Miksi niin monet miehet parisuhteessa käyttäytyy kuin lapset?

["vieras"]

No mää olen 39v enkä oo missään epätoivon syöverissä kun ei oo lapsia

Hienoa En tarkoita että elämä on epätoivoista tai synkkää jos lapsia ei saa, mutta minusta se mitä ajattelet nyt ja kymmenen vuoden päästä voi olla täysin eri. Siksi en usko kolmikymppisen mielipiteeseen ettei halua koskaan lapsia.

 

["vieras"]

Siitä, että vain 10-20 % ihmisistä ei halua koskaan lapsia, ei mitenkään seuraa, etteikö se vähemmistö todella ihan oikeasti haluaisi jäädä lapsettomaksi. Populaatioita koskevan tilastotiedon varasssa ei voi oikein tehdä päätelmiä siitä, miten asia on jonkun yksittäisen ihmisen kohdalla.

Mietin kyllä, että kertoisin vasta vedonlyönnin jälkeen olevani jonossa vasektomiaan, mutta vaimoni mielestä se olisi ollut liian ilkeää.

Siis mistä oot saanut tuon luvun parikymmentä prosenttia ei halua lapsia? Monet jäävät lapsettomiksi kun raskautuminen ei onnistu, mutta ei se tarkoita ettei halua siihen ole!

juu oon sun vaimon kanssa samaa mieltä..

 

[Viikate]

Nääh, kuitenki jakaannuit vaan ettet joutuis kohtaamaan henkisessä elämässäsi ammottavaa kuoppaa. Eipä siinä ehdi omaa eksistenssiä tuumaamaan ku sikiöt roikkuu helmoissa :xmas:

Henkisessä elämässäni ammottava kuoppa onkin kaikesta päätellen vähintäänkin keskikokoinen :xmas:

 

[Mythago]

[QUOTE="vieras";28788199]Mun äidin kaveri kuka on nelikymppinen, sai vasta n. 5 vuotta sitten päähänsä et haluaa sittenkin lapsen. Siihen asti hän oli aina ollut lapsettomuuden kannalla ja tavattuaan nykyisen miehensä, mielipide oli pitkään sama. Sit kun hän kypsyi siihen ajatukseen ja ehkä uskalti ajatella lasta oikeasti, hän halusi sen tosi kipeesti ja heillä käytiin pitkiä pitkiä keskusteluita.. Onneksi mies suostui ja heillä on nyt mitä ihanin pikkupoika Siksi uskon että todellakin mielipiteet voi muuttua vaikka se on perustavanlaatuinen asia, niin ihmismieli muuttuu.[/QUOTE]

Totta kai voi, mutta ne voi myös olla muuttumatta.

Ja minusta on aika ylemmyydentuntoista veistellä että "Katso vain, kyllä se mieli muuttuu kun tuosta kasvat.". Kyllä tässä ihan aikuisia ja aikuistuneita ollaan.

Joskus tulee jopa mieleen että eikö sanojilla itsellään tosiaan ollut elämässä kuin kaksi vaihtoehtoa; ikuinen biletys ja riekkuminen tai sitten lasten hankinta. Aika heikkoa jos ei muuten henkistä kehittymistä tapahdu kuin lisääntymällä.

 

["vieras"]

Totta kai voi, mutta ne voi myös olla muuttumatta.

Ja minusta on aika ylemmyydentuntoista veistellä että "Katso vain, kyllä se mieli muuttuu kun tuosta kasvat.". Kyllä tässä ihan aikuisia ja aikuistuneita ollaan.

Joskus tulee jopa mieleen että eikö sanojilla itsellään tosiaan ollut elämässä kuin kaksi vaihtoehtoa; ikuinen biletys ja riekkuminen tai sitten lasten hankinta. Aika heikkoa jos ei muuten henkistä kehittymistä tapahdu kuin lisääntymällä.

