Mistä johtuu, että minua ärsyttää kun kaveri kehua retostaa lastaan?

[Olenko hullu?]

Mistähän oikein voi johtua kun minua ärsyttää ihan suunnattomasti, kun kaverini kehuu lastaan, mitä hän osaa ja miten ihana hän on. Itsekin esim. miehen kanssa puhun näitä asioita, mutta jotenkin varon muiden äitien seurassa.

Onko normaalia vai olenko hullu? =)

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Oot kateellinen, kun oma Nico-Jessiinas ei osaa samoja juttuja, kun kaveris kersa.

 

[vieras]

Mä oon sit kans hullu. Mua ärsyttää kun joskus tilitän kaverille kun on ollut lapsen kanssa hankalaa millon missäkin asiassa niin tää kaveri kertoo siihen perään kuinka heillä samat asiat menevät täydellisen helposti. Vähänkö ärsyttävää!!!

 

[Team Switzerland]

Ei mua ainakaan ärsytä jos kaverit kehuu omia muksujaan. Saisivat kehua enemmänki eikä aina vaan valittaa lapsen vaikeista vaiheista..

 

[+++]

Kaikesta ei tarvitse tykätä... En minäkään jaksaisi kuunnella.
Tietysti on melko normaalia ihastella oman lapsensa kasvua ja kehitystä, mutta jatkuva ihannointi on ärsyttävää. Ja mä ainakin puhun muiden äitien kanssa juuri muista asioista, kuin oman lapsen ihanuudesta

 

[vieras]

Vähemmyydentunnetta?

 

[Ryysyrannan rinsessa]

Mua taas NIIN riepoo ne vanhemmat jotka sanoo et ei meidän nico-betteri osaa vielä puhua (ikää 5 vee), eikä se ole yökuiva. Hyvä jos päiväkuiva... Eikä meidän Paprican tartte vielä laittaa tuttia pois vaikkei se osaa puhua sehän on vasta 4!! :kieh:

Ööh..no tee asian eteen jotakin???

 

[Rukoilijasirkka]

oho. Mä oon aina kehunut mun lapsia. Mun mielestä ne on ihania. Pidän myös vähän outona, jos muut ei kehu omiaan. Riippumatta siitä, mitä lapsi oikeasti osaa. Vertailu ei ole kiva juttu, mutta kehuminen on.

 

[ap]

Mielenkiintoisia kommentteja. Kiitos niistä! En tiedä onko tämä sitten vain sellaista perisuomalaista mentaliteettia, että ei saisi kehua itseään/lastaan. Mieheni sanoi kerran minulle, että älä viitsi kehua häntä niin paljon muille. Että se on hänen mielestään vähän sama kuin kehuisi itseään...

En tunnista, että mistään kateudesta olisi kyse, sillä vaikkei vertailu missään määrin olekaan tarpeen, on oma lapseni ollut kaverin lapsen iässä huomattavan paljon kehittyneempi ja terve, kun taas tuokaverin lapsi on jatkuvasti kipeänä ja syönyt ties kuinka monta antibioottikuuria jo pienenä. Tuo kaveri vaan jostain syystä ärsyttää, enkä ymmärrä miksi. Jotenkin en arvosta häntä. Voisikohan olla tuosta kyse.... en tiedä.

 

[Rukoilijasirkka]

Mitä lapsi siitä hyötyy, ettei häntä kehu? Pitääkö aina kaikkea hävetä ja vähätellä? Voi että inhottaa suomalaisuus tässä asiassa. :x

 

[niin]

Saa ja pitää kehua. Joskus tosin ärsyttää kun kaveri kehuu ja itse tiedän, että ne lapset on kaukana rauhallisesta ja väkivallattomasta ihmistyypistä...

 

[Ryysyrannan rinsessa]

Mie sain todella paskan itsetunnon lapsuudenkodista kiitokseksi. Ei ikinä kehuja eikä kannustusta mistään.

tämän vahingon aioin omieni kohdalla korjata. B)

 

[Madicken04]

Mikä on kehua retostelemista?

Kyllä itsekin "kehun" lapsiani myös vieraiden kuullen. Kuinka ihania nämnä ovat ja olen aidosti ylpeä heidän uusista taidoistaan - vaikka ne pääsääntöisesti tuelvat selkeästi ikätovereiden jäljessä. Samoin on kiva nhähdä ja kuulla kuinka muut vanhemmat pitävät lapsiaan ihanina, valloittavina ja taitavina. =)

Tietty jos tuo menee lasten vertailemiseksi ja lasten taidoilla pätemiseksi/kilpailemiseksi niin silloin tietty jo sävy on erilainen ja sen kuunteleminen voi ahdistaa. Ei niinkään siksi että omat lapseni ei osaa niitä temppuja mitä kaverin lapsi, vaan siksi että silloin tulee fiilis siitä että lapsi on vanhemmalleen tärkeä vain taitojensa takia. Herää ajatus että mitä jos lapsi ei olisikaan niin taitava ja lahjakas... :/

 

[Meade]

Mun mielestä, jokaisen vanhemman tehtävä ja velvollistuus on kehua ja ylistää omaa lastaan niin paljon kuin vain joku jaksaa hiukkaakaan kuunnella.

