V
"vieras"
Vieras
Ei vaan olen äitiysloman jälkeen tehnyt töitä muualla. Lakkaa kommentoimasta asioita mistä et tiedä.
Samaa voisi sanoa sinulle =)
Samaa voisi sanoa sinulle =)
B
Blue
Vieras
Tätä minäkin haen vaikka kuullostankin jonkun mielestä tosi tylyltä.
O
ok
Vieras
Ehkä miehelläsi on toive tuolla elämän "normalisoitumisella" että työssäkäynti on ratkaisu myös teidän parisuhteen ongelmiin.
V
"vieras"
Vieras
B
Blue
Vieras
[QUOTE="vieras";22923437]Blue: eikä muuten ole edes ensimmäinen ketju missä olet tyly. 
[/QUOTE]
Niin? Tässä ketjussa ei nyt keskutella siitä. Voit tehdä sille oman ketjun.
[/QUOTE]Niin? Tässä ketjussa ei nyt keskutella siitä. Voit tehdä sille oman ketjun.
B
Blue
Vieras
Tääkin saattaa olla totta. Hän saattaa ajatella että olet jumahtanut neljän seinän sisään ja siksi masentunut ja töihin meno "vetää" sut pois siitä.
[QUOTE="vieras";22923417]Töihin vaan. Itsekin masennuksen sairastaneena tiedän, ettei se kotona märehtimällä parane.[/QUOTE]
Kaksipuolinen juttu...Mä en ollu sairauslomalla kun pari viikkoa joskus pahimpaan aikaan ja nyt, kun alan olla periatteessa "terve" tuntuu, että mä en saa otetta mistään, kun en ehtiny hoitaa itseäni kunnolla.
Siis kulissit pysyi pystyssä, kun ei ollu sairauslomalla, mutta nyt jotenkin on kaikki omat asiat niin rempallaan, kun kaikki voimat eni töihin, että mä olen vakavasti nyt, parivuotta toipumisen jälkeen, harkinu sairauslomaa käytännön arjen haltuun ottamiseksi, keskittyäkseni itseeni tutustumiseen ja selvittääkseni kuka minä olen!
Kaksipuolinen juttu...Mä en ollu sairauslomalla kun pari viikkoa joskus pahimpaan aikaan ja nyt, kun alan olla periatteessa "terve" tuntuu, että mä en saa otetta mistään, kun en ehtiny hoitaa itseäni kunnolla.
Siis kulissit pysyi pystyssä, kun ei ollu sairauslomalla, mutta nyt jotenkin on kaikki omat asiat niin rempallaan, kun kaikki voimat eni töihin, että mä olen vakavasti nyt, parivuotta toipumisen jälkeen, harkinu sairauslomaa käytännön arjen haltuun ottamiseksi, keskittyäkseni itseeni tutustumiseen ja selvittääkseni kuka minä olen!
V
"vieras"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";22923458]Älä nyt itsestäsi ihan niin liikoja luule.. 
[/QUOTE]
Lopeta Bluesta jauhaminen tai siirry johonkin toiseen ketjuun, jossa se on tarkoitus. Kiitos.
[/QUOTE]Lopeta Bluesta jauhaminen tai siirry johonkin toiseen ketjuun, jossa se on tarkoitus. Kiitos.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";22923233]Minun mielestä täässä ns. normaalissa elämässä ei ole mitään järkeä. Oikeasti. Heräät aamulla kuudelta, revit väsyneet lapset sängyistä, raahaat ne vieraille ihmisille hoitoon, menet itse jonkun eväspussin kanssa tekemään selkä limassa duuia, lähdet töistä, haet väsyneet lapset hoidosta, teet ruuat ja panet väsyneet lapset nukkumaan. Teet yöllä kotityöt aj sama rumba seuraavana päivänä.
