joka kerta sieltä lähteminen tuntui ja tuntuu todella pahalta.

Joka tapauksessa näin mentiin aina toukokuun puoleen väliin, mutta sitten itseäni alkoi vaivata tosi paljon se, että välillä olen tarpeen ja välillä ei. Yhtenä päivänä sain vaimoltani viestin, että tekisin muuttoilmoitukset ja muut käytännön asiat heti kuntoon, kun en asu enää siellä ja että kun olen kerran valinnut poikani ja exäni oman perheeni sijaan. Seuraavana päivänä hän sitten soittaa ja pyytää laittamaan yhdessä ruokaa ja seksiäkin tekisi mieli.

Menin kuitenkin käymään ja tässä kohtaa tuli rajat vastaan ja kerroin, miten minusta tällainen juupas/eipäs –peli aina vaimoni mielen mukaan tuntuu ristiriitaiselta ja pahalta. Tästä hän sitten loukkaantui ja tilanne päättyi siihen, että hän pyysi häipymään ja 5-vuotias taas roikkuu jalassa ja sanoo että älä isi lähde. Siinä kohtaa tuntui, että lähtee järki päästä.

Tämän jälkeen hän ei sittemmin ole juuri puhunut kuin pakolliset asiat saati pyytänyt minua käymään. Toki noiden tytön hoitojärjestelyjen takia joudun siellä käymään muutaman kerran aina viikossa.

Tänään olin seuraamassa tytön harrastusjuttuja ja sen jälkeen tyttö pyysi, että isi tulisi kotiin. Vaimonikin oli sitä mieltä, että voisin tulla ja menin siellä käymään. Siellä hän sitten alkoi itkeskellä ja kysyin, mikä painaa mieltä. Ensin ei mikään, mutta sitten kertoi, että hän ei jaksa tällaista tilannetta, kun en halua perheeni eteen tehdä mitään ja että asenteeni johtaa väkisellä eroon. Sanoin, että olen tehnyt juuri kun hän on halunnut ja en tiedä, mitä voisin enempää tehdä. Sitten kuulin olevani suuri kusettaja ja selän takana touhuaja, johon ei voi enää luottaa ja että ei halua sellaisen ihmisen kanssa elää. Lisäksi exäni kuulemma vie kaikki rahani ja maksan pojalleni kaikkea turhaa, vaikka exän kuuluisi ne kaikki maksaa. Kysyin, mitä olen sellaista sitten maksanut, johon ei osannut vastata, koska sellaisia asioita ei ole, mutta “joka tapauksessa tulevaisuudessa se lehmä kusettaa joka tapauksessa kaikki rahat ja se ei ikinä tule lopppumaan”. Sanoi myös vievänsä avioeropaperit heti ensi viikolla postiin. Illalla tuli vielä viesti, että laittaa eropaperit huomenna postiin.

Itse en jaksa hämmästyä muuta kuin sitä pahan olon määrää, mikä hänellä täytyy olla sisällään. Itseäni harmittaa ja vaivaa, oman tytön selviäminen ja hyvinvointi tällaisessa tilanteessa. Pelkään niin pahoin, että siitä tulee kiistakapula kaikissa asioissa. Sen sijaan poikani on luonani nyt varsin paljon ja pitää paljon siitä, että voi kulkea ja mennä kuin huvittaa ja täyttäähän hän kesällä 18.

Sinällänsä ihmetyttää tuo, että nimenomaan raha on syy kaikkeen. Nyt näiden järjestelyjen takia jo yksi kuukausi maksaa enemmän kuin pojan kulut koko vuodessa ovat omalta osalta olleet. Toisaalta tuskinpa tuo koko ongelman ydinkään edes on. Itse toivoisin mielenrauhaa itselle siitä, että kun olen mielestäni toiminut kuitenkin aina ajatellen perheen ja lasten etua, niin en silloin mielestäni ole myöskään väärin toiminut.

Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, mutta helppoa se ei ole, koska asiat eivät ole omissa käsissä ja väistämättä ajattelee sitä, että olisiko pitänyt tehdä jotain toisin. Toisaalta, paljon tulee pohdittua myös sitä, että varmasti jokin syy tai vika olisi aina löytynyt, riippumatta miten asioita olisi tehnyt. Epäreilulta elämä tuntuu, mutta eteenpäin täytyy koittaa mennä.

