Miksi varhaisista keskenmenoista tehdään kauhea tragedia, en ymmärrä?

[luonnonvalinta]

Mietin että kun varhaiset keskenmenot ovat niin yleisiä ja normaaleja, miksi nykypäivänä niistäkin tehdään kauhea haloo ja elämän tragedia. Itketään ja masennutaan ja voivotellaan. Luontohan vain hoitaa ne kelvottomat alut pois omalla tavallaan. Tiedän että tästäkin joku vetää herneen nenään. Mutta, se on valitettavasti täysin luonnollista. Olemme kuitenkin osa luontoa, edelleen.

Ennenvanhaan naisilla oli siinä mielessä helpompaa, että heillä ei ollut kaikenlaisia raskaus ja ovistikkuja. Monikaan ei varmaan edes tajunnut olevansa raskaana kun varhaisilla viikoilla meni kesken, ja niistä ei siis tehty mitään numeroa.

Ymmärrän tuskan jos lasta ei saa millään. Mutta jopa ne joilla on jo lapsi, lapsia, alkavat niin kovin marttyyreiksi kun keskenmeno iskee kohdalle.

Itsellänikin on keskenmeno ollut, varhaisessa vaiheessa, olisiko ollut viikoilla 7 tai jotain. En minä sitä sen kummemmin osannut surra. Ajattelin vain että jaha, tämä oli tässä, sen ei sitten ollut tarkoituskaan kasvaa ja syntyä.

Nykyihmiset on niin hemmetin vieraantuneet elämästä, että kaikenlaisesta elämään kuuluvasta tehdään isoja numeroita.

 

[Juuuuu]

aivan samaa mieltä! Eri asia silloin kun lapsi on jo jonkun kokonen.
Monet naisethan tulee raskaaksi ja saa keskenmenon, eivätkä tule ikinä tietämään että ovat olleet raskaana.

 

[tytönjapoikienmamma]

Minä en ole henkilökohtaisesti kokenut keskenmenoa, mutta muuta surua sen verran, etten ikinä voisi tuolla tavoin vähätellä toisen surua. Joillekin (itseni mukaanlukien) se "kelvoton alku" on jo vauva, tunteissa ja ajatuksissa. Kovasti toivottu ja odotettu. Elämä on silloin jo alkanut ja on surullista kun se sammuu.

 

[saa surra]

No kyllä se aika koville voi ottaa vaikka kuinka realistisesti yrittää suhtautua, ajatella sitä luonnon valintaa ja muuta. Kun niitä keskenmenoja tulee vaikkapa 4 peräjälkeen, kuten minula. Ja "alkuviikoiksi" luetaan ne rv 11-12 keskenmenneetkin. Kyllä se on raskasta seurata ultra ultran perään kun alkiossa joku ei täsmää, ei kasva tms ja vaan odotellaan koska sydämen syke lakkaa. Kun nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisia mitä ap: kirjoituksessa. Kyllä jokaisessa keskenmenossa kuolee se unelma, toive, sen lapsen lisäksi.

 

[MarieHos]

Niin no.

Sillä ajatuksella, että "luonto hoitaa heikommat pois" - on päästykkin pitkälle. Pari ensimmäistä keskenmenoa selittyi sillä. En niitä sen koommin "surrut", tai tuntenut, että olisin lapsen menettänyt ja elämä kaatuu ja masennus iskee.
Pari lasta kyllä sitten tulikin.

No kun keskenmenot lasten jälkeen vaan jatkui, niin alkaa se jo hieman tuntumaan. Viidennen jälkeen sitä miettii, että eikai ne kaikki vaan voi olla niitä heikompia. Eikä sitä enää osaa olla vaan niin tyynenä kuin parin ekan jälkeen, että jahas tämä oli nyt tässä.

Masennus ei vielä iske kuitenkaan, onhan noita olemassa olevia lapsia. Niistä pitää nauttia, eikä vaipua sen olemattoman lapsen takia masennukseen.

