Mitä kautta määrität itsesi?

[Keittiönoita]

(Lainaan sua uudelleen)

Myös pelko on tässä isossa roolissa. Vaatii rohkeutta näyttää tunnepuolta uskaliaasti. Se ei nyt niin perisuomalaista ole.

Mutta olisiko tässä ainakin osasyynä se, että siihen rooliin ei kuulu tunnepuolen uskaliaasti näyttäminen? "Olen mies, tosimies ei itke", "olen suomalainen, suomalaiset ei turhia tunteile", "olen aikuinen, ei aikuiset kilju pulkkamäessä" jne. Eli mietitään, onko jokin asia roolille sopivaa ja jos ei ole, niin silloin sitä ei tehdä?

 

[Keittiönoita]

Ihana keskustelu, vois jatkaa vaikka kuinka pitkään ja mennä syvemmällekin mutta valitettavasti täytyy mennä. Hyvää illanjatkoa ihanaiset! :heart:

Illanjatkoja! :wave:

 

[Beep]

Mulla alkaa omissa ikätovereissani yks sun toinen käydä keskustelua oman päänsä kanssa ja ovat alkaneet luopua rooleistaan. Ovat huomanneet itse, miten rajoittaviksi roolit voivat muuttua. Ja miten typeriä jotkut rooleihin liittyvät odotukset ovat. Asioita tehdään ehkä vain velvollisuudentunnosta eikä sen vuoksi, että aidosti niin haluttaisiin tehdä. Mitä vähemmän määrittää itseään ihmissuhteidensa kautta, sitä vähemmän tarvitsee välittää siitä, mitä muut sinusta ajattelevat.

Joo, hirrrrrveän totta.

Mulla valikoitunut ystäviksi ihmisiä jotka ovat kaltaisiani, hieman kyseenalaistavampia vissiin tai sitten vaan erilaisilla aivoilla varustettuja kun ihan basic-tyypit. Tietysti omanlaiset viehättää eniten, ei sillä...

Mua muuten ärsytti tosi paljon kakskymppisenä kun sain jatkuvasti kuulla olevani vanhemman oloinen kun oli niin fiksut jutut. Oikeesti, sekin oli ahdas lokero. Ettei sitten saisi olla hölmö ja hullu. Nyt 30+ mä olen jos siltä tuntuu enkä välitä enää puoliksikaan niin paljoa kun ennen. Kyllä tästä elämänkokemuksesta hyötyäkin on vaikka vanheneminen muuten ei niin herkkua ole. (Ikäkriisiä pukkaa päälle)

 

[Phoebsi]

Jostain syystä tuli tämä kappale mieleen:

[video=youtube;ymG3eQempnI]http://www.youtube.com/watch?v=ymG3eQempnI&feature=related[/video]

 

[Beep]

Mutta olisiko tässä ainakin osasyynä se, että siihen rooliin ei kuulu tunnepuolen uskaliaasti näyttäminen? "Olen mies, tosimies ei itke", "olen suomalainen, suomalaiset ei turhia tunteile", "olen aikuinen, ei aikuiset kilju pulkkamäessä" jne. Eli mietitään, onko jokin asia roolille sopivaa ja jos ei ole, niin silloin sitä ei tehdä?

Mä uskon että noi sekoittuu niin kovasti ettei me tiedetä totuutta noihin!!!

Mut hauskahan näitä pohtia silti on joskus.

Mä kiljun pulkkamäessä ja saan hymyjä osakseni. Joskus irvistyksiä. Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta.

 

["Heta"]

Mulla alkaa omissa ikätovereissani yks sun toinen käydä keskustelua oman päänsä kanssa ja ovat alkaneet luopua rooleistaan. Ovat huomanneet itse, miten rajoittaviksi roolit voivat muuttua. Ja miten typeriä jotkut rooleihin liittyvät odotukset ovat. Asioita tehdään ehkä vain velvollisuudentunnosta eikä sen vuoksi, että aidosti niin haluttaisiin tehdä. Mitä vähemmän määrittää itseään ihmissuhteidensa kautta, sitä vähemmän tarvitsee välittää siitä, mitä muut sinusta ajattelevat.

