minä en vaan jaksa enää näitä kaikkia juttuja ja haluaisin vaan antaa kaiken olla

[Katkennut-pätkis]

mutta kun ei sekään oikein onnistu...

-työnhaku ei suju työkkäri on kokoajan mun niskassa kaikenmaailman työnhaku kurssien ja työharjoittelujen kanssa.

-saa nähdä saanko tuota opinnäytetyötäni korjattua ajoissa, ei paljon olis jäljellä mutta mutta....

-lapset sairastaa, ite oon sairastanut...

-avoliitto ei toimi

-mä en jaksais mitään

mutta jos en jaksa menetän kaiken. umpikuja :'(

 

[mänttiä]

Seuraavan kerran, kun työkkäristä ehdottavat niitä työnhakukursseja, kysy onko niillä näyttää tilastoja, työllistyykö väki niitä kursseja käymällä.

 

["vieras"]

Hmmh... jos olet jossakin murroskohdassa. Kevätmasis? Kysy saikkua niin työkkäri ei ahdistele koko aikaa ja pidät hengähdystauon. Ehkä parisuhde tarvitsee hoitoa tai lopettamista? Kriisi koittaa kertoa sinulle jotain, että jotain pitäis muuttaa.

 

[Katkennut-pätkis]

Olis niin mahtavaa kun löytyis työpaikka tai vaikka pääsis heti kesän jälkeen opiskelemaan
niin pääsis eroon työkkäristä.

En tiedä oikein mitä pitäis parisuhteelle tehdä. Olen niin vihainen miehelleni..

 

[Katkennut-pätkis]

Pelkään että olen sairastumassa masennukseen/ahdistukseen.

 

["vieras"]

Ei tämä helpota, mutta moni antais mitä vaan jos työkkäri ahdistelis Hyvinhä sulla silleen on asiat kun katsoo oikeasta kulmasta.. on sentää avoliitto ja lapset.
Liittoa voi hoitaa, keskustella vakavasti ukon kanssa.

Terveisin juuri eronnut (sairauden takia ja kiitos naispuoliselle mieheni tukijalle, joka valaisi ettei sairaan kanssa kannata pilata elämästään hetkeäkään), 3 lastaan tilapäisesti "menettänyt", työkkäri ei ottaisi edes kirjoilleen ja pitää vaan maata kotona. monella menee siis vielä pahemmin..

Joten jospa näkisit valoisat puolet omassa tilanteessasi nyt hiukan enempi?

 

[Katkennut-pätkis harmaana]

Ei miehen kanssa voi mistään keskustella se vaan aina kääntää kaikki mun syyksi vaikkei oo tarkoitus mitään syyllisiä etsiä. Mutta mä en pysty muuttumaan sellaiseksi kuin mies haluaa. Joten tavallaan oon vähän luovuttanut meidän suhteen.

 

["helmi"]

Pelkään että olen sairastumassa masennukseen/ahdistukseen.

Hetkonen, onko mahdollista että sinä vaan "syytät" miestäsi tai parisuhdetta olsotasi,kaadat ne tunteet vaan johonkin. ehkä suurin syy pahaanoloosi löytyykin itsestäsi? en tarkota tällä syyllistää,mutta jokaisella ihmisellä on ns.defenssit, minän puolustus keinot..ne ei välttämättä ole tietoisia valintoja..

ehkä se sairasloma ja keskusteluapu +lääkitys olisi paikallaan?

tosin syvä väsymys/uupumuskin voi aiheuttaa vaikka mitä,ilman että on varsinaisesti masentunut.. mutta nekin johtaa masennukseen jos ei tee asioille mitään.joka tapauksessa jonkin sortin kriisi sinulla on,se että johtuuko se sinun parisuhteestasi niin ei välttämättä!

 

["helmi"]

Ei miehen kanssa voi mistään keskustella se vaan aina kääntää kaikki mun syyksi vaikkei oo tarkoitus mitään syyllisiä etsiä. Mutta mä en pysty muuttumaan sellaiseksi kuin mies haluaa. Joten tavallaan oon vähän luovuttanut meidän suhteen.

mitä tarkoitat? oletko varma että olet käsittänyt miehesi oikein?

millaiseksi mies haluaa sinun muuttuvan?

ehkä mies syyllistää sinua koska ei pysty kohtamaan omaa syyllisyyttään? ei kestä tuntea itseänsä vieläkin huonommaksi. eikä ehkä ole pysähtynyt ajattelemaan asiaa sinun kannaltasi?

