Menkää vauvan kanssa eri huoneeseen nukkumaan ja anna miehen nukkua muutama kokonainen yö ja ehdota korvatulppia, todennäkösesti jo tolla helpottaa. Jutelkaa päivisin ja ole valmis kuuntelemaan myös miestäs, jos sanoo olevansa väsynyt, kyllästynyt ja vittuuntunut. Ehdota miehelle myös että, käy vaikka välillä pihalla haukkaamassa happea, sillonkun tuntuu että hermot kiristyy äärimmilleen.
Meillä oli kans tyttären eka vuosi rankka. Tytär huusi ekat 2kk naamapunasena ja raajat jäykkänä kaiken valveilla olo aikansa. Nukku hirvittävän vähän ja kanniskeltiin miehen kanssa öisin huutavaa tyttöö ympäri kämppää vuorotellen. Mä päivisin en pystyny tekee mitään muuta kuin kanniskelemaan huutavaa tyttöä, eli kämppä oli todellakin kuin hävityksen kauhistus. Riideltiin miehen kanssa joka yö, sanottiin toisillemme välillä tosi pahastikkin ja toisinaan jompi kumpi meistä uhkas erolla. Tytärtä lääkittiin, juoksutettiin lääkäristä lääkäriin ja mitään ei ollu kenenkään mielestä vialla. Varasin ajan mehiläiseen ja syyksi selvis maitoallergia ja toikun saatiin kuntoon niin, elämä muuttu ihan täysin. No, sitten muutettiin isompaan asuntoon ja tytär oli 5kk vanha. Sitten alko tajuttomat yö valvomiset ja taas sama jumalaton rumba, joka oli repiä meijän perheen ihan hajalle. Tytär alko heräillä yhen aikaan yöllä ja ei millään enää ruvennu takas nukkumaan, saatoin joka yö yrittää kaks tuntia nukuttaa tytärtä ja sitten kyllästyin ja ruvettiin valvomaan ja valvoin tyttären kanssa joka yö. Kuuden tai seittemän aikaan aamulla tytär suostu mennä takasin nukkumaan ja herättiin kokonaan sitten yhentoista, kahentoista aikoihin. Noita valvomisia kesti n. 3kk ajan. Olin ihan lopussa sillon ja oli myös paljon riitoja öisin, itkin myös paljon. Mies oli tuolloin vielä vuorotyössä, eli oli todella väsynyt eikä aina ajatellu mitä suustaan päästeli. Päivisin keskusteltiin noista asioista, oltiin aina illasta paljon lähekkäin ja pitkin päivää vaikka hermot oli kireellä ja väsytti, niin halailtiin ja pussailtiin ja kosketeltiin toisiamme. Se todellakin tuntu hyvälle ja sai tajuamaan sen et hei, mä en ole tässä yksin vaan tuo mies on mun rinnalla ja rakastaa meitä molempia, vaikka päästeleekin aivan hirveitä juttuja välillä suustaan.
Nykysin elämä tasaantunu kummasti, tytär 2v ja nukkuu yöt kohtuu hyvin. Me miehen kanssa selvitty ekasta vuodesta ja tuntuu että, ton jälkeen ollaan vaan entistä enemmän hitsauduttu yhteen ja saatu varmuus siihen, että me selvitään mistä vaan yhessä, puhumalla, kuuntelemalla ja tukemalla, vaikka se joskus onkin tosi vaikeeta.
Älkää tehkö mitään hätiköityä, ero tossa tilanteessa ei välttämättä ole mikään ratkasu. Ootte molemmat väsyneitä ja se lisää riitoja ja pahaa mieltä. Nyt vaan rakentavaa keskustelua ja toisen huomioimista ja levätkää vuoron perään. Vauvan voi myös antaa hoitoon, joten sillä välin voitte nukkua, puhua asioista ja olla lähekkäin, näin jaksatte paremmin arjen paineet. Voimia ja tsemppiä teille, ekan vuoden jälkeen huomaatte että, olette vahvempia yhdessä ja selviitte yhessä mistä vaan
. Pitäkää yllä sitä, mitä teijän välillä on, vaikka välillä ottaiski päähän. Se kannattaa ja siitä saa voimia niihin hetkiin kun tuntuu, että tekis mieli lähtee ja jättää kaikki taakse.
Silloin kun oli refluksi ym, en osannut yhtään ajatella loppua. Ja olihan se paljon rankempaa kuin tämä nyt. Silloin se oli jatkuvaa, mietin tottuikohan mieskin siihen kun kesti silloin paremmin...
