Voisko joku kertoa lyhyesti miksi hänet todettiin syyttömäksi. Wikipedian olen lukenut mutta kerrottiin vaan ympäripyöreästi. Ja mä en nyt vaan jaksa googlettaa 
Olen lukenut niitä esitutkintapöytäkirjoja joissa hän "tunnustaa" teon. Kertoo mm. että heillä oli ollut Jukan kanssa kuluneella viikolla riitaa, ja olivat riidelleen myös tapahtumailtana/yönä. Anneli oli mennyt keittiöön ja Jukka tullut sinne ja puukko oli tullut mukaan kuvioihin. Jukka oli lyönyt ensin Annelia ja Anneli sitten tappanut Jukan. Anneli oli myös sanonut että haluaa avioeron.
Tosin kiinnitin huomiota siihen, että poliisi sanoi Annelille että on VARMUUDELLA todistettu ettei paikalla ole ollut ulkopuolisia.
Anneli meinasi että on jotenkin seonnut ja tuntui kuulustelun aikanakin sekavalta.