Mitä tehdä, kun inho omaa lasta kohtaan vain kasvaa ja kasvaa?!?

[kaias]

tee lapselle selväksi kuka on "lauman pomo" eli vanhemmat.
sitten kun on selkeet rajat eli kerhoon lähtiessä vaatteet valmiina ja jos ne ei mene sovitusti päälle, ei kerhoon mennä. miten muuten kerhossa käyyttäytyy?

Tuo olisi lapsen ihannetilanne!! Eli ei toimi meillä! Siis tuo, että kerhoon ei sitten mennä. Siihen hän tokaisisi et hyvä juttu, en olis halunnutkaan.

Juuri viime viikolla satoi saavista kaatamalla ja hän ilmoitti, että hän ei sitten sateessa kävele. Minä sanoin että kävelet. Ja sinne sitä sitten loppujen lopuksi mentiin. Ei se pukisi ikinä mitä käsken, jos vaihtoehto on ettei lähdettäisikään

Mieti sitten parempi rangaistus. Jos kerhoon lähdön peruuntuminen ei toimi, toimisiko suosikkilelun takavarikko tms.

 

[myy]

Joskus otan syliin ja laitan vaatteet vaikka väkisin, jos on tulenpalava kiire, mutta yleensä odotan, että itse suoriutuisi. Jostain joskus luin, että lapsen on saatava itse rauhoittaa itsensä ja opetella korjaamaan omia virheitään. Ja kun hän itse vaatteita vaihtaa, kehun samalla että hienosti menee ja vielä housut ja sitten kengät jne.

useimmiten venytän ja venytän pinnaa, etten räjähtäisi, mutta kun räjähdän, räjähdän lujaa. Huudan ja mäkätän ja saatan heittää esim kaupasta ostetut karkit roskiin, jollei uhkauksista huolimatta ole lopettanut esim. käden tunkemista maitolasiin;
minä: käsi pois maitolasista!! Ruokapöydässä ei käyttäydytä noin!
tytär: ottaa käden pois, pyyhkii sen paitaan, naureskelee ja laittaa kohta uudelleen
minä: karkit jäävät saamatta, jos et tottele ja lopeta! Tämä on viimeinen kerta, kun asiasta sanon!
tytär toistaa saman kuin edellä
minä: nyt olet ilman karkkia, kun et totellut!
tytär haukkuu tyhmäksi ja sanoo ettei tykkää musta, samalla loppui nälkä eikä syö palaakaan. Käsken pyytämään anteeksi sanomisiaan ja kerron että karkit menetti, koska varoituksista huolimatta ei totellut ja tuhannen kerran sanon, että meillä ei ruokapöydässä niin käyttäydytä.
Ei pyydä anteeksi vaan näyttää kieltä ja on kuin ei olisi ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä sanoin. Laitan jäähylle ja sanon, että sitten kun on anteeksi pyydetty ja sovittu ja asia ymmärretty saa lähteä ulos/katsoa ohjelmaa, mitä sitten olikin ollut menossa tekemään.

Jäähyn jälkeen asia käydään läpi, mutta en koskaan oikein ole päässyt selvyyteen, onko hän asiaa lainkaan todella sisäistänyt.

Ja kova tuo tyttö on kaikkea keksimään ja organisoimaan. Mielikuvitus on sitä luokkaa, että moni ollut kateellinen. Tyttö on kaunis kuin mikä, ja ollessaan hyvällä päällä, saa kaikki muutkin iloiseksi. Niitä hyviä päiviä on vaan niin harvassa nykyään.

Äkkipikainen ja temperamenttinen luonne ja minä aivan hukassa.

Sepä se.. kun jaksaisi olla kaiken keskellä se AIKUINEN. Eli ei menis samalle tasolle lapsen kanssa ja alkais käyttää kyseenalaisia konsteja oman paikkansa turvaamisessa. Kun jaksais olla fiksu ja olla mäkättämättä ja johdonmukainen kylmän viileästi. Onko teillä samat toimintatavat miehesi kanssa?

Tyttö on varmasti tosiaan aika tempperamenttinen luonne. Voimia sulle. Lopussa kiitos seisoo

 

Pahinta lapselle on se, että kuri muuttuu ja on arvaamaton. Ensin venytetään pinnaa ja sitten hermostutaan totaalisesti. se on lapsesta pelottavaa ja lapselle ei tule perusturvallisuudentunnetta.

Kerrankin samaa mieltä jostain kanssasi. AP:n tapauksessa on kyllä nyt niin selkeästi tilanne, jossa häntä heiluttaa koiraa. Nyt tiukka _ja_ johdonmukainen kuri käyttöön. Aikuinen päättää mitä tehdään ja vastuuta päätöksistä annetaan vasta kun kehitys on siihen riittävää. Nyt ei ole ja lapsi on aivan pihalla nokkimisjärjestyksestä perheen sisällä ja kokee turvattomuutta jota oireilee käytöksellään.

