Mies haluaa erota lapsen takia

["Vieras"]

[QUOTE="jäämies";26757226]Silloin et ymmärrä miten vakavasta asiasta on kyse. Unettomuus ei ole ihan mikä tahansa "vastoinkäyminen", se on aika paljon pahempaa. Minä haluaisin vierelleni ihmisen, joka tarjoaa tukea, kun on itsellä vaikeaa. Nämä "olisi saanut mennä" -tyypit ovat niitä, jotka luovuttavat, kun on vähän vastoinkäymisiä.[/QUOTE]

peesi tälle kirjoitukselle.

 

["kiia"]

Täytyy yrittää hyväksyä se ja ajatella että kokonaistilanteen kannalta olis paras ratkaisu.

Kaikista ihaninta olis kun saatais lapsivapaata, mutta se olis väärin lasta kohtaan! En kuitenkaan halua koskaan hylätä mun lasta!

no mitä hylkäämistä se on??? jos on luotettava hoitaja esim. mummo niin sinne vaan, ei oo mitään järkee kuluttaa itteään loppuun!

 

["vieras"]

Niin, mä en ainakaan halua erota, eikä mieskään kuulema oikeasti. Tuntuu vaan niin konkreettiselta kun sanoo sen niin voimakkaasti.

Kysy mieheltä, miltä hänestä tuntuisi jos uhkailisit jättää hänet ja lapsen kahdestaan ja muuttavasi pois. Sen jälkeen kerro, että on oikeus tuntea itsensä väsyneeksi, mutta noiden erouhkailujen pitää loppua koska ne ahdistavat sinua, eikä tilanne ainakaan sillä parane, että sinua ahdistaa ja miestä väsyttää ja silloin ei toimi mikään.

 

["..."]

[QUOTE="jäämies";26757226]Silloin et ymmärrä miten vakavasta asiasta on kyse. Unettomuus ei ole ihan mikä tahansa "vastoinkäyminen", se on aika paljon pahempaa. Minä haluaisin vierelleni ihmisen, joka tarjoaa tukea, kun on itsellä vaikeaa. Nämä "olisi saanut mennä" -tyypit ovat niitä, jotka luovuttavat, kun on vähän vastoinkäymisiä.[/QUOTE]

Mun esikoinen valvotti kolmevuotiaaksi asti. Minä todella tiedän, mitä se on! Nimenomaan halusin vierelleni ihmisen, joka tarjoaa tukea enkä sellaista joka luovuttaa. Minä en luovuttanut. En luovuttanut myöskään myöhemmin, kun parisuhdekriisi oli päällä! Eikä luovuttanut miehenikään, ikinä. Siksi pystyimme rakentamaan parisuhteemme uudestaan vahvemmalle pohjalle. Emme luovuttanut silloinkaan, kun lapsemme todettiin kehitysvammaiseksi tai lukuisissa muissakaan vastoinkäymisissä!

Sille on syy, miksi mieheni olisi saanut mennä tuollaisessa tilanteessa. Kaiken kokemamme jälkeen, meitä on pitänyt yhdessä ja kannatellut arvostus toista kohtaan. Enkä olisi arvostanut miestäni enää. Sen sijaan, meillä on puolin ja toisin ollut vaikeaa, mutta olemme keskustelleet ja tukeneet toisiamme, ymmärtäneet toistemme vaikeita tunteita. Minulla on tunne, että mitä tahansa eteemme vielä tulekaan, yhdessä me selviämme siitä. Voimme luottaa toisiimme ja toisen tukeen.

 

["..."]

Naisella on ihan sama oikeus olla kestämättä ja antaa lapsensa vaikka huostaanotettavaksi, ei sitä kukaan voi kieltää. Että tältä pohjalta sitten ero ja lapsi huostaan vai mitä suosittelet? Minusta parasta olisi kuitenkin yrittää pitää perhe koossa niin kauan kunnes noista alkuvaikeuksista on päästy ja sen jälkeen katsoa onko miehestä isäksi.

No voi hyvänen aika, en minä ole mitään eroa suositellutkaan. MIESHÄN se erosta puhuu ap:lle, ja se on sitten ilmeisesti ihan ymmärrettävää, kun miehethän väsyvät helpommin kuin naiset. Tai jotain.

