K
kysymysmerkkejä
Vieras
Olin 16, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Hän oli musta kolme vuotta vanhempi ja sellainen paha poika, liikkui huonoissa piireissä ja hänellä oli jo silloin rikosrekisterissä muutama merkintä, hän joi todella usein ja käytti muitakin päihteitä. Olin tyhmä ja nuori kapinallinen teini, joka halusi jännitystä elämäänsä, mua ei haitannut hänen pahat tekonsa sillä mulle hän oli aivan ihana.
Vietimme kaiken mahdollisen ajan yhdessä, päihteistä tuli myös iso osa mun elämääni, lintsasin koulusta, näpistelin ja kaverini jäivät. Riitelin vanhempien kanssa päivittäin, he haukkuivat mua koko ajan ja osittain sen takia muutin jo epävirallisesti silloin poikaystäväni luokse, vaikka emme olleet tunteneet vuottakaan. Tuolloin vanhempani lopettivat yhteydenpidon kokonaan.
Elämäni kuitenkin rauhoittui vähitellen, kun pahimmat kokeilut oli kokeiltu. Hän kuitenkin joi edelleen todella usein, vaikka olikin vähentänyt. Sanoin usein hänelle, että lopettaisi juomisen. Hän saattoi joskus pitää pitkiäkin kausia, jolloin ei juonut tippaakaan mutta sitten se taas alkoi tissuttelulla ja lopulta piti aina taas olla kännissä.
Mä olen vasta nyt alkanut ymmärtämään millainen hän todella on humalassa, nyt kun itse olen selvin päin. Ennen olin itsekkin aina humalassa ja roikuin hänessä koko ajan, silloin kaikki meni hyvin. Nyt kun hän ei enää pysty vahtimaan 24/7 jokaista liikettäni ja kontrolloimaan tekemisiäni tilanne on lähtenyt täysin lapasesta. Hänen mustasukkaisuutensa on tullut esiin ja se on aivan järkyttävää, olen myös käsittänyt miten väkivaltainen hän on. Ennenkin hän tappeli ja haastoi riitaa, etenkin jos joku vastakkaisen sukupuolen edustaja edes jutteli mulle, mutta en osannut ajatella asiaa sillä tavalla kun se ei kohdistunut muhun.
Hänen käytöksensä on tuonut esiin taipumukseni väkivaltaan ja osittain ehkä sitä olen häneltä oppinutkin, että se on keino jolla riidellään, olen vaan oppinut vastaamaan väkivaltaan väkivallalla. En enää osaa edes muuta kuin satuttaa, varsinkin kun olemme molemmat humalassa voi jälki olla todella pahaa. Potkimista, puremista, lyömistä, kuristamista, tönimistä, raapimisa ja kynsimistä. Aina hän kuitenkin pyytää anteeksi, vannoo ettei enää koskaan satuta mua, ostelee lahjoja ja lupailee vaikka kuun taivaalta.
Suhteessamme on ollut myös pettämistä. Mä olen muutamia kertoja hakenut lohtua muualta, joskus olen päätynyt jonkun jätkän mukaan vain siksi ettei mun tarvitsisi mennä kotiin yöksi. Poikaystäväni tietää vain yhdestä kerrasta ja silloinkin sain kyllä todella kärsiä siitä.
Välillä on kausia, jolloin meillä menee paremmin. Yleensä silloin, kun olemme molemmat selvin päin niin kaikki on hyvin, seksi hänen kanssaan on aivan mahtavaa, hän ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä haluan tai ajattellen, hän osoittaa miten tärkeä olen hänelle, mutta sitten kaikki palaa taas ennalleen.
Mä olen vain kerran yrittänyt lähteä suhteestamme. Hän suuttui ihan helvetisti, sanoi että mä en ikinä jätä häntä tai hän tappaa mut, kuvaili vielä hyvinkin yksityiskohtaisesti miten aikoo sen tehdä, jos vielä joskus edes ajattelen lähteväni ja jälleen kerran sain ihan kunnolla turpaani.
En mä oikeestaan enää edes osaa pelätä häntä tai ainakaan en sitä enää koskaan näytä. Enemmän mua pelottaa se miten heikko oikeasti olenkaan. Mulla ei ole enää ystäviä myös välit perheeseeni ovat menneet jo silloin vuosia sitten, olen ihan yksin, ilman häntä mulla ei ole mitään, ei edes kotia. Joskus olen jopa ajatellut miten hyvin kaikki olisi, jos vain kuolisin. En tiedä mitä voin tehdä, mulla ei ole paikkaa mihin mennä, ei ketään johon turvautua. En voi lähteä, vaikka ymmärrän etten voi jäädäkään.