 

[ap]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

 

[Rukoilijasirkka]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

Ehkä kannattaa tehdä niin, ettei anna enää päättää mistään.

 

[myy]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

No niin.. pikkuveljen tulo on varmastikin lisännyt hänen tempperamenttisyyttään? ja se on kyllä ihan normaalia. Ihan oikein tunnut tekevän asioita kun annat valita ja jos ei käy niin sitten ei käy ja sitä päätät sen lopun. Rankkaa se on kun joka asiasta saa taistella, mutta sitä se joillakin vain on. Jotkut aikuisetkin on sellaisia ettei mikään tunnu käyvän ja joka lauseesta tulee riita jos sikseen menee.

Mutta älä inhoa lastasi kuitenkaan!

 

[kaisa]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

Oli miten oli, kuulostaa siltä, että kuria täytyisi lisätä vielä tiukemmaksi. Kaikki turhat neuvottelut pois. Sanot vaan, että äiti määrää. Piste. Et lähde yhteenkään jonninjoutavaan väittelyyn/valitukseen mukaan.

Teillä on varmasti paljonkin hyviä sääntöjä ja kuria löytyy. Nyt täytyy vain opettaa tytölle, että tuollainen rankutus on myös kiellettyä ja siitä seuraa rangaistus. Oisko teillä ollut turhankin pitkä pinna, kun olette kuunnelleet moista jankutusta ja narinaa.

 

[äitee]

Joskus otan syliin ja laitan vaatteet vaikka väkisin, jos on tulenpalava kiire, mutta yleensä odotan, että itse suoriutuisi. Jostain joskus luin, että lapsen on saatava itse rauhoittaa itsensä ja opetella korjaamaan omia virheitään. Ja kun hän itse vaatteita vaihtaa, kehun samalla että hienosti menee ja vielä housut ja sitten kengät jne.

useimmiten venytän ja venytän pinnaa, etten räjähtäisi, mutta kun räjähdän, räjähdän lujaa. Huudan ja mäkätän ja saatan heittää esim kaupasta ostetut karkit roskiin, jollei uhkauksista huolimatta ole lopettanut esim. käden tunkemista maitolasiin;
minä: käsi pois maitolasista!! Ruokapöydässä ei käyttäydytä noin!
tytär: ottaa käden pois, pyyhkii sen paitaan, naureskelee ja laittaa kohta uudelleen
minä: karkit jäävät saamatta, jos et tottele ja lopeta! Tämä on viimeinen kerta, kun asiasta sanon!
tytär toistaa saman kuin edellä
minä: nyt olet ilman karkkia, kun et totellut!
tytär haukkuu tyhmäksi ja sanoo ettei tykkää musta, samalla loppui nälkä eikä syö palaakaan. Käsken pyytämään anteeksi sanomisiaan ja kerron että karkit menetti, koska varoituksista huolimatta ei totellut ja tuhannen kerran sanon, että meillä ei ruokapöydässä niin käyttäydytä.
Ei pyydä anteeksi vaan näyttää kieltä ja on kuin ei olisi ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä sanoin. Laitan jäähylle ja sanon, että sitten kun on anteeksi pyydetty ja sovittu ja asia ymmärretty saa lähteä ulos/katsoa ohjelmaa, mitä sitten olikin ollut menossa tekemään.

Jäähyn jälkeen asia käydään läpi, mutta en koskaan oikein ole päässyt selvyyteen, onko hän asiaa lainkaan todella sisäistänyt.

Ja kova tuo tyttö on kaikkea keksimään ja organisoimaan. Mielikuvitus on sitä luokkaa, että moni ollut kateellinen. Tyttö on kaunis kuin mikä, ja ollessaan hyvällä päällä, saa kaikki muutkin iloiseksi. Niitä hyviä päiviä on vaan niin harvassa nykyään.

Äkkipikainen ja temperamenttinen luonne ja minä aivan hukassa.

Meillä oli vähän samantapasta yhdessä vaiheessa, mutta minä kertakaikkiaan olen niin tiukka että vaatteista jne ei keskustella vielä siinä vaiheessa kun ei ymmärrä että miksi jotain tehdään ja jos ei lähde kiltisti kauppaan jää kotiin ja mnä lähden pikkusiskon kanssa. tämä meillä tepsinyt. sama muissakin asioissa jos ei suosiolla niin siitä vaan jää kotiin paitsi tietty tarhaan mennään ja kun Minä sanon!joskus ulinan säestyksellä ja ruualla ei leikitä tai pöydästä pois! Pitkää pinnaa ja tsemppiä sinulle!