Ei ihme , että ihmiset ovat sairaita niin henkisesti kuin fyysisesti.[/QUOTE]
En tiedä menenkö enää ikinä tähän oravanpyörään. Tuota se meillä on oikeasti ollut. Irtisanouduin lopulta syksyllä töistä ja kirjauduin sairaslomalle henkisistä syistä ja tällä sairaslomalla olen vieläkin. Olisi niin pitkä tarina mitkä asiat tähän johti, mutta en selitä sen tarkemmin. Fyysinen sekä psyykkinen puoli alkoi olla lopuillaan. Psyykkinen alkoi oireilla pahoin ja fyysinen taas aiheutti hurjaa painonnousua psyyken kanssa eli lopputulos sairaalloinen ylipaino. Jään pian äitiyslomalle ja olen kotona todellakin sen 3-vuotta vähintään. Mieheni kanssa on asiasta puhuttu ja hänen mielestään voin olla vaikka kuinka kauan kotona. Taloudellisesti tulee tiukempaa, muttei mahdotonta. Suoraan sanottuna en ole niin tyhmä etten toimeen tulisi vaikka mikä olisi. Nyt kun olen ollut nämä kuukaudet kotona niin olo oli jo heti irtisanoutumisen jälkeen helpottunut. Minusta tuli kotiäiti jolla oli aikaa perheelle ja aikaa tehdä edes oikeita ruokia, eikä mitään pikaruokia ajanpuutteen vuoksi. Töiden jälkeen en ensimmäiseksi nukahda sohvalle ja elämä on muutakin kun töitä. Sairastan erästä lääkitystä vaativaa sairautta joka vaatii raskauden aikana annoksen nostoa. Kuitenkin tuon töistä lähdön jälkeen arvoni on olleet paremmat kuin vuosiin. Toukokuussa mitatut oli huonot ihan samalla annostuksella, mutta nyt raskauden aikana annostusta onkin pitänyt pienentää. Ehkä minusta tulee ehjä ihminen joskus.
Ei ihme , että ihmiset ovat sairaita niin henkisesti kuin fyysisesti.[/QUOTE]
En tiedä menenkö enää ikinä tähän oravanpyörään. Tuota se meillä on oikeasti ollut. Irtisanouduin lopulta syksyllä töistä ja kirjauduin sairaslomalle henkisistä syistä ja tällä sairaslomalla olen vieläkin. Olisi niin pitkä tarina mitkä asiat tähän johti, mutta en selitä sen tarkemmin. Fyysinen sekä psyykkinen puoli alkoi olla lopuillaan. Psyykkinen alkoi oireilla pahoin ja fyysinen taas aiheutti hurjaa painonnousua psyyken kanssa eli lopputulos sairaalloinen ylipaino. Jään pian äitiyslomalle ja olen kotona todellakin sen 3-vuotta vähintään. Mieheni kanssa on asiasta puhuttu ja hänen mielestään voin olla vaikka kuinka kauan kotona. Taloudellisesti tulee tiukempaa, muttei mahdotonta. Suoraan sanottuna en ole niin tyhmä etten toimeen tulisi vaikka mikä olisi. Nyt kun olen ollut nämä kuukaudet kotona niin olo oli jo heti irtisanoutumisen jälkeen helpottunut. Minusta tuli kotiäiti jolla oli aikaa perheelle ja aikaa tehdä edes oikeita ruokia, eikä mitään pikaruokia ajanpuutteen vuoksi. Töiden jälkeen en ensimmäiseksi nukahda sohvalle ja elämä on muutakin kun töitä. Sairastan erästä lääkitystä vaativaa sairautta joka vaatii raskauden aikana annoksen nostoa. Kuitenkin tuon töistä lähdön jälkeen arvoni on olleet paremmat kuin vuosiin. Toukokuussa mitatut oli huonot ihan samalla annostuksella, mutta nyt raskauden aikana annostusta onkin pitänyt pienentää. Ehkä minusta tulee ehjä ihminen joskus.
A
"alkup"
Vieras
Itseasiassa juuri sellaista on puhunutkin. En muista tarkalleen sanoja, mutta siis kuitenkin ajatus hänellä se, että uskoo että se töihinmeno tekee minulle niin hyvää, että asiat tästä suttaantuu.