Pointti oli ettei väliä vaikka asia on TÄYSIN vesiselvä ihmisellä ollut koko elämänsä ajan - se voi muuttua radikaalisti kun ikää tulee mittariin ja alkaa ajattelemaan asioita eri tavalla.. Olet varmasti aikuinen ja kypsä ihminen ja muodostanut mielipiteesi huolella. Mutta lasten hankkiminen ei ole mikä vain päätös eikä varsinkaan järkipäätös, joten en usko niitä puheita "koskaan en tuu lapsia tekee".

 

[Mythago]

[QUOTE="vieras";28788222]Pointti oli ettei väliä vaikka asia on TÄYSIN vesiselvä ihmisellä ollut koko elämänsä ajan - se voi muuttua radikaalisti kun ikää tulee mittariin ja alkaa ajattelemaan asioita eri tavalla.. Olet varmasti aikuinen ja kypsä ihminen ja muodostanut mielipiteesi huolella. Mutta lasten hankkiminen ei ole mikä vain päätös eikä varsinkaan järkipäätös, joten en usko niitä puheita "koskaan en tuu lapsia tekee".[/QUOTE]

Joo, edelleen, kyllä voi mieli muuttua. Ja saa muuttua, ei sillä. Mutta kun monet ei tunnu edes näkevän sitä vaihtoehtoa että se ei muuttuisikaan.

 

[M32]

Kuulostaa siltä, että vapaaehtoisesti lapsettoman ajattelu on sinulle aika vierasta. Ihmisen pohjimmaiset arvot ja persoonallisuuden piirteet ovat hyvin pysyviä, ja velalle lapsettomuus on yhtä selvää kuin jollekulle se, että haluaa varmasti lapsia jossakin vaiheessa elämäänsä. En myöskään oikein ymmärrä, mikä sinua motivoi epäilemään ihmisten henkilökohtaisia valintoja. On kuitenkin tosiasia, että osa ihmisistä on aina halunnut lapsia, osa ei ensin halua lapsia mutta muuttaa mieltään, osa ei koskaan halua lapsia ja osa haluaa ensin lapsia mutta muuttaa mieltään. Jos kategorisesti kieltäydyt uskomasta, että joku voi kuulua kahteen viimeksi mainittuun kategoriaan, alan epäillä, ymmärrätkö oikein tilastotietoakaan.

20 % oli tuosta linkkaamastani tutkimusuutisesta, ja se perustuu Tilastokeskuksen selvitykseen.

 

["vieras"]

Joo, edelleen, kyllä voi mieli muuttua. Ja saa muuttua, ei sillä. Mutta kun monet ei tunnu edes näkevän sitä vaihtoehtoa että se ei muuttuisikaan.

Saa niinkin käydä ja kaikki ihmiset on samanarvoisia ihan sama teetkö lapsi vai et. Ja varmasti yhtä ihana ihminen voi olla lapsetonkin ja hyvä työssänsä jne

 

[Mythago]

[QUOTE="vieras";28788229]Saa niinkin käydä ja kaikki ihmiset on samanarvoisia ihan sama teetkö lapsi vai et. Ja varmasti yhtä ihana ihminen voi olla lapsetonkin ja hyvä työssänsä jne [/QUOTE]

Tai jopa parempi Koska vanhemmuushan ei tarkoita että ihminen olisi ihana tai hyvä työssään.

 

["vieras"]

Kuulostaa siltä, että vapaaehtoisesti lapsettoman ajattelu on sinulle aika vierasta. Ihmisen pohjimmaiset arvot ja persoonallisuuden piirteet ovat hyvin pysyviä, ja velalle lapsettomuus on yhtä selvää kuin jollekulle se, että haluaa varmasti lapsia jossakin vaiheessa elämäänsä. En myöskään oikein ymmärrä, mikä sinua motivoi epäilemään ihmisten henkilökohtaisia valintoja. On kuitenkin tosiasia, että osa ihmisistä on aina halunnut lapsia, osa ei ensin halua lapsia mutta muuttaa mieltään, osa ei koskaan halua lapsia ja osa haluaa ensin lapsia mutta muuttaa mieltään. Jos kategorisesti kieltäydyt uskomasta, että joku voi kuulua kahteen viimeksi mainittuun kategoriaan, alan epäillä, ymmärrätkö oikein tilastotietoakaan.

