Miltei eron partaalla!!!!!

[Harmaana nyt]

Mitenhän tätä vyyhteä alkaisin purkamaan. Yhteiseloa takana n.20 vuotta. Tällä hetkellä vain ahdistaa ja pahasti. Elämä on tylsää, ja toisen läsnäolo ei aiheuta minkäänlaisia perhosia vatsassa sai sydämentykytyksiä. Kaikki on ennalta-aavistettavissa. Jotenkin hölmöä kun nuorempana tuota intiimiä läheisyyttä ei ollut niin paljon kuin tänäpäivänä, niin silti elämä itsessään oli kuin seikkailu. Jokainen päivä oli kuin lahjapaketti jonka innolla avasin. Oli tunteita lmassa, odotuksen tunnetta kaipuuta kaihoa, äh luettelo on loputon.

Mitään ei tehdä enää ydessä, missään ei enää käydä. Voi mennä päiviä ettei edes puhuta toisillemme. Mies hokee että aikansa kutakin, että nyt on tällästä. Kun viikonloppuisin nukkuu puolillepäiviin, on kuulemma normaalia. Että hän on osansa tenyt, ja mihin häntä tarvitaan. Ja että on mun vuoroni ehdotella, mutt eipä tuo innostunut ole vaikka mitä kivaa ehdottelisin perheen kesken tehtäväksi.

Mies istuu nykyisin aina koneella. Itse ei näe asiassa ongelmaa. Syö ja lukee aina koneen ääressä. Herättyään istahtaa tukka putkella koneelle. Toisinaan käyttäytyy kuin vihainen keski-ikäinen ukko.

Olen niin surullinen ja vihainen. Mun mielestä meillä vois olla asiat paremminkin.

Olen kyllä ex-masentunut. Luulen että mies oireilee niistä vuosista, mutta ei osaa purkaa tapahtumia. Ehkä sillä on pelko että sairastun uudestaan. Tai että hänestä tuntuu, että hän on se henkilö jonka täytyy jaksaa. Ehkä pelkää tulevaisuutta, jos sairastun niin tietää ettei rinnallaan ole yhtä vahvaa.

Sekavaa sepustusta, mutta niin on mielikin...

 

[harmaana nyt]

Nostelen, jos ees joku kommentois, ees jotai...

 

[Poujou]

Kuulostaa siltä, että sun pitäisi virkistää itseäsi jotenkin ja voimaantua sitä myötä. Sitten näkisit ehkä selvemmin tilanteenne. Liikutko säännöllisesti? Sekin piristää kummasti. En tarkoita, että olisit masentunut, mutta pieni lisäpotku ei taitaisi olla pahitteeksi.

 

[fanta]

Vaikka se kuulostaa tylsältä, niin kai se oikeasti on niin, että ne perhoset kuuluu siihen suhteen alkupuoleen, siihen että on vielä paljon tuntematonta toisessa. Usein puhutaan siitä, että on mahdollista rakastua uudelleen ja niin onkin, mutta ei se ole silti se sama tunne, kuin siihen vieraaseen ihmisen tutustuminen ja rakastuminen. Se vaatii jonkun verran hyväksymistä, että sopeutuu siihen, että toisen tuntee. Ja ehkä voi piristää mieltään sillä ajatuksella, että parempi tuttu ja turvallinen, kuin se että toisesta alkaa paljastua jotain uutta pitkän ajan kuluttua, kun yleensä sellainen uusi ja erilainen ei välttämättä olekaan mitään hyvää. No, en tiedä oliko tuosta ajatuksesta mitään apua :saint:

 

[harmaana nyt]

Kuulostaa siltä, että sun pitäisi virkistää itseäsi jotenkin ja voimaantua sitä myötä. Sitten näkisit ehkä selvemmin tilanteenne. Liikutko säännöllisesti? Sekin piristää kummasti. En tarkoita, että olisit masentunut, mutta pieni lisäpotku ei taitaisi olla pahitteeksi.

Kiva kun vastasit. Kyllä liikun säännöllisesti, ja koetan saada virikkeitä. Mutta olen edelleen sairaslomalla, ja lapset päivisin koulussa ja mies töissä. Eli aikaahan on, mutta välillä liikaakin. Ollaan vaan etäännytty miehen kanssa, ja pahalta tuntuu huomata ettei toinen näe sitä ongelmana. Vähän sellaista aikansa kutakin-meininkiä. Kun ei mulle riitä että jaetaan sama koti. Kaveruussuhteet sitten erikseen.