 

[simpsis]

[QUOTE="...";26757306]No voi hyvänen aika, en minä ole mitään eroa suositellutkaan. MIESHÄN se erosta puhuu ap:lle, ja se on sitten ilmeisesti ihan ymmärrettävää, kun miehethän väsyvät helpommin kuin naiset. Tai jotain.[/QUOTE]

No mikä sinun ratkaisusi loppujen lopuksi on, mikä olisi ap:n kannalta parasta? Sekö, että heittää miehen pihalle ja alkaa yksinhuoltajaksi, koska mies on tuollainen luuseripaskapää ja on epäreilua, että mies valittaa olevansa väsynyt, vaikka naisella olisi suurempi syy olla?

Ihannetilannehan on toki se, että mies kantaa vastuunsa valittamatta, en sitä toki kiellä.

 

[ap.]

[QUOTE="kiia";26757280]joo musta tuntui aikanaan ihan samalta, vauvat vaan nukkuu ja syö mukamas... kattia kanssa... siis syö, syö, syö,huutaa,huutaa.huutaa.syö.syö ja nukkuu sen 15-30min kerralla ja valvoo taas monta tuntii tissillä ja kantaa saa taas tunteja sit nukkuu taas hetken.

Vauva-aika oli niin kamalaa että siksi meille ei tule ikinä enään vauvoja, ei kestäis pää.

Mä en ymmärrä miksei näistä hankalista tapauksista puhuta missään, ei kukaan osa avarautua siihen miten pienellä unella sitä voi joutuu pärjää. miten kaikki muu katoaa, kun ei vaan voi mennä esim 15min kauppaan.

Mutta kyllä niitä helppojakin vauvoja on.. naapurin vauva nukkuu 3-5tuntia päiväunia... nukkuu yönsä heräämättä, hiljenee ku pääsee syliin. ei oo tarttenu ikinä kantaa tms. Niinpä. hyvähän sellaisen kanssa on elää.

No onneksi omani on jo niin iso että nuo ajat on vain muisto..[/QUOTE]

Mä kysyin neuvolassa miksei perhevalmennuksessa kerrottu. "Ei haluta pelotella" oli vastaus.

Ei meillekään toista tule, vaikka lastenlääkäri sanoi: "Teillä on nyt vähän vaikea lapsi. Seuraava on varmasti helpompi,"
Eikä varmaan voitais saadakaan toista...

 

["..."]

No mikä sinun ratkaisusi loppujen lopuksi on, mikä olisi ap:n kannalta parasta? Sekö, että heittää miehen pihalle ja alkaa yksinhuoltajaksi, koska mies on tuollainen luuseripaskapää ja on epäreilua, että mies valittaa olevansa väsynyt, vaikka naisella olisi suurempi syy olla?

Ihannetilannehan on toki se, että mies kantaa vastuunsa valittamatta, en sitä toki kiellä.

Ei minulla ole mitään ratkaisua tarjota. Kommentoin ainoastaan sitä, että aika monen mielestä ilmeisesti tuollainen erolla uhkailu ja lapsen huutamisesta toisen (varmasti yhtä väsyneen) vanhemman syyllistäminen on ihan ymmärrettävää, kun on väsynyt ja pahalla tuulella. Ja mies.

Minusta se ei ole mitenkään reilua tai ymmärrettävää. En minä mitään miehen heittämistä pihalle ehdota, mutta asiasta pitää kyllä keskustella, ja miehen pitää ymmärtää, että tuollainen asenne ei ole oikein, ei vaimoa eikä lasta kohtaan. On sitten kuinka väsynyt tahansa niin tuollainen erolla uhkailu lapsen itkemisen takia (!!!) on todella epäreilua ja ahdistavaa. Jos se taas on oire siitä, että mies ihan oikeasti haluaa lähteä lätkimään, mutta hakee vain tekosyitä, niin sekin on selvitettävä.

Ei tilanne ainakaan ratkea päätä silittelemällä. Jos asia ratkeaa sillä, että mies nukkuu toisessa huoneessa, niin ok, hieno homma. Mutta silti on tajuttava, ettei väsyneenäkään ole oikeutta kaataa pahaa oloa toisen niskaan, jos se paha olo ei toisen syy ole.