20 % oli tuosta linkkaamastani tutkimusuutisesta, ja se perustuu Tilastokeskuksen selvitykseen.

Uskon ja ymmärrän sen. Ainoa et minusta ihmisen arvot, näkemykset ja vahvatkin mielipiteet muuttuu elämän varrella usein. Alle parikymppiset vannovat ettei KOSKAAN annataisi pettämistä anteeksi tai ota velkaa, mutta katos vaan se tilanne muuttuu useimmiten kun ei. Ihmiset kun muuttuu kokoajan...

Hienoa jos voi elää omannäköisen ja mukavan elämän! Jokaisen oma valinta kokeeko riittävän tärkeäksi tehdä lapsia vai ei. Tärkein et on tyytyväinen omaan elämäänsä

 

[M32]

Monet nuoret aikuiset ovat ymmärrettävästi hyvin epävarmoja siitä, haluavatko he lapsia vai eivät. Monen vanhemman kanta on voinut olla jossakin vaiheessa eri asteisesti kielteinen. ("Vauvoja yök", "Ei ole suunnitelmissa", "En uskalla") Vapaaehtoisesti lapsettomien mieli muuttuu kuitenkin hyvin harvoin. Vain kuusi prosenttia lapsettomista naisista, jotka steriloidaan kolmekymppisinä tai vanhempina, katuu päätöstä myöhemmin. En tiedä, moniko äiti katuu vanhemmuutta, mutta epäilisin luvun olevan vähintään yhtä suuri ja mahdollisesti paljon suurempikin.

 

["vieras"]

Monet nuoret aikuiset ovat ymmärrettävästi hyvin epävarmoja siitä, haluavatko he lapsia vai eivät. Monen vanhemman kanta on voinut olla jossakin vaiheessa eri asteisesti kielteinen. ("Vauvoja yök", "Ei ole suunnitelmissa", "En uskalla") Vapaaehtoisesti lapsettomien mieli muuttuu kuitenkin hyvin harvoin. Vain kuusi prosenttia lapsettomista naisista, jotka steriloidaan kolmekymppisinä tai vanhempina, katuu päätöstä myöhemmin. En tiedä, moniko äiti katuu vanhemmuutta, mutta epäilisin luvun olevan vähintään yhtä suuri ja mahdollisesti paljon suurempikin.

6% on aika paljon ;o En sanoisi että "vain" sen verran katuu sterilointia. Minusta se on tosi ikävää jos joutuu katumaan sitten ja elämään sen kanssa...
En usko että vanhemmat ketkä rakastavat lapsiaan aidosti (95%?) katuvat sanan todellisessa merkityksessä lastaan. Tottakai riitojen ja muiden vaikeuksien yhteydessä saattaa sanoa katuvansa lastansa - mutta se ei sitä tarkoita!

 

[M32]

[QUOTE="vieras";28788250]6% on aika paljon.[/QUOTE]Se on äärimmäisen vähän. Juuri tuota selvempi asia ei voi olla ainakaan tutkimusaineistossa, johon sattuu aina mukaan ihmisiä, joiden selvästikään ei olisi pitänyt hankkia sterilisaatiota (voimakkaasti masentuneet, esimerkiksi). Jos muistakin isoista elämänvalinnoista kuten kumppanin valinnasta, ammattiin kouluttautumisesta, ihmisiin luottamisesta, asuntolainen ottamisesta tai edes siitä lapsen hankinnasta saisi 94 % tyytyväisyystakuun, elämämme olisi uskomattoman helppoa ja mukavaa.