En silti sinuna, yhden keskenmenon saanena, tulisi kritisoimaan miksi toiset keskenmenoista masentuu. Enkä minäkään tule sanomaan, että ethän sinä yhden keskenmenon kokeneena voi tietää mitä se jatkuva keskenmeneminen on....

 

["no niin"]

Itselläni on lapsia, mutta kohta kolme vuotta ollaan yritetty vauvaa. Ensimmäinen keskenmeno v. 7 satutti, mutta siitä pääsi yli. Toinen km havaittiin niskapoimu ultrassa. Tämän vauvan luulin jo saavani pitää ja järkytyin jonkin verran. Kolmas km tuli pian sen jälleen viikolla 9. Uskotko, että positiivinen testi ei ole minulle pelkkää riemua.

 

[mun kokemus]

no kyllä mulle keskenmeno viikolla 8 oli järkytys. Ainakin noin niinku fyysisellä tasolla. Olin todella kipeä ja jouduin kaavintaan. En osannut kuvitella että 'varhainen' keskenmeno voi olla niin järkyttävä.

 

["hups"]

Peesaan omalta osaltani ap:tä. Tosin saatan kuvitella, että jos raskaaksitulemisessa on ollut vaikeuksia, mahdollisesti pitkäänkin, niin plussa testissä on varmasti niin huikea asia, että väkisinkin putoaa korkealta, jos raskaus keskeytyy, vaikka miten yrittäisi ajatella järjellä.

Mulle on ollut helppoa tulla raskaaksi, joten siitä ei ole ollut paineita. Olin myös ajatellut jo valmiiksi, että olisi helpompaa, jos jostain syystä elinkelvoton alkio tai sikiö tulisi pois luonnollisesti, ilman, että joutuisin tekemään raskaita päätöksiä. Näin ollen katson, että kahdessa alkuraskauden keskenmenossani ei ollut oikeastaan mitään surtavaa. Ekalla kerralla en edes tiennyt olleeni raskaana, ennen kuin vuoto alkoi. En siis ollut mitenkään ehtinyt kiintyä ajatukseen vauvasta, kun en ollut asiasta edes tietoinen.

Nykyään mulla on kaksi lasta ja ajattelen olevani kahden äiti. En katso menettäneeni yhtään lasta enkä ole juuttunut pohtimaan, milloin olisi ollut näiden kahden epäonnistuneen raskauden laskettu aika tms. Mutta jokaisen kokemuksethan määrittävät sen, mikä painoarvo keskenmenolle tulee. Vaikka pystyn itse ajattelemaan kuten ap, en mä kyllä sitä menisi ääneen sanomaan sellaiselle, joka syystä tai toisesta suree varhaista keskenmenoaan.

 

["vieras"]

Kyllähän se pahalta tuntuu, kun on ehtinyt jo raskaudesta iloita, ja sitten yhtäkkiä pytty onkin täynnä kaikennäköisiä rihmoja. Mutta en minäkään ymmärrä, että sitä kuukausiksi jäisi märehtimään. Tosin täytyy sanoa, että tuntui sekin pahalta, kun neuvolassa tylysti töksäyttivät, että näitä nyt sattuu kaikille. Olisi edes äänensävyä voinut vaihtaa.

 

["vieras"]

Niin no.

Sillä ajatuksella, että "luonto hoitaa heikommat pois" - on päästykkin pitkälle. Pari ensimmäistä keskenmenoa selittyi sillä. En niitä sen koommin "surrut", tai tuntenut, että olisin lapsen menettänyt ja elämä kaatuu ja masennus iskee.
Pari lasta kyllä sitten tulikin.

No kun keskenmenot lasten jälkeen vaan jatkui, niin alkaa se jo hieman tuntumaan. Viidennen jälkeen sitä miettii, että eikai ne kaikki vaan voi olla niitä heikompia. Eikä sitä enää osaa olla vaan niin tyynenä kuin parin ekan jälkeen, että jahas tämä oli nyt tässä.