 

[ap]

Sepä se.. kun jaksaisi olla kaiken keskellä se AIKUINEN. Eli ei menis samalle tasolle lapsen kanssa ja alkais käyttää kyseenalaisia konsteja oman paikkansa turvaamisessa. Kun jaksais olla fiksu ja olla mäkättämättä ja johdonmukainen kylmän viileästi. Onko teillä samat toimintatavat miehesi kanssa?

Tyttö on varmasti tosiaan aika tempperamenttinen luonne. Voimia sulle. Lopussa kiitos seisoo[/quote]

Siinäpä se, eli meillä on myös miehen kanssa näistä kasvatusasioista välillä vääntöä. Esim. tänään kaupasta tullessani täällä oli lapsi kavereineen syömässä karkkia, vaikka lapsi tietää, että ennen päiväruokaa ei saa mitään (paitsi tietty aamupala on syöty) suuhunsa.
Ja mieskin tämän tietää, mutta kun on kiire rempata, oli päättäny mennä siitä mistä aita matalin!

Hei, mä rakastan teitä! Autatte aina ja sanotte totuuden sanat!
Nyt mä puhun tänään miehen kanssa, et meillä on oltava aivan samat linjat ja hänenkin on jaksettava paneutua tyttöön, ja sit otan kovan kurin käyttöön eli tehää just niinku mä sanon!

Mulle tuli niin paljon parempi mieli nyt! Ja jollei tilanne kuukaudessa parane, mä varaan sen ajan perheneuvolaan!

Mut kommentoikaa vielä vaan jos jotain tulee mieleen! Se auttaa aina, et ulkopuolinen katsoo tilannetta ja sanoo suoraa et oon ihan naurettava pöhkö!

 

[äitee]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

Ehkä kannattaa tehdä niin, ettei anna enää päättää mistään.

Tätä peesaan!

 

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

Ehkä kannattaa tehdä niin, ettei anna enää päättää mistään.

Juuri näin. Aterialla maito kaadetaan lasiin ja sillä selvä. Vaatteet puetaan päälle ja lähdetään. Vaikka kirkuen ja potkien. Neuvottelut tuon kaltaisen kanssa ei vielä kannata.

 

[Ket]

minä: käsi pois maitolasista!! Ruokapöydässä ei käyttäydytä noin!
tytär: ottaa käden pois, pyyhkii sen paitaan, naureskelee ja laittaa kohta uudelleen

Jo tässä kohtaa ottaisin kylmän rauhallisesti maitolasin pois tai laittaisin koko tytön pois ruokapöydästä. Takaisin saa tulla, jos sitten käyttäytyy kunnolla. Jos ei, niin ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla/välipalalla. (Edellyttäen, että seuraavaan kertaan nyt ei hirveän monta tuntia ole, tyyliin kuutta tuntia.) Karkkiakaan ei tietenkään saa, ennen kuin on syönyt ruokaa, mutta varsinainen rangaistus/seuraamus käyttäytymisestä pitäisi mielestäni olla konkreettisempi, eli sen maitolasin pois ottaminen. Oikeaa käyttäytymistä opettaisin siis suoraan näin, ei niinkään myöhemmillä palkinnoilla/rangaistuksilla. Kun ei kerran juo maitoaan kunnolla, niin ei sitten juo ollenkaan. Voi hyvin olla, että maitolasilla leikkiminen loppuu, jos vaihtoehtona on, että maitoa ei saa ollenkaan. Jos ei ekalla kerralla, niin muutaman vastaavan tapauksen jälkeen kyllä.

 

[Rukoilijasirkka]

Minä taisin olla kuvatunlainen lapsi.
Siskon mies kertoo, kuinka oli meillä kerran ja multa kysyttiin, otanko maitoa vai mustaherukkamehua. Äiti oli sivulauseessa sanonut, että mansikkamehua ei ole jääkaapissa, vaan kylmäkellarissa. Olin vastannut "mansikkamehua" ja ollut oikein pirullisen näköinen.

Isä oli sanonut, että se ei käy, kun sitä ei ole. Äiti sanoi isälle, että mene nyt hakemaan sitä, kun anne HALUAA sitä! Isä lähti siis kerrostalon kellarikerrokseen hakemaan mahua kylmäkellarista, kun muu perhe söi. :headwall:

Välillä sain kaiken. Mutta mä olin terävä suustani ja näsäviisas ja silloin, yhtäkkiä, ennalta-arvaamatta mä sain selkään, kun mitta täytty.

Juu, emme ole katkeria tai mitään, mutta ei näin. Jotkut lapset on hyviä manipuloimaan mutta sitä ei saisi kannustaa. Aikuisena on vaikea uskoa, että kukaan pitää juuri minusta, koska en osaa erottaa, milloin olen manipuloinut ihmiset tekemään mieliksi ja milloin joku oikeasti haluaa tehdä. :/

 

[äitee]

Lapsen pitäs antaa päättää vaan niistä asioista, jotka ei vaikuta siihen kokonaiskuvaan, esim. laittaako keltaset vai punaset sukat tai juoko mehua vai maitoa.