 

[liirah]

Kyllä mä ainakin kehun lastani. :heart: Hän on mun lapseni ja mulle täydellinen. Kukas muukaan sitä kehuis jollei me vanhemmat? Ja yks asia mikä mua ihmetyttää on se, kun jos lapsen kanssa menee hyvin alusta saakka, niin siitä ei sais puhua mutta sitten jos menee huonosti ja lapsi valvottaa yms niin se on hyväksyttävää. Meillä on aina mennyt hyvin nukkumiset ja syömiset yms ja aina on tullut sellainen olo etten saisi puhua siitä, kun toisilla on mennyt heikommin.

Mulla on yks kaveri, joka ei oikein tykkää kun kehun lastamme. Syytä siihen en tiedä. Ehkä niiden lapsi ei oo yhtä ihana!!

 

[kahden muksun äiti]

Ei mua ainakaan ärsytä jos kaverit kehuu omia muksujaan. Saisivat kehua enemmänki eikä aina vaan valittaa lapsen vaikeista vaiheista..

Näin juuri. Miksi vain aina pitäisi pysyä negatiivisena ja märehtiä niitä kiukutteluja ja huonostimeneviä juttuja. Kun tapaan kavereita, niin en halua pahaa mieltä itselleni ja muille näitä miettimällä. Mieluummin kerron mitä kaikkea lapseni on oppinut ja mitä lapseni tekee hyvin.

Lisäksi se tärkein pointti on se että katson aina että lapseni paikalla kun kerron näitä positiivisia kehu juttuja. Sillä lapsen itsetuntoon vaikuttaa positiivisesti nämä jutut ja lapsi alkaa myöhemminkin toteuttaa hyvää käytöstään mieluummin kun on kuullut äidin kehuvan sitä asiaa muillekin ihmisille. Eli lapsi poimii puheesta tämän vinkkinä että näin kannattaa toimia toistekin. Tämä ei ole siis mikään oma keksintöni vaan ihan kasvatusoppaista.

Ja sanoohan tuo järkikin että lapsen kasvatuksessa toimii paremmin kehu kuin haukku. Vuolaita kehuja hyvin menneestä teosta (esim uuden epäilyttävän näköisen ruuan maistamisesta) ja lapsi tekee sen jälkeen asian mielellään miellyttääkseen vanhempiaan (syö koko lautasen uutta ruokaa)

En kyllä ymmärrä aikuisten keskustelussakaan sitä että puhutaan pelkästään sairauksista, kivuista ja rahapulasta, yms negatiivisesta. Miksi ei voi mieluummin puhua että kivaa, sain pudotettua 2kg pois ja eilen mieheni toi minulle ihanan kukkakimpun yllätykseksi ja laitoin sille ruuaksi sen herkkuruokaa jne..

 

[Ryysyrannan rinsessa]

ja jos se nico-betteri on ottanut tavakseen mäiskiä pikkuautoilla joka kerta kaveriaan kesken leikkien niin pitäähän sitä kehua siitä jos se edes sen puol tuntii jaksaa olla . Jokaisessa lapsessa on oikeesti jotakin positiivisen maininnan arvoista :saint:

 

[ap]

Mitä lapsi siitä hyötyy, ettei häntä kehu? Pitääkö aina kaikkea hävetä ja vähätellä? Voi että inhottaa suomalaisuus tässä asiassa. :x

En tarkoittanut ettei lasta saa kehua. Totta kai lasta, omaa ja toisen on syytä kehua.

Jotenkin vaan tunnistan itsessäni ärtymystä, kun kaveri ei muusta puhukaan kuin lapsensa erinomaisuudesta ja hänen äänensäkin muuttuu kun alan puhua jotain oman lapseni ihanuudesta ja uusista taidoista.

Käsittelen tätä asiaa itsessäni ja mietin mistä tässä tunteessa oikein on kysymys.

 

[Madicken04]

Mielenkiintoisia kommentteja. Kiitos niistä! En tiedä onko tämä sitten vain sellaista perisuomalaista mentaliteettia, että ei saisi kehua itseään/lastaan. Mieheni sanoi kerran minulle, että älä viitsi kehua häntä niin paljon muille. Että se on hänen mielestään vähän sama kuin kehuisi itseään...

En tunnista, että mistään kateudesta olisi kyse, sillä vaikkei vertailu missään määrin olekaan tarpeen, on oma lapseni ollut kaverin lapsen iässä huomattavan paljon kehittyneempi ja terve, kun taas tuokaverin lapsi on jatkuvasti kipeänä ja syönyt ties kuinka monta antibioottikuuria jo pienenä. Tuo kaveri vaan jostain syystä ärsyttää, enkä ymmärrä miksi. Jotenkin en arvosta häntä. Voisikohan olla tuosta kyse.... en tiedä.