 

[Eedla]

Mä kysyin neuvolassa miksei perhevalmennuksessa kerrottu. "Ei haluta pelotella" oli vastaus.

Ei meillekään toista tule, vaikka lastenlääkäri sanoi: "Teillä on nyt vähän vaikea lapsi. Seuraava on varmasti helpompi,"
Eikä varmaan voitais saadakaan toista...

Niinpä. Ja sitte jos täälläkin tai jossain alkaa kertoilla "kauhukertomuksia" (eli juuri tuota että mitä se vauva-aika pahimmillaan on) niin sitte heti torutaan että ole hiljaa ettei saa pelotella raskaana olevia. Eikö se olis hyvä tietää mitä se pahimmillaan voi olla niin sitte jos saa helpon vauvan niin osaa olla siitä asiasta tosi onnellinen.

 

[....]

Ja lisäksi kysyn vielä, että mitä sitten, jos tulee muita vastoinkäymisiä vuosien varrella? Onko tosiaan niin, että kahden aikuisen tasavertaisessa suhteessa toista osapuolta pitää jatkuvasti varjella kaikelta ärsyttävältä ja stressaavalta, tai muuten se alkaa heti uhkailla erolla ja jättävänsä toisen yksin murheiden kanssa päästäkseen niistä itse eroon?

Mitä muuta tuo on, paitsi itsekästä?

 

["kisu"]

Ja lisäksi kysyn vielä, että mitä sitten, jos tulee muita vastoinkäymisiä vuosien varrella? Onko tosiaan niin, että kahden aikuisen tasavertaisessa suhteessa toista osapuolta pitää jatkuvasti varjella kaikelta ärsyttävältä ja stressaavalta, tai muuten se alkaa heti uhkailla erolla ja jättävänsä toisen yksin murheiden kanssa päästäkseen niistä itse eroon?

Mitä muuta tuo on, paitsi itsekästä?

Niin, jos nainen nyt olisi perhettä jättämässä, hän olisi itsekäs. Mies sen sijaan... No, hän on vain väsynyt, kriisissä, hämmentynyt. Häntä pitää ymmärtää läpi hänen elämän ja tukea, mistä asiasta hän ikinä sitten keksiikin tehdä uuden kriisin.


Eivätkö naiset nykyään odota mieheltä lainkaan vahvuutta?

 

[ap.]

Ja lisäksi kysyn vielä, että mitä sitten, jos tulee muita vastoinkäymisiä vuosien varrella? Onko tosiaan niin, että kahden aikuisen tasavertaisessa suhteessa toista osapuolta pitää jatkuvasti varjella kaikelta ärsyttävältä ja stressaavalta, tai muuten se alkaa heti uhkailla erolla ja jättävänsä toisen yksin murheiden kanssa päästäkseen niistä itse eroon?

Mitä muuta tuo on, paitsi itsekästä?

Meillä on ollut todella suuria vastoinkäymisiä ja ollaan oltu toistemne tukena. Vauvan itku on hermoja raastavaa, väsyttävää ja turhauttavaa! Mikään tähänastinen vastoinkäymnen ei ole tuntunut yhtä pahalta.
Pahinta siinä on se kun ei tiedä syytä eikä pysty auttamaan. Mä ainakin koen olevani huono äiti just sen takia.

 

["jäämies"]

Ja lisäksi kysyn vielä, että mitä sitten, jos tulee muita vastoinkäymisiä vuosien varrella? Onko tosiaan niin, että kahden aikuisen tasavertaisessa suhteessa toista osapuolta pitää jatkuvasti varjella kaikelta ärsyttävältä ja stressaavalta, tai muuten se alkaa heti uhkailla erolla ja jättävänsä toisen yksin murheiden kanssa päästäkseen niistä itse eroon?

Mitä muuta tuo on, paitsi itsekästä?

Miksi oletat, että muut vastoinkäymiset aiheuttaisi haluja lähteä?

 

["..."]

[QUOTE="jäämies";26757425]Miksi oletat, että muut vastoinkäymiset aiheuttaisi haluja lähteä?[/QUOTE]

Mistä sen tietää etukäteen, millaiset vastoinkäymiset aiheuttavat haluja lähteä ja mitkä ei? Voiko siihen jotenkin varautua, että osaa ohjata sen hauraamman puolison juuri niiden erohaluja aiheuttavien vastoinkäymisten ohi?

