U
unna
Vieras
Meillä siis anopin kanssa ollut erinomaiset välit. Muutti lastenlasten takia tähän meidän lähelle n. 5 km päähän ja kaikki mennyt loistavasti. Kunnes kuopus syntyi. Aivan yhtäkkiä alkoi arvostella mua kaikesta ja huolehtia liikaa esikoisesta (jolle vauvan tulo on mennyt oikeasti hyvin). Kaikkeen mitä tein, oli jotain sanottavaa, ja pikkuhiljaa muuttui siihen että esikoinen kärsi muka kaikesta mitä tein. Itse koitin ottaa neuvot neuvoina ja myötäilin tai olin hiljaa. Esikoinen sai kovasti huomiota ja ennenkin vauva välillä joutui huutamaan yksin lattialla. Kunnes sitten yksi kaunis päivä anoppi keksi syyttää mua että esikoinen on mun takia henkisesti hyvin sairas (oikeasti on terve, normaali, iloinen ja reipas lapsi) ja tarvii lääkärin apua, ja sitten rupesi tulemaan syyttelyitä mitä kaikkea olen tehnyt väärin ja haukkui mut oikein kunnolla. En saanut sanaa suustani.
Sen jälkeen ei ole yhteyttä pitänyt, tuosta nyt kuukausi. Minä odotin anteeksipyyntöä tai toteamusta että oli väärässä (ei vissiin koskaan myönnä) mutta ei koskaan kuulunut. Mieheni sentään soitti anopille ja sanoi tämän nyt menneen liian pitkälle. Niinkuin todella meni. olimme läheisiä ja olin kertonut lasten asiat ja sitten "puukotus selkään". hyväksyn vielä tietynlaiset ohjeet mutta törkeää haukkumista AIHEETTA en.
Minä sitten viime viikolla ajattelin että laitan viestin (ennen paljon sekä viestiteltiin että soiteltiin)että olet tervetullut yhä lapsia katsomaan jos haluat kun mitään ei ole kuulunut. Laittoi silloin ettei ole täältäkään kuulunut ja että haluaa lapsia nähdä. Vastasin sit vielä että ymmärtää varmaan miksi minusta ei kuulu kun en kaipaa tuollaisia aiheettomia syytteitä mutta että lapset kaipaavat mummoaan. Ajattelin että sitten ymmärtäisi sen miksi en ole pitänyt yhteyttä (ja tiesihän se miksei) mutta lasten takia olen valmis sopimaan. Ei kuitenkaan kuulunut mitään.
Eilen esikoinen sitten sanoi että mummoa on ikävä. (ennen tuo kävi joka viikko) Ja laitoin että tulisit nyt joku päivä käymään kun lapsella on ikävä. Ei vastausta.
Mies kävi tässä välissä kerran esikoisen kanssa mummon luona, mutta kyllä mielestäni mummokin voi joustaa ja tulla meille ainakin yhden kerran.
En enää tiedä mitä tehdä. Minut on haukuttu lyttyyn ja olen nöyrtynyt yrittämään lasten takia. Mutta ei. Ihan turhaa näyttää olevan: En tiedä onko kyseessä viha minua kohtaan vai periaate ettei voi myöntää olleensa väärässä vai mikä. Joka tapauksessa onko se syy olla näkemättä lapsenlapsia???
Itse olen saanut kaikesta vain todella pahan mielen.
Mies on vähän puun ja kuoren välissä mutta mielestäni ei tarpeeksi seiso tukenani tässä asiassa.
Mielipiteitä?
Sen jälkeen ei ole yhteyttä pitänyt, tuosta nyt kuukausi. Minä odotin anteeksipyyntöä tai toteamusta että oli väärässä (ei vissiin koskaan myönnä) mutta ei koskaan kuulunut. Mieheni sentään soitti anopille ja sanoi tämän nyt menneen liian pitkälle. Niinkuin todella meni. olimme läheisiä ja olin kertonut lasten asiat ja sitten "puukotus selkään". hyväksyn vielä tietynlaiset ohjeet mutta törkeää haukkumista AIHEETTA en.
Minä sitten viime viikolla ajattelin että laitan viestin (ennen paljon sekä viestiteltiin että soiteltiin)että olet tervetullut yhä lapsia katsomaan jos haluat kun mitään ei ole kuulunut. Laittoi silloin ettei ole täältäkään kuulunut ja että haluaa lapsia nähdä. Vastasin sit vielä että ymmärtää varmaan miksi minusta ei kuulu kun en kaipaa tuollaisia aiheettomia syytteitä mutta että lapset kaipaavat mummoaan. Ajattelin että sitten ymmärtäisi sen miksi en ole pitänyt yhteyttä (ja tiesihän se miksei) mutta lasten takia olen valmis sopimaan. Ei kuitenkaan kuulunut mitään.
Eilen esikoinen sitten sanoi että mummoa on ikävä. (ennen tuo kävi joka viikko) Ja laitoin että tulisit nyt joku päivä käymään kun lapsella on ikävä. Ei vastausta.
Mies kävi tässä välissä kerran esikoisen kanssa mummon luona, mutta kyllä mielestäni mummokin voi joustaa ja tulla meille ainakin yhden kerran.
En enää tiedä mitä tehdä. Minut on haukuttu lyttyyn ja olen nöyrtynyt yrittämään lasten takia. Mutta ei. Ihan turhaa näyttää olevan: En tiedä onko kyseessä viha minua kohtaan vai periaate ettei voi myöntää olleensa väärässä vai mikä. Joka tapauksessa onko se syy olla näkemättä lapsenlapsia???
Itse olen saanut kaikesta vain todella pahan mielen.
Mies on vähän puun ja kuoren välissä mutta mielestäni ei tarpeeksi seiso tukenani tässä asiassa.
Mielipiteitä?
