Mistä johtuu, että minua ärsyttää kun kaveri kehua retostaa lastaan?

[Madicken04]

Kun kehuu omaa lastaan, täytyy olla kykyä sitten kehua myös sitä toisen lasta ja yhtyä myös sen toisen ihmisen positiivisiin puheisiin.

Noin juuri. Se että oma lapsi on suloinen ja ihana ja taitava, ei sulje pois sitä ettei kaverin lapsi voi myös olla kaikkia noita. Kaikkien äitien sopisi kehua lapsiaan ja olla ylpeitä näistä, mutta tietty jos on niin sen oman lapsen pauloissa ettei halua nähdä eikä kuulla toisten lapsista mitään hyvää niin ei ole hyvä sekään.

Ikävää seuraa on sellainenkin näiti joka vain puhuu omasta lapsestaan ja odottaa toiselta jatkuvasti kehuja, mutta ärsyyntyy heti jos puhe kääntyykin sen toisen lapseen. Jokainen lapsi on lahja, rakas ja arvokas ja vaikka se oma lapsi onkin itselle se tärkein, kannattaa huomioida että sama pätee myös kaverin kanssa. Hänellekin se oma lapsi on tärkeintä ja kohteliasta on myös huomioida tätä.

 

[ap]

Minäkin kehun omaa lastani todella paljon ja olen ihan huumaantunut tästä äidinrakkaudesta. Ja kehun kyllä muidenkin kuullen ja muiden lapsia. Tämä on minusta tärkeää.

Kestän muiden kavereiden kertomukset ja kehut omasta lapsestaan, mutta tämä yksi vaan ärsyttää. Kun siinä on mukana sellaista oman lapsen jalustalle nostamista, eikä hän oikein koskaan kehu muiden lapsia.

Tuosta kehumisesta ylipäätään, että senkin tulee olla realistista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on puhunut juuri siitä, että ihan pientä lasta tulee kehua ihan rajattomasti ja hehkuttaa tämän pienintäkin onnistumista tms. Sen sijaan isomman lapsen kohdalla kehumisen tulee olla realistista. Että ei kehuta lasta turhaan, jonka isompi lapsi pystyy jo itsekin tunnistamaan. Sinkkonen kirjoittaa kirjassaan (Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun) että epärealistinen kehuminen johtaa juuri mm. idolsseissa nähtyihin todella epärealistisiin käsityksiin omista kyvyistä. Siinä kirjassa taidettiin puhua siitä, että nykyajan vanhemmat harjoittavat tätä ylenmääräsitä kehumista siten, että kaikki mitä oma lapsi tekee, on mahdottoman hienoa.

 

[=)]

No kehuminen on ihan kiva juttu mutta vertaileminen on hanurista. Mulla on kaksi lasta toisella korvaongelmia toisella iho ongelmia ja mua arsyttää yli kaiken mun kaverin lausahdus. "Me ei tarteta mitään vakuutuksia tälle meidän lapselle kun meidän ***:lläei ole mitään tuollaisia ongelmia kuin teidän lapsilla vaan tää ihan täysin terve." Tsiisus meidän lapsilla on kalliit vakuutukset mutta ne olisi niillä vaikka mitään tarvetta ei olisikaan ne olisi varmuuden vuoksi.

 

[vieras]

Siis omaa lasta pitää kehua siis lapselle itselleen mutta en mäkään viittis koko aikaa kaikille kavereille kehua retostaa kuinka meidän kultimuru on täydellinen ja kaikkia muita parempi (vaikka luonnollisesti itse ajattelen näin, heh heh Saattais kaverit kaikota aika äkkiä. Mulla on yks kaveri joka ihan koko ajan vaan kehuu lapsiaan eikä juttele mistään muusta. Enpä oo jostain syystä kyläillyt siellä pitkään aikaan. Ei jaksa sitä lastenkehumismonologia kuunnella.

 

[ap]

Siis omaa lasta pitää kehua siis lapselle itselleen mutta en mäkään viittis koko aikaa kaikille kavereille kehua retostaa kuinka meidän kultimuru on täydellinen ja kaikkia muita parempi (vaikka luonnollisesti itse ajattelen näin, heh heh Saattais kaverit kaikota aika äkkiä. Mulla on yks kaveri joka ihan koko ajan vaan kehuu lapsiaan eikä juttele mistään muusta. Enpä oo jostain syystä kyläillyt siellä pitkään aikaan. Ei jaksa sitä lastenkehumismonologia kuunnella.

Minä huomasin mm. töissä, että oman lapsen kehuminen ärsytti monia. Sitten aloin hillitä itseäni.

 

[Madicken04]

Minäkin kehun omaa lastani todella paljon ja olen ihan huumaantunut tästä äidinrakkaudesta. Ja kehun kyllä muidenkin kuullen ja muiden lapsia. Tämä on minusta tärkeää.