 

[ViuhVauh]

Kannattaisiko mennä jonkun ulkopuolisen henkilön puheille? Yksin ja yhdessä. Varaat ajan ja viet mehesi sinne "salaa" jos ei muuten suostu. Kannattaa yrittää ottaa puheeksi paha olosi suhteessa vielä uudemman kerran. Kerro, että rakastat, mutta et tunne sitä.

Jos miehesi ei tunne suhteenne olevan hiipumassa, hän ei ehkä tajua asiaa sinun kannaltasi. Moni asia helpottuu kun sen ymmärtää myös toinen osapuoli..

Ymmärrätköhän, mitä yritän sepustaa?? :ashamed:

 

[harmaana nyt]

Vaikka se kuulostaa tylsältä, niin kai se oikeasti on niin, että ne perhoset kuuluu siihen suhteen alkupuoleen, siihen että on vielä paljon tuntematonta toisessa. Usein puhutaan siitä, että on mahdollista rakastua uudelleen ja niin onkin, mutta ei se ole silti se sama tunne, kuin siihen vieraaseen ihmisen tutustuminen ja rakastuminen. Se vaatii jonkun verran hyväksymistä, että sopeutuu siihen, että toisen tuntee. Ja ehkä voi piristää mieltään sillä ajatuksella, että parempi tuttu ja turvallinen, kuin se että toisesta alkaa paljastua jotain uutta pitkän ajan kuluttua, kun yleensä sellainen uusi ja erilainen ei välttämättä olekaan mitään hyvää. No, en tiedä oliko tuosta ajatuksesta mitään apua :saint:

No näin sitä asiaa välillä pähkäilen mielessäni. Ja olen kokenut senkin vaiheen, että rakastuin uudelleen. Mutta itse olen sitä mieltä, että tunteita on ja pitääkin olla, mutta miestä ei vain kiinnosta joten kyräilemme ja välttelemme toisiamme. Ja liian tasapaksu elämä on edelleen sitä kuin bestiksen kanssa jakaisi asunnon. Mutta kun tuntuu että ihan joka tasolla mättää, ja loukkaa se että toinen on välinpitämätön minkään asioiden suhteen. Eli ei kiinnosta ja that`s it.

 

[XXS]

Kuulostaa aika paljon mun ex-mieheltä...

 

[harmaana nyt]

Kannattaisiko mennä jonkun ulkopuolisen henkilön puheille? Yksin ja yhdessä. Varaat ajan ja viet mehesi sinne "salaa" jos ei muuten suostu. Kannattaa yrittää ottaa puheeksi paha olosi suhteessa vielä uudemman kerran. Kerro, että rakastat, mutta et tunne sitä.

Jos miehesi ei tunne suhteenne olevan hiipumassa, hän ei ehkä tajua asiaa sinun kannaltasi. Moni asia helpottuu kun sen ymmärtää myös toinen osapuoli..

Ymmärrätköhän, mitä yritän sepustaa?? :ashamed:

Kiitos sulle. Jotenkin näin asiassa pitäisi edetä. Jos mulla ei olisi noita tunteita, niin tuskin tutuisi näin pahalta. Pelkään että katkeroidun, ja myrkytämme toistemme elämän. Mun mielestä onni, rakkaus ja tunteiden näyttö sekä hupsuttelu on kaikkienikäisten juttu. Se on voima mikä pitää nuorena ja auttaa jaksamaan. Nyt tuntuu pahalta kun toinen vetäytyy ihan omiin sfääreihinsä.

Mutta kiitos sulle ja muille vastanneille. Antoi hiukan lohdutusta, ja tietoisuutta siitä mitä kanattaa tehdä. Tiuskimalla ja mykkäkoulullahan tätä ei ratkaista, vaan avoimuudella ja sen kuuluisan kissan nostamisella pöydälle.

 

[fanta]

No näin sitä asiaa välillä pähkäilen mielessäni. Ja olen kokenut senkin vaiheen, että rakastuin uudelleen. Mutta itse olen sitä mieltä, että tunteita on ja pitääkin olla, mutta miestä ei vain kiinnosta joten kyräilemme ja välttelemme toisiamme. Ja liian tasapaksu elämä on edelleen sitä kuin bestiksen kanssa jakaisi asunnon. Mutta kun tuntuu että ihan joka tasolla mättää, ja loukkaa se että toinen on välinpitämätön minkään asioiden suhteen. Eli ei kiinnosta ja that`s it.

