Mies haluaa erota lapsen takia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ai olet valvonut kolme vuotta? No minä viimeiset kuusitoista vuotta. Ja todellakin unettomuus ei ole semmoinen mistä te, jotka ette oikeasti kärsi siitä, ole mitään sellaista mistä voitte edes puhua.

Jos kyseessä on sairaus, unettomuus, se ei kuulu tähän ketjuun. Jos taas kyseessä on itseaiheutettu unettomuus tauottamalla vauvojen hankkimistahdilla, et saa myötätuntoani. Muutenkin vastauksesi lainaamallesi henkilölle oli ala-arvoinen ja itseäsi korottava. Halveksittavaa.
 
Kavereista ihan normaalit miehet, isät ovat nukkuneet sohvalla tai vierashuoneessa saadakseen nukkua, kun vauva on herättänyt öisin. Samoin moni normaali äiti on nukkunut vierashuoneessa tai tulpat korvilla saadakseen nukkua. Kävipä yksi nukkumassa hotellissakin. Jos vauva herää öisin, ei ole mitään järkeä molempien herätä joka yö. Meillä yksi lapsi itki koliikkia ja myöhemmin allergioita. Olen itse itkenyt ja huutanut yöllä väsymystäni, kun vauva oli 10kk. Silloin tuntui, ettei tämä lopu koskaan. Muutama kuukausi sen jälkeen vähän helpotti ja yöheräämiset muuttuivat nopeammiksi. Näkyi heti omassa mielialassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Kumikameli
Sanot, että et halua ajaa miestä sohvalle ja että on väärin ottaa lapsivapaata. Lakkaa tuntemasta syyllisyyttä muiden puolesta. Ensinnäkin on miehesi oma valinta nukkua sohvalla. Anna nukkua, jos siellä paremmin nukkuu. Tuskin se siellä loppuelämäänsä nukkuu vaan palaa makkariin, kun lapsen tilanne rauhoittuu. Lapsivapaan ottaminen ei tarkoita lapsen hylkäämistä. 10 kk ikäinen pärjää vallan hyvin vieraan hoidossa sen ajan, että vanhemmat saa vaikkapa viikonlopun rauhoittua ja nukkua univelat pois. Omalla esikoisella oli aikanaan koliikki ja vaikka se kesti vain 3 kk, tuntui se iäisyydeltä. Vanhemmuuteen sopeutumisessa oli tuossa tilanteessa omat hankaluutensa, mutta kun lapsi rauhoittui, arkikin rauhoittui. Jos teillä on mahdollisuus saada muutama päivä lapsivapaata tai saada esim. kunnasta perhetyöntekijä apuun, käytä se mahdollisuus.
 
  • Tykkää
Reactions: Kumikameli
Menkää vauvan kanssa eri huoneeseen nukkumaan ja anna miehen nukkua muutama kokonainen yö ja ehdota korvatulppia, todennäkösesti jo tolla helpottaa. Jutelkaa päivisin ja ole valmis kuuntelemaan myös miestäs, jos sanoo olevansa väsynyt, kyllästynyt ja vittuuntunut. Ehdota miehelle myös että, käy vaikka välillä pihalla haukkaamassa happea, sillonkun tuntuu että hermot kiristyy äärimmilleen.