 

["helmi"]

mulla itellä oli tota miehen syyllistämistä jos jostain kuohahti kiukku(olin tosi väsynyt,väsyneenpi kuin mitä edes tajusin,muistan kun soitin itkien miehelle välillä aamuisin kävellessä työpaikalle että en jaksa kävellä).

tajushan sen että se oli ihan älytöntä,mutta jotenki sitä vaan toimi niin..just siksi kun en kestänyt olla vieläkin huononpi kuin mitä jo tunsin olevani.

mies luuli ettei kelpaa mulle ja lähes jo luovutti.. kunnes molemmat luovuimme suojautumisesta(mies suojautu vetäytymällä ja minä hyökkäämällä. sattui vähemmän tulla torjutuksi jos olin vihainen),mutta täytyy sanoa että en koskaan pysähtynyt oikeesti miettimään miltä tämä tuntuu siitä minulle rakkaimmasta ihmisestä.

olen pahoillani edelleen, onnellinen siitä että vihdoin puhumme asioista niitte oikeilla nimillä.


itselläni on lisäksi sellainen kokemus että en ikinä kelvannut vanhemmilleni jos en ollut hyvä,en kelvannut jos mokasin,tai tein virheen. Luulen että tämä johti siihen että mokatessani suhteessani,en voinut myöntää sitä jotta en tulisi taas hylätyksi,näin ollen saatoin miettiä viikonkin verran sitä että pyydän anteeksi, mutta en saanut sanottua sitä.

älä luovuta vielä!

 

[Katkennut-pätkis harmaana]

Meillä minä olen se joka vetäytyy ja mies huutaa pää punaisena.
Minä en juuri koskaan moiti miestäni... Mun mielestä mies on ylimielinen eikä hyväksy mitään muita toimintatapoja kuin omansa. Hän aina painottaa sitä miten HÄN tekee kaiken, minä en kuulemma tee mitään muuta kuin keitän. Niin pitäis joskus huvikseen tehdä niin että mä vaan keittäisin enkä mitään muuta....

 

["Helmi"]

Meillä minä olen se joka vetäytyy ja mies huutaa pää punaisena.
Minä en juuri koskaan moiti miestäni... Mun mielestä mies on ylimielinen eikä hyväksy mitään muita toimintatapoja kuin omansa. Hän aina painottaa sitä miten HÄN tekee kaiken, minä en kuulemma tee mitään muuta kuin keitän. Niin pitäis joskus huvikseen tehdä niin että mä vaan keittäisin enkä mitään muuta....

no se sun vetäytyminen luultavasti sattuu mieheesi aika paljon,oletko tullut ajatelleeksi sitä?

ihan on kun mun mieheni suusta aikanaan kun tilanne oli tuo.(enkä ole ylimielinen tai aina oikeassa)

ollaan käyty pariterapiassakin. ihan terapeutti sanoi että ainoa tapa ratkaista tämä ongelma ja suhteeseen muodostunut kilteinen kehä on se että puolisot keskustelee.
ymmärrätkö sinä että sun vetäytyminen ruokkii miehesi pahaaoloa, hän on kiukkuisempi-> sinä vetäydyt lisää. lopulta on ero edessä. josta sä syytät sitte miestä..vaikka ite oot ihan yhtä,ellet jopa enemmän syyllinen.

jos miehesi kertoo sulle tunteistaan ja tarpeistaan vastaa hänelle.

jos hän huutaa sano että ymmärrät että hänellä on pahaolla,mutta rakas minua sattuu kun sanot näin xxxxx

ei oo vaikeaa.

mä olin miehelle oikeesti niin vihainen, kun hän vaikeni(koska se oli aina vaan toistuvaa) tunsin että millään mitä mä sanon tai teen,ei ole vaikutusta,luulin että mies ei tunne mitään. lopulta vaan huusin miehelle pikkujutustakin_(tosin olin muutenkin kuormittunut=väsynyt).MInua ahdisti koska en kokenut meillä olevan mitään oikeaa tunneyhteyttä.

puhu sun miehelle,jos se ei onnistu kirjoita. ne asiat kertyy sun sisälle.. kyllä ne tunteet hiipuu molemmilla..tota tahtia.

 

["Helmi"]

Lueppas tuolta... parisuhdetietoa(tuollainen ns.kielteinen kehä mikä meilläkin oli,on yleinen ongelma)

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/

 

["Katkennut-pätkis"]

No mies ei puhu tunteistaan. Sen tyyli on syyllistäminen. Mä en pysty olemaan sellainen kun mies haluaa mun olevan.

Miksi syyttäisin miestä erosta? Eihän se kenenkään syytä ole. Me ei vaan sovita yhteen. Ja se nyt vaan paljastui meille vasta kun muutimme yhteen eli pari vuotta sitten.

Mies ei ole koskaan sanonut rakadtavansa mua, olevansa tyytyväinen minuun tms. Arvaa sattuuko se minuun?