Mun täytyy kyllä tunnustaa - leikin kuitenkin toisinaan "rooleillani" joita esim. työnkuvani minulle luo (sähköasentaja ja nykyisin automaatioinssin ja nainen ja vielä pieni, siro blondi - niin ja äitikin - ja ennen maailmaa kiertänyt reppumies). Kun on oma minuus suhteellisen selvä, leikittely tuntuu joskus "hauskalta" kun sinut sterotypioidaan sen perusteella aina jonkilaiseksi. Ei toki onnistuisi jos en itseäni tuntisi - ja elämi prioriteetit eivät olisi selvät. Mutta kun ne ovat, niin "tyhmän huvia" on rikkoa stereotyyppi kuvaa ja nähdä muutos.

 

[Phoebsi]

Mä uskon että noi sekoittuu niin kovasti ettei me tiedetä totuutta noihin!!!

Mut hauskahan näitä pohtia silti on joskus.

Mä kiljun pulkkamäessä ja saan hymyjä osakseni. Joskus irvistyksiä. Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta.

Minua lapset ovat vapauttaneet. On mahtavaa ottaa lumipallo käteen ja heittää sillä miestä lapsen nauraessa vieressä. Pulkkamäessä (ja rengaskeinussa) kiljumisesta tulee euforinen olo. HopLopissa lapseni ei tietenkään uskalla mennä isosta liukumäestä yksinään

Toisaalta kyynelillekin olen antanut useammin luvan tulla - vaikka joku katsoisi.
Lapsi on tuonut mukanaan ymmärryksen moneen tunteeseen joita minulla taustani takia on. Osa on kipeitä, mutta hyväksyminen auttaa. Esikoisen raskauden myötä olin pakotettukin käymään läpi asioita, ja se osoittautui oikein hyväksi teoksi.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Määrittelen itseäni monella väärällä tavalla.

Ehkä sen oikeankin oppii joskus. Mahdollisesti.

 

[jhs]

En tiedä, mä olen tällä hetkellä pahasti hukassa itseni kanssa. Ihan oikeasti.

 

[Miä]

[QUOTE="Heta";25689713]Mun täytyy kyllä tunnustaa - leikin kuitenkin toisinaan "rooleillani" joita esim. työnkuvani minulle luo (sähköasentaja ja nykyisin automaatioinssin ja nainen ja vielä pieni, siro blondi - niin ja äitikin - ja ennen maailmaa kiertänyt reppumies). Kun on oma minuus suhteellisen selvä, leikittely tuntuu joskus "hauskalta" kun sinut sterotypioidaan sen perusteella aina jonkilaiseksi. Ei toki onnistuisi jos en itseäni tuntisi - ja elämi prioriteetit eivät olisi selvät. Mutta kun ne ovat, niin "tyhmän huvia" on rikkoa stereotyyppi kuvaa ja nähdä muutos.[/QUOTE]

Miun on pakko tunnustaa että miä leikin myös joskus :ashamed: Miä olen seurassa suht äänekäs ja melko rääväsuinen.. Ihmiset olettaa että tuo on taas tyhmä blondi jonka älykkyysosamäärä on yhtä iso kun kengännumero

 

[Keittiönoita]

Minua lapset ovat vapauttaneet. On mahtavaa ottaa lumipallo käteen ja heittää sillä miestä lapsen nauraessa vieressä. Pulkkamäessä (ja rengaskeinussa) kiljumisesta tulee euforinen olo. HopLopissa lapseni ei tietenkään uskalla mennä isosta liukumäestä yksinään

Toisaalta kyynelillekin olen antanut useammin luvan tulla - vaikka joku katsoisi.
Lapsi on tuonut mukanaan ymmärryksen moneen tunteeseen joita minulla taustani takia on. Osa on kipeitä, mutta hyväksyminen auttaa. Esikoisen raskauden myötä olin pakotettukin käymään läpi asioita, ja se osoittautui oikein hyväksi teoksi.