Meillä oli kans tyttären eka vuosi rankka. Tytär huusi ekat 2kk naamapunasena ja raajat jäykkänä kaiken valveilla olo aikansa. Nukku hirvittävän vähän ja kanniskeltiin miehen kanssa öisin huutavaa tyttöö ympäri kämppää vuorotellen. Mä päivisin en pystyny tekee mitään muuta kuin kanniskelemaan huutavaa tyttöä, eli kämppä oli todellakin kuin hävityksen kauhistus. Riideltiin miehen kanssa joka yö, sanottiin toisillemme välillä tosi pahastikkin ja toisinaan jompi kumpi meistä uhkas erolla. Tytärtä lääkittiin, juoksutettiin lääkäristä lääkäriin ja mitään ei ollu kenenkään mielestä vialla. Varasin ajan mehiläiseen ja syyksi selvis maitoallergia ja toikun saatiin kuntoon niin, elämä muuttu ihan täysin. No, sitten muutettiin isompaan asuntoon ja tytär oli 5kk vanha. Sitten alko tajuttomat yö valvomiset ja taas sama jumalaton rumba, joka oli repiä meijän perheen ihan hajalle. Tytär alko heräillä yhen aikaan yöllä ja ei millään enää ruvennu takas nukkumaan, saatoin joka yö yrittää kaks tuntia nukuttaa tytärtä ja sitten kyllästyin ja ruvettiin valvomaan ja valvoin tyttären kanssa joka yö. Kuuden tai seittemän aikaan aamulla tytär suostu mennä takasin nukkumaan ja herättiin kokonaan sitten yhentoista, kahentoista aikoihin. Noita valvomisia kesti n. 3kk ajan. Olin ihan lopussa sillon ja oli myös paljon riitoja öisin, itkin myös paljon. Mies oli tuolloin vielä vuorotyössä, eli oli todella väsynyt eikä aina ajatellu mitä suustaan päästeli. Päivisin keskusteltiin noista asioista, oltiin aina illasta paljon lähekkäin ja pitkin päivää vaikka hermot oli kireellä ja väsytti, niin halailtiin ja pussailtiin ja kosketeltiin toisiamme. Se todellakin tuntu hyvälle ja sai tajuamaan sen et hei, mä en ole tässä yksin vaan tuo mies on mun rinnalla ja rakastaa meitä molempia, vaikka päästeleekin aivan hirveitä juttuja välillä suustaan.

Nykysin elämä tasaantunu kummasti, tytär 2v ja nukkuu yöt kohtuu hyvin. Me miehen kanssa selvitty ekasta vuodesta ja tuntuu että, ton jälkeen ollaan vaan entistä enemmän hitsauduttu yhteen ja saatu varmuus siihen, että me selvitään mistä vaan yhessä, puhumalla, kuuntelemalla ja tukemalla, vaikka se joskus onkin tosi vaikeeta.

Älkää tehkö mitään hätiköityä, ero tossa tilanteessa ei välttämättä ole mikään ratkasu. Ootte molemmat väsyneitä ja se lisää riitoja ja pahaa mieltä. Nyt vaan rakentavaa keskustelua ja toisen huomioimista ja levätkää vuoron perään. Vauvan voi myös antaa hoitoon, joten sillä välin voitte nukkua, puhua asioista ja olla lähekkäin, näin jaksatte paremmin arjen paineet. Voimia ja tsemppiä teille, ekan vuoden jälkeen huomaatte että, olette vahvempia yhdessä ja selviitte yhessä mistä vaan :). Pitäkää yllä sitä, mitä teijän välillä on, vaikka välillä ottaiski päähän. Se kannattaa ja siitä saa voimia niihin hetkiin kun tuntuu, että tekis mieli lähtee ja jättää kaikki taakse.
 
Kiitos teille ihanista vastauksista! Tuntuu ihanalta tietää että muutkin on kokeneet tällaista! On ollut niin syyllinen olo tästä kaikesta. :(

Miehen kanssa juteltiin ja sovittiin että tänä yönä, jos vauva vielä itkee, mies menee sohvalle heti ja aamulla hoitaa vauvaa ja lähtee johonkin että mä saan nukkua.

Nyt kun syynä on hampaat, osaan ajatella että "vuoden päästä helpottaa". :D Silloin kun oli refluksi ym, en osannut yhtään ajatella loppua. Ja olihan se paljon rankempaa kuin tämä nyt. Silloin se oli jatkuvaa, mietin tottuikohan mieskin siihen kun kesti silloin paremmin...

Joskus alkuaikoina mies meni nukkumaan myöhään ja sanoi että itkua kyllä kestää, mutta "vituttaa herätä siihen".

Mies on kyllä joskus herännyt nyrkki pystyssä ja terapeutti sanoi meille että stressi aiheuttaa joillekin tällaista.
 
[QUOTE="...";26757359]Ei minulla ole mitään ratkaisua tarjota. Kommentoin ainoastaan sitä, että aika monen mielestä ilmeisesti tuollainen erolla uhkailu ja lapsen huutamisesta toisen (varmasti yhtä väsyneen) vanhemman syyllistäminen on ihan ymmärrettävää, kun on väsynyt ja pahalla tuulella. Ja mies.