Mistään sellasesta lapsen ei saa antaa päättää, mistä on sellasia seurauksia, joita ei haluta. Lapsi ei voi esimerkiksi päättää, monelta ruoka on.

Juuri kuvaamasia tilanteita meillä on joista lapsi saa päättää. Ei ruoka-aikoja yms. Meillä on ruoka melko samoihin aikoihin joka päivä ja jollei silloin syö, pitä odottaa seuraavaan ruokailuun eli meiltä ei kaapeista haeta silloin kun itse haluaa.

Mutta hänellä menee nekin niin, että kysyn otatko maitoa vai vettä, hän vastaa mehua tai limsaa. Kun sanon, että ruokajuoma on yhä edelleen se maito tai vesi, että niistä päätetään, alkaa hirvittävä valitus että sitten en syö mitään jollen saa mehua ja sitten en lähde mamman luo kyläänkään vaan jään yksin kotiin ku naapurin tyttökin saa jäädä jne.
Noissa tilanteissa sanon, että me syömme isän kanssa ja kun syöty on, me kaikki lähdemme, sinä sitten nälissäsi, jollei ruoka kelpaa. Useimmiten tulee pöytään ja syö.
Lisäksi kerron, että me emme jätä yksin kotiin, meidän perheellä on omat säännöt.

Eli hänelle ei anneta mitään hirvittävää päätäntävaltaa, mutta kun se pienikin yritetään kääntää aina riidaksi! Se tässä niin ottaa päähän!

Ja hän ei ole ainut lapsi, vuoden ikäinen pikkuveli löytyy myös!

Ehkä kannattaa tehdä niin, ettei anna enää päättää mistään.

Juuri näin. Aterialla maito kaadetaan lasiin ja sillä selvä. Vaatteet puetaan päälle ja lähdetään. Vaikka kirkuen ja potkien. Neuvottelut tuon kaltaisen kanssa ei vielä kannata.

Näin kyllä sinä pärjäät ja tosiaan yhtenäinen linja isällä ja äitillä, meillä miehen kans justiin keskusteltiin aiheesta kun hänkin remppaa ja lankesi samaan ansaan eli meni mistä aita matalin ei auta! kuria vaan kyllä se siitä meilläkin meni vähän ajan päästä jakeluun kun alko tulla seurauksia teoista. tsemiä!

 

[Kimppa]

Hän on tottunut olemaan perheen keskipiste. Ellei ole hoidossa ja/tai ole sisaruksia, hän on aina saanut teiltä kaiken huomion ja vielä oppinut pyörittämään vanhempiaan oman pillinsä mukaan.

Jämäkkyyttä, ei lässyttämistä ja Keskustelua lapsen kanssa. Noin pienen kanssa ei vielä monimutkaisesti neuvotella tai keskustella asioista, vaan vanhemmat lähinnä päättävät mitä tehdään ja miten tehdään. Yksinkertaisilla lauseilla, ei pitkillä sekaviksi menevillä lauseilla. 5-vuotias on vielä pieni lapsi, vaikka hänellä itsellä on jo itsestään hyvin iso kuva, että hän pyörittää tätä maailmaa

Lapsi räyhää ja riehuu, koska häntä ahdistaa se, että joutuu tekemään valintoja ja että hänellä ei ole riittävästi rajoja ja hänen "johtajansa" (= vanhemmat=) eivät ole tarpeeksi määrätietoisia siinä, mitä tehdään, miten tehdään, koska tehdään. Sitä enemmän riehuu, mitä löysemmäksi hän kokee rajansa. Hän etsii ja hakee, että ne rajat pitäisi jostain tulla vastaan ja antaa hänelle turvaa ja rauhallisuutta.

Tilanne on jo päässyt pahaksi kun hän on vuosia saanut tahtonsa läpi erilaisilla konsteilla, mutta kyllä sen perheen johtajuuden takaisin saa kun on valmis tekemään töitä. Ei se lapsi mene rikki vaikka sitä komentaa. Mitään natsimeininkiä tai väkivaltaa ei tietenkään.

Joillakin kun se lapsi on niin rakas ja spesiaali on sen takia niin vaikeaa olla "ikävä, tylsä tai vihainen" lapselle. Mutta kun ne tarvitsevat sitä ja meidän vanhempien tehtävä vain on olla ikävä ja tylsäkin aina välillä. Eivät ne siitä tosiaan rikki menee, vaan kaipaavat sääntöjä ja rajoja.

Sitten ne ovat loppu viimein itsekin paremmalla päällä enemmän ja kaikilla on mukavampaa yhdessä. Silloin lapsista pääsee kunnolla nauttimaan kun kaikki energia ei mene typerään ja loppu viimein niin turhaan valtataisteluun. Sen kun pitäisi olla selviö, että vanhemmat johtavat. Sillä säästyy myös monelta ongelmalta myöhemmin sekä perheen sisällä että lapsi itse kun lähtee koulumaailmaan jne.