Ja me emme ole mitään rikkaita, kun joku tuossa kommentoi, että normituloiset käy töissä jne. Miehen kuukausipalkka taitaa olla 2400e ja siitä siis vielä verot veks.
Ja mitä tulee siihen, että millaista lastemme sosiaalinen elämä jne on ollut niin olemme käyneet ahkerasti perhekahvilassa sekä seurakunnan kerhossa on lapset käyneet kaksi kertaa viikossa. Emmekä muutenkaan ole missään nimessä erakoituneet ja lapsemme ovat erittäin sosiaalisia.
[QUOTE="alkup";22923477]Itseasiassa juuri sellaista on puhunutkin. En muista tarkalleen sanoja, mutta siis kuitenkin ajatus hänellä se, että uskoo että se töihinmeno tekee minulle niin hyvää, että asiat tästä suttaantuu.
[/QUOTE]
Mutta siinä oikeasti saattaa käydä niin.
[/QUOTE]
Mutta siinä oikeasti saattaa käydä niin.
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän äiti;22923423:
No anteeksi vaan, mutta mun mielestä ihminen, joka tekee töitä enemmän kun kohtuullisen elannon takia on pakko on...jaa, sanoja on paljon, mutta sisällötön!
Ihmisen ei pidä elää tehdäkseen työtä vaan tehdä työtä elääkseen ja on monia muitakin tapoja olla hyödyksi yhteiskunalle kun maksaa mahdolisimman paljon veroja.
Väitän että monen sairauseläkkeellä olevat esim. tuottavat vapaaehtoistyöllä yhteiskunnalle taatusti oman eläkkeensä -ei toki kaikki, mutta se on mahdollista.
A
"alkup"
Vieras
Siis joo töiden teko voi piristää, mutta ei se kyllä muuta niitä asioita jotka parisuhteessa on keturallaan. Ne ei ole taloudellisista seikoista johtuvia asioita. Ja minulla on paljon ystäviä eli en ole mikään neljän seinän sisään jymähtänyt pölyinen kotiäiti.
B
Blue
Vieras
[QUOTE="alkup";22923477]Itseasiassa juuri sellaista on puhunutkin. En muista tarkalleen sanoja, mutta siis kuitenkin ajatus hänellä se, että uskoo että se töihinmeno tekee minulle niin hyvää, että asiat tästä suttaantuu.
Ja me emme ole mitään rikkaita, kun joku tuossa kommentoi, että normituloiset käy töissä jne. Miehen kuukausipalkka taitaa olla 2400e ja siitä siis vielä verot veks.
Ja mitä tulee siihen, että millaista lastemme sosiaalinen elämä jne on ollut niin olemme käyneet ahkerasti perhekahvilassa sekä seurakunnan kerhossa on lapset käyneet kaksi kertaa viikossa. Emmekä muutenkaan ole missään nimessä erakoituneet ja lapsemme ovat erittäin sosiaalisia.[/QUOTE]
Mutta lapsethan menevät hoitoon ja kouluun sitten missä kavereita riittää. Ja onhan illat ja viikonloput ja lomat, ihan niinkuin muillakin.
Ja me emme ole mitään rikkaita, kun joku tuossa kommentoi, että normituloiset käy töissä jne. Miehen kuukausipalkka taitaa olla 2400e ja siitä siis vielä verot veks.
Ja mitä tulee siihen, että millaista lastemme sosiaalinen elämä jne on ollut niin olemme käyneet ahkerasti perhekahvilassa sekä seurakunnan kerhossa on lapset käyneet kaksi kertaa viikossa. Emmekä muutenkaan ole missään nimessä erakoituneet ja lapsemme ovat erittäin sosiaalisia.[/QUOTE]
Mutta lapsethan menevät hoitoon ja kouluun sitten missä kavereita riittää. Ja onhan illat ja viikonloput ja lomat, ihan niinkuin muillakin.