Minusta se ei ole mitenkään reilua tai ymmärrettävää. En minä mitään miehen heittämistä pihalle ehdota, mutta asiasta pitää kyllä keskustella, ja miehen pitää ymmärtää, että tuollainen asenne ei ole oikein, ei vaimoa eikä lasta kohtaan. On sitten kuinka väsynyt tahansa niin tuollainen erolla uhkailu lapsen itkemisen takia (!!!) on todella epäreilua ja ahdistavaa. Jos se taas on oire siitä, että mies ihan oikeasti haluaa lähteä lätkimään, mutta hakee vain tekosyitä, niin sekin on selvitettävä.

Ei tilanne ainakaan ratkea päätä silittelemällä. Jos asia ratkeaa sillä, että mies nukkuu toisessa huoneessa, niin ok, hieno homma. Mutta silti on tajuttava, ettei väsyneenäkään ole oikeutta kaataa pahaa oloa toisen niskaan, jos se paha olo ei toisen syy ole.[/QUOTE]

Olet oikeassa siinä, että tilanteesta kannattaa keskustella. Minusta sellaisen aika ei kuitenkaan ole silloin, jos toinen on henkisesti tai fyysisesti ihan finaalissa vaan sitten kun toinen on semmoisessa jamassa, että pystyy ajattelemaan taas järkevästi. Tuosta minulla on henk. koht. kokemustakin, kun meill oli homeongelma kotona ja mieheni marisi ja vinkui ja kiukutteli kuin pikkulapsi. Ei siinä keskustelu auttanut, tuli vaan pehmpi mieli. Kyllä se syö suhdetta, kun huomaa, että toinen ei kestä stressitilanteita yhtä hyvin kuin itse ja silloin itselle jää enemmän jaksettavaa, mutta kun elämä yhdessä on muuten erittäin mukavaa, niin olen päättänyt etten anna homman kaatua tuollaiseen. Lapsen koliikkihuudot mies kesti hyvin, mutta hometalon aiheuttama stressi oli liikaa.
 
Jos minut herättää yöllä, saatan oikeasti sanoa ihan mitä vain ja varsinkin jos olen just nukahtanut. En tarkoita siitä puoliakaan! Lapsille en suutu, mutta aikuisille kyllä. En tiedä miksi näin. Oon siis todella, todella vihainen. Kaipa se on joku reaktio sekin. Ex-mies hoiti aika pitkälle lapsemme öisin, että minä sain nukkua, kiitos siitä hänelle.
 
[QUOTE="...";26760250]Nyrkki pystyssä? Mitä se käytännössä tarkoittaa - uhannut lyövänsä?? Sinua vai lasta?[/QUOTE]

Heräsi keskellä yötä nyrkki pystyssä. Saattoi huutaakin koska mä heräsin johonkin. Ei uhannut lyödä tai mitään. Sanoi että oli nähnyt unta että oli lyönyt työkaveriaan. Meillä ei ollut lasta silloin.

2 miehen silloista työkaveriakin oli käyttäytynyt samalla tavalla. Kaikilla tilanne helpottui kun vaihtoivat työpaikkaa.

Nyt vauva nukkui ensin 3 tuntia, sitten hetken huusi, joi maitoa ja jatkoi unia. Nyt on nukkunut taas tunnin verran. Itse en saa unta. : /
 
[QUOTE="Marjatta";26754261]Juo sun mentyä nukkumaan kännit ja alkaa ajattelemaan asioita niinkuin ovat... ja kertoo niistä nukkumaan tullessa, päivällä selvinpäin pyytää anteeksi sanomiansa sanoja jotka tosissaan tarkoituksella sanoi?[/QUOTE]

Mun mies on viimeks 1v 7kk sitten ollut humalassa.
 
Menkää vauvan kanssa eri huoneeseen nukkumaan ja anna miehen nukkua muutama kokonainen yö ja ehdota korvatulppia, todennäkösesti jo tolla helpottaa. Jutelkaa päivisin ja ole valmis kuuntelemaan myös miestäs, jos sanoo olevansa väsynyt, kyllästynyt ja vittuuntunut. Ehdota miehelle myös että, käy vaikka välillä pihalla haukkaamassa happea, sillonkun tuntuu että hermot kiristyy äärimmilleen.

