#"¤%&/%¤¤##!!! Menee hermot lapsen yökarjumiseen, mikään ei ole hätänä, mikään ei auta.

[ooh]

Meillä tyttö jatkoi yöhuutoja melkein 4v. asti. Oli todella kuluttavaa ja täytyy myöntää, että olin välillä erittäin vittuuntunut siihen yökarjumiseen. Olin itsekin vihainen ja aamulla aina harmitti. Töihin kun oli jaksettava kuitenkin aamusta.... Ymmärrän täysin ap:ta.

 

[joitakin vuosia sitten]

Tutulle kuulosta tuo aloittaneen teksti. Meillä oli pojalla sama homma 3v. Yhtäkkiä alkoi kauheat kauhuitkokohtaukset, ennen ei mitään. Suuri muutos siis yhtäkkiä ja olimme ymmällämme ja mikään ei auttanut, ei oikein edes antanut syliin ottaa.
Kun öitä oli ollut muistaakseni n. 4 peräkkäistä jo niin aloimme miettimään ihan yksityiskohtaisesti mitä tapahtui ko. päivänä jonka jälkeisenä yönä nuo alkoivat. No sittenhän sieltä löytyi yksi dvd mitä oli katsonut yksin ko. päivänä, katsoimme kyseisen pikkulasten elokuvan ja siellähän oli ihan selkeä todella pelottava kohtaus josta pikkuinen oli alkanut nähdä painajaisia. Muumien mörkö pelotteli muumeja ihan kunnolla tuossa elokuvassa, olen myöhemmin kuullut muiltakin että eivät anna katsoa muumeja isompienkaan tuon mörön vuoksi.
Aikaa meni kohtauksista eroon pääsyyn vajaa kuukausi. Lopetimme muumeista puhumisen, katsomisen ja hävitimme kaikki muumeihin viittaavat jutut. Iltaisin luimme joka ilta Myyrän seikkailut tuttuja turvallisia kirjoja.

Aika auttoi sitten yhtäkkiä ja ne jäivät pois.
Voimia ja koittakaa miettiä mistä ne olisi voineet alkaa ja poistakaa kaikki siihen viittaavat asiat.

 

[poikien äippä]

Kauhukohtaus, poskihampaat, korvatulehdus.

Huutaako joka yö? Meillä ei kauhukohtauksia tullut kuin n. kerran pari viikossa. Meillä tuollaiseen kirkumiseen syy oli korvatulehdus.

Oletko kokeillut antaa yöksi särkylääkettä? Saisit ainakin selville itkeekö kipua.
Meillä korvatulehduskierteinen lapsi ei oireillut mitenkään päivisin. Ei ollut edes nuhaa ja lääkärit oli aina ihmeissään miten voi olla korvat niin tulehtuneet. Nyt lapsella jo toiset putket korvissa ja taas valittaa korvakipua...

 

[tiiän tunteen]

Oi voi, kuulostaa niin tutulta.

Meidän 2-vuotiaalla ensimmäinen tuollainen kausi tuli jo 1,5-vuotiaana. Pahin kohtaus yöllä kesti silloin 2 tuntia. Meidän esikoisella ei ole ikinä ollut mitään tuollaista niin voit kuvitella kun säikähdin alkuun, että lapsi on mennyt ihan sekaisin. Ja kyseessä siis ihan vastaavanlainen kohtaus, neuvolassa sanoivat sen olevan yöllisiä kauhukohtauksia.

Lapsi täytti vasta 2 ja nyt on päällä taas samanmoinen yökausi. Eli harvase yö herätään tai "herätään" huutamaan ja kiukuttelemaan. Heitellään unilelua sängystä ja halutaan "alakeetaan" leikkimään. "EN HALUA NUKKUA." Onneksi nykyään ei enää tule mitään kahden tunnin kohtauksia mutta kyllä se 30 minuutin huuto ja kiukuttelu keskellä yötäsaa hermot kiristymään.

Meillä tämä nuorempi on muutenkin aina ollut vauvasta asti levoton nukkuja. Kaikki kehitysvaiheet käytiin myös yöllä lävitse. Ja se jatkuu edelleeen. Ja monesti vaikka lapsi ei saisi sellaista huutokohtausta yöllä, niin hän kuitenkin unissaan puhuu ja kuulee kun hän käy esimerkiksi edellisen päivän tapahtumia läpi unissaan.

Lapsella on nyt tosi vahvana tahtokausi ja se näkyy myös noissa yökiukutteluissa. Myös jonkinlainen eroahdistusvaihe on myös päällä ja luulen että se myös taas sekottaa lapsen unia.

Tsemppiä! Tiedän että se on rasittavaa, ärsyttävää ja väsyttävää mutta ei auta kuin toivoa, että jossain vaiheessa taas helpottaa.

 

["saana"]

Meilläkin ollut parikin tollasta vaihetta, ne oli ihan kamalia. Mutta ne menivät ohi, toinen kesti muutaman viikon, toinen n 1,5kk.
Tsemppiä!

 

[eijjaksalukeaketjua]

Meillä oli samanlaista, ei joka yö, mutta molemmilla lapsilla 2-3 vuotiaina satunnaisesti.

Suosittelen oikeesti että juttelette asiasta päiväaikaan. Sit siinä itkukohtauksen aikana hengenvedon hiljaisuudessa voi muistuttaa että muistatkos kun juteltiin tästä ja sovittiin että käydään nukkumaan vaan että jaksetaan sitten aamulla.. tarvittessa voi vaikka sopia siihin jotain rutiineja, että ensin vesihuikka ja unilelu kainaloon, äiti silittelee selkää.

 

[tiiän tunteen jatkaa...]

Eli kirjoitin tuossa edellä meidän uhmiksen kohtauksista ja unohdin laittaa, että ollaan miehen kanssa viime aikoina opittu paras toimintatapa noiden kohtausten aikana.

Eli meillä toimii parhaiten se kun ei mennä koskemaan eikä puhumaan mitään. Jos kuullaan, että taas se huutaa niissä omissa maailmoissaan, niin odotellaan jonkin aikaa, että loppuuko itekseen. Nimittäin aika usein se nykyään menee niin. Jos kohtaus jatkuu yli 5 minuuttia eikä tunnu itekseen loppuvan, niin sitten mennään hiljaa sängyn viereen mutta ei kosketa eikä puhuta mitään. Sitten kun kohtaus näyttäisi olevan hiljenemään päin, niin silitetään päätä ja peitellään mutta edelleenkään ei puhuta mitään.

Meillä nimittäin tuo lapselle puhuminen tuossa tilassa on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Se saa lapsen ihan raivokkaaksi. Samoin se jos siihen menee liian tarmokkaasti taputtelemaan tai sylittelemään. Meillä siis paras tapa on, että antaa huutaa itekseen omissa oloissaan. Lapsi on siis tällöin puoliunessa. Joskus sitten kuulee kun hän herää siitä tilasta ja sillon lapsi sietää kosketusta.