Ja mitä sitten, vaikka tuo häviävän pieni riski katumisesta realisoituisikin? Katumus on vain tunne, jota kylläkin ehkäisee tehokkaasti se, että toimii aina harkiten ja omien arvojensa mukaan. Tuskin sinunkaan mielestäsi on fiksua, että vanhemmuuteen hyvin vastenmielisesti suhtautuva ihminen hankkii lapsia siltä varalta, että hänen persoonallisuutensa myöhemmin muuttuisi aivan toiseksi, ja lapsia alkaisikin tehdä mieli? Sterilisaatiosta saa luotettavan ehkäisykeinon ja mielenrauhaa. Monelle vapaaehtoisesti lapsettomalle naiselle se on ensimmäinen hetki, kun tuntee olevan todella sinut omat kehonsa kanssa.

Minusta tuntuu, että liioittelet tuota riskiä, koska itse haluat lapsia etkä tunnetasolla pysty ymmärtämään, että monet eivät niitä missään tapauksessa halua.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28788027]No jos ei kolmikymppisenä ole jo tarpeeksi kerennyt toteuttaa itseään, bilettää ja nauttia vapaudesta niin hmm? Siinä vaiheessa (ja tytöillä aikasemminkin) kypsyy ajatus että oon jo saanu elää rentoa ja vapaata elämää ja kaipaa pysyvyyttä/merkityksellisyyttä. Voi miettiä haluanko kuuskymppisenä olla ehkä yksin jos puoliso on sairastunut ja kuollut? Ilman lapsenlapsia ja eheyden kokemusta. Ei kaikki ole vahinkolapsia ja vaikka monet ovatkin - he silti antavat vanhemmilleen saman ilon ja onnen.[/QUOTE]

Minä olen 35-vuotias. Olen naimisissa ja vapaaehtoisesti lapseton, enkä ole koskaan kuvittelut itseäni äitinä tähän päivään mennessä. Pidän lapsista ja tulen lasten kanssa hyvin toimeen, nautin sukulaisten ja ystävien lasten kanssa leikkimisestä, heidän hemmottelustaan jne. mutta omia lapsia en ole koskaan halunnut.

En biletä, enkä ole koskaan bilettänytkään. En käytä juuri lainkaan alkoholia tai shoppaile holtittomasti. Sen sijaan teen töitä, opiskelen, olen mukana hyväntekeväisyystyössä, koulutan koiraani, vietän aikaa keskustellen mieheni ja ystävien kanssa, käyn kahviloissa ja konserteissa. Laitan ruokaa, leivon. Matkustelen, harrastan taidetta ja kirjallisuutta. Hoidan ja leikin ystävien lasten kanssa. En koe, että elämästäni puuttuu mitään oleellista. En myöskään koe, että olen jäänyt paitsi "eheyden" kokemuksesta.

Minusta on sinulta suoraan sanottuna ylimielistä ja alentavaa puhua vapaaehtoisesti (tai tahattomasti) lapsettomille tuolla tavalla. Minusta kenelläkään ei ole oikeutta arvostella ventovieraan ihmisen valintoja, niiden kypsyyttä tai aitoutta silloin kun ne eivät aiheuta kenellekään haittaa. Jos jostain haluat olla huolissasi, ole huolissasi niistä lapsista, joita tehdään asiaa tarkkaan harkitsematta ja joiden hoito jätetään sitten puolitiehen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28788027]Voi miettiä haluanko kuuskymppisenä olla ehkä yksin jos puoliso on sairastunut ja kuollut? Ilman lapsenlapsia ja eheyden kokemusta. [/QUOTE]

Lapset eivät ole mikään takuu hyvästä vanhuudesta tai edes lapsenlapsista. Olin nuorempana töissä vanhainkodissa. Siellä oli useita vanhuksia, joita ei juuri koskaan käynyt kukaan katsomassa. Ja jos joku kävi, se oli yleensä toinen vanhus, usein ystävä. Lähes kaikilla oli lapsia, mutta monien lapsia en nähnyt ainuttakaan kertaa siellä töissä ollessani.

Siellä oli tosin yksi vanha nainen, jonka luona kävi vierailijoita aika usein. Mutta hän ei ollut koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä ollut yhtään lasta, että en tiedä kuka häntä sitten kävi katsomassa...