M
"minna"
Vieras
Tässä taanoinhan julkaistiin taas yksi tutkimus siitä miten taloudelliset ongelmat koettelevat parisuhteita, varsinkin perheissä joissa on pieniä lapsi. Se ongelma aika usein olis ratkaistavissa sillä että molemmat vanhemmat tekevät töitä, jos vaan niitä on tarjolla. Meillä vaan vedotaan niin vahvasti tähän alle 3 vuotiaan kotihoitoon että unohdetaan välillä katsoa kokonaisuutta. Se että äiti on tiiviisti lastensa kanssa ei pelasta eikä suojele lasta kaikelta. Se hoito ei välttämättä olekaan niin paha asia lapselle kuin se että vanhemmat ajautuvat eri reiteille. Kun ajatellaan asiaa kokonaisvaltaisemmin.
Sekin puoli äidin töihin menossa on positiivista että yleensä silloin myös vastuu lapsista jakaantuu enemmän myös sille isälle. Äiti ei aina voi olla poissa, äiti ei aina voi olla se kun hakee ja vie tarhaa, äiti ei ehkä aina ole laittamassa ruokaa tai pistämässä nukkumaan. Mieskin saa tilaa hoitaa noita asioita, ja jos ei ole aiemmin ollut niin omatoiminen niin pakko on silloin paras opettaja. Lapset kun ei kuole, eikä edes häiriinny vaikka isä tekisikin asioita eri tavoin ja eri tarkkuudella kuin äiti.
[QUOTE="alkup";22923507]Siis joo töiden teko voi piristää, mutta ei se kyllä muuta niitä asioita jotka parisuhteessa on keturallaan. Ne ei ole taloudellisista seikoista johtuvia asioita. Ja minulla on paljon ystäviä eli en ole mikään neljän seinän sisään jymähtänyt pölyinen kotiäiti.[/QUOTE]
Mutta eikös tästä tulla juuri siihen, että se onkin parisuhde, joka on keturallaan, eikä se töihin meno?
Kumpi oikeasti pelotta, se töihin meno, vai se että pitää tehdä päätös avioeron harkina-ajan päättyessä?
Mutta eikös tästä tulla juuri siihen, että se onkin parisuhde, joka on keturallaan, eikä se töihin meno?
Kumpi oikeasti pelotta, se töihin meno, vai se että pitää tehdä päätös avioeron harkina-ajan päättyessä?
V
Vakkis
Vieras
Ymmärrän ap:n fiilikset hyvin. Samanlaisia ajatuksia itsellä oli aikanaan kun piti lähteä työelämään 6,5 kotiäitivuoden jälkeen. Pelotti ja ahdisti, ei ollut vakipaikkaa mihin palata vaan työnhaku piti aloittaa alusta. Molemmilla vuorotyö, mihin lapset hoitoon? Saako vuoropäiväkodista paikkaa? Mun työn jatkuvuus? Jatkuva varppeillaan olo että milloin puhelin soi työkeikalle. Miten lapset sopeutuu hoitoon? Jne jne, pohdittavaa oli loputtomiin. Mutta kaikki sujui kuitenkin parhain päin ja alkoi tuntua että tässähän on niinkuin muutkin ihmiset kun käy töissä Toivon että ap:lläkin asiat järjestyvät, vaikka nyt muulta tuntuu. Tsemppiä!
Toivon että ap:lläkin asiat järjestyvät, vaikka nyt muulta tuntuu. Tsemppiä!
V
"vieras"
Vieras
Itsekin olin varsinaisena sairausaikana max. 2 viikkoa kotona, mutta juurikin pari vuotta sairastumisen jälkeen, kun voimat alkoi palautua, olin vuorotteluvapaalla. Silloin jaksoi jo jotain tehdäkin, esim. ulkoilla, tehdä käsitöitä yms. Jos oisin pahimmassa vaiheessa jäänyt kotiin, oisin varmaan vaan maannut sohvalla.
K
kanta tämäkin
Vieras
Niin, ei niitä rikkauksia tarvita, mutta jokaisen olisi se oma elanto tehtävä eikä käveltävä sossun luukulle jonoon.