Kestän muiden kavereiden kertomukset ja kehut omasta lapsestaan, mutta tämä yksi vaan ärsyttää. Kun siinä on mukana sellaista oman lapsen jalustalle nostamista, eikä hän oikein koskaan kehu muiden lapsia.

Tuosta kehumisesta ylipäätään, että senkin tulee olla realistista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on puhunut juuri siitä, että ihan pientä lasta tulee kehua ihan rajattomasti ja hehkuttaa tämän pienintäkin onnistumista tms. Sen sijaan isomman lapsen kohdalla kehumisen tulee olla realistista. Että ei kehuta lasta turhaan, jonka isompi lapsi pystyy jo itsekin tunnistamaan. Sinkkonen kirjoittaa kirjassaan (Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun) että epärealistinen kehuminen johtaa juuri mm. idolsseissa nähtyihin todella epärealistisiin käsityksiin omista kyvyistä. Siinä kirjassa taidettiin puhua siitä, että nykyajan vanhemmat harjoittavat tätä ylenmääräsitä kehumista siten, että kaikki mitä oma lapsi tekee, on mahdottoman hienoa.

Eli pointti tulikin tuossa. Ongelmana ei ole se että kyseinen äiti kehuu lastaan, vaan se ettei hän itsekkyyttään kykene huomioimaan muita ympärillä. Erittäin huonoja tapoja. :/

Mitä tuohon turhasta kehumisen tulee. Itselläni on kaksi erityislasta, down ja autisti, joista kummankaan saavutukset ei varmasti terveiden lasten äitien silmissä ole kummoisia. He eivät välttämättä ole edes niin suloisia kaikkien silmiin, tuo down näkyy kuitenkin selkeästi lapsen piirteistä.

kuitenkin omissa silmissäni -ihan rehellisyyden nimissä- he ovat mitä kauneimpia lapsia ja haluan heidän myös tietävän tämän. :heart: Samoin heidän oppimansa uudet asiat ovat minun silmissäni suuria, varsinkin kun tiedän millaisen työn takana nämä edistysaskeleet ovat. Siksi kyllä ylpeänä kerron heidän uusista taidoistaan ja kehun heitä näistä, vaikka se toisten silmissä voisikin olla epärealistista. Tietty lapsen mukaan mennään, esikoinen oppi kävelemään vähän alle 4v iässä ja noita aikoja tuli häntä tuosta todella suitsutettua. Mutta kun aika vähän kului ja kävely alkoi kuulua normaalitaitoihin niin ei me siitä enää olla numeroa tehty. Kyllähän lapsi itsekin jo tajuaa ettei siinä ole mitään ihmeellistä, asia mitä hän on tehnyt jo hyvän aikaa.

Mietin vaan että jos kaverisi lapsi on sairastellut paljon ja kehityksestä jäljessä, niin ehkä nuo sinun korviisi turhilta kuulostavat kehut eivät olekaan hänen lapselleen turhia? Jos hänen lapselleen kävelemään, puhumaan ja vaikka pyöräilemään oppimiset ovatkin olleet isomman työn takava ja siksi todellisia saavutuksia.

Toki itsekin ylpeänä äitinä osaan hiukan lukea kanssaihmisiäni enkä todellakaan pidä mitään esitelmiä lasteni taidoista ja ihanuudesta. Mutta silloin kun ne puheeksi tulevat niin voin kyllä kertoa oman, rehellisen näkemykseni.

 

[ap]

Minäkin kehun omaa lastani todella paljon ja olen ihan huumaantunut tästä äidinrakkaudesta. Ja kehun kyllä muidenkin kuullen ja muiden lapsia. Tämä on minusta tärkeää.

Kestän muiden kavereiden kertomukset ja kehut omasta lapsestaan, mutta tämä yksi vaan ärsyttää. Kun siinä on mukana sellaista oman lapsen jalustalle nostamista, eikä hän oikein koskaan kehu muiden lapsia.

Tuosta kehumisesta ylipäätään, että senkin tulee olla realistista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on puhunut juuri siitä, että ihan pientä lasta tulee kehua ihan rajattomasti ja hehkuttaa tämän pienintäkin onnistumista tms. Sen sijaan isomman lapsen kohdalla kehumisen tulee olla realistista. Että ei kehuta lasta turhaan, jonka isompi lapsi pystyy jo itsekin tunnistamaan. Sinkkonen kirjoittaa kirjassaan (Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun) että epärealistinen kehuminen johtaa juuri mm. idolsseissa nähtyihin todella epärealistisiin käsityksiin omista kyvyistä. Siinä kirjassa taidettiin puhua siitä, että nykyajan vanhemmat harjoittavat tätä ylenmääräsitä kehumista siten, että kaikki mitä oma lapsi tekee, on mahdottoman hienoa.