Sosialistamiseen kuuluu se, että lapsi huomaa, että tietynlainen käytös suututtaa muut ihmiset eikä niin sovi tehdä. Hän saa ikävää palautetta jos hän käyttäytyy huonosti. Hänen täytyy oppia huomioimaan muitakin. Näytä selvästi omat tunteesi (ei riehumalla mutta ilmeillä ja äänenpainoilla). Ei lapsi muuten opi mikä on oikein ja mikä väärin, jos joka asiasta vanhemmat puhuvat yhtä pehmeällä, ihanalla ja mukavalla äänellä ja Keskustelevat hänen kanssaan niin pitkään ja perusteellisesti ettei sanoma todellakaan mennyt jakeluun, vaikka lapsi osaakin nätisti nyökytellä ja sanoa joojoo.

Ja on totta, että lapset ovat temperamentiltaan erilaisia. Toisten kanssa pitää vain tehdä töitä enemmän kuin toisten kanssa. Jämäkkyyttä vain niin kyllä se siitä! Sitten lasta ei todellakaan inhoa, vaan siitä alkaa olla enemmän iloakin kun sitä ei päästä hyppimään silmille Tsemppiä ja jaksamista!

 

[myy]

Yhteinen linja miehen kanssa. Johdonmukainen äiti ja mene vaikka vessaan puristelemaan nyrkkiä et pysyt itse rauhallisena.

Meillä jossain välissä tein diiliä tytön kanssa, eli annoin jonkin ekstra palkkion kun asiat rullas tai joskus annoin sitä limpparia ruualla maidon sijasta ja lopulta tyttö ei narissu enää mistään kun en ollut niin hikipinko joka asiassa. Itsekin joskus syön pelkkää karkkia ruoan sijasta. en tiedä onko se aikuisten oikeus antaa itselleen tällaisia vaihtoehtoja En siis tarkoita et alat syöttää karkkia lapsellesi pelkästään jos hän niin haluaisikin, mut ymmärsit varmaan pointin? Elämä ei aina ole sääntöjä, varsinkin jos on kotona. Tee sellainen mukava "teidän juttu".

 

[yksi äiti]

Meillä ei ole mitään ehdottomia sääntöjä, vaan lapselle on annettu vaihtoehtoja ja päätäntävaltaa. Nyt hänestä on vaan valitettavasti kehkeytymässä sellainen, joka elää ja tekee niin kuin häntä huvittaa. Meidän perhe ei ole hänelle se tuki ja turva, emme ole "yksikkö" vaan hänen ykkössijallaan ovat kaverit ja hän itse.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?

Ota tytöltä valta pois, ei viisivuotiaan tarvii päättää vielä mistään. Ihan totta!

 

[Kimppa]

Minä taisin olla kuvatunlainen lapsi.
Siskon mies kertoo, kuinka oli meillä kerran ja multa kysyttiin, otanko maitoa vai mustaherukkamehua. Äiti oli sivulauseessa sanonut, että mansikkamehua ei ole jääkaapissa, vaan kylmäkellarissa. Olin vastannut "mansikkamehua" ja ollut oikein pirullisen näköinen.

Isä oli sanonut, että se ei käy, kun sitä ei ole. Äiti sanoi isälle, että mene nyt hakemaan sitä, kun anne HALUAA sitä! Isä lähti siis kerrostalon kellarikerrokseen hakemaan mahua kylmäkellarista, kun muu perhe söi. :headwall:

Välillä sain kaiken. Mutta mä olin terävä suustani ja näsäviisas ja silloin, yhtäkkiä, ennalta-arvaamatta mä sain selkään, kun mitta täytty.

Juu, emme ole katkeria tai mitään, mutta ei näin. Jotkut lapset on hyviä manipuloimaan mutta sitä ei saisi kannustaa. Aikuisena on vaikea uskoa, että kukaan pitää juuri minusta, koska en osaa erottaa, milloin olen manipuloinut ihmiset tekemään mieliksi ja milloin joku oikeasti haluaa tehdä. :/

Just näin. Todellakin jo tuon ikäiset lapset osaavat olla tahallaankin pirullisia Jos he huomaavat, että vanhemmat ovat kuin kynnysmattoja, kuka heitä voi kunnioittaa! Jos he "tottelevat" jokaisen typeränkin mielihalun joka lapsella on, niin kyllä lapsikin sen huomaa, että hänhän tässä nitä pyörittää miten vain ja ne ovat noin tyhmiä että lähtevät vielä mukaan.

Sitten odottaa karu maailma kun lapsi joskus on enemmän pois kotiympyröistä. Siellä kun kaikki eivät vain rakasta ja ihaile häntä teki hän miten teki. Vanhempien tärkein tehtävä on sosiaalista lastaan. Muuten lapsella on karu tie kuljettavana myöhemmin.