Sellainen puoli kanssa toisilta äideiltä unohtuu että se mies saattaisi myös haluta tehdä vähän vähemmän töitä ja nauttia vähän enemmän lapsisita. Mutta eihän se taloudellisesti monasti onnistu jollei se äiti tee jotain asian eteen. Meillä mun töihin paluu takas sen että molemmat vanhemmat voidaan nyt tehdä lyhyttä viikkoa ja lapset ovat hoidossa 3 pvä/vko. Mies sai myös sitä toivomaansa "lapsivapaata" kun ei sen pitäisi olla pelkästään äidin oikeus.
B
Blue
Vieras
[QUOTE="vieras";22923531]Itsekin olin varsinaisena sairausaikana max. 2 viikkoa kotona, mutta juurikin pari vuotta sairastumisen jälkeen, kun voimat alkoi palautua, olin vuorotteluvapaalla. Silloin jaksoi jo jotain tehdäkin, esim. ulkoilla, tehdä käsitöitä yms. Jos oisin pahimmassa vaiheessa jäänyt kotiin, oisin varmaan vaan maannut sohvalla.[/QUOTE]
Mustakin pahinta mitä masennuksen aikaan voi tehdä on jäädä makaamaan sohvalle. Mun läheisellä on keskivaikea masennus ja missään nimessä ei halua jäädä sairaslomalle makaamaan aloilleen koska sit ne ajatukset ja mustuus hyökkäävät päälle ja tekevät kaikesta puuroa. Tekee töitä sairauden aktiivivaiheen ja jäsentelee sitten myöhemmin ajatuksiaan.
Toi LisaMarien "sairauden jälkeinen sairasloma" voisikin olla järkevä. Sitten kun sieltä syvimmästä suosta on päässyt niin sitten ottaa hetki itselle ja miettiä minne päin lähteä ja mitä tehdä.
Mustakin pahinta mitä masennuksen aikaan voi tehdä on jäädä makaamaan sohvalle. Mun läheisellä on keskivaikea masennus ja missään nimessä ei halua jäädä sairaslomalle makaamaan aloilleen koska sit ne ajatukset ja mustuus hyökkäävät päälle ja tekevät kaikesta puuroa. Tekee töitä sairauden aktiivivaiheen ja jäsentelee sitten myöhemmin ajatuksiaan.
Toi LisaMarien "sairauden jälkeinen sairasloma" voisikin olla järkevä. Sitten kun sieltä syvimmästä suosta on päässyt niin sitten ottaa hetki itselle ja miettiä minne päin lähteä ja mitä tehdä.
No joo, tuosta olen aivan samaa mieltä, että sen työnteon tarkoitus pitäisi juurikin olla se perheen yhtenen vapaa-aika ja ihanne olis että molemat tekisi vähän, eikä kumpikaan jooutuisi tekemään hirveästi.Alkuperäinen kirjoittaja kanta tämäkin;22923578:
Mutta mä en arvosta kovinkaan korkealle ihmistä, joka tekee paljon töitä, koska on hienoa tehdä töitä!
E
Ee
Vieras
[QUOTE="vieras";22923233]Minun mielestä täässä ns. normaalissa elämässä ei ole mitään järkeä. Oikeasti. Heräät aamulla kuudelta, revit väsyneet lapset sängyistä, raahaat ne vieraille ihmisille hoitoon, menet itse jonkun eväspussin kanssa tekemään selkä limassa duuia, lähdet töistä, haet väsyneet lapset hoidosta, teet ruuat ja panet väsyneet lapset nukkumaan. Teet yöllä kotityöt aj sama rumba seuraavana päivänä.