Meillä oli kans tyttären eka vuosi rankka. Tytär huusi ekat 2kk naamapunasena ja raajat jäykkänä kaiken valveilla olo aikansa. Nukku hirvittävän vähän ja kanniskeltiin miehen kanssa öisin huutavaa tyttöö ympäri kämppää vuorotellen. Mä päivisin en pystyny tekee mitään muuta kuin kanniskelemaan huutavaa tyttöä, eli kämppä oli todellakin kuin hävityksen kauhistus. Riideltiin miehen kanssa joka yö, sanottiin toisillemme välillä tosi pahastikkin ja toisinaan jompi kumpi meistä uhkas erolla. Tytärtä lääkittiin, juoksutettiin lääkäristä lääkäriin ja mitään ei ollu kenenkään mielestä vialla. Varasin ajan mehiläiseen ja syyksi selvis maitoallergia ja toikun saatiin kuntoon niin, elämä muuttu ihan täysin. No, sitten muutettiin isompaan asuntoon ja tytär oli 5kk vanha. Sitten alko tajuttomat yö valvomiset ja taas sama jumalaton rumba, joka oli repiä meijän perheen ihan hajalle. Tytär alko heräillä yhen aikaan yöllä ja ei millään enää ruvennu takas nukkumaan, saatoin joka yö yrittää kaks tuntia nukuttaa tytärtä ja sitten kyllästyin ja ruvettiin valvomaan ja valvoin tyttären kanssa joka yö. Kuuden tai seittemän aikaan aamulla tytär suostu mennä takasin nukkumaan ja herättiin kokonaan sitten yhentoista, kahentoista aikoihin. Noita valvomisia kesti n. 3kk ajan. Olin ihan lopussa sillon ja oli myös paljon riitoja öisin, itkin myös paljon. Mies oli tuolloin vielä vuorotyössä, eli oli todella väsynyt eikä aina ajatellu mitä suustaan päästeli. Päivisin keskusteltiin noista asioista, oltiin aina illasta paljon lähekkäin ja pitkin päivää vaikka hermot oli kireellä ja väsytti, niin halailtiin ja pussailtiin ja kosketeltiin toisiamme. Se todellakin tuntu hyvälle ja sai tajuamaan sen et hei, mä en ole tässä yksin vaan tuo mies on mun rinnalla ja rakastaa meitä molempia, vaikka päästeleekin aivan hirveitä juttuja välillä suustaan.

Nykysin elämä tasaantunu kummasti, tytär 2v ja nukkuu yöt kohtuu hyvin. Me miehen kanssa selvitty ekasta vuodesta ja tuntuu että, ton jälkeen ollaan vaan entistä enemmän hitsauduttu yhteen ja saatu varmuus siihen, että me selvitään mistä vaan yhessä, puhumalla, kuuntelemalla ja tukemalla, vaikka se joskus onkin tosi vaikeeta.

Älkää tehkö mitään hätiköityä, ero tossa tilanteessa ei välttämättä ole mikään ratkasu. Ootte molemmat väsyneitä ja se lisää riitoja ja pahaa mieltä. Nyt vaan rakentavaa keskustelua ja toisen huomioimista ja levätkää vuoron perään. Vauvan voi myös antaa hoitoon, joten sillä välin voitte nukkua, puhua asioista ja olla lähekkäin, näin jaksatte paremmin arjen paineet. Voimia ja tsemppiä teille, ekan vuoden jälkeen huomaatte että, olette vahvempia yhdessä ja selviitte yhessä mistä vaan :). Pitäkää yllä sitä, mitä teijän välillä on, vaikka välillä ottaiski päähän. Se kannattaa ja siitä saa voimia niihin hetkiin kun tuntuu, että tekis mieli lähtee ja jättää kaikki taakse.

Voih! Rankkaa on teilläkin ollut! : / Onneksi on jo helpottanut.