Tässä edelleen siunailen sitä, kuinka sinua temputetaan. Mielestäni olet tehnyt kaiken niin hyvin, kuin kukaan pystyisi tekemään. Ihan turhaan haet syytä itsestäsi ja toimistasi. Sanon edelleen, jotta vaimosi päässä on jotain tosi vinossa ja hän oikeastaan käyttää sinua aika härskisti hyväkseen. Kaikki puheet halusta elää loppuelämä yhdessä jne. ovat palturia, sillä kuvauksesi perusteella kyse on siitä, että sinun tulisi tehdä hänen elämästään helppoa, turvata toimeentulo ja lapsen hoito ym. Rahalla on liian suuri merkitys hänen arvomaailmassaan. Joka lantti, joka menee ohi häneltä ja varsinkin pojallesi, on kuin punainen vaate härälle. Se laukaisee raivonpuuskan ja tarpeen suomia sinua raipalla. Sairastahan sellainen on. Rahasta vaimosi on ottanut aseen ja syyn olla vihainen, kade ja purkaa vihansa sinuun. Raha on helpoin tekosyy.

Sallitko sanoa mielipiteeni? Ole hyvilläsi, että pääset eroon. Et häviä mitään, sillä elämäsi olisi samaa piinaa aina, jos eläisitte yhdessä. Keskity luomaan oma elämäsi ja kuten olet aloittanut, luo hyvät olosuhteen itsellesi ja lapsille, jotka ovat kauttasi sisaruksia. Älä anna kaikessa periksi, vaan pidä puolesi. Siinä sinulla on tekemistä kateellisen ja ahneen ihmisen kanssa ihan tarpeeksi.

Vallanhaluiset ihmiset etsivät aina kiltit ja tunnolliset kumppanit, jotka sitten ottavat alaisikseen toteuttamaan heidän toiveitaan. Mikään ei heille riitä, syyllisiä heidän pahaan oloonsa ovat aina muut ja tietysti se heidän loputtomasti yrittävä puolisonsa. Kiltitkin saava kuitenkin jossain vaiheessa mittansa täyteen, kun ei pysty eikä jaksa ainaista oikuttelua ja syntipukkina olemista.

Asian ydin vaimosi tapauksessa on, että hän ei halua kasvaa ihmisenä eikä nähdä vikaa itsessään tai ajattelussaan. Lähipiirissäni on ollut vastaava tapaus ja sitä oli hyvin vaikeaa katsella vierestä. Tuollainen ihmissuhde vie itsetunnon ja tasapainon elämästä kokonaisvaltaisesti pitkäksi aikaa senkin jälkeen, kun siitä on päässyt irti. Vallanhimoinen tahtoo hallita vielä eronkin jälkeen.

 

[MartinF]

Kiitos kommenteista. Kyllähän tämä aika ottaa kovasti voimille. Vaimoni ei ole puhunut muuta kuin ihan pakolliset asiat kanssani ja tänään kun tulin noutamaan tyttöä hoidosta, oli vanhaan kotiini tullut minulle kirjattu kirje Käräjäoikeudelta - arvaan jos sisällönkin.

Tuntuu ikävältä, että yhtenään tulee kuitenkin viestejä, joissa on hyvin ikävä sävy. Esim. edellisestä kerrasta oppineena en mennyt sitten sunnuntainta katsomaan tytön harrastusjuttua, kun edellinen kerta päättyi tuohon eropapereiden lähetykseen. Tästä sain sitten viestin, miten tyttö odotti kovasti, että olisin tullut sinne ja että miten olen ensin pettänyt häntä ja nyt sitten vielä petin tytönkin ja näillä teoilla ei kerätä sympatiaa.

Saapa nähdä, kuinka nuo tapaamiset ja elatukset saa sovittua, koska pohjalla tuntuu olevan järjetän määrä katkeruutta ja ties mitä. Veikkaanpa, että perustana on aina se, kaikki mitä olen pojalleni sopinut X 2.

 

[MartinF]

Taas on aikaa kulunut ja taitaa nyt sitten muotoutua tämä loppuelämän kuvio.