Ei ihme , että ihmiset ovat sairaita niin henkisesti kuin fyysisesti.[/QUOTE]
No millaista kuvittelet, että ns. normaali elämä on vaikka 300 vuotta sitten ollut? Silloin ei varmasti ole raahattu lapsia vieraille ihmisille hoitoon, mutta veikkaan, että herätty on hyvinkin paljon aikaisemmin kuin aamulla kuudelta ja selkä limassa on varmasti painettu duunia, tosin kotona/omalla tilalla eikä jossain erillisellä työpaikalla, ja varmaan niitä kotipuhteita on riittänyt yömyöhään asti silloinkin. Lapset on sielä kotitilalla pyörineet jaloissa siinä työnteon ohessa tai sitten vanhukset on katsonut niiden perään, eli ei ole ollut eläkeläisiä, joilla on oikeus vaan levätä.
Aika on vaan muuttunut siinä, että nykyään perheen ei tarvitse itse raaka-aineista lähtien tehdä jokaista ruokaa ja vaatetta ja käyttötavaraa itse omalla tilalla vaan jokainen keskittyy oman osaamisensa mukaiseen erikoisalaan, saa sen alan työstä rahaa ja sitten niillä rahoilla ostaa tarvitsemansa hyödykkeet. Se on sitten omasta alavalinnasta kiinni, kuinka mukavaa se elämä on.
Mutta en kyllä usko, että ennenvanhaa olisi elämä yhtään sen helpompaa ollut kuin nykyäänkään. Pakko sitä on ihmisten elää, eikä se ruoka sada suuhun taivaasta.
Ei ihme , että ihmiset ovat sairaita niin henkisesti kuin fyysisesti.[/QUOTE]
No millaista kuvittelet, että ns. normaali elämä on vaikka 300 vuotta sitten ollut? Silloin ei varmasti ole raahattu lapsia vieraille ihmisille hoitoon, mutta veikkaan, että herätty on hyvinkin paljon aikaisemmin kuin aamulla kuudelta ja selkä limassa on varmasti painettu duunia, tosin kotona/omalla tilalla eikä jossain erillisellä työpaikalla, ja varmaan niitä kotipuhteita on riittänyt yömyöhään asti silloinkin. Lapset on sielä kotitilalla pyörineet jaloissa siinä työnteon ohessa tai sitten vanhukset on katsonut niiden perään, eli ei ole ollut eläkeläisiä, joilla on oikeus vaan levätä.
Aika on vaan muuttunut siinä, että nykyään perheen ei tarvitse itse raaka-aineista lähtien tehdä jokaista ruokaa ja vaatetta ja käyttötavaraa itse omalla tilalla vaan jokainen keskittyy oman osaamisensa mukaiseen erikoisalaan, saa sen alan työstä rahaa ja sitten niillä rahoilla ostaa tarvitsemansa hyödykkeet. Se on sitten omasta alavalinnasta kiinni, kuinka mukavaa se elämä on.
Mutta en kyllä usko, että ennenvanhaa olisi elämä yhtään sen helpompaa ollut kuin nykyäänkään. Pakko sitä on ihmisten elää, eikä se ruoka sada suuhun taivaasta.
K
kanta tämäkin
Vieras
Se onkin ihan eri juttu. Mä vaan niin toivoisin että äidit antais isillekin tilaa ja mahdollisuuden höllätä sitä työtahtia, kun miehet usein ajautuu helpommin tohon oravanpyörään jossa työ näyttelee liiankin suurta osaa elämässä. Eikä se tosiaan helpota jos perheen talous on kuralla äidin "äippälomailun" ajan, sehän vaan viettää miestä enemmän töihin jotta saisi leivät taattua pesueelleen.
N
"niinpä"
Vieras
Peesi tälle. Kyllä monen mamman hymy hyytyis kun tarvitsisi joka ikinen aamu herätä navettaan ennen viittä ja toivoa sen ajan että muksu nukkuu nätisti sisällä (eipä ollut itkuhäläreitä) tai vaihtoehtoisesti herättää vaan muksut ja raahata mukana navetalle. Saahan siinä toki kotona olla....vaan. Niin, nykyään toiset on ajautunut niin kauas elämän realiteeteistä että tälläinen ei mene lainkaan jakeluun. Kautta aikain äitienkin on ollut tehtävä oma osuutensa kodin eteen, ja lasten hoito on siinä vain yksi osa. Korostan, yksi osa.