Näitä luettuani tuli mieleen exäni. Suhteemme kesti viitisen vuotta. Ensimmäiset kolme ja puoli vuotta olin haasteellinen sikäli, että vaikka tykkäsin hänestä kovasti, ajattelin sitoutumista pelolla ja hoin jatkuvasti itselleni, että kohta hän lähtee tai sitten jopa minä. Tämä näkyi käytöksessäni usein lievänä välinpitämättömyytenä ja sellaisena vaihtelevuutena, välillä olin kylmän oloinen ja mietteissäni suhteesta ja välillä taas lämmin ja läheinen. Tämä oli vaistonvaraista ja silloin suhteen sisällä tapahtui ikään kuin pientä on-offia jatkuvasti. Välillä hän olikin lähdössä, mutta puhuin hänet takaisin. Lopulta, kun pääsin sitoutumiskammostani ja päätin, että tämä on se suhde, hän alkoi etääntyä ja suhde lopulta päättyi hänen toimestaan. Kaipaili enemmän alkuaikojen tunteita kuulemma. Suhteen aikana hän usein puhui "metsästämisestä", viitaten juuri siihen, että hän haluaisi miehen, jota tulee jatkuvasti tavoitella.
No pysyimme silti ystiksinä ja erinäisten jäljelle jääneiden velvoitteiden myötä tapasimme pariin otteeseen ja suhde käynnistyi jossain muodossa uudelleen. Aina kun olin lopettamassa suhdetta uudelleen, hän innostui ja alkoi ehdottelemaan tapaamisia. Tällä tavalla olisi voinut jatkua vaikka kuinka pitkään tai siihen saakka kunnes jompi kumpi olisi löytänyt uuden, ehkä silloin hän olisi innostunut vielä enemmän, tiedä sitten. Lopetin jutun, koska käsitin, että mitään vakaata tulevaisuutta ei tällaisen henkilön kanssa ole ja ymmärsin itse kaipaavani, toki kiihkeiden tunteiden lisäksi, tiettyä stabiliteettia elämääni. Ennen kaikkea ymmärin, että tällainen suhde onnistuu vain hyvin kylmältä ja laskelmoivalta ihmiseltä, joka hallitsee parisuhdetaktiikan. Itse en vain tällainen ollut.
Sinun tilanteesi on se, että haluat mahdotonta miestä. Tämä on mielestäni klassinen psykologinen "tila". Se, mitä ei voi saada, tai on lähes mahdontonta saada, koukuttaa. Tärkeintä on ymmärtää oma psyykkeesi, koska silloin kun tällaisen mahdottoman miehen saat, tylsistyt. Haluat pientä on-offia, vaikka sitten niin, että ette eroa, mutta käyttäytyminen ja sitoutumattomuus aiheuttaa jännitteitä jatkuvasti. Ongelmasi on nyt se, että olet löytänyt kaikin puolin loistavan miehen, mutta haluaisit istuttaa häneen haasteellisuuden mallin. On todella harvinaista, että kuvailemasi miestyyppi olisi tai kykenisi olemaan samanaikaisesti tuollainen ja haasteellinen, jalka oven välissä jatkuvasti. Jossain määrin hän voi oppia sitä ja ajan myötä kun mahdollisesti tylsistyy hiukan sinuun, saattaa hän alkaa "haasteelliseksi" jo ihan aidostikin, jopa niinkin, että eräänä päivänä hän on kadonnut elämästäsi.
Suosittelen sinulle terapiaa. Vaikka se kuulostaakin pahalta, sitä se ei ole. Muuten lopputulos on se, että hankitte ehkä nyxäsi kanssa lapsia ja pian tulee ero kun kaipaatkin haasteita, etkä paikalla olevaa tunnollista miestä ja isää. Tässä on katastrofin ainekset aidosti. Mitä tulee pettämiseen, älä vielä kerro sitä. Selvitä ensin ajatuksesi. Oikeinhan kertominen olisi, mutta kyllä hyvin harva loppujen lopuksi tuollaista hyväksyy ja jää suhteeseen. Toisaalta jos suhteenne on vasta alussa, ettekä ole vielä ns. tehneet seurustelulupausta, niin kai sitten voisi ajatella asian olleen sallittua. Vaikeaa tällainen kuitenkin on.
Sanot yhdessä viestissä kaipaavasi alistajaa, mutta toisaalta pettämisesi viittaa myös jossain määrin dominanssin ottamiseen, eli siihen, että eräällä tavalla nöyryytät ja alistat häntä. Alistajan kanssa elämä ei ole mukavaa ja kaukana siitä, kun miehen ottaa "johdon" parisuhteessa demokraattisesti. Tämä liittyy mielestäni jälleen tähän mahdottoman miehen myyttiin, mies joka alistaisi sinua, olisi taas sellainen mies, jonka kanssa et haluaisi tai pidemmän päälle pystyisi olla. Koska et yksinkertaisesti sietäisi sellaista ja jälleen suhde olisi eron partaalla.
En koe sitä pahana ollenkaan. Luulen, että annan itselleni aikaa, enkä nyt hätäile suuntaan enkä toiseen. Tosin näin olen jo jonkin aikaa miettinyt. Tuorehan tämä meidän suhde on, vasta jokunen kuukausi sitten myönsimme seurustelun. 