Tuosta tulikin mieleen...aikoinaan hyvä ystäväni, esikoisen kummisetä, lapseton sinkkumies "lainasi" esikoistani mennäkseen katsomaan elokuvateatteriin uusimpia Disneyn elokuvia. Jos olisi mennyt sinne ilman lasta, se ei olisi sopinut lapsettoman sinkkumiehen rooliin. Pahimmassa tapauksessa häntä olisi pidetty pedofiilinä. Mutta kun hän oli leffassa kummityttönsä kanssa, oli aivan luontevaa mennä sinne ja nauraa hohottaa elokuvan hassuille kohtauksille.

 

["Heta"]

Miun on pakko tunnustaa että miä leikin myös joskus :ashamed: Miä olen seurassa suht äänekäs ja melko rääväsuinen.. Ihmiset olettaa että tuo on taas tyhmä blondi jonka älykkyysosamäärä on yhtä iso kun kengännumero

Mutta eikö olekin ihana kun voi vaan vetää roolin päälle ja leikitellä?

Vähän kuin naamiaisissa, ei riisu täysin maskia.

 

[Cherry Maua]

Olen täysin määrittelemätön.

 

[epäitsenäinen]

No okei, ajatellaan, että on vaikka juoppo puoliso. Miten ihmisen pitäisi silloin määrittää itsensä vaimon roolissa? Ajan takaa sitä, että jos itsensä määrittää aina suhteessa muihin ihmisiin, niin eikö silloin joillekin voi käydä niin, että niiden ihmissuhteidensa vuoksi kokee itsensä aika mitättömäksi ja epäonnistuneeksi? Kuitenkin aina sanotaan, että kuka vaan voi opiskella ja tehdä mitä haluaa, mutta entä jos koko minuus on määrittynyt siten, että ei tunne olevansa yhtään mitään? Nimittäin näitä ihmisiä on yllättävän paljon ja ulkopuolisen silmin ihmisen nk pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni, mutta milläs otat, jos kaikki määrittelyjen perusteella olet "ikuinen epäonnistuja"?

musta tuntuu, että tässä sekoaa kaksi ongelmaa. ei ole hyvä pyrkiä määrittelemään itseään vain saavutustensa summaksi, mutta pitää voida kiistää ne mitättömyydentunteet hyväksymällä saavutuksensa ja pitämällä niitä ominaan.

ja monelle tekee hyvää niellä väärä ylpeys ja myöntää, että vaikka ei ole vain juopon vaimo, niin on silti sitäkin ja siitä seuraa tilanteeseen kuuluvia asioita. kun on rehellinen, voi vasta sitten rämpiä kuopastaan. siihen asti voima kuluu teeskentelyyn.

mua pelottaa monesti se, että ihmisillä on paine teeskennellä itselleenkin pärjäävämpää kuin ollenkaan ovat. kun se vielä tehdään itsenäisyyttä ylistäen, itsepetos on kaksinkertainen ja aikas läpinäkymätön.

 

[Beep]

Miun on pakko tunnustaa että miä leikin myös joskus :ashamed: Miä olen seurassa suht äänekäs ja melko rääväsuinen.. Ihmiset olettaa että tuo on taas tyhmä blondi jonka älykkyysosamäärä on yhtä iso kun kengännumero

Ja tästä päästäänkin taas siihen että mistä me tiedetään mitä ihmiset oikeasti noissa tilanteissa ajattelee... eli tuo negatiivinen olettamus että ajatellaan pahaa, mistä se tulee? No tältä paltalta ainakin, mutta... hahahaha....

No onhan niitä oikeita esimerkkejä tueksi näihin olettamuksiin oikeasti.

 

["heta"]

Niin ja lisätään tähän vielä rooleista. Kävin lasteni kanssa joskus äiti-lapsi kerhoissa - heitin päälleni äitiroolin. Ei varmasti tarvinne mainita että en viihtynyt noissa paikoissa joissa jokainen tuntui stereotyyppi-äideiltä(lapset viihtyi, siksi kävin). Tuskin olin ainoa kuin "feikkasi" mutta noissa tapahtumissa oli paine äitiyden suorittamisesta. En halunnut oikeaa minääni julki koska "maaperä" ei ollut otollinen. Olisin saannut uusia ystäviä naamio-minälleni, mutta en oikein ottanut niistä onkeeni. Harmi toisaalta, ehkä joku muukin äideistä ajatteli minun tapaisesti. Kaikki vaan leikkivät niin kovasti täydellistä äitiä että todellisuutta oli vaikea erottaa, edes harjaantuneen silmän.