Masennus ei vielä iske kuitenkaan, onhan noita olemassa olevia lapsia. Niistä pitää nauttia, eikä vaipua sen olemattoman lapsen takia masennukseen.

En silti sinuna, yhden keskenmenon saanena, tulisi kritisoimaan miksi toiset keskenmenoista masentuu. Enkä minäkään tule sanomaan, että ethän sinä yhden keskenmenon kokeneena voi tietää mitä se jatkuva keskenmeneminen on....

Synnyttäisit mielummin vaikeasti sairaan/vammaisen lapsen?

 

["hups"]

Pakko jatkaa vielä sen verran, että minusta on ok surra keskenmenoa, tapahtui se milloin vain. Mutta olen törmännyt ihmiseen, joka erikseen väänsi asiasta suuren suurta numeroa, liekö ollut säälipisteitä vailla vai yrittikö tapansa mukaan olla kaiken keskipiste, hyvällä tai pahalla?

Se teennäisen "numeron tekemisen" ärsyttävyys on varmaan myös ap:n pointti, ennemmin kuin se, että sureminen sinänsä olisi väärin?

 

[-r]

Sepä se, miksi tehdään jo alkuraskaudesta "vauvasta" niin iso haloo, ettei tajuta todellisuutta. Ei tarvitse heti toitottaa ympäri kyliä odottavansa, kun ei todellakaan ole mitään varmuutta raskauden jatkumisesta (ja nyt puhutaan siis alkuraskaudesta) Itselle myös alkuraskauden km tv 11? Ei mahtanu minkään, vaikka se harmitti ja tulee vieläkin asiaa mietittyä, mitta ei, ei tarvitse asiaa märehtiä. Jotkut vaan kokee olevansa ainoita raskaana olevia ja keskenmenon kokeneita.

 

[MarieHos]

[QUOTE="vieras";26303479]Synnyttäisit mielummin vaikeasti sairaan/vammaisen lapsen?[/QUOTE]

En tietenkään, jos itse saan valita.

 

[nohhh]

[QUOTE="vieras";26303471]Kyllähän se pahalta tuntuu, kun on ehtinyt jo raskaudesta iloita, ja sitten yhtäkkiä pytty onkin täynnä kaikennäköisiä rihmoja. Mutta en minäkään ymmärrä, että sitä kuukausiksi jäisi märehtimään. Tosin täytyy sanoa, että tuntui sekin pahalta, kun neuvolassa tylysti töksäyttivät, että näitä nyt sattuu kaikille. Olisi edes äänensävyä voinut vaihtaa.[/QUOTE]

Minusta taas oli ahdistavaa ilmoittaa keskenmenosta neuvolaan. Terkka meni ihan lukkoon ja sitten alkoi selostaa kuinka minun tulee surra suru pois ja kuinka kaikki tunteet on käytävä läpi yms. Melkein meni niin päin, että tuin ja rauhoittelin terkkaa.

Toki keskenmeno viikolla 12 itketti hetken, mutta olen tullut todella helposti raskaaksi ja ajattelin, että parempi että luonto päättää. Uusi raskaus alkoi seuraavasta kierrosta ja meni hyvin viikolle 42 saakka

 

["vieras"]

En tietenkään, jos itse saan valita.

Eikö se km ole sitten siinä mielessä hyvä asia?

 

[-r]

Täsmennän vielä, että useampi km on asia erikseen!! Sellaista ei toivo kenellekkän! Mutta kun on näitä draamakuningattaria.