 

[yksi ainoa syy]

ja se on passaava äiti joka on kasvattanut ne miehet! (Voihan se joissakin tapauksissa olla isäkin se passaaja mutta harvemminpa niin.)
Vai tunnetteko sellaisia passattavia miehiä joiden äidit EI olis passannut niitä? Minä en tunne. Sellaisia oma-alotteisia miehiäkin tunnen, mutta heillä on opittu tekemään asioita jo lapsena, heitä ei ole passattu ja paapottu joka asiassa toimintakyvyttömiksi, he ovat saaneet ja joutuneet osallistumaan kotitöihin ja muihin tärkeisiin puuhiin, heillä on ollut myös isä joka on tehnyt asioita perheen eteen ja kotityöt onnistuneet.

Että ensimmäiseksi tulevalta puoliso-ehdokkaalta kannattaa varmaankin alkaa kyselemään niitä lapsuuden kotioloja! Onko oppinut jo silloin osallistumaan itsestäänselvänä asiana kotitöihin vai ei. Vai onko äiti tuonut vaatteet silitettyinä ja viikattuna nenän eteen, onko tuotu sapuskat astioineen nenän eteen. Onko edes kannustettu oma-aloitteisuuteen. Onko äiti hoitanut jopa oman huoneen siivouksen.

Kasvatus, sepä se.

 

[Vastaaja]

[muutenhan toi on hyvä mies. Ei ryyppää, hakkaa ja käy töissä.

Tekeekö miehestä hyvän, jos se ei ryyppää, hakkaa ja käy töissä??? Eikö noi ole itsestään selvyyksiä, perusvaatimuksia?[/QUOTE]

mä haluisin nähdä sen päivän kun nainen rankataan hyväksi naiseksi noilla perusteilla =D

 

[natasja]

13-14 -vuotiaat osaavat, tai ainakin oppivat kun opettaa, siivota, mutta en uskaltaisi antaa pyykinpesua sen ikäisen haltuun... Tai ainakaan pojan tytöille se varmaan olisi jotenkin luonnollisempaa vitsi vitsi...

Tuota mun 4v osaa pistää pyykinpesukoneen päälle, ja auttaa täyttämisessäkin(äiti toki laittaa pesuaineen,ettei käy vahinkoja).

itse oon 13vuotiaana ollut maalla yksin viikonloppuna nuorempien kavereitten kanssa, hoidin ponit,koirat,kissat,kanit, osasin hakkaa polttopuut(mutta usein ne oli valmiina), maalla oli puulämmitys osasin käyttää sitä ja saunan laitoin aina lauantaisin päälle(puusauna). Kyllä lapset ja etenkin nuoret osaa paitsi jos ne "passaa pilalle"

liika on liikaa tietty joka asiassa, ei se lapsi saa mikään kotiorja olla,mutta mun mielestä14v voi olla hyvin vastuussa omista pyykeistään.. miksei voisi? ite muutin 15vuotiaana ekan kerran omaan asuntoon ja tein kaikki ite...

se nyt ei toki ole tavoite omien lastan kanssa, mutta jos ovat valmiita ja haluavat lähteä aikaisin pesästä,niin en estä,jos haluavat olla kotona vaikka 20vuotiaiksi,niin ovat..

 

[Mrs Bean]

Meillä ollut sama linja keittiksen kanssa. Yläasteelle siirtyessä joka lapselle on ilmestynyt huoneeseen oma pyykkikoppa ja kuivausteline ja siitä asti ovat pyykkinsä hoitaneet itsenäisesti, niin poika kuin tytötkin. Huoneensa siivouksen salat ovat joutuneet raukat opettelemaan jo paljon sitä aiemmin, imuroinnista lattioiden ja ikkunoiden pesuun.. Lakanan vaihtonsa myös huolehtivat itse myös, jos alkaa näyttämään siltä ettei lakanoita ole hetkeen vaihdettu niin mainitsen kyllä asiasta, mutta pääsääntöisesti huolehtivat itse. Siitä huolimatta mulla riittää siivottaa ja pyykättävää ja puunattavaa täällä kämpässä ihan tarpeeksi, joten saavat ilmanmuuta tehdä osansa teinitkin.