 

[Kumikameli]

Muistan itse ilmoittaneeni miehelleni, kun olin niin totaalisen väsynyt että halusin kuolla pois, että mä otan eron, lähden menemään, lapset jätän sille ja otan lapset sitten joka toinen viikonloppu.

Tuon jälkeen mies hoiti yöheräämiset, mä sain vähän enemmän nukkua. Tuosta on aikaa nyt 4kk, lapsi nukkuu klo 20.30-06 yleensä heräämättä. Nyt en ole enää uhannut lähteä ja jättää lapsia

 

["jäämies"]

[QUOTE="...";26757466]Mistä sen tietää etukäteen, millaiset vastoinkäymiset aiheuttavat haluja lähteä ja mitkä ei? Voiko siihen jotenkin varautua, että osaa ohjata sen hauraamman puolison juuri niiden erohaluja aiheuttavien vastoinkäymisten ohi?[/QUOTE]

Ei voi tietää etukäteen. Miksi pitäisi tietää etukäteen? Ei voi varautua kaikkeen mitä elämä tuo tullessaan, vaihtoehtoja on aivan liian paljon ja elämä on aivan liian lyhyt.

 

[.....]

[QUOTE="jäämies";26757546]Ei voi tietää etukäteen. Miksi pitäisi tietää etukäteen? Ei voi varautua kaikkeen mitä elämä tuo tullessaan, vaihtoehtoja on aivan liian paljon ja elämä on aivan liian lyhyt.[/QUOTE]

Ja taivas on sininen ja ruoho vihreä. Taide pitkä, elämä lyhyt. Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Älä koskaan sano ei koskaan. Que sera, sera. C'est la vie ja sitä rataa.

 

[njaah]

Silloin kun oltiin vauvan kanssa sairaalassa tutkimuksissa, mies nukkui hyvin ja oli paremmalla tuulella. Parina yönä on nyt nukkunut sohvalla ja nukkunut tosi hyvin, mut mulle tulee syyllinen olo kun mies nukkuu sohvalla. :/

Mies on nyt kesälomalla ja ollaan vuoroteltu vauvanhoidossa. Päivällä jaksaa tosi hyvin hoitaa ja mä saan nukuttua. Yöt vaan on ihan kamalia!

Aamulla mies pyyteli taas anteeks ja sanoi että hermostuu kun kesken unien joutuu heräämään. Sanoi että nukkuu sohvalla kunnes yöt on rauhallisempia. Mutta en mä halua häntä sohvalle ajaa!

No varmaan ihan mielellään karkaa sinne sohvalle, anna mennä vaan. Mutta ei käy kateeksi tuollainen "mies", sori vaan

 

[oho oikeasti?]

[QUOTE="...";26757300]Mun esikoinen valvotti kolmevuotiaaksi asti. Minä todella tiedän, mitä se on! Nimenomaan halusin vierelleni ihmisen, joka tarjoaa tukea enkä sellaista joka luovuttaa. Minä en luovuttanut. En luovuttanut myöskään myöhemmin, kun parisuhdekriisi oli päällä! Eikä luovuttanut miehenikään, ikinä. Siksi pystyimme rakentamaan parisuhteemme uudestaan vahvemmalle pohjalle. Emme luovuttanut silloinkaan, kun lapsemme todettiin kehitysvammaiseksi tai lukuisissa muissakaan vastoinkäymisissä!

Sille on syy, miksi mieheni olisi saanut mennä tuollaisessa tilanteessa. Kaiken kokemamme jälkeen, meitä on pitänyt yhdessä ja kannatellut arvostus toista kohtaan. Enkä olisi arvostanut miestäni enää. Sen sijaan, meillä on puolin ja toisin ollut vaikeaa, mutta olemme keskustelleet ja tukeneet toisiamme, ymmärtäneet toistemme vaikeita tunteita. Minulla on tunne, että mitä tahansa eteemme vielä tulekaan, yhdessä me selviämme siitä. Voimme luottaa toisiimme ja toisen tukeen.[/QUOTE]

Ai olet valvonut kolme vuotta? No minä viimeiset kuusitoista vuotta. Ja todellakin unettomuus ei ole semmoinen mistä te, jotka ette oikeasti kärsi siitä, ole mitään sellaista mistä voitte edes puhua.

