H
Huono äiti
Vieras
En nyt tiedä, onko tämä oikea paikka kirjoittaa tästä. Kunhan nyt avaudun edes johonkin, muita väyliä kun minulla ei ole... Pistin saman tekstin toisellekin foorumille, mutta siellä taitaa olla sen verran hiljaista, että tuskin sinne vastauksia tippuu.
Tyttäreni on 16-vuotias. Hänen isänsä on kuollut, eikä tyttö edes liiemmin tuntenut häntä ja taitaa olla parempi niin. Minä olen ollut suoraansanottuna juoppo viimeiset kaksi vuosikymmentä, nyt olen alkanut tulla aatoksiin, että pitäisi muuttaa elämän suuntaa, eihän tämä toimi näin. Pian saattaa olla edessä lähtö katkolle ja tyttö joutunee menemään johonkin laitokseen, vaikka en sitä todellakaan haluaisi... Sukuakaan ei nimittäin ole.
Tyttäreni on ollut aina vähän omalaatuinen. Ei pahalla tavalla kuitenkaan. Hän rakastaa taiteilua ja on kiinnostunut politiikasta. Ei "laumaeläin". Kouluarvosanat ovat todella hyviä ja hän on kaupunkimme arvostetuimmassa lukiossa nyt ensimmäistä vuottaan. Vaikuttaa täydelliseltä? Ei se sitä ole. Ennen tyttö oli koulukiusattu ja hänellä ei ollut kuin muutama kaveri, kunnes hän tutustui kolme vuotta sitten netissä erääseen toiseen tyttöön, jolla oli laajempi kaveripiiri ja kaikki samankaltaisia kuin minun tyttäreni, mitä nyt suurimmilta osin vähän "huonompia", siis ei yhtä lahjakkaita koulussa ym. Olin onnellinen, kerrankin minun rakkaalla tyttärelläni on kaikki hyvin. Yhtäkkiä hän alkoi polttaa ja juoda. Eipä minulla ole varaa sanoa vastaan, mutta olen kuitenkin viimeiset vuodet muistanut sanoa hänelle aina, että en todellakaan hyväksy em. asioita. Ei niistä suurempia ongelmia ole koitunutkaan, hän on pitänyt alkoholinkäyttönsä paremmin hanskassa kuin minun aikani teinit, ehkä kerran kuukauteen ottaa muutaman annoksen kaverin luona illanistujaisissa, ei sen suurempia. Tämän tiedän siksi, että meillä on aina ollut hyvin avoimet välit ja hän on voinut kertoa minulle kaikesta.
Nykyään hän on muuttunut, viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Hän menee aamulla kouluun, istuu siellä vaaditun ajan, koulun jälkeen jää suoraan hengailemaan kavereidensa kanssa ja tulee illalla sovittuun aikaan kotiin. __Vähän kotiintuloajan jälkeen hän lähtee pihalle hetkeksi, ehkä kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi minuutiksi__. Istuu loppuillan tietokoneella ja tekee läksyjä, menee nukkumaan yhdentoista-yhden aikaan, riippuen seuraavan päivän lukujärjestyksestä koulussa. Perjantaisin sama, lauantaisin menee yleensä poikaystävälleen yöksi ja tulee sunnuntai-iltana takaisin kotiin. Olen alkanut ihmetellä noita lyhyitä kotoa lähtemisiä, ennen hän on polttanut parvekkeella, kuten nykyäänkin, joten siitä ei ole kyse.
Toisinaan hän käyttäytyy kovin sekavasti. En oikein osaa selittää sitä, mutta jokainen äiti tietänee sen tunteen, kun tietää jonkun asian olevan nyt väärin. Myös rahantarve tuntuu lisääntyneen.
Tänään keskustelin tyttäreni kanssa epäilyistäni. Hän alkoi itkeä ihan tajuttomasti ja huusi, että pidänkö minä häntä narkkarina. Ei syyllistäen tai mitään, lähinnä itseinhoisena. Hänen silmistään näkyi, että hän pelkäsi minun pettyneen häneen ja että hän ei haluaisi asian olevan niin. Katsoin myös hänen kyynärtaipeensa ja nilkkansa, ei ainakaan pistojälkiä tapahtunut.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? En ainakaan viranomaistahojen kautta halua tätä selvitellä, sillä muutenkin olemme erinäisistä syistä suurennuslasin alla, emmekä minä tai tyttäreni kumpikaan halua, että hänet otettaisiin huostaan.