Monasti heräsinkin miettimään noiden jälkeen - onko joillekin elämä pelkkä äitiys? Tiedän kyllä että niin ei ole, mutta silti mietitytti. Miksi me huijataan? helpompaa olisi hyväksyä erilaisuus kaikkineen ja olla rennommin.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Tästä tosin päästään takaisin äitiyteen. Jos Valtterin äiti määrittää itseään äitiyden kauttaa, lakkaako hän olemasta Valtterin äiti - tai äiti lainkaan - , jos Valtteri kuolee? Vai onko Valtteri sittenkin olemassa, vaikka on kuollut?

Niinpä... Se on juuri niin, kuin sen kokee.

 

[Onaha]

Mulla kans oma identiteetti tällä hetkellä jotenkin hakusessa.
Pitkään äitiys oli mulle iso osa identiteettiä, mutta nyt kun lapset on vähän isompia, niin mahtuu taas muutakin. Mä en ole enää sitä mitä olin ennen äitiyttä, mutta nyt olis tilaa muullekin kuin mammailulle ja työlle. Olen vähän epävarma itsestäni tällä hetkellä. Etsin itseäni taas. Jollain tavalla jopa taannuin vähän sille äitiyttä edeltäneelle tasolle, mutta huomasin, ettei se ole enää mua.

 

[Ultramariini]

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän määrittelen itseäni. En tarkoita sitä, että heittäytyisin villiksi ja määrittelemättömäksi. Mutta en tarvitse itselleni itsestäni niin tarkkoja määritelmiä kuin aikaisemmin.
Minun ei ole vakuutettava itselleni itsestäni kuin aikaisemmin. Minun ei tarvitse olla niin paljoa ja kaikkea.
Ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä äitinä, ei vaimona, ei työntekijänä, ei ystävänä, ei tyttärenä- edm. ovat yhä jossain määrin rooleina minussa. Mutta en näe sitä yksinomaan huonona asiana, koen että esim. työssä minun pitääkin mukautua tiettyyn rooliin. Mutta itse työ ei hirveästi minua määritä. Peilaan kyllä itseäni lähimmistäni ja muistakin ihmisistä. Mutta olen vapautunut ajatuksesta, että sen kuvastimen kuvajaisen tulisi olla maassa kaunehin tai ihanin.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Mä oikeastaan voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla ei ole itselläni kovin selkeää kuvaa itsestäni, ja vielä vähemmän hahmotan kenenkään toisen kuvaa minusta.

 

[Ultramariini]

Mä oikeastaan voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla ei ole itselläni kovin selkeää kuvaa itsestäni, ja vielä vähemmän hahmotan kenenkään toisen kuvaa minusta.

:heart: se on lyyrillinen ja ihana se kuva. Sellainen kuva, jonka toivoisin sinun itsestäsi itsellesi määrittelevän.

 

[Jonna_Äiti harmaana]

vaikea kysymys. En voi määrittää itseäni koska en tiedä minkälainen olen esim 20 vuoden päästä tai mitkä ovat arvoni silloin.
Me ihmiset kun tuppaamme muuttumaan ja /tai kasvamaan / tyhmistymään.

 

[KN:lle]

Yllättävän monilla ihmisillä on vaikeuksia kertoa itsestään. He kyllä kertovat, mitä ovat tehneet, mitä heillä on, mitä he uskovat muiden heistä ajattelevan jne. Mutta kysymykseen "kuka minä olen" ei osatakaan vastata. Jos ajatusleikkinä kuvittelee itsensä alastomana tyhjään tilaan ja kaikki aiemmat tekemiset on poispyyhitty, kaikki mitä on omistanut on poissa, niin mitä jää jäljelle eli mitä silloin kertoisi itsestään? Sen tiedän, että sulle ei olisi ongelma kertoa itsestäsi tuossakin tilanteessa

Tämä olisi hyvä ajatusleikki jokaiselle. Perusta vaikka oma ketju tästä?