Ollaan oltu erillämme muutama kuukausi, aina juhannukseen asti mentiin siten, että aika ajoin minua tarvittiin entisessä kodissa ja taas välillä ei. Juhannukseksi vaimo halusi - ja miksei itsekin - että vietettäsiin juhannus yhdessä ja näin tehtiinkin. Laitettiin ruokaa yhdessä ja oltiin vähän kuin silloin ennen hyvinä aikoina. Juhannuspäivänä halusin sitten laittaa omassa uudessa kodissanikin vähän paikkoja järjestykseen, siivoilla ja pestä pyykkiä jne ja lähdin sitten asunnolleni taloustöihin.

Illemmalla siskoni laittoi viestiä, että ehtisinkö näkemään kaupungilla illemmalla ja lupasinkin sinne lähteä. Myöhemmin illalla sitten vaimoni soitti ja kyseli, mitä teen ja kerroin olevani siskoni kanssa kaupungilla (en ole muuten koskaan aikaisemmin ollut siskoni kanssa missään) joka oli kai sitten liikaa. Sain kaikki maailman syytökset, miten en halua olla perheeni kanssa, kusetan valehtemalla siivoustöistä, että pääasen kaupngille ja että haluan vaan eroon perheestä jne jne.

Tämän jälkeen ei olekaan sitten ollut muuta kuin jokaviikkoinen viesti siitä, millainen kusettaja olen ja miten olen sellainen ihminen, johon ei voi yhtään luottaa ja että miten hänen elämä on mennyt hukkaan tällaisen miehen kanssa ollessa.

Siitä ei sitten mennyt pitkä aika siihen, että alkoi tulla elatusapuvaateet. Kuten arvelinkin, vaadittava summa 5-vuotiaan elatuksesta oli jokseenkin kaksinkertainen siihen nähden, mitä olin pojastani maksanut. Ironista kyllä, niin myös exäni aktivoitui samaan aikaan vaatimaan 18 vuotta täyttävästä pojastani koulutusavustusta. Lastenvalvojakin soitti ja sanoi, että kyllähän minun pitää sellainen hyväksyä ettei tarvitse mennä käräjille ja käytännössä koitti pakottaa allekirjoittamaan postissa lähettämänsä paperin. Ehdotin, että maksan kaikesta puolet kuittien mukaan, mutta lastenvalvojalle se ei käynyt, on kuulemma kohtuutonta lapselle.

No tyttöni tapauksessa joka tapauksessa vaimoni vaade sotii hänen aiemmin ilmoittamiaan periaatteita vastaan aika rankasti, mutta perusteena on, että kun olen lehmällekin maksanut, saan maksaa myös hänelle. Ehdotin hänellekin, että maksan kaikesta puolet ja siirrytään vuoroviikko-tapaamiseen (joka on vaimoni mielestä aina ollut ainoa oikea tapa sopia asiat), mutta tämä ei käy. (Vaade 5-vuotiaan elatuksesta on minun osalta 700€, mutta tyytyy kuulemma 500€).

Tapaamisoikeudestahan ei ole ollut puhetta, vaan ainoastaan rahasta. Tällä hetkellä haen kuitenkin tyttöäni hoidosta 3-4 kertaa viikossa, koska vaimoni ei töiden takia pääse hakemaan ja joustan itse töistäni, että pääsen hakemaan. Tyttöni ei kaikesta huolimatta ole ainakaan vielä tästä tilanteesta mitenkään oireillut, vaan on ihan innoissaan luonani silloin kun on ja ei aina edes haluaisi mennä "kotiin" vaimoni luokse. Tytölle emme onneksi kumpikaan ole sanoneet pahaa sanaa toisistamme.

Itsestäni tämä asetelma alkaa välillä tuntua siltä, että tilanne karkaa käsistä. Kaksi mielestäni ei-niin-tasapainoista naista vaatii molemmat rahaa rahaa ja rahaa. En todellakaan tiedä, miten tällaista tilannetta pitäisi käsitellä ja suhtautua. Lisäksi voiko tosiaan yhdelle ihmisella osua kohdalle kaksi aivan mahdotonta naista vai onko itsessäni joku perustavaa laatua oleva vika?