Kyllä mies on paljon ollutkin tukena ja vuorotellen ollaan hoidettu vauvaa. :) Noi yöt vaan on rankkoja kun kumpikaan ei saa nukuttua mut mies saa kuulema sohvaulla tosi hyvin nukuttua. :) Ja nyt mä annoin periksi siinä. :D Totesin että pääasia että saadaan nukuttua.
 
kunnon korvatulpat? käykö miehesi töissä vai onko aina kotona? lukasin nopsaan niin en tuota hoksannut. jos käy niin jos mies pitää tulppia/on sohvalla viikot ja sinä heräät lapsen kanssa öisin ja nukut päikkärit sitten ja viikonloppusin tai miehen vapaapäivinä sitten miehen vuoro että saat univelat pois :) meillä tehtiin noin että molemmat jaksoivat.
 
[QUOTE="vieras";26760986]kunnon korvatulpat? käykö miehesi töissä vai onko aina kotona? lukasin nopsaan niin en tuota hoksannut. jos käy niin jos mies pitää tulppia/on sohvalla viikot ja sinä heräät lapsen kanssa öisin ja nukut päikkärit sitten ja viikonloppusin tai miehen vapaapäivinä sitten miehen vuoro että saat univelat pois :) meillä tehtiin noin että molemmat jaksoivat.[/QUOTE]

Mies käy töissä ja munkin pitäis palata töihin parin viikon päästä. : /
 
Meillä oli itkuinen poika. Minä olin meillä se, joka ajatteli että jos eroaisimme, saisin enemmän vapaata=ei jatkuvaa itkua ja kantelua. Tai että vaan lähtisin jonnekin kauas pois, jättäisin kaiken taakseni. Olin siis tosi väsynyt ja stressaantunut. Lapsi oli erittäin toivottu ja pitkä liitto lasta ennen. Joskus muistan soittaneeni siskolleni ja ihmetelleeni että kai tästä selviää hengissä, kun muutkin on selvinneet.....

Onneksi ei erottu. Pikkuhiljaa elämä helpottuu. Nykyään rakastan olla ihanan vilkaan 5v pojan äiti. Ja hänellä on mahtava isä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Tämä on ilmoitettava suurelle yleisölle, että Mr.Todd Johnson lainaa yritykselle, on
tarjosi jokaiselle tarvita mitään taloudellista help.We antaa
ulos lainaa yksityishenkilöille, yrityksille ja yrityksiä 2% korolla alla selkeä ja
ymmärrettävällä tavalla ja kunnossa. ystävällisesti Täytä hakemuslomake alla
ja lähetä se meille sähköpostitse: johnsonloanfirm@superposta.com

Lainanottajat tarvittavat tiedot Täytä ja palautuspalvelu.
nimi:
Ikä:
Sukupuoli:
Siviilisääty:
Osoite:
Kaupunki:
State / Province:
Zip / Postal Code:
Maa:
Puhelin:
E-mail:
Valtion tarkoitus Laina:
Lainan määrä:
Laina Kesto:
Nettokuukausitulot:
Oletko hakenut lainaa ennen?
Jos kyllä??, miten se meni.


Ystävällisin terveisin
Herra Johnson Todd
 
[QUOTE="vieras";26754262]pääsettekö kumpikaan käymään missään vaikka kavereilla istumassa iltaa yms. ilman vauvaa? tai saisitteko vauvan vaikka yöksi hoitoon jollekin että saisitte omaa yhteistä aikaa?[/QUOTE]

Tätä minäkin toivoisin.
Vauva yöksi - tai jopa kahdeksi tai kolmeksi palstakauhisteluista välittämättä - hoitoon ja te sillä aikaa kahdenkeskiselle lomalle. Joskus pienten lasten kanssa ON rankkaa ja silloin voi olla rakkkaudellisinta lasta kohtaan satsata eniten siihen, että hänellä on ehjä perhe seuraavien vuosien ja vuosikymmenten ajan.
Näin silti, vaikka joidenkin mielestä lapsi aina kärsii ellei äiti ole ensisijaisesti häntä hoitamassa....

