Minä näkisin asian niin, että kyse on osaksi meidän kulttuurista. Meillä on hyvin tyypillinen kuvio, että nainen on ensin kiltti ja naiivi ja sitten joutuukin pettymään tai huonosti kohdelluksi miehen taholta tuossa parikymppisenä. Jolloin nainen alkaa kantaa näitä arpia vuosien ajan ja seuraavat suhteet kärsivät niistä, kaikki latinki ja se puhtain usko rakkauteen meni ensimmäiseen. Eli se naisen ensimmäinen kumppanivalinta menee syystä tai toisesta turhan usein pieleen ja yleensä niin päin, että naista hyväksikäytetään, petetään tms.
Tämä synnyttää sisuuntumisreaktion ja itsenäisyyden ylikorostamisen, johon taas mies, joka uskoo vielä tähän hyvään, ei oikein iske. Kun nainen haluaa järkevöityä suojellakseen itseään, hän ottaa samalla etäisyyttä tähän aiempaan hyväuskoisuuteen (ehkä myös tietynlaiseen tyttömäisyyteen jne.). Eli jos tällä tavalla "koulutettu" nainen tapaakin miehen, joka on "ihan oikeasti" hyvä ja mukava tyyppi, miehen, joka elelee tavallaan vielä tässä aiemmassa maailmassa, hänen onkin paljon vaikeampi uskoa ja luottaa sellaiseen myönteisin mielin ja omiin tunteisiinsa kun mielessä on yhä se miesten petollisuus kokemuksen perusteella. Odotusarvo on tavallaan jo varautuneempi ja kielteisempi, eikä kulttuurimmekaan hirveästi rohkaise naiiviuteen ja optimismiin - jotka olisivat toisaalta hirveän tärkeitä suhteen laadulle.
Alkuperäinen kirjoittaja Data:
Sitä ollaan aidosti omia itseään eikä muuteta luonnetta sen mukaan miten pääsee parhaiten pukille.
Tuo on monitulkintainen asia.
Yhtäältä seuran saaminen vaati aina pientä teatteria tai jotenkin toisin käyttäytymistä kuin omassa rauhassa kotona. Ja joku ihminen voi rakastaakin sitä, jos toisen valloittaminen on eräänlaista näytelmää, esim. hyvin pukeutumista, hyvää käytöstä, rahan käyttöä, erikoisia paikkoja, jne. Mutta, kenties Suomessa aitous on niin tärkeä arvona, että miehen Il Divo -tyylin lähestyminen asiaan on pelottavaa ja petollista, odotetaan vain naamioiden putoamista varautuneesti. Eli jälleen kyse on osaksi kulttuurista. Ristiriita voi tulla siitä, että joku mies voi vilpittömästi haluta olla kohtelias ja intohimoinen naista kohtaan ja puhua hänelle tunteista, mutta nainen tulkitsee tämän vain petolliseksi esittämiseksi. Tai jos mies aidosti pitää esimerkiksi hyvin pukeutumisesta. Naiselle sellainen voi olla varoitussignaali, meidän kulttuurissa. Eli tällaisen miehen olisi ehkä resurssitehokkaampaa, ironista kyllä, luopua omasta aitoudesta löytääkseen suomalaisen tavan olla aito, joka tarkoittaa, lyhyesti, tavallisuutta.
Miehen on hyvä osata olla hyvällä tavalla kylmä, Suomessa. Lisäksi suomalainen nainen haluaa usein miehen olevan riippumaton ja itsenäinen, ei avosylin vastaanottava tai mikään naminamihalihali. Jo esimerkiksi miehen tekstiviesti, jossa ilmaistaan tunteita vilpittömästi, voi olla suomalaiselle naiselle turn-off, koska mies on silloin, tavallaan, jo kesyyntynyt naiseen. Meillä ei ole sellaista seurustelukulttuuria kuin esim. mantereisessa Euroopassa, vaan primitiivisyys on paljon isommassa osassa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on haasteellinen sekoittaa nämä kaksi maailmaa. Eli paradoksaalisesti, vaikka olemme hyvin tasa-arvoinen maa, nainen monta kertaa edelleen haluaa, että mies on hänestä melko riippumaton ja etäinen. Eurooppalainen lepertelyn kulttuuri on meille edelleen, ehkä valitettavasti, melko vieras.
Toisaalta pakkaa sekoittaa se, että naiset tuntuvat myös kiinnostuvan tietynlaisesta feikkaamisesta - kunhan se on oikeanlaista. Yökerho on se paikka, josta iso osa ihmisiä hakee kumppania työn ja opiskelun ulkopuolella ja sehän perustuu oikeanlaiseen feikkaamiseen, oikeanlaisten kulttuurimeemien (kuvitteellisten mutta kulttuurin toiminnan kannalta keskeisten osasten) hyväksyntään ja hyödyntämiseen. Mies, joka, syystä tai toisesta, ei ole kotonaan yökerhokulttuurissa, muttei myöskään ole "aito suomalaismies" -tyylinen vaan pitää esimerkiksi draamasta ja kirjallisuudesta osana elämänkatsomusta, voi ollakin ongelmissa.
Meillä ei ole hirveän moninaisia foorumeita miehille. Koen itse miehenä, että meille miehille ei Suomessa vieläkään anneta niin valtavasti erilaisia tapoja olla mies siihen, että tie naisen sydämeen on tasainen tai tasaisempi kuin se muuten olisi. Mitä enemmän mies poikkeaa valtavirrasta näiltä osin, sen enemmän vaaditaan naiselta avoimuutta ja avarakatseisuutta hyväksyä poikkeamiset. Ja kokemukseni pohjalta aika harva nainen lopulta uskaltaa heittäytyä niin tunteiden vietäväksi, että lähtisi ymmärtämään yksilöllisempää miestä. Sitä ennen täytyy tavallaan ylittää liian monta estettä.
Olen kuitenkin huomannut, että vaatii aika hyvän itsetunnon kulkea omia polkujaan Suomessa. Ehkäpä alan ymmärtää naisia, jotka yrittävät samaa - heille sen täytyy olla vielä paljon vaikeampaa. Ehkä itsetunto voi täällä olla tavallaan "liian hyvä" ja sitä kautta miehestä voi tulla liian hyvä, jos hän uskaltaa näyttää sen muille ja vielä olla hyvä jne. toisia kohtaan. Lähestytään eräänlaista pylväspyhimystä Suomen oloissa, josta puuttuu joku alkukantainen, kesyttämätön elementti tai keskeneräisyys, jota moni nainen kaipaa. Mies on tavallaan liian hyvä ollakseen tosi ja liian rohkea yksilö. Kun taas jossain muualla tällainen käytös on lähes normi. Monissa maissa julkisesti toimiessa tai esim. ensitapaamisella "kuuluu" käyttäytyä ja esiintyä kohteliaasti ja vähän kaavamaisestikin. Suomessa taas tällaista on totuttu pitämään epäaitona, hienostelevana, jne. etenkin miehelle. Tämä on kulttuurimme eräs isoimpia erityispiirteitä.