 

["aloittaja"]

Olen kokenut myös tuulimunaraskauden joka meni tietenkin kesken. Sen nyt sanon puolustuksekseni että kun en ole kuin yhden keskenmenon kokenut niin en voisi sanoa näin.
Mulla on ollut se asenne että lapsia tulee jos on tullakseen. Ehkä se asenne on lähempänä maanpintaa kuin niillä jotka käyttävät esim. pillereitä vuosikausia ja vihdoin kun elämässä tulisi se "oikea" aika lapsille, niin keskenmeno tiputtaakin ja korkealta. Kun lapsia ei tehdä vaan saadaan, jos saadaan.
En tietenkään ole kenellekään km:n kokeneelle mitään sanonut. Mutta täällä nyt voi asioita pohtia ihan suoraan.
Ymmärrän surun mutta en sen liioittelemista tai että jäädään kiinni johonkin varhaisen raskauden alkioon.

Nykyään varhaisultratkin antavat odottaa niin paljon. Ja sitten kun ei löydykään sitä sykettä, tiputaan korkealta aivan kuin raskaustestin plussa olisi jo se vauva sylissä.

 

["aloittaja"]

Itseasiassa, onhan toinenkin normaali varhainen keskenmeno takana tuon tuulimunan lisäksi. En vain enää muistanut kun en pitänyt sitä minään siinä elämänvaiheessa

 

[Lunatic]

Samaa mieltä ap.

Mulla oli joskus ihan ihmeelliset myöhässä olevat menkat, tuli klimppejä enemmän kuin laki sallii. Tutkin niitä hyytymiä mielenkiinnolla. Kyseessä oli selvästi varhainen keskenmeno. Minusta se oli mielenkiintosta. Tuli sekin koettua.

 

[MarieHos]

[QUOTE="vieras";26303505]Eikö se km ole sitten siinä mielessä hyvä asia?[/QUOTE]

Jep, jos vaihtoehtona on vaikeasti sairas lapsi tai km. Enhän sitä kieltänytkään missään vaiheessa.
" Viidennen jälkeen sitä miettii, että eikai ne kaikki vaan voi olla niitä heikompia. Eikä sitä enää osaa olla vaan niin tyynenä kuin parin ekan jälkeen, että jahas tämä oli nyt tässä."

 

["vieras"]

Niin, miksi myöskään surra jotain vaikkapa syöpään kuollutta läheistä. Samalla lailla luonnollista on että vakavasti sairaat nyt vaan kuolee. En ymmärrä miksi vollotellaan, kun realistisesti voi ajatella, että parempi se sille oli kuolla pois kitumasta.

 

[tiedoksi]

[QUOTE="vieras";26303505]Eikö se km ole sitten siinä mielessä hyvä asia?[/QUOTE]

(toistuvat) keskenmenot eivät aina johdu viallisesta ja elinkelvottomasta alkiosta...

 

["aloittaja"]

Samaa mieltä ap.

Mulla oli joskus ihan ihmeelliset myöhässä olevat menkat, tuli klimppejä enemmän kuin laki sallii. Tutkin niitä hyytymiä mielenkiinnolla. Kyseessä oli selvästi varhainen keskenmeno. Minusta se oli mielenkiintosta. Tuli sekin koettua.

Samoilla aaltopituuksilla olen. Musta keskenmenon sekä tuulimunaraskaudenkin kokeminen ovat olleet lähinnä mielenkiintoisia elämänkokemuksia.

 

[jukolan justiina]

Ihan samaa mieltä olen, en voi muuta kun sisäänpäin hymistä, kun jotkut kokee menettävänsä lapsen,LAPSEN!, kun raskaus keskeytyy alkuviikoilla. Voi, voi sanon minä, kunpa tietäisivät!

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26303525]Niin, miksi myöskään surra jotain vaikkapa syöpään kuollutta läheistä. Samalla lailla luonnollista on että vakavasti sairaat nyt vaan kuolee. En ymmärrä miksi vollotellaan, kun realistisesti voi ajatella, että parempi se sille oli kuolla pois kitumasta.[/QUOTE]

Minusta on pikkasen eri asia surra syöpään kuollutta läheistä kuin pikkiriikkistä alkiota :O Eihän noita voi mitenkään verrata!