Vietimme kaiken mahdollisen ajan yhdessä, päihteistä tuli myös iso osa mun elämääni, lintsasin koulusta, näpistelin ja kaverini jäivät. Riitelin vanhempien kanssa päivittäin, he haukkuivat mua koko ajan ja osittain sen takia muutin jo epävirallisesti silloin poikaystäväni luokse, vaikka emme olleet tunteneet vuottakaan. Tuolloin vanhempani lopettivat yhteydenpidon kokonaan.
Elämäni kuitenkin rauhoittui vähitellen, kun pahimmat kokeilut oli kokeiltu. Hän kuitenkin joi edelleen todella usein, vaikka olikin vähentänyt. Sanoin usein hänelle, että lopettaisi juomisen. Hän saattoi joskus pitää pitkiäkin kausia, jolloin ei juonut tippaakaan mutta sitten se taas alkoi tissuttelulla ja lopulta piti aina taas olla kännissä.
Mä olen vasta nyt alkanut ymmärtämään millainen hän todella on humalassa, nyt kun itse olen selvin päin. Ennen olin itsekkin aina humalassa ja roikuin hänessä koko ajan, silloin kaikki meni hyvin. Nyt kun hän ei enää pysty vahtimaan 24/7 jokaista liikettäni ja kontrolloimaan tekemisiäni tilanne on lähtenyt täysin lapasesta. Hänen mustasukkaisuutensa on tullut esiin ja se on aivan järkyttävää, olen myös käsittänyt miten väkivaltainen hän on. Ennenkin hän tappeli ja haastoi riitaa, etenkin jos joku vastakkaisen sukupuolen edustaja edes jutteli mulle, mutta en osannut ajatella asiaa sillä tavalla kun se ei kohdistunut muhun.
Hänen käytöksensä on tuonut esiin taipumukseni väkivaltaan ja osittain ehkä sitä olen häneltä oppinutkin, että se on keino jolla riidellään, olen vaan oppinut vastaamaan väkivaltaan väkivallalla. En enää osaa edes muuta kuin satuttaa, varsinkin kun olemme molemmat humalassa voi jälki olla todella pahaa. Potkimista, puremista, lyömistä, kuristamista, tönimistä, raapimisa ja kynsimistä. Aina hän kuitenkin pyytää anteeksi, vannoo ettei enää koskaan satuta mua, ostelee lahjoja ja lupailee vaikka kuun taivaalta.
Suhteessamme on ollut myös pettämistä. Mä olen muutamia kertoja hakenut lohtua muualta, joskus olen päätynyt jonkun jätkän mukaan vain siksi ettei mun tarvitsisi mennä kotiin yöksi. Poikaystäväni tietää vain yhdestä kerrasta ja silloinkin sain kyllä todella kärsiä siitä.
Välillä on kausia, jolloin meillä menee paremmin. Yleensä silloin, kun olemme molemmat selvin päin niin kaikki on hyvin, seksi hänen kanssaan on aivan mahtavaa, hän ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä haluan tai ajattellen, hän osoittaa miten tärkeä olen hänelle, mutta sitten kaikki palaa taas ennalleen.
Mä olen vain kerran yrittänyt lähteä suhteestamme. Hän suuttui ihan helvetisti, sanoi että mä en ikinä jätä häntä tai hän tappaa mut, kuvaili vielä hyvinkin yksityiskohtaisesti miten aikoo sen tehdä, jos vielä joskus edes ajattelen lähteväni ja jälleen kerran sain ihan kunnolla turpaani.
En mä oikeestaan enää edes osaa pelätä häntä tai ainakaan en sitä enää koskaan näytä. Enemmän mua pelottaa se miten heikko oikeasti olenkaan. Mulla ei ole enää ystäviä myös välit perheeseeni ovat menneet jo silloin vuosia sitten, olen ihan yksin, ilman häntä mulla ei ole mitään, ei edes kotia. Joskus olen jopa ajatellut miten hyvin kaikki olisi, jos vain kuolisin. En tiedä mitä voin tehdä, mulla ei ole paikkaa mihin mennä, ei ketään johon turvautua. En voi lähteä, vaikka ymmärrän etten voi jäädäkään.