Tuon ymmärrän kyllä, että loukkaa. Ihan hyvin voi parisuhteessa olla ja useimmissa onkin, että ollaan välillä vähän etäämpänä, mutta kuljetaan kuitenkin samaan suuntaan, mutta sitten kyllä olisi hyvä tulla myös niitä läheisempiä kausia. Ehkä joku pieni tärskäys oli paikallaan, se että saisit miehesi ymmärtämään, ettei sinulla ole nyt tämänkaltaisessa tilanteessa hyvä olla. Ei se riitä, että miehelle sopii se, miten teillä on nyt. Jos/kun hän sinusta välittää, pitää senkin merkitä, miltä sinusta tuntuu. Minusta se ei kuittaannu sillä, että no miehet nyt on semmoisia, ainakaan pelkästään vaan minusta kyse on erilaisista persoonallisuuksista, toiselle riittää vähempi läheisyys ja se jo merkkaa turvallisuutta, kun ei riidellä, mutta toisella on suurempi läheisyyden tarve ja tunne siitä, että asiat on hyvin, vaatii juuri sitä läheisyyttä, eikä vaan sitä, että no kaikki hyvin, kunnes toisin mainitaan.

 

[nyt harmaana]

No näin sitä asiaa välillä pähkäilen mielessäni. Ja olen kokenut senkin vaiheen, että rakastuin uudelleen. Mutta itse olen sitä mieltä, että tunteita on ja pitääkin olla, mutta miestä ei vain kiinnosta joten kyräilemme ja välttelemme toisiamme. Ja liian tasapaksu elämä on edelleen sitä kuin bestiksen kanssa jakaisi asunnon. Mutta kun tuntuu että ihan joka tasolla mättää, ja loukkaa se että toinen on välinpitämätön minkään asioiden suhteen. Eli ei kiinnosta ja that`s it.

Tuon ymmärrän kyllä, että loukkaa. Ihan hyvin voi parisuhteessa olla ja useimmissa onkin, että ollaan välillä vähän etäämpänä, mutta kuljetaan kuitenkin samaan suuntaan, mutta sitten kyllä olisi hyvä tulla myös niitä läheisempiä kausia. Ehkä joku pieni tärskäys oli paikallaan, se että saisit miehesi ymmärtämään, ettei sinulla ole nyt tämänkaltaisessa tilanteessa hyvä olla. Ei se riitä, että miehelle sopii se, miten teillä on nyt. Jos/kun hän sinusta välittää, pitää senkin merkitä, miltä sinusta tuntuu. Minusta se ei kuittaannu sillä, että no miehet nyt on semmoisia, ainakaan pelkästään vaan minusta kyse on erilaisista persoonallisuuksista, toiselle riittää vähempi läheisyys ja se jo merkkaa turvallisuutta, kun ei riidellä, mutta toisella on suurempi läheisyyden tarve ja tunne siitä, että asiat on hyvin, vaatii juuri sitä läheisyyttä, eikä vaan sitä, että no kaikki hyvin, kunnes toisin mainitaan.

Tosi asiaa kirjoitit. Kiitos sinulle.

Enemmän kuin fyysinen läheisyys niin mua on alkanut vaivaamaan että mies tosiaankaan ei kaipaa yhdessäoloa kanssani. Työn jälkeen se on ihan tyytyväinen tietokonemaailmansa kanssa. Ymmärrän että työstä tullessaan haluaa rentoutua. Mun mielestä taas on loukkaavaa istua koko ilta netin vieressä. Saati ettei käydä koskaan missään, edes 1xkk käytiin ennen ulkona tuulettumassa. Saati kävelemässä, syömässä siis tänkaltaista yhdessäoloa. Nyt ollaan yhdessä mutta niin erillään. Se satuttaa ja tuntuu pahalta, ettei mies näe siinä mitään outoa.

Mun mielestä on outoa jos ihan eri taajuuksilla eletään. Vuorokauden rytmeistä ihan kaikkeen. Mutta kiitos kaikille vastanneille, helpotti kovasti kun sai purkaa tunteitaan.