 

["Vieras"]

Täytyy yrittää hyväksyä se ja ajatella että kokonaistilanteen kannalta olis paras ratkaisu.

Kaikista ihaninta olis kun saatais lapsivapaata, mutta se olis väärin lasta kohtaan! En kuitenkaan halua koskaan hylätä mun lasta!

Mitäs hylkämistä se on jos vanhemmat rakastavat toisiaan ja haluavat viettää aikaa yhdessä? Siltäkö sinustaon tuntunut omisen vanhempiesi kanssa?

Vauva ei hyödy yhtään mitään väsyneistä stressaantuneista vanhemmista. Päinvastoin.

Lehdet ovat täynnä kauhujuttuja perhesurmista ja niiden yrityksistä. Viranomaiset ovat miettivinään miten voitaisiin auttaa. Kaikkia ei varmasti olisi voitu auttaa, mutta joitakin kyllä, jos perheet olisivat kehdanneet pyytää apua. Vielä kymmenen vuotta sitten sai kodinhoitajan, jos oli vauvan takia väsynyt. Se ongelmä ratkesi edes pikkuisen päiväunilla vaikka yöksi ei apua saanutkaan.

Jos et haluat teille eroa, kysy sukulaisia ja kummeja lapsenvahdeiksi, osa odotaa innoissaan koska pääsisi pientä hoitamaan.

 

["vieras"]

Täytyy yrittää hyväksyä se ja ajatella että kokonaistilanteen kannalta olis paras ratkaisu.

Kaikista ihaninta olis kun saatais lapsivapaata, mutta se olis väärin lasta kohtaan! En kuitenkaan halua koskaan hylätä mun lasta!

Ei se ole hylkäämistä, jos annat lapsen luotettavan ihmisen hoitoon. Teidän tilanteessa paras apu jo ihan lasta ajatellen on ottaa hetki vapaata vauvanhoidosta ja nukkua univelkoja pois ja miettiä, millä järjestelyillä voisitte helpottaa jaksamista. Jos ihminen ei ole nukkunut riittävästi, se olo vastaa humalatilaa... Ja jos haluat, että vauvallasi on ehjä perhe ja hyvinvoivat vanhemmat, sun täytyy miettiä myös omaa ja miehesi jaksamista, ja tarvittaessa ottaa vastaan sitä hoitoapua. Sen sijaan jos et sitä tee, mies saattaa ihan oikesti HYLÄTÄ lapsen.

 

[ap.]

No varmaan ihan mielellään karkaa sinne sohvalle, anna mennä vaan. Mutta ei käy kateeksi tuollainen "mies", sori vaan

Minkälainen sun mies on?

 

["Kisu"]

Minkälainen sun mies on?

En ole se, jolta kysyt, mutta eiköhän normaali mies yleensä osallistu lapsensa hoitoon ilman sen suurempaa draamaa

 

["mörkö"]

Meillä on ollut kaksi moniallergista vauvaa, jotka ovat valvottaneet nyt yli kolme vuotta. On ollut todella raskasta. Thank God, mun mies ei ole tästä lähtenyt, eikä uhannut erolla.

Voimia sulle.

 

[Moraalinvartija]

Aamulla mies pyyteli taas anteeks ja sanoi että hermostuu kun kesken unien joutuu heräämään. Sanoi että nukkuu sohvalla kunnes yöt on rauhallisempia. Mutta en mä halua häntä sohvalle ajaa!

Toiset, kuten myös minä itse, ovat ihan oikeasti kesken unien herätettynä kuin eri ihmisiä (ja hyvin epämiellyttäviä sellaisia). Se ei ole mitenkään järjellä tai halulla kontrolloitavissa oleva asia, jonka voisi muuttaa halutessaan. Anna miehen nukkua sohvalla, hän ei varmasti itsekään ole kovin hyvillään yöllisistä raivareistaan ja ne vain turhaan kaihertavat välillänne. Paljon tsemppiä!!