no niin, paha mieli mulla :'(
meille sattui sitten vahinko, jonka päätin pitää. oon yhden lapsen yksin saanut ja kasvattanut, ja aattelin että ihanaa saada toinen parisuhteessa, ja että musta ei tuu nalkuttavaa akkaa.
no mies lähti eilen jonkun entisen hoitonsa synttäreille, ja olin koko illan niin surullinen, samoin tän päivän. baarit tuntuu olevan kaikki kaikessa tälle äijälle..
se ei osaa tukea mua ollenkaan....en enää tiedä haluanko tätä lastakaan, on niin ristiriitainen olo..en vaan jaksaisi taas samaa, kaikki yksin. olisiko sitten helpompaa olla ilman tätä äijää, ei tarvisi olla mustis.. :'(
mies aina sanoo että tää on mun projekti, hän olisi halunnut abortin. aikoo kyllä huolehtia lapsesta syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä ei kiinnosta.