 

["vieras"]

up

 

[Vela]

[QUOTE="vieras";28788027]No jos ei kolmikymppisenä ole jo tarpeeksi kerennyt toteuttaa itseään, bilettää ja nauttia vapaudesta niin hmm? Siinä vaiheessa (ja tytöillä aikasemminkin) kypsyy ajatus että oon jo saanu elää rentoa ja vapaata elämää ja kaipaa pysyvyyttä/merkityksellisyyttä. Voi miettiä haluanko kuuskymppisenä olla ehkä yksin jos puoliso on sairastunut ja kuollut? Ilman lapsenlapsia ja eheyden kokemusta. Ei kaikki ole vahinkolapsia ja vaikka monet ovatkin - he silti antavat vanhemmilleen saman ilon ja onnen.[/QUOTE]

No hmm hmm. Itse opiskelin ja kävin töissä kaikki loma-ajat 27 vuotiaaksi. Sen jälkeen pääsin oman alan töihin, ja lomat alkoi rullaamaan normaalipituisina kun olin 28. 3-kymppisenä olin siis saanut esim. matkustella vasta reilun vuoden. Ja vasta sen reilu kaksi vuotta olin elänyt taloudellisesti elämää, jossa ei koko ajan ole pelko siitä millä vaikka maksaa sairastumisen jos ei pääsekään tuntitöihin, tai onko varaa vielä loppukuustakin ruokaa (jep, olin töissä mutta hyvin huonopalkkaisissa ja vuokra oli kova). Vasta sen pari vuotta oli ollut mahdollisuus esim. harrastaa jotain maksullista.

En siis todellakaan väittäisi että automaattisesti kolmekymppisenä on ehtinyt tarpeeksi nauttia "aikuiselämästä", vapaudesta ja mahdollisuuksista. Toki jos mieltää että vuosi pari on tarpeeksi niin... Ajattelen myös että koko elämä on nauttimista varten, eikä niin että vain nuorena "saa" nauttia - ja sitten kun on aikuinen on aika lopettaa nauttiminen ja työntää kädet pskaan, toisinsanoen lopettaa kiva elämä ja hankkia kaikki asiaankuuluvat velvollisuudet kuten lapset.

Toisekseen, miten ihmeessä saat vedettyä sen johtopäätöksen että VAIN lisääntyminen olisi keino saada elämäänsä pysyvyyttä ja merkityksellisyyttä? Muista, että on täysin mielipideasia arvottaa vain lapset sellaisiksi. Esim. minulle pysyvyyttä edustaa parisuhde, asuntolaina ja työpaikka jossa olen viihtynyt nyt reilu 6v. Elämän merkityksellisyys taas syntyy minulle lemmikeistä, (aikuisista) läheisistä, harrastuksista, kulttuurista... Ei todellakaan lapsista.

Kolmanneksi ajatus siitä että pitäisi tehdä lapsia jotta ei olisi vanhana yksin.. Eikö tuo ajatus ole todella itsekäs ja omaan napaan tuijottava?? Soisin että lapsia tekevällä henkilöllä olisi hieman muitakin haluja lisääntymiseen kuin tuottaa itselleen vanhuuden viihdykettä ja turvaa. Lisäksi en näe järkeä siinä että pilaisi ainakin 15-20 vuotta elämästään tekemällä jotain mitä ei missään nimessä halua, jotta EHKÄ olisi sosiaalisempi vanhuus. Ei kuulosta kovin hyvältä vaihtokaupalta. Tuota epämieluisaa työesimerkkiä käyttääkseni: lähtisitkö itse esim. siksi teurastajaksi 15 vuoden työsopimuksella ilman mahdollisuutta irtisanoutua, ja 24/7 päivystysvastuulla, jos se työsuhde EHKÄ antaisi sinulle hyvää jotain kun olet vanhus? Kuulostaako hyvältä diililtä?

