Mitä vaimoni mieltä painaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jokin mättää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Töpseli Tuijalta mahtava vastaus.
Voisin kuvitella että ap vaimolla on tunteet vaan nyt menneet tosi sekaisin uuden tapaamisesta. Sen vuoksi tunteet sinuun ovat hälvenneet. Luonnollista.
Ehkä teidän suhteenne on ollut kauan jo tuolla mallilla ,mutta uusi tuttavuus saa asiat konkretisoitumaan. Uskon että pettäminen on mahdollista. Mutta ei välttämättä ole vielä tapahtunut.

Pitkässä suhteessa unohdetaan kunnioitus!!!
Kyllästytään, pidetään itsestään selvyytenä. Tuhoa saa moinen aikaan! Tunnen tämän itsekin läpi käyneenä. Itseasiassa olen vähän samassa tilanteessa, ei ole uutta tuttavuutta,mutta tunteet ovat kadonneet juuri edellä mainuttujen vuoksikin. Suhde vaatii hoitoa ja huomiota.Kiireet, työt , perhe-elämä vie usein juuri kaiken sen kantavan pois. Ellei ymmärrä ja jaksa itse kannatella ja toimia eteenpäin. Kumpa saisitte asiat kuntoon. Koska vaihtamalla vaimosi pakenee vaan itseään. Ja vastuutaan suhteestanne. Perheestänne.

Hyvä kun kirjoitit tänne. Yritetään kaikki neuvoa parhaamme mukaan..onnea!
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkaa jo kyllästyttää:
Alkuperäinen kirjoittaja neito kaunokainen:
...Toivottavasti voit antaa miehellesi anteeksi...

Kenenkähän pitäisi pyytää ja saada anteeksi...?

Hoitaisitte senkin aikaa parisuhdettanne kun roikutte netissä.

Älä nyt käännä asiaa, täältä saa hakea apua ja me miehet kyllä autetaan toisiamme, vai onko avautuminen vain naisten oikeus?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillukka-:
Onkohan nyt kyseessä ap:n vaimo? Jotenkin tohdin epäillä. Ap asian selventänee.

siis mikä????alkuperäisen vaimo olen minä joka on sen myös tunnustanut.en siis tule tänne millään vierailija nimellä ja yritä seurata keskustelua jotenkin sivusta,en pysty.ollaan kyllä hoidettu parisuhdettamme mutta todennäköisesti ei tarpeeksi.ja mies tänne ensin kirjoitti en minä!olen pyytänyt todellakin anteeksi mutta jos tunteita ei ole tällä hetkellä ketään kohtaan niin vaikea polvillaan anella anteeksi ja katumustaan!!!!vaikeaa on varmasti miehelleni en kiellä sitä.nyt kuitenkin en jaksa enää tänne kirjoitella kun kukaan ei tiedä koko totuutta meidän elämästä ja mitä kaikkea hyvääkin ollaan tässä elämässä kohdattu yhdessä.kaikki vaan tuntuu unohtavan sen.ehkä itsekkin unohdan enkä pysty niitä asioita nyt tarpeeksi miettimään kun en pysty mitään miettimään tällä hetkellä!!!toivotaan että mieheni vielä tänne teille tulee kertomaan missä mennään niin ei tarvitse sitäkin teidän analysoida.minä kuitenkin poistun joten miettikää nyt mikä minua vaivaa????
 
Ootko nyt vaimo antanut miehellesi kiellon tänne kirjoittamiseen? Veitkö häneltä nyt ainoan vertaistukikanavan, ja vielä anonyymin sellaisen? Tuoko on mielestäsi sitä, jolla parisudettanne parannetaan? Kunnioitatko miestäsi ja hänen tarvettaan jakaa asioitaan myös muiden kuin sinun ja terapeutin kanssa?
 
Ainahan tällä palstalla neuvoja tai vertaistukea pyytävä kertoo tarinansa vain omasta näkökulmasta, sehän on päivänselvää!!! Tosin jokainen fiksu ihminen tajuaa myös sen, että äärimmäisen harvoin vika on 100 %:sesti vain toisessa ihmisessä, vaan yleensä vikaa on molemmissa (esim. pitkään väkivaltaisuutta sietäneen vaimon vika on siinä, että sallii mieheltään sellaista ja ettei hän ole hakenut apua/eroa aiemmin).

En ymmärrä, mikä AP:n tilanteessa on niin kauheaa, etteikö siitä voisi kirjoitella tämän kaltaisella palstalla. Nimenomaan AP:n kirjoituksesta ei paista yhtään mikään sellainen asia läpi, josta voisi päätellä yhtään mitään (hän ei kerro, missä päin Suomea asuvat, ei kerro kummankaan ammatteja, ei kerro lasten ikää jne), joten minä ainakaan en tietäisi, vaikka kyseinen pariskunta olisi naapurimme tai vaikka sukulaisia!!!

Olen surullinen vaimon kommenteista, koska tämä keskustelu on ollut pitkästä aikaa yksi hienoimmista tällä palstalla. Uskon, että moni on saanut hyviä näkökantoja ja vinkkejä asioihin. Vaikkei omalla kohdalla juuri nyt näin isoa kriisiä olisikaan, niin ainahan sitä voi laittaa vinkkejä muistiin pahan päivän varalle.
 
Ap kirjoitti: "Se kolmas osapuoli on ehkä se pienin ongelma parhaillaan meillä. Vaimo epäilee oikeastaan hänen menneisyytensä olevan se joka ahdistaa eikä oikeastaan minä ja aikoo tän takia keskustella ammattilaisen kanssa"

Pohtiiko vaimo omaa vaiko tuon kolmannen osapuolen menneisyyttä? Aika kuumakallelta vaimo vaikuttaa.
 
Menee hieman korniksi mielestäni jos molemmat sekä vaimo ja ap nyt alkavat tänne ihan oikeasti kirjoitella. Eiköhän nyt kannata jo jättää tämä palsta väliin. Tämä sopii kyllä selventämään ajatuksia, ymmärrän että ap tänne kirjoitti. Mutta että molemmat alkaisvat käyttämään tätä palstaa päiväkirjana ja vuorotellen tänne kirjoittelemaan. Ehkäpä olisi parempiakin tapoja saada keskeusteluyhteyttä ja selvittää parisuhdetta.
 
Ei ap eikä hänen vaimokaan ole enää tänne kirjoitelleet...ap ehkä tahtoisikin, mutta vaimo kaiketi kieltänyt? Vain me elliläiset täällä kirjoitellaan omia luulojamme.Toivon että ap:n ja hänen vaimonsa tilanne selkiytyy...eihän tässä muutakaan voi. =(
 
Tämä on viimeinen viesti jonka ajon tänne kirjoittaa ja ajatus oli ehkä yrittää selventää hieman vastauksia ja samalla myös filosofisoida miksi me, ihmiset