R
ruoka-asiaa
Vieras
Lapsi on siis erittäin hyvin kasvanut, sopusuhtainen, hemoglobiini 131, virkeä, iloinen ja reipas. Mutta onko jotain mielestänne, mitä pitäisi korjata / lisätä?
Vauva-ajan soseet tein itse. Keitin pariksi päiväksi aina tuoreista aineksista kasvissoseen, johon lisättiin kulloinkin vaadittu määrä lihaa tai kalaa. Sose notkistettiin korvikkeella. Hampaiden myöhäisen puhkeamisen vuoksi sormiruokana emme uskaltaneet antaa kuin pieniä palasia, esim. banaania, pehmeää tomaattia, leipää jne.
Hapanmaitotuotteet aloitettiin 10kk paikkeilla ja lapsi rakastaa turkkilaista jogurttia! Emme käytä mitään makeutettuja jogurtteja tms. valmisteita, paitsi makeutettuja viilejä syö mieheni joskus evään jälkiruokana töissä. Jogurtti on ollut aina pojan lempparivälipala, ja joukkoon on lisätty hedelmää tai marjaa, rakastaa marjoja ihan tolkuttomasti.
Nyt vuosikkaana siirtyminen rasvattomaan maitoon ja normiruokaan on sujunut hiljalleen tehtynä ihan hyvin. Annan rypsiöljylisää aivojen kehityksen vuoksi; neuvola suositteli myös Floraa ym. mutta emme käytä mitään "sekalevitteitä", vaan käytämme ruoanlaitossa vain voita ja öljyä. Kala uppoaa erinomaisesti, samoin puurot, ruisleipä, marjat, jopa ruoat joissa on valkosipulia, vähän chiliä jne. Ruokajuomana poika juo maitoa, ja aamuisin sekä iltaisin saa maitopullon (hellittelyhetki, josta olemme vielä pitäneet kiinni).
Ruoka-ajat säännölliset ja lapsi syö minkä jaksaa, emme tuputa hirveästi. Juo mukista aterioilla, hylkii nokkamukeja. Yrittää kovasti syödä itse mutta on vielä sähläämistä.
Pahoin vain pelkään, että vuorokausittainen neste- ja maitomäärä ei ihan yllä entiselle tasolle, kun luovumme pulloista kokonaan, mutta ehkä se korjaantuu ajan mittaan.
Teemme ruoan itse, käytämme eineksistä vain maksalaatikkoa ja pinaattivelliä. Ruoka on ihan tavallista ruokaa, uunikalaa, makaronilaatikkoa, keittoja, kaalilaatikkoa.. emme käytä mitään keinotekoisia kermoja, vaan aitoa tavaraa jos kerman tarvetta on. Salaattia on lähes joka ruoalla, tai sitten ruoassa on paljon kasviksia, yleensä sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia..
Herkuttelemme pullalla ja muilla leivonnaisilla, mies joskus ostaa karkkia. Emme juo mehuja, joskus hotelliaamiaisilla tuoremehua. Sipsejä ei käytetä. Ollaan kyllä jo valmiiksi pullukoita, joten ei kärsisikään
Teen kaikki leivonnaiset itse, mutta niitä ei siis syödä päivittäin tietenkään. Mutta herkkuhetkiin niitä tai marjoja pakkasesta.
Mitä pitäisi korjata, tai lisätä? Lapsellemme haluamme antaa puhtaat eväät elämään, ilman keinotekoisia mömmöjä, mutta emme tee siitä isoa numeroa, voimme syödä einespizzaa jos tarjotaan. Hyvät vinkit ovat tervetulleita!