Toisaalta tunnen itse voivani todella hyvin ja muut omat asiat on suhteellisen hyvin hallinnassa, mutta jonkinlaisen selkeyden noihin nuorimmaisen tapaamis- ja elatusasioihin haluaisin toki saada. Ajattelin hakea lähivanhemmuuttakin, koska olen käytännössä kuitenkin hoitanut tyttöäni enemmän ja meillä on jotenkin mielestäni lähemmät välit kuin tytöllä on äitinsä kanssa. Tuntuu pahalta sekin, että vaimoni on sanonut, että tyttömme tekeminen oli hänen elämänsä suurin virhe, kun taas itse nimenomaan olin aina halunnut, että saisin vielä lapsen. Siitä huolimatta miehenä joutuu aina alakynteen näissä lapsen kasvattamiseen liittyvissä asioissa ja en millään haluaisi, että tyttööni tarttuisi vaimoni katkeruus ja viha.

Mukava olisi kuulla ajatuksia ja mielipiteitä, miten näitä käytännön asioita lapseem liittyen kannattaisi lähteä hoitamaan ja muutenkin, miltä ulkopuolisesta tällainen tilanne vaikuttaa. Päällimmäinen tunne on kuitenkin, että tälläisen myllytyksen jälkeen ei paljon jaksa ajatella, että olisi olemassa sellainen parisuhde, jossa onnistuisi.

 

[mies]

En pystynyt olemaan vastaamatta kun rupesi tuo viimeinen viestisi martin jo niin huvittamaan anteeksi vaan . Kylläpä minä monesti kiitän omaa viisauttani siitä että en ole ryhtynyt tuollaisiin perheen perustamisjuttuihin ikinä olisin varmaan nyt vastaavanlaisessa liriissä kuin sinä. Onneksi otin nuoruudessani selvää naisista kuinka sikoja he ovat miehiä kohtaan. Olen selvinnyt elämässä todella helpolla kun en ole kiimoissani joutunut naisen viettelemäksi ja lopulta lypsettäväksi niin kuin moni ystäväni on joutunut. Pimppa on ihanaa kun sitä saa mutta ei kannata maksaa siitä varsinkaan tuolla tavalla kuin sinä että et sitä kyseisiltä naisilta enää saa mutta maksat niistä todella kauan.

 

[Vanha rouva]

Miten mielelläni kertoisin sinulle, mitä sinun olisi nyt viisasta tehdä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään kokemusta käytännössä, miten nämä hommat menee. Se lienee selvää, ettet ihan omin neuvoin ja voimin selviä, vaan tarvitset ammatti-ihmisten apua.

Lohdullista kuulla, että tunnet kuitenkin olevasi henkisesti hyvissä voimissa ja tasapainossa. Lapsesi lisäksi sinun tulee huolehtia itsestäsi ja vaalia hyvää olotilaasi. Ne ihmiset, joista saat voimaa, kannattaa pitää lähellään. Siskosi varmaan on yksi heistä?

Mietit, miksi olet pinteleessä noiden naisten kanssa. Kovat ovat pojalla oppirahat naisten kanssa pärjäämisestä! Kilttinä ihmisenä sinuun "iskevät" kiinni toisenlaiset ihmiset, ne joille on tärkeää saada toisesta hyötyä. Enpä osaa muuta neuvoksesi antaa, kuin että pidä pää kylmänä jatkossa ja kiinnitä huomiota sellaisiin pieniin asioihin, jotka viestivät ihmisen sisimmästä. Harrastukset, ystävät, käytös muita kohtaan, piheys-anteliaisuus, rahankäyttö, elämänasenne ja arvomaailma nyt ensinnäkin. Luotettavuus on ehdoton. Äläkä todellakaan kiirehdi yhteen muuton kanssa ja jarruta, jos toinen siihen päin vie! Yhdessäolo onnistuu omistakin kodeista käsin, siitä minä ja mieheni olemme todiste. Toki nyt olemme samassa osoitteessa, mutta vuosikausia oltiin jopa eri kaupungissakin. Kumpaakaan ei kaduta, että yhteen ei muutettu aiemmin, vaikka tämä yhteiselo on sujunut mallikkaasti ja olemme tosi tyytyväisiä elämäämme.

Martin, kilttejä ja hyviä naisia on olemassa. Toivon sydämestäni, että joskus vielä sinäkin sellaisen kohtaat ja voit nauttia yhteiselämästä jännittämättä. Jos kaikki ei menisikään aina odotustemme mukaisesti, elämällä on tapana tasoittaa tilejä ja antaa meille hyvitystä jossakin muodossa. Sinulla on ainakin 2 sellaista tekijää jo olemassa: 2 ihanaa lasta, jotka tykkäävät ja luottavat isäänsä. Niin ei ole kaikilla.