Mitä tehdä taaperon kanssa? Hermoja kiristää

["Neuvoton"]

Meidän vajaa 2-vuotias enkeli on muuttunut täydeksi pikku piruksi, mutta vain äitiä kohtaan. Ei usko millään ja kiukuttelee jatkuvasti. Äskenkin vain syöksyi tuolta ja alkoi kiskomaan hiuksiani ja muutenkin koko ajan yrittää purra tai lyödä. Kiellettyjä asioita tekemässä koko ajan eikä usko jos minä kiellä tai käsken siivota jälkensä.

Isä, kun tulee kotiin niin voi nähdä kuinka pirunsarvet muuttuu kiillotetuksi sädekehäksi ja isäänsä siis tottelee, useinmiten. Ja jos isä kieltää tai suuttuu niin pojan maailma on ihan hajalla ja tulee minun syliin sitten itkemään vaikka minä sanonut myös asiasta ja ensin vain lyönyt tai juossut karkuun minua, mutta jos isä sanoo vähän kovemmin (Huom. Ei huuda tai mtn) niin maailma romahtaa.

Poika nauttii ihan täysin rinnoin, kun isänsä kanssa touhuavat ja tekevätkin nykyään aika paljon yhdessä kaikkea ja en minä saakaan poikaa nauramaan niin riemukkaasti kui isänsä. Ei tässä mitään, mutta miksi minulle pitää kiukuttelee ja olla tottelematta kun isää taas kuunnellaan miltei aina.

Olen yrittänyt olla pojan kanssa paljon ulkona, kun siitä pitää niin paljon mutta sielläkään ei tottele jos ollaan lähdössä kotiin vaan heittäytyy maahan ja kiukuttelee.

Onko uhmaa vai jotain muuta äidille kiukuttelua, kun eikös uhma ole yleensä joskus 3 ikävuoden paikkeilla?

 

["Vilma"]

Luultavasti on uhmaa jo. Ja ehkäpä se on niinkin, että lapsi kokee sut niin turvalliseksi, että uskaltaa haastaa sua enemmän kuin isäänsä.
Nyt sun pitää pitää tiukka linja, et missään tapauksessa saa alkaa lipsumaan rutiineistä, komennosta, kielloista ja käskyistä. Sua testataan nyt kunnolla.
Muista myös antaa lapselle paljon positiivista huomiota, halaa ja pusuttele. Kerro, että äiti tykkää siltikin vaikka kuinka kiukuttelisit.

Meillä minä saan lasten uhmat päälleni, iskä korkeintaan pientä kitinää

 

[vieras*]

Meillä oli parivuotiaalla se kuuluisa uhmaikä. Nyt 3-vuotiaana on jo enimmäkseen tasainen ja tottelevainen tyyppi. Tai sitten se pahin on vasta tulossa, saa nähdä... Mut 2-vuotiaana oli just sitä maahan karjumaan heittäytymistä, jokaiseen mun ehdottamaan asiaan tai käskyyn vastaus vihainen "ei sitten!"-huuto, lyömisyrityksiä, karkuun juoksemista, tahallista ruualla sotkemista ym.

Lapsi testaa sua kun olet eniten(?) sen kanssa. Pidä rajoista kiinni, mutta muista antaa hyvää palautetta. Itse huomasin, että kunnon uhmakohtauksen aikana on turha yrittää puhua lapselle, kun se ei näe eikä kuule, koitin vain itse pysyä mahdollisimman rauhallisena ja hoitaa homman loppuun. Lapsen rauhoituttua juteltiin siitä, mistä niin paha mieli johtui ja vaikka harmittaisi tosi paljon, toisia ei saa lyödä jne.

 

["vvv"]

Täyttä uhmaa tuo jo on. Meillä oli lyömisestä ja muusta väkivaltaisesta käyttäytymisestä rangaistuksena jäähy, joskin ei mitään kahta minuuttia istunut siellä vaan sen aikaa että rauhoittui. Nopeasti jäi tuollainen pois kun siitä seurasi rangaistus. Kun yritettiin aluksi ilman jäähyä, niin tuntui ettei mitään kehitystä tapahdu vaan aina lyöminen ja pureminen tuli kuvaan heti kun lapsen piti jotain totella.