Toivottavasti minulla ei ole noin ajattelevia kavereita. Valtaosalla kavereistani on kuitenkin terveet, normaalisti kehittyneet ja joissain jutuissa lahjakkaatkin lapset. Ja sitten minä kehtaan kehua ja olla ylpeä omista erityislapsistani ja heidän vaatimattomista saavutuksistaan...

Mutta oikeasti, oma äitini oli niitä ihmisiä jotka lapsuudessani luottivat siihen ettei lasta saa kehua, ainakaan ääneen ja varsinkaan tämän kuulleen. Lapsi ei saa tietää olevansa suloinen, ihana tai taitava missään, vaikka hän sitä todellisuudessa olisikin. Se olisi paitsi tuota itsensä kehumista, myös tapa opettaa lapsi ylpeäksi.

Näistä oppineena haluan kyllä lasteni (ja samalla muiden ympärillä olevien ihmisten) tietävän kuinka rakkaita, tärkeitä, ihania ja taitavia he ovat. Aivan niin kuin jokaisen lapsen tulisi ainakin vanhempiensa silmissä olla.

 

[maailman paras]

kultainen keskitie on tässäkin asiassa paras keino. Saa kehua kunhan ei mene liiallisuuksiin. Joskus mua nauratti kun joku lapsi tuli mun ja mun lasten kanssa kiipeilytelineelle ilman vanhempiaan. Lapsi oli ehkä noin 4-5 vuotias. Kehuin siinä omia lapsiani kun osasivat hienosti mennä vaikeista kohdista. tämä lapsi sanoi, että hän on paljon parempi kuin minun lapset. Sanoin, että emme olleet vielä käyneet siinä puistossa usein ja vasta tutustuimme telineeseen ja hyvinhän lapseni siinä menivät. "joo mut mun äiti sanoi, että olen maailman paras kiipeilijä joten mun on pakko olla parempi kuin noi". vähänkö ärsytti!!!!!!! sanoin pojalle, että missäs äitisi nyt on kun ei ole sinun kanssa niin poika totesi, että nukkuu kotona.

 

[leijona76]

Mikä on kehua retostelemista?

Kyllä itsekin "kehun" lapsiani myös vieraiden kuullen. Kuinka ihania nämnä ovat ja olen aidosti ylpeä heidän uusista taidoistaan - vaikka ne pääsääntöisesti tuelvat selkeästi ikätovereiden jäljessä. Samoin on kiva nhähdä ja kuulla kuinka muut vanhemmat pitävät lapsiaan ihanina, valloittavina ja taitavina. =)

Tietty jos tuo menee lasten vertailemiseksi ja lasten taidoilla pätemiseksi/kilpailemiseksi niin silloin tietty jo sävy on erilainen ja sen kuunteleminen voi ahdistaa. Ei niinkään siksi että omat lapseni ei osaa niitä temppuja mitä kaverin lapsi, vaan siksi että silloin tulee fiilis siitä että lapsi on vanhemmalleen tärkeä vain taitojensa takia. Herää ajatus että mitä jos lapsi ei olisikaan niin taitava ja lahjakas... :/

Mun mielestä retostelu on tota just että kellä paras ja kuka osaa eniten. Sellanen normikehuminen ei oo minusta paha asia. Ikäänkuin retostajan muksu ois jotenkin ainoa ja erityinen muiden joukossa.

 

[vieras]

Mie sain todella paskan itsetunnon lapsuudenkodista kiitokseksi. Ei ikinä kehuja eikä kannustusta mistään.

tämän vahingon aioin omieni kohdalla korjata. B)

Sama täällä!!

 

[Äiti]

Minä kyllä kehun lastani hänelle itselleen jatkuvasti, mutta muille (äideille) minulla ei siihen ole tarvetta. Keskustelen lapsestani kyllä, mutta ihan "normaalisti" ilman sen kummempia hehkutuksia. Minulla ei ole tarvetta korostaa mitään suuntaan tai toiseen muille ihmisille.

 

[Rukoilijasirkka]

Mitä lapsi siitä hyötyy, ettei häntä kehu? Pitääkö aina kaikkea hävetä ja vähätellä? Voi että inhottaa suomalaisuus tässä asiassa. :x

En tarkoittanut ettei lasta saa kehua. Totta kai lasta, omaa ja toisen on syytä kehua.

Jotenkin vaan tunnistan itsessäni ärtymystä, kun kaveri ei muusta puhukaan kuin lapsensa erinomaisuudesta ja hänen äänensäkin muuttuu kun alan puhua jotain oman lapseni ihanuudesta ja uusista taidoista.

Käsittelen tätä asiaa itsessäni ja mietin mistä tässä tunteessa oikein on kysymys.

Voihan se olla, että hän tekee sen jotenkin inhottavasti.

 

[Rukoilijasirkka]

Kun kehuu omaa lastaan, täytyy olla kykyä sitten kehua myös sitä toisen lasta ja yhtyä myös sen toisen ihmisen positiivisiin puheisiin.