Mitä mieltä miehestä, joka

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sinkkuna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sinkkuna

Vieras
Ihastuu ja vaimenee. Ihmettelet miksi on etäisen oloinen ja kenties herää tunne, että häntä ei sittenkään varmaan kiinnosta tutustua sinuun paremmin. Olette nähneet vain kerran. Hänessä oli sitä jotain ja siksi hiukan harmittaa.

Näin kävi kohdallani ja juuri kun ajattelin, että antaa olla ja katse eteenpäin niin mies otti jälleen yhteyttä.
Kysyi mitä kuuluu ja päätin puhua suoraan. Kerroin ihmetteleväni ja kysyin mitä hän oikein haluaa minusta ja miksi käyttäytyi niin oudosti.
Hän vastasi, että oli miettinyt lapsia (eli kuinka monta lasta meillä on yhteensä).
Toisinsanoen koin, että hän oli jo ensimmäisen näkemisemme jälkeen miettinyt suhdettamme niin vakavissaan eteenpäin, että pohti jo tuollaista asiaa.
Kun miksi muuten olisi?
Hän oli halunnut ajatella onko valmis.
Tämän jälkeen kertoi haluavansa suhteeseen kanssani ja olevansa valmis koko pakettiin ja kaikkeen mitä se tuo tullessaan ja toisaalta sanoi, että pitäisi osata ottaa asia kerrallaan eikä suunnitella liikaa (jotenkin tunne, että pohti jo yhteenmuuttoa).

Minulla ei ole koskaan alkanut suhde näin ja siksi olen ymmälläni ja toisaalta hieman pelästyinkin sitä kuinka vakavasti hän oikein ajattelee ja olenko itse valmis miettimään ihan niin pitkälle jo tässä vaiheessa.
Kaipaan toki miestä rinnalleni ja läheisyyttä, mutta en koe olevani valmis vielä muuttamaan kenenkään kanssa yhteen tai muuta sellaista. Ihan rauhassa katselen ympärilleni ja haluan asioiden etenevän omalla painollaan.
Yleensähän ihastutaan ja ollaan lähekkäin. Ollaan vaan onnellisia eikä mietitä arkisia heti. Haaveilla saa kyllä ja pitääkin, joten tämä tuntui hyvin erilaiselle.
En väitä, että pahalle, mutta vakavalle.

Ajattelisitko itse samoin? Että mies on pakostakin ajatellut seurustelumme aloittamista hyvin vakavalla pohjalla?
Miksi kuulostaa siltä samaan aikaan kun hän joutuisi jarruttelemaan itseään ja etenemistään?
Kaikkein eniten tahtoisin tietää, että miten saan selville tulkitsenko hänet oikein vai väärin (jos ehdotatte kysymistä niin kysymyksen tulisi olla hyvin selkeä ja yksiviivainen, jotta voin saada häneltä selvän vastauksen).

Tuntuu kun olisin ensi kertaa asialla, niin erilaista tämä on.
 
Jaa, no tosta ei vielä paljoa tolkkua ota. Tapailkaa ihan rauhassa nyt ensin hetken aikaa jos se hyvältä kummastakin tuntuu ja miettikää sitten mitä haluatte suhteelta.
 

Yhteistyössä