Tyttäreni on 16-vuotias. Hänen isänsä on kuollut, eikä tyttö edes liiemmin tuntenut häntä ja taitaa olla parempi niin. Minä olen ollut suoraansanottuna juoppo viimeiset kaksi vuosikymmentä, nyt olen alkanut tulla aatoksiin, että pitäisi muuttaa elämän suuntaa, eihän tämä toimi näin. Pian saattaa olla edessä lähtö katkolle ja tyttö joutunee menemään johonkin laitokseen, vaikka en sitä todellakaan haluaisi... Sukuakaan ei nimittäin ole.
Tyttäreni on ollut aina vähän omalaatuinen. Ei pahalla tavalla kuitenkaan. Hän rakastaa taiteilua ja on kiinnostunut politiikasta. Ei "laumaeläin". Kouluarvosanat ovat todella hyviä ja hän on kaupunkimme arvostetuimmassa lukiossa nyt ensimmäistä vuottaan. Vaikuttaa täydelliseltä? Ei se sitä ole. Ennen tyttö oli koulukiusattu ja hänellä ei ollut kuin muutama kaveri, kunnes hän tutustui kolme vuotta sitten netissä erääseen toiseen tyttöön, jolla oli laajempi kaveripiiri ja kaikki samankaltaisia kuin minun tyttäreni, mitä nyt suurimmilta osin vähän "huonompia", siis ei yhtä lahjakkaita koulussa ym. Olin onnellinen, kerrankin minun rakkaalla tyttärelläni on kaikki hyvin. Yhtäkkiä hän alkoi polttaa ja juoda. Eipä minulla ole varaa sanoa vastaan, mutta olen kuitenkin viimeiset vuodet muistanut sanoa hänelle aina, että en todellakaan hyväksy em. asioita. Ei niistä suurempia ongelmia ole koitunutkaan, hän on pitänyt alkoholinkäyttönsä paremmin hanskassa kuin minun aikani teinit, ehkä kerran kuukauteen ottaa muutaman annoksen kaverin luona illanistujaisissa, ei sen suurempia. Tämän tiedän siksi, että meillä on aina ollut hyvin avoimet välit ja hän on voinut kertoa minulle kaikesta.
Nykyään hän on muuttunut, viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Hän menee aamulla kouluun, istuu siellä vaaditun ajan, koulun jälkeen jää suoraan hengailemaan kavereidensa kanssa ja tulee illalla sovittuun aikaan kotiin. __Vähän kotiintuloajan jälkeen hän lähtee pihalle hetkeksi, ehkä kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi minuutiksi__. Istuu loppuillan tietokoneella ja tekee läksyjä, menee nukkumaan yhdentoista-yhden aikaan, riippuen seuraavan päivän lukujärjestyksestä koulussa. Perjantaisin sama, lauantaisin menee yleensä poikaystävälleen yöksi ja tulee sunnuntai-iltana takaisin kotiin. Olen alkanut ihmetellä noita lyhyitä kotoa lähtemisiä, ennen hän on polttanut parvekkeella, kuten nykyäänkin, joten siitä ei ole kyse.
Toisinaan hän käyttäytyy kovin sekavasti. En oikein osaa selittää sitä, mutta jokainen äiti tietänee sen tunteen, kun tietää jonkun asian olevan nyt väärin. Myös rahantarve tuntuu lisääntyneen.
Tänään keskustelin tyttäreni kanssa epäilyistäni. Hän alkoi itkeä ihan tajuttomasti ja huusi, että pidänkö minä häntä narkkarina. Ei syyllistäen tai mitään, lähinnä itseinhoisena. Hänen silmistään näkyi, että hän pelkäsi minun pettyneen häneen ja että hän ei haluaisi asian olevan niin. Katsoin myös hänen kyynärtaipeensa ja nilkkansa, ei ainakaan pistojälkiä tapahtunut.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? En ainakaan viranomaistahojen kautta halua tätä selvitellä, sillä muutenkin olemme erinäisistä syistä suurennuslasin alla, emmekä minä tai tyttäreni kumpikaan halua, että hänet otettaisiin huostaan.
