?
....
Vieras
Nyt rehellisiä mielipiteitä kehiin.
Elikkä mitä olette mieltä jos mies tinttaa olutta ja renkuaa koneella aamuyölle asti silloin kun hänen oma lapsi on käymässä? Nukkuu sitten semmoset 2-4 tuntia ennen kun lapsi tulee herättään ja siirtyy siitä sitten sohvalle aamupäiväksi kun ei jaksa tehä mittään. Ottaa pari saunakaljaa iltasella lapsen ollessa hereillä, mutta koskaan ei ole esiintynyt lapsen nähden humalassa. Vasta sitten alkaa enemmän tinttaamaan kun on saanut hänet nukkumaan - ja onneksi pelkkää olutta, mutta sitä menee paljon enemmän kuin se pari saunaolutta. Ja sitä olutta menee näin yleisesti ottaenkin melkoisia määriä viikkotasolla. On kyllä tosi isokokoinen mies, mutta silti. Mies ei onneksi pidä mekkalaa vaan istuu koneella ja kuuntelee kuulokkeilla musiikkia. Ei myöskään ole humalassa koskaan ollut pahapäinen, ei ole kohdellut lastaan, minua tai ketään muutakaan koskaan pahoin ja kuitenkin jonkulainen kontrolli säilyy, ettei riehu ja örvellä tms. Ja sitten kun päivällä tokenee, on aivan loistava ja huolehtiva isä. Ja muuten aivan ihana ja kiltti ihminen.
Kaikesta huolimatta tuo on mielestäni helvetin väärin ja mua ärsyttää, jopa inhottaa. Lapsi nukkuu yöt hyvin eikä ole herännyt keskellä yötä kuin ihan pari kertaa. Mutta entä JOS joskus yöllä sattuu jotain ja pitää lähteä vaikkapa päivystykseen? Ja sitten se, että kun mies saa kuitenkin aika harvoin (about kerran kahdessa viikossa) lapsensa yökylään, minun mielestä pitäis malttaa pitää kaljapullon korkki kiinni ja laittaa aikanaan nukkumaan, että oman lapsensa kanssa sitten jaksaa olla aamusta saakka. Etenkin kun on saanut jo koko juhannuksen kaljotella. Menin eilen illalla aikasin nukkumaan kun lähden nyt kohta aamuvuoroon. Mies sanoi, että tulee kohta perässä nukkumaan. Se "kohta" oli reilun viiden tunnin päästä. Tuo ei siis todellakaan ollut eka kerta ja on luvannut minulle monta kertaa, että tommonen loppuu. Minä olen ite alkoholistiperheestä ja kokenut kamalia asioita omassa lapsuudessa. Nipotanko ja liioittelenko eli otanko tuon asian liian tunteella vai onko tuo teiänkin mielestä väärin?