:)
 
AP:
Suosittelen miestasi kokeilemaan SAM-e -nimista valmistetta (ei tuotenimi, vaan lyhenne aineen nimesta). Joillain ihmisilla on sita luontaisesti elimistossa vahemman kuin toisilla, etenkin pohjoismaalaisilla ja briteilla. Itsellani se auttaa TODELLA selkeasti aistiyliherkkyyteen. Korviin ei enaa SATU esim koiran vinkulelut. Silmiin ei enaa SATU vastaantulevien autojen ajovalot pimealla. Eika pienet toytaisyt SATU samalla tavalla kuin ennen ("Miks sa loit?" kuulostaa erittain tutulta. ) Helpottaa myos masennuksen oireita ja stressinsietokykya. Lisaksi B6-vitamiinia kannattaa ottaa ehdottomasti myos stressiin (ihmisilla joilla on lisatarvetta SAM-elle on lahestulkoon aina lisatarvetta myos B6:lle ja sinkille).
Tsemppia hankalaan tilanteeseen! :hug:
 
Naurettavaa ja epäkypsää. Olen omalle miehelle joskus sanonut, että jos me joskus erottais, niin hän saisi lapset. Olen tämän sanonut ihan siitä syystä, että hän tietää ja tiedostaa, että eroamalla ei pääse enää (kun on kerran lapsia tehnyt) viettämään mitään villiä sinkkuaikaa ihanien sinkkupimujen kanssa.
Ei meillä tosin ole koskaan ollut sen kummemmin puhe erosta.

Mutta sanoppa miehelle samalla tapaa. Että jos hän haluaa lähteä, niin erotaan sitten. Mutta että sinä et tule ottamaan lasta, vaan mies saa lapsen lähihuoltajuuden. Tai sitten lapsi lähtee huostaan. Katso, miten miehesi siihen reagoi.
 
Huomio huomio,

Tarvitsetko kiireellinen henkilökohtainen / yritysten laina? Jos kyllä??, yhteyshenkilö
nyt kautta yhtiömme sähköposti: info.quickloan1960@gmail.com

Tarjoamme kaikki tyyppisiä lainoja, jotka vaihtelevat 1,000.00euro
10,000.000.00euro, 2% korot. Kiinnostuneet hakijat tulisi täyttää ja
palauttaa lainahakemuksen alla oleva lomake:

Lainahakemuksen muodossa:
Koko nimi:
osoite:
maa:
Lainamäärä tarvitaan:
Lainan kesto:
Ammatti:
Lainan tarkoituksena:
Puhelinnumero:
Kuukausitulot:
Vuositulo:
Lähiomaiset:

Odotamme kiireellisiä mahdollisimman pian.

Vilpittömästi.
Quick Loan Funding Plc.
 
Hei herra / rouva,

Voit tarvitsi rahaa luotonanto yksilöiden välillä selviytymään taloudellisia vaikeuksia vihdoin umpikujasta provosoi pankit, mukaan hylkääminen niiden tiedostoja hakea? Olen rahoitusalan asiantuntijoita voi tehdä lainan määrä tarvitset ja olosuhteet, jotka tekevät elämästä helpompaa. Tässä ovat alueita, joilla voit auttaa:

taloudellinen
Lend Lease
investointiluotto
auto laina
velka
luottoraja
toinen kiinnitys
luotto Redemption
henkilökohtainen laina
email: nicolashulp279@outlook.com
 
Olen Mr. Johnson Todd, laillinen ja Kunnolliset rahaa lainanantaja. Me lainata varoja ulos tarvitsevien henkilöiden taloudellista tukea, annamme laina ihmisille, joilla on huono luotto tai tarvitsevat rahaa maksaa laskuja, investoida liiketoiminnan.
Oletko etsinyt lainaa? et ole hätää, koska olet oikeassa paikassa i tarjoavat laina alhaisella korolla 2%, joten jos olet tarvitsevat lainan Haluan sinun vain yhteyttä minuun tämän sähköpostiosoitteen: johnson.todd@aol.com
 
Hello Sir / Madam,

Jums nepieciešams naudas aizdevumus starp indivīdiem, lai tiktu galā ar finansiālām grūtībām, lai beidzot izkļūt no strupceļa izraisīja bankas, ko noraidīšanu savus failus pieteikties? Es esmu finanšu eksperti, kas var veikt aizdevumu summu, jums ir nepieciešams, un ar nosacījumiem, kas padara dzīvi vieglāku. Šeit ir jomas, kurās var palīdzēt:

* Finanšu
* Lend Lease
* Investīciju kredīts
* Auto kredīts
* Parāda Consolidation
* Kredītlīnija
* Otrā hipotēka
* Kredīts Atpirkšanas
* Personas aizdevums
e-pasts: nicolashelp279@outlook.com
 

Yhteistyössä