 

[nyt harmaana]

Meillä on vastaavanlainen lapsi joka on nyt jo muutaman vuoden vanhempi. Mutta pienestä pitäen on ollut niin hankala, että ollaan oltu kertakaikkisen hukassa välillä. Tuo sun kuvaus lapsestasi oli kuin olisin itse sen kirjottanut. Se mikä pisti silmään oli monen vastaus siitä, kuinka kuria täytyisi lisätä aina vaan. Tähän voisin sanoa oman mielipiteen jonka olen kokenut arjessa ja joka alunperin neuvottiin perheneuvolasta. Eli meillä ainaki oli tilanne se, ettei kurista todellakaan ollut puutetta. Lapselle annettiin jokaisesta lyönnistä ja haistattelusta rangaistus ja rangaistukset olivat sitä luokkaa, että niiden ois luullu tepsivän. Esim. kun isona ongelmana oli pikkusisaruksen lyöminen niin joka lyönnistä annettiin 1pv tietokonekieltoa. Isommalle lapselle se oli ihan sama, lyöminen jatku niin kauan, että kieltoa oli yhteensä 6vkoa! Ja tietokone todella ON tärkeä tälle lapselle, ettei se siitä oo kiinni etteikö se ois häntä harmittanu. Meillä meni homma siihen pisteeseen, että lapsi sai vähän väliä rangastuksia jostakin ja tuntu, että koko ajan sai olla laittamassa ojennukseen. Tässä vaiheessa perheneuvolasta neuvottiin yllättäen, että KAIKKI RANGAISTUKSET pois ja tästä eteenpäin pyritään keskittymään vain ja ainoastaan lapsen hyvään käytökseen. Tämä siksi, että lapsella alko olemaan jo itsetunto-ongelmia kun koko ajan sai olla korjaamassa huonoa käytöstä. Lapsi mm. ajatteli, että meidän ois parempi elää ilman häntä koska hän on tuhma. Vaikka tuo kehoitus tuntu aluks ihan kamalta niin noudatimme sitä ja hyviä tuloksia alko näkymään lähes heti. Ihan voi sanoa, että muutamassa viikossa. Tottakai puututaan jos lapsi lyö pikkusisarusta mutta siitä ei sen kummemmin anneta rangaistuksia. Siitä keskustellaan, pyydetään anteeksi ja asia unohdetaan. Sama pätee muihinkin "töppeihin". Sen sijaan kaikki hyvä käytös palkitaan, ihan pienetkin hyvät asiat. Nyt kesäloman aikana lapsi muuttu niin paljon, että opettajakin soitti ja kerto, että ihan kuin ois eri lapsi tullut kesälomalta kouluun. Joten pidä tämmönen asia mielessä jos tuntuu, että keinot loppuu kokonaan.

 

[ap]

Minä taisin olla kuvatunlainen lapsi.
Siskon mies kertoo, kuinka oli meillä kerran ja multa kysyttiin, otanko maitoa vai mustaherukkamehua. Äiti oli sivulauseessa sanonut, että mansikkamehua ei ole jääkaapissa, vaan kylmäkellarissa. Olin vastannut "mansikkamehua" ja ollut oikein pirullisen näköinen.

Isä oli sanonut, että se ei käy, kun sitä ei ole. Äiti sanoi isälle, että mene nyt hakemaan sitä, kun anne HALUAA sitä! Isä lähti siis kerrostalon kellarikerrokseen hakemaan mahua kylmäkellarista, kun muu perhe söi. :headwall:

Välillä sain kaiken. Mutta mä olin terävä suustani ja näsäviisas ja silloin, yhtäkkiä, ennalta-arvaamatta mä sain selkään, kun mitta täytty.

Juu, emme ole katkeria tai mitään, mutta ei näin. Jotkut lapset on hyviä manipuloimaan mutta sitä ei saisi kannustaa. Aikuisena on vaikea uskoa, että kukaan pitää juuri minusta, koska en osaa erottaa, milloin olen manipuloinut ihmiset tekemään mieliksi ja milloin joku oikeasti haluaa tehdä. :/

Mä olen tainnut ite myös olla ja olen ehkä edelleenkin samanlainen, siksipä se onkin niin kamalaa, kun oma tytärkin niin käyttäytyy. Meillä oli myös tilanteita kotona lapsena ollessani, että jos oikein vaadin, myös sain. Muistan eräänkin joulun, kun pyysin lahjaksi "kopiokonetta". Äiti sanoi, ettei siitä kaupungista enää niitä saanut. Sanoin, että mikään muu ei kelpaa kuin se ja se on hankittava. Isä oli lopulta 70km päästä linja-autolla hakenut sen ja kun paketin avoin ja olin pari kertaa kokeillut, se olikin ihan hanurista. Saamani barbie oli paljon kivempi. Se oli viimeinen kerta, kun sain mitä halusin, sen jälkeen oli haluttava se mitä sain ja olen kiitollinen vanhempieni päätöksestä. Nyt pitää vaan tsempata itsensä pysymään rauhallisena ja päättäväisenä äitinä!