Jep, pitäydyn aiemmassa johtopäätöksessäni eli siinä, että elät vielä lapsuuden mustavalkoisuudessa jossa kuvitellaan että omat arvot ja mielipiteet ovat universaaleja totuuksia...

 

[Vela]

"Ei kaikki ole vahinkolapsia ja vaikka monet ovatkin - he silti antavat vanhemmilleen saman ilon ja onnen."

Tähän vielä unohtui kommentoida. Lapsi kulta, tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Avaa silmäsi ja astu satumaailmasta tänne todellisuuteen. Kaikki vanhemmat eivät rakasta lapsiaan, edes ne jotka ovat tehneet lapsia tarkoituksella.

 

[Yh-isä]

"Ei kaikki ole vahinkolapsia ja vaikka monet ovatkin - he silti antavat vanhemmilleen saman ilon ja onnen."

Tähän vielä unohtui kommentoida. Lapsi kulta, tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Avaa silmäsi ja astu satumaailmasta tänne todellisuuteen. Kaikki vanhemmat eivät rakasta lapsiaan, edes ne jotka ovat tehneet lapsia tarkoituksella.

Tuo on, surullista kyllä, liian usein totta.

 

[Bitch]

Meillä ollut sama linja keittiksen kanssa. Yläasteelle siirtyessä joka lapselle on ilmestynyt huoneeseen oma pyykkikoppa ja kuivausteline ja siitä asti ovat pyykkinsä hoitaneet itsenäisesti, niin poika kuin tytötkin. Huoneensa siivouksen salat ovat joutuneet raukat opettelemaan jo paljon sitä aiemmin, imuroinnista lattioiden ja ikkunoiden pesuun.. Lakanan vaihtonsa myös huolehtivat itse myös, jos alkaa näyttämään siltä ettei lakanoita ole hetkeen vaihdettu niin mainitsen kyllä asiasta, mutta pääsääntöisesti huolehtivat itse. Siitä huolimatta mulla riittää siivottaa ja pyykättävää ja puunattavaa täällä kämpässä ihan tarpeeksi, joten saavat ilmanmuuta tehdä osansa teinitkin.

Meillä on ollut samantapaista. Kun vanhimmatkin lapset vielä asui kotona, yläkerta oli lasten valtakunta. Siellä on kaikkien huoneet ja semmonen oleskeluaula jossa on telkkari ja pelikoneet ja muu viihde-elektroniikka. Taisi olla nuorimmainen mennyt kouluun kun ilmoitin, että minä en enää yläkertaa siivoa. Jos ette saa itse siivottua, hukkukaa paskaan. Ja tapelkaa itse ne siivousvuorot, mulle on ihan sama kuka siellä siivoaa. Tytöt pisti veljensä kuriin ja järjestykseen ja veli kyllä omalla vuorollaan siivosi.

 

[-]

Itse mahdollistin ätiysvapaan ja hoitovapaan ajan mieheni lusmuilut. Kyse ei niinkään ollut siitä, etteikö hän olisi ikinä milloinkaan tehnyt mitään, vaan lähinnä siitä, ettei hänellä kuitenkaan ollut mitään vastuuta. Jos häntä ei huvittanut tehdä jotakin, niin hän ei tehnyt. Mulla oli ihan sama, huvittiko vai ei, tein sen kuitenkin.
Palattuani töihin, totesin, että nyt saa riittää. Jos mua ei huvita tehdä ruokaa, en tee sitä. Kyllä se mies sitten jossakin vaiheessa sen tekee, kun lapset alkaa olla riittävän kärttyisiä. Jos mua ei huvita kerätä paskasia astioita ympäri kämppää astianpesukoneeseen, mä en tee sitä. Olkoot. Kyllä ne joku sieltä joskus kerää. Mä en kerää likasia vaatteita lattialta, jota mieheni ja lapset sinne jättää... olkoot nekin.
Eiköhän tuo mies opi itsekkin ottamaan vähän vastuuta kaikenlaisesta pikkuhommasta, mitä himassa riittää, kun kukaan muu ei ole sitä tekemässä.