Eli pointti tulikin tuossa. Ongelmana ei ole se että kyseinen äiti kehuu lastaan, vaan se ettei hän itsekkyyttään kykene huomioimaan muita ympärillä. Erittäin huonoja tapoja. :/

Mitä tuohon turhasta kehumisen ulee. itselläni on kaksi erityislasta, down ja autisti, joista kummankaan saavutukset ei varmasti terveiden lasten äitien silmissä ole kummoisia. He eivät välttämättä ole edes niin suloisia kaikkien silmiin, tuo down näkyy kuitenkin selkeästi lapsen piirteistä.

kuitenkin omissa slimissäni -ihan rehellisyyden nimissä- he ovat mitä kauneimpia lapsia ja haluan heidän myös tietävän tämän. :heart: Samoin heidän oppimansa uudet asiat ovat minun silmissäni suuria, varsinkin kun giedän millaisen työn takana nämä edistysaskeleet ovat. Siksi kyllä ylpeänä kerron heidän uusista taidoistaan ja kehun heitä näistä, vaikka se toisten silmissä voisikin olla epärealistista. Tietty lapsen mukaan mennään, esikoinen oppi kävelemään vähän alle 4v iässä ja noita aikoja tuli häntä tuosta todella suitsutettua. Mutta kun aika vähän kului ja kävely alkoi kuulua normaalitaitoihin niin ei me siitä enää olla numeroa tehty. Kyllähän lapsi itsekin jo tajuaa ettei siinä ole mitään ihmeellistä, asia mitä hän on tehnyt jo hyvän aikaa.

Mietin vaan että jos kaverisi lapsi on sairastellut paljon ja kehityksestä jäljessä, niin ehkä nuo sinun korviisi turhilta kuulostavat kehut eivät olekaan hänen lapselleen turhia? Jos hänen lapselleen kävelemään, puhumaan ja vaikka pyöräilemään oppimiset ovatkin olleet isomman työn takava ja siksi todellisia saavutuksia.

Kiitos sinulle ymmärrykseni laajentamisesta. Kyse saattaa hyvinkin olla tuosta, mitä sanoit. Lapsi ei sinällään ole kehityksestä jäljessä, mutta paljon on sairastellut. Voi kun sitä aina jaksaisi ymmärtää toista ihmistä!

 

[Rukoilijasirkka]

Jotkut ihmiset ei osaa edes kehua. Ne tekee sen vertaamalla ja tavallaan lyttäämällä muita. siihen tyyliin, että kun voisi vaan sanoa, että "ompa hyvää kakkua", niin sanookin, että "ihan hyvä kakku, naapurin Kaija tekee kamalaa"

 

[minna]

No kyllä mäkin ärsyynnyn, kun yks kaveri aina vaan kehuu ja kehuu omia lapsiaan. Se on siis sellasta vähän ylimielistä kuinka meiän lapset on parhaita ja niin ihania. Sit ei kuitenkaan osata nähdä yhtään niitä lapsen heikompia puolia, tarkotan siis sitä että jos niiden lapsi ottaa toisen kädestä lelun, ollaan niinku ei huomattaskaa. Taas jos joku toinen tulee ottaan oman lapsen kädestä lelun, ollaan heti menossa komentaa. Jos ymmärrätte mitä tarkotan. Toki mulle saa lapsia kehua, mutta rajansa kaikella.

 

[piina]

Mä taas olen huomannut piirteen, että mua ei jaksa kiinnostaa toisten lasten kaikki piirustukset ja taidot mitä osaavat :ashamed: Kyl mua kiinnostaa, jos toinen on oppinut ajamaan fillarilla tai kiva joskus nähdä joku taideteoskin, mutta liika on liikaa siltäkin saralta.

 

[Äiti kolmelle]

No kyllä mäkin ärsyynnyn, kun yks kaveri aina vaan kehuu ja kehuu omia lapsiaan. Se on siis sellasta vähän ylimielistä kuinka meiän lapset on parhaita ja niin ihania. Sit ei kuitenkaan osata nähdä yhtään niitä lapsen heikompia puolia, tarkotan siis sitä että jos niiden lapsi ottaa toisen kädestä lelun, ollaan niinku ei huomattaskaa. Taas jos joku toinen tulee ottaan oman lapsen kädestä lelun, ollaan heti menossa komentaa. Jos ymmärrätte mitä tarkotan. Toki mulle saa lapsia kehua, mutta rajansa kaikella.

Olen huomannut tämän saman joissakin tutuissa äideissä ja ymmärrän ap:tä. Minullakin on yksi tuttu, jonka oman lapsen kehuminen saa aina "karvat nousemaan". En tiedä mikä siinä on ja hän on ainoa tuttu jonka kehuminen on ärsyttävää. Noh, on sattumoisin tämä äidin ainoa lapsi, joten menee kai kehumiset siksi vähän yli...ehkäpä sitten kun saavat lisää lapsia, ymmärtää ettei se yksi lapsi voi olla maailman napa.