Zen Cafella on yks biisi, jossa lauletaan:
Minä olen kova ylipuhumaan, tiedän miten ihmisille sanotaan asioita joita ne tahtoo kuulla. Siihen meni multa vuosia tottua, mutta nyt kun olen niin taitava, en ajattele sitä juurikaan.

Mä osaan toin taidon niin hyvin, että välillä itseä hirvittää, mutta kun en osaa käyttää sitä tyttöön, koska hän yrittää samoin, olemme umpikujassa.

Ja kiitos Ketille tuosta ruokapöytävinkistä että maito pois vaan, katotaan josko toimis!

 

[nyt harmaana]

ja vielä: lue kirja nimeltä TULISTUVA LAPSI. saat paljon hyviä neuvoja vaikka on aika erikoisesti kirjotettu.

 

[käymässä vain]

tee lapselle selväksi kuka on "lauman pomo" eli vanhemmat.
sitten kun on selkeet rajat eli kerhoon lähtiessä vaatteet valmiina ja jos ne ei mene sovitusti päälle, ei kerhoon mennä. miten muuten kerhossa käyyttäytyy?

Tuo olisi lapsen ihannetilanne!! Eli ei toimi meillä! Siis tuo, että kerhoon ei sitten mennä. Siihen hän tokaisisi et hyvä juttu, en olis halunnutkaan.

Juuri viime viikolla satoi saavista kaatamalla ja hän ilmoitti, että hän ei sitten sateessa kävele. Minä sanoin että kävelet. Ja sinne sitä sitten loppujen lopuksi mentiin. Ei se pukisi ikinä mitä käsken, jos vaihtoehto on ettei lähdettäisikään

No mutta koitappa.jäätte sit kans kotiin.tee vaan tytölle selväksi että jäätte kotiin sen vuoksi että SINÄ olet päättänyt niin,ei sen vuoks että tyttö sattui sanomaan et kerhoon ei ois halunnutkaan.
älä anna tytön pompottaa.hän koettelee rajojaan,ja valtaansa päättää asioista.neuvolassa meinattiin että kuuluu ihan kehitykseen..toisilla menee vähän yli,ja toinen lapsi ei käy läpi koko juttua.
meillä oli tytön kanssa aivan järkyttävät tappelut.onneksi niistä ajan kanssa päästiin.

 

[Rukoilijasirkka]

Minä taisin olla kuvatunlainen lapsi.
Siskon mies kertoo, kuinka oli meillä kerran ja multa kysyttiin, otanko maitoa vai mustaherukkamehua. Äiti oli sivulauseessa sanonut, että mansikkamehua ei ole jääkaapissa, vaan kylmäkellarissa. Olin vastannut "mansikkamehua" ja ollut oikein pirullisen näköinen.

Isä oli sanonut, että se ei käy, kun sitä ei ole. Äiti sanoi isälle, että mene nyt hakemaan sitä, kun anne HALUAA sitä! Isä lähti siis kerrostalon kellarikerrokseen hakemaan mahua kylmäkellarista, kun muu perhe söi. :headwall:

Välillä sain kaiken. Mutta mä olin terävä suustani ja näsäviisas ja silloin, yhtäkkiä, ennalta-arvaamatta mä sain selkään, kun mitta täytty.

Juu, emme ole katkeria tai mitään, mutta ei näin. Jotkut lapset on hyviä manipuloimaan mutta sitä ei saisi kannustaa. Aikuisena on vaikea uskoa, että kukaan pitää juuri minusta, koska en osaa erottaa, milloin olen manipuloinut ihmiset tekemään mieliksi ja milloin joku oikeasti haluaa tehdä. :/

Mä olen tainnut ite myös olla ja olen ehkä edelleenkin samanlainen, siksipä se onkin niin kamalaa, kun oma tytärkin niin käyttäytyy. Meillä oli myös tilanteita kotona lapsena ollessani, että jos oikein vaadin, myös sain. Muistan eräänkin joulun, kun pyysin lahjaksi "kopiokonetta". Äiti sanoi, ettei siitä kaupungista enää niitä saanut. Sanoin, että mikään muu ei kelpaa kuin se ja se on hankittava. Isä oli lopulta 70km päästä linja-autolla hakenut sen ja kun paketin avoin ja olin pari kertaa kokeillut, se olikin ihan hanurista. Saamani barbie oli paljon kivempi. Se oli viimeinen kerta, kun sain mitä halusin, sen jälkeen oli haluttava se mitä sain ja olen kiitollinen vanhempieni päätöksestä. Nyt pitää vaan tsempata itsensä pysymään rauhallisena ja päättäväisenä äitinä!

Zen Cafella on yks biisi, jossa lauletaan:
Minä olen kova ylipuhumaan, tiedän miten ihmisille sanotaan asioita joita ne tahtoo kuulla. Siihen meni multa vuosia tottua, mutta nyt kun olen niin taitava, en ajattele sitä juurikaan.

Mä osaan toin taidon niin hyvin, että välillä itseä hirvittää, mutta kun en osaa käyttää sitä tyttöön, koska hän yrittää samoin, olemme umpikujassa.

Ja kiitos Ketille tuosta ruokapöytävinkistä että maito pois vaan, katotaan josko toimis!

Vaikka mä manipuloin lapsena paljon, en saanut siitä ikinä oikeaa iloa, vaan tunsin hirveää syylisyyttä. Joululahjaksi minäkin olen saanut muutaman ihan typerän jutun, kun olen väkisin ostattanut. Yhtenä jouluna aloin itkemään ja ne luuli, että itkin, etten saanut tarpeeksi monta lahjaa. Sitä syyllisyyttä mä itkin, kun näin, että mulle oli yritetty ostaa mahdollisimman paljon kaikkea, mitä en edes halunnut ja tarvinnut. Että olisin muka tyytyväinen.

 

[Kimppa]

Meillä on vastaavanlainen lapsi joka on nyt jo muutaman vuoden vanhempi. Mutta pienestä pitäen on ollut niin hankala, että ollaan oltu kertakaikkisen hukassa välillä. Tuo sun kuvaus lapsestasi oli kuin olisin itse sen kirjottanut. Se mikä pisti silmään oli monen vastaus siitä, kuinka kuria täytyisi lisätä aina vaan. Tähän voisin sanoa oman mielipiteen jonka olen kokenut arjessa ja joka alunperin neuvottiin perheneuvolasta. Eli meillä ainaki oli tilanne se, ettei kurista todellakaan ollut puutetta. Lapselle annettiin jokaisesta lyönnistä ja haistattelusta rangaistus ja rangaistukset olivat sitä luokkaa, että niiden ois luullu tepsivän. Esim. kun isona ongelmana oli pikkusisaruksen lyöminen niin joka lyönnistä annettiin 1pv tietokonekieltoa. Isommalle lapselle se oli ihan sama, lyöminen jatku niin kauan, että kieltoa oli yhteensä 6vkoa! Ja tietokone todella ON tärkeä tälle lapselle, ettei se siitä oo kiinni etteikö se ois häntä harmittanu. Meillä meni homma siihen pisteeseen, että lapsi sai vähän väliä rangastuksia jostakin ja tuntu, että koko ajan sai olla laittamassa ojennukseen. Tässä vaiheessa perheneuvolasta neuvottiin yllättäen, että KAIKKI RANGAISTUKSET pois ja tästä eteenpäin pyritään keskittymään vain ja ainoastaan lapsen hyvään käytökseen. Tämä siksi, että lapsella alko olemaan jo itsetunto-ongelmia kun koko ajan sai olla korjaamassa huonoa käytöstä. Lapsi mm. ajatteli, että meidän ois parempi elää ilman häntä koska hän on tuhma. Vaikka tuo kehoitus tuntu aluks ihan kamalta niin noudatimme sitä ja hyviä tuloksia alko näkymään lähes heti. Ihan voi sanoa, että muutamassa viikossa. Tottakai puututaan jos lapsi lyö pikkusisarusta mutta siitä ei sen kummemmin anneta rangaistuksia. Siitä keskustellaan, pyydetään anteeksi ja asia unohdetaan. Sama pätee muihinkin "töppeihin". Sen sijaan kaikki hyvä käytös palkitaan, ihan pienetkin hyvät asiat. Nyt kesäloman aikana lapsi muuttu niin paljon, että opettajakin soitti ja kerto, että ihan kuin ois eri lapsi tullut kesälomalta kouluun. Joten pidä tämmönen asia mielessä jos tuntuu, että keinot loppuu kokonaan.

Hyvä pointti tässä joka jäi varmaan vain mainitsematta monilta. Totta kai positiivista palautetta pitää antaa mahdollisimman paljon, hellyyttä, kehuja jne. Niille jää sitten enemmän aikaa ja tilaakin kun turha takkuaminen typeristä asioista jää pois kun vanhemmilla on johtajuus. Mutta se johtajuus pitää ottaa ensin, se on tärkeintä. Ei rakkautta, kehuja ja hellyyttä tietenkään unohdeta missään vaiheessa vaikka ollaankin jämäkkiä!

 

[vieras]

Kuulostaa siltä, että tyttö kaipaa yksinkertaisesti tiukempia rajoja.