Miksi varhaisista keskenmenoista tehdään kauhea tragedia, en ymmärrä?

["vieras"]

Me ehdittiin yrittää lasta yli vuosi ennen kuin tärpppäsi. Oltiin aivan onnesta sekaisin ja onneksi kaikki meni hyvin. Jos olisi mennyt kesken, oltais kyllä oltu todella surullisia ja olisi varmasti tuntunut pahalta, jos asiaa olisi vähätelty.

 

[4 keskenmenoa]

[QUOTE="aloittaja";26303544]Samoilla aaltopituuksilla olen. Musta keskenmenon sekä tuulimunaraskaudenkin kokeminen ovat olleet lähinnä mielenkiintoisia elämänkokemuksia.[/QUOTE]

Minustakin kaavinta oli tosi mielenkiintoinen kokemus. Mutta en olisi halunnut kokea sitä välttämättä 3 kertaa.

Sekin oli mielenkiintoista, kun vuodon mukana tuli peukalonpään kokoinen alkio ulos. Oli sitä jännä katsella ja miettiä, että onneksi luonto hoiti tuonkin pois.

Sekin oli mielenkiintoista kun verta tuli paineella pitkin lattiota. Kesken työpäivän.

 

["aloittaja"]

Ihan samaa mieltä olen, en voi muuta kun sisäänpäin hymistä, kun jotkut kokee menettävänsä lapsen,LAPSEN!, kun raskaus keskeytyy alkuviikoilla. Voi, voi sanon minä, kunpa tietäisivät!

Tätä juuri en ymmärrä. Että se pieni on jo lapsi josta on tietenkin jo kuulutettu kaikille jopa nettiä myöten. Ja sitten kun menee kesken, sekin ilmoitetaan koko maailmalle blogeja myöten ja ollaan niin draamaqueenia.
Ne jotka menettävät ihan oikean lapsen, voivat vain hymähtää, näin luulen.

 

[MarieHos]

Minustakin kaavinta oli tosi mielenkiintoinen kokemus. Mutta en olisi halunnut kokea sitä välttämättä 3 kertaa.

Sekin oli mielenkiintoista, kun vuodon mukana tuli peukalonpään kokoinen alkio ulos. Oli sitä jännä katsella ja miettiä, että onneksi luonto hoiti tuonkin pois.

Sekin oli mielenkiintoista kun verta tuli paineella pitkin lattiota. Kesken työpäivän.

Lisätäkseni listaan, mielenkiintoinen kokemus oli sekin, kun keskeytyneessä keskenmenossa sikiö jouduttiin lääkkein kohdusta poistaa.
Teki kipeämpää kuin synnyttäminen ja luulin että kuolen siihen paikkaan.

Ja taas kokemusta rikkaampana..

 

["neppi"]

(toistuvat) keskenmenot eivät aina johdu viallisesta ja elinkelvottomasta alkiosta...

Tätä ajattelin kanssa. Itse sain km rv13 ja jälkeenpäin mulla todettiin sairaus joka todennäkösesti aiheutti sikiön kuoleman. Sikiössä ei välttämättä ollut mitään vikaa.
Tää onki varmaan se syy miks otti (ja ottaa) niin koville, tieto että oma keho tappoi mun vauvani.. enkä samasta syystä pysty edes ajattelemaan uutta raskautta ja vauvaa. En ansaitse sellaista.

 

[jukolan justiina]

[QUOTE="aloittaja";26303568]Tätä juuri en ymmärrä. Että se pieni on jo lapsi josta on tietenkin jo kuulutettu kaikille jopa nettiä myöten. Ja sitten kun menee kesken, sekin ilmoitetaan koko maailmalle blogeja myöten ja ollaan niin draamaqueenia.
Ne jotka menettävät ihan oikean lapsen, voivat vain hymähtää, näin luulen.[/QUOTE]

Kyl, just näin, en voi kuin hymähtää Ja sen kyllä ymmärrän, että harmittaa, ja jopa itkettää ja surettaa, kun unelma lapsesta vedetään vessänpöntöstä alas.
Mutta se, että siitä tehdään SUURI SURU, Kuollut lapsi!, se on jo liikaa!!

 

["HERNE"]

Mietin että kun varhaiset keskenmenot ovat niin yleisiä ja normaaleja, miksi nykypäivänä niistäkin tehdään kauhea haloo ja elämän tragedia. Itketään ja masennutaan ja voivotellaan. Luontohan vain hoitaa ne kelvottomat alut pois omalla tavallaan. Tiedän että tästäkin joku vetää herneen nenään. Mutta, se on valitettavasti täysin luonnollista. Olemme kuitenkin osa luontoa, edelleen.

....


Nykyihmiset on niin hemmetin vieraantuneet elämästä, että kaikenlaisesta elämään kuuluvasta tehdään isoja numeroita.

a) Olet harvinaisen aasi jos ajattelet että luonnollinen on yhtäkuin hyvä, siedettävä tms. Kuolema, syöpä, pettäminen jne. ovat kaikki hyvin LUONNOLLISIA asioita, vaan saavat monenkin ihmisen mielen mustaksi. Olemme toki osa luontoa, mutta niin ovat myös tunteet. Mikä tarkalleen ottaen olikaan siis ongelmasi näiden negatiivisten tunteiden kanssa?

b) Ihmisyys on melko pitkälle etääntynyt ihmiselle tyypillisestä lajikäyttäytymisestä, noin mitä hitaammin evoluutiossa kehittyviin osiimme, kuten hormonituotantoon jne. tulee. Aivot ovat kuitenkin kehittyneet nopeasti, siitä tämä "vieraantuminen", henkilökohtaisesti olen siitä hyvin kiitollinen: on mukavaa ettei mies vaikkapa kolauta nuijalla päähän joka kerta kun hiukan ärsyttää...

On siis ihan oma asiasi suritko omaa keskenmenoasi vai et, mutta joillekkin se on iso juttu. Ehtii ajatella, totutella, kuulostella muutoksia kehossaan ja niin poispäin. Kenties kieltäytyä viinilasillisesta, kertoa ystäville, luulla että vuosien jälkeen unelma käy toteen. Kun kaikki sitten murenee, tekee se kipeää, toisille enemmän kuin toisille.Omaa varhaista keskenmenoani surin vajaa viikon, olkoon kuinka ihmismäisen luonnotonta tahansa (voisin mainita jotain myös hyvin luonnollisesta äidinvaiston heräämisestä, mutta se lienee kohdallasi turhaa).
Live and let live.

 

["emp"]

Hirveitä, kamalia ihmisiä olette. Keitä te olette toisten surua väheksymään? Menkää itseenne. Kenties olette niitä, joilla tärppää ekasta tai ihan haluamatta, luonto hoitaa, hyvä niin. Jotkut sitä lasta toivoo ja odottaa ja km voi olla ihan helvetin raskas kokemus. Ihan ilman vähättelyä! Typerää puhua siinä jostain viallisesta alkiosta, surua se ei pyyhi pois.

 

[jukolan justiina]

[QUOTE="emp";26303599]Hirveitä, kamalia ihmisiä olette. Keitä te olette toisten surua väheksymään? Menkää itseenne. Kenties olette niitä, joilla tärppää ekasta tai ihan haluamatta, luonto hoitaa, hyvä niin. Jotkut sitä lasta toivoo ja odottaa ja km voi olla ihan helvetin raskas kokemus. Ihan ilman vähättelyä! Typerää puhua siinä jostain viallisesta alkiosta, surua se ei pyyhi pois.[/QUOTE]

Höpö höpö

 

["..."]

[QUOTE="emp";26303599]Hirveitä, kamalia ihmisiä olette. Keitä te olette toisten surua väheksymään? Menkää itseenne. Kenties olette niitä, joilla tärppää ekasta tai ihan haluamatta, luonto hoitaa, hyvä niin. Jotkut sitä lasta toivoo ja odottaa ja km voi olla ihan helvetin raskas kokemus. Ihan ilman vähättelyä! Typerää puhua siinä jostain viallisesta alkiosta, surua se ei pyyhi pois.[/QUOTE]

mä olen ihan samaa mieltä! :O luin ihan kauhuissani tän ketjun läpi..

 

[nohh]

[QUOTE="...";26303620]mä olen ihan samaa mieltä! :O luin ihan kauhuissani tän ketjun läpi..[/QUOTE]

Mä nyt haluan tarkentaa sen verran, että en halua väheksyä kenenkään surua. Jokainen kokee asian omalla tavallaan. Ja ainakin omalla kohdalla iso asia on ollut se, että raskaudet alkaneet helposti. Vuosien lapsettomuuden jälkeen keskenmeno olisi ollut varmasti ihan kammottavaa ja musertavaa. Enkä toki kutsu sitä ntkään miksikään mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Kamalaa se toki oli, mutta en koskaan vertais sitä esim jonkun läheisen kuolemaan.

 

[jukolan justiina]

[QUOTE="...";26303620]mä olen ihan samaa mieltä! :O luin ihan kauhuissani tän ketjun läpi..[/QUOTE]

No, jos ei sen enempiä kauhuja ole kokenut, eipä tässä sitten mitään...

 

["emp"]

Mä nyt haluan tarkentaa sen verran, että en halua väheksyä kenenkään surua. Jokainen kokee asian omalla tavallaan. Ja ainakin omalla kohdalla iso asia on ollut se, että raskaudet alkaneet helposti. Vuosien lapsettomuuden jälkeen keskenmeno olisi ollut varmasti ihan kammottavaa ja musertavaa. Enkä toki kutsu sitä ntkään miksikään mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Kamalaa se toki oli, mutta en koskaan vertais sitä esim jonkun läheisen kuolemaan.

Ei tietenkään voi verrata läheisen kuolemaan, mutta kyllä melkoisen vastenmielistä ja keskenkasvuista on hymähdellä, jos joku järkyttyy keskenmenosta.

 

[1edith]

Helppoohan se on vähätellä jos ite on tullu raskaaks jostain yhden illan hoidosta ja on vaan helpotus jos saa keskenmenon.

Katsos kun jotkut oikeasti haluavat ja rakastavat lapsiaan jo ennen niiden syntymää. Lapset eivät ole kaikille jotain joka kuuluu vaan tehdä ja sitten heti pariviikkoisena hylätään ne jonnekkin hoitoon että äiti pääsee vähän viettämään omaa laatuaikaa paikalliseen räkälään.

Kyllä mä sen ymmärrän että voi olla vaikea uskoa että jotkut ihan oikeasti haluavat lapsia ja haluavat viettää niiden kanssa aikaa jos itselle ne ovat lähinnä pakollinen, ärsyttävä paha elämässä.

 

["aloittaja"]

Helppoohan se on vähätellä jos ite on tullu raskaaks jostain yhden illan hoidosta ja on vaan helpotus jos saa keskenmenon.

Katsos kun jotkut oikeasti haluavat ja rakastavat lapsiaan jo ennen niiden syntymää. Lapset eivät ole kaikille jotain joka kuuluu vaan tehdä ja sitten heti pariviikkoisena hylätään ne jonnekkin hoitoon että äiti pääsee vähän viettämään omaa laatuaikaa paikalliseen räkälään.

Kyllä mä sen ymmärrän että voi olla vaikea uskoa että jotkut ihan oikeasti haluavat lapsia ja haluavat viettää niiden kanssa aikaa jos itselle ne ovat lähinnä pakollinen, ärsyttävä paha elämässä.

Aijaa? :O

 

[jukolan justiina]

Helppoohan se on vähätellä jos ite on tullu raskaaks jostain yhden illan hoidosta ja on vaan helpotus jos saa keskenmenon.

Katsos kun jotkut oikeasti haluavat ja rakastavat lapsiaan jo ennen niiden syntymää. Lapset eivät ole kaikille jotain joka kuuluu vaan tehdä ja sitten heti pariviikkoisena hylätään ne jonnekkin hoitoon että äiti pääsee vähän viettämään omaa laatuaikaa paikalliseen räkälään.

Kyllä mä sen ymmärrän että voi olla vaikea uskoa että jotkut ihan oikeasti haluavat lapsia ja haluavat viettää niiden kanssa aikaa jos itselle ne ovat lähinnä pakollinen, ärsyttävä paha elämässä.

Se nyt ei kyllä yhtään vähennä rakkauttani ja huolenpitoani lapsiani kohtaan, vaikken olekaan musertunut keskenmenojen johdosta.
Lapset ovat parasta elämässäni, ja musertavinta on ollut joutua luopumaan lapsestani, mutta siltikään keskenmenot eivät ole missään suhteessa surun määrään, kun verrataan niitä oikeisiin onnettomuuksiin, ja luopumisiin.

 

[MarieHos]

Se nyt ei kyllä yhtään vähennä rakkauttani ja huolenpitoani lapsiani kohtaan, vaikken olekaan musertunut keskenmenojen johdosta.
Lapset ovat parasta elämässäni, ja musertavinta on ollut joutua luopumaan lapsestani, mutta siltikään keskenmenot eivät ole missään suhteessa surun määrään, kun verrataan niitä oikeisiin onnettomuuksiin, ja luopumisiin.

Osan otot menetyksesi puolesta.

Tottakai se omasta lapsesta luopuminen on suurempaa keskenmenon rinnalla.
Ihminen, joka ei ole joutunut omasta lapsestaan luopumaan muuta kuin keskenmenon kautta, voi se olla hänelle se hänen suurin tuskansa.
Eihän "vain" keskenmenon kokenut voi tunteakkaan sitä suurempaa surua mikä lapsen menettämisestä tulee, kun ei ole siitä luopumaan joutunut.

Se, että keskenmeno ei ole sinun elämäsi suurin suru, ei se tarkoita etteikö se olisi jonkun muun elämässä suurimman surun aiheuttaja.

 

["emp"]

Se nyt ei kyllä yhtään vähennä rakkauttani ja huolenpitoani lapsiani kohtaan, vaikken olekaan musertunut keskenmenojen johdosta.
Lapset ovat parasta elämässäni, ja musertavinta on ollut joutua luopumaan lapsestani, mutta siltikään keskenmenot eivät ole missään suhteessa surun määrään, kun verrataan niitä oikeisiin onnettomuuksiin, ja luopumisiin.

Minä olen hyvin pahoillani siitä, että olet menettänyt lapsesi. Ja vaikka km verrattuna jo olemassa olevan lapsen kuolemaan ei ole verrattavissa, et sinä muiden surua sinä et kuitenkaan pysty mittaamaan etkä määräämään, eikä ole oikein sitä väheksyäkään.

 

[zsdfF]

En itse ole kokenut mutta jotkut kiintyvät vauvan alkuun jo alussa, niin tein minäkin.
Mutta ystävälläni ollut 7 keskenmenoa, kolme lasta saanut maailmaan. Eiköhän se ole se suru ja epätoivo myös monella

 

[nohh]

[QUOTE="emp";26303646]Ei tietenkään voi verrata läheisen kuolemaan, mutta kyllä melkoisen vastenmielistä ja keskenkasvuista on hymähdellä, jos joku järkyttyy keskenmenosta.[/QUOTE]

Joo, siitä olen kanssasi samaa mieltä. Tosin itse koin ahdistavana myös sen, että olisi pitänyt niin kamalasti surra. Lapset auttoivat arkeen palaamisessa ja surulle ei jotenkin ollut tarvetta. Sekin kai luetaan jotenkin kamalaksi ja tekee ihmisestä vähemmän rakastavan äidin? Ei ole yhtä tapaa käsitellä vaikeita asioita.

 

[1edith]

Missä vaiheessa tässä ruvettiin vertailemaan eri onnettomuuksia toisiinsa? Alunperin puhe oli siitä kuinka ei ymmärretä varhaisten keskenmenojen aiheuttamaa surua.

Samalla logiikalla en ymmärrä jonkun sairaan läheisen kuoleman suremista kun jonkun terve läheinen on kuollut äkillisesti ja paljon pahempi asia se on. Tai mitä siitä tervettäkään läheistä surra pitää, ainakin se kuoli kivuttomasti. MUN läheinen sentäs kitu tuskallisesti. Ja sitten seuraava tulee mollaamaan taas edellisen surua kun oma läheinen kuoli tuskallisesti JA hitaasti. Aina löytyy toista suurempi surun aihe mutta ei se vähennä yhtään näiden "lievempien" surujen aiheuttamaa tuskaa.

 

["vieras"]

Ainahan jollekin on sattunut jotain vielä kauheampaa kuin itselle. Jos joku menettää lapsen, joku on menettänyt useamman. Ei kenenkään suruja saa vähätellä siksi, että jollekin toiselle on sattunut vielä pahemmin.

 

[jukolan justiina]

[QUOTE="emp";26303688]Minä olen hyvin pahoillani siitä, että olet menettänyt lapsesi. Ja vaikka km verrattuna jo olemassa olevan lapsen kuolemaan ei ole verrattavissa, et sinä muiden surua sinä et kuitenkaan pysty mittaamaan etkä määräämään, eikä ole oikein sitä väheksyäkään.[/QUOTE]

Enhän minä ole mikään kenenkään surun määrää mittaamaan. Mutta sitä vaan, että entäs jos tälläiselle ihmiselle käy elämässä tosi huonosti, tälläiselle joka musertuu keskenmenosta, kuinka sille sitten käy?
Yhden tunnetun kirjailijan ajatelmaa vapaasti mukallen: "Ahdistus elämästäni väistyi vasta lapseni kuoleman jälkeen. En voi olla enää ahdistunut, kun olen elämässäni kokenut jo pahimman ajateltavissa olevan asian." Siis jotenkin näin...

P.S Olen toki kokenut myös keskenmenoja, muutaman todella rankankin,enkä siksi missään tapauksessa väheksy sitä surua. Mutta, että siitä tehdään tragedia, puhutaan lapsen menettämisestä, se ei osu ajatuksiini. Kun siinä todellisuudessa menetetään "vain" unelma siitä lapsesta, toivo jka saatiin joksikin aikaa, ja joka vietiin pois. Rankkaa sekin, mutta kuitenkin....

 

["vieras"]

Enhän minä ole mikään kenenkään surun määrää mittaamaan. Mutta sitä vaan, että entäs jos tälläiselle ihmiselle käy elämässä tosi huonosti, tälläiselle joka musertuu keskenmenosta, kuinka sille sitten käy?
Yhden tunnetun kirjailijan ajatelmaa vapaasti mukallen: "Ahdistus elämästäni väistyi vasta lapseni kuoleman jälkeen. En voi olla enää ahdistunut, kun olen elämässäni kokenut jo pahimman ajateltavissa olevan asian." Siis jotenkin näin...

P.S Olen toki kokenut myös keskenmenoja, muutaman todella rankankin,enkä siksi missään tapauksessa väheksy sitä surua. Mutta, että siitä tehdään tragedia, puhutaan lapsen menettämisestä, se ei osu ajatuksiini. Kun siinä todellisuudessa menetetään "vain" unelma siitä lapsesta, toivo jka saatiin joksikin aikaa, ja joka vietiin pois. Rankkaa sekin, mutta kuitenkin....

Ehkä hänelle käy sitten kuin tuolle lainaamallesi kirjailijalle.

 

[Kepsis]

Täytyy sanoa että omaan ymmärrykseen käy hyvin tosiaan se lapsettoman suru kun homma ei ota onnistuakseen. Mutta on siinä todellakin vissi pohja että elämästä ollaan jollain tasolla todella irtaannuttu jos tämä asia saa aivan rikki sellaisen jolla ei ole se lapsettomuus oikeasti vaivoinaan.

Ennen oli asiat eri tavalla, ei välttämättä kaikinpuolin paremmin, mutta ihmiset oli enemmän kosketuksissa kuoleman ja raadollisuuden kanssa ja se hyväksyttiin osana elämää. Voihan siitäkin jotain päätellä että jos näkisi elukan teurastettavan niin suhteellisen moni menettäisi ruokahalunsa ja silleen se liha sinne lautaselle tulee siltikin, mutta kun ei tarvitse nähdä kuin se valmis jauheliha siistissä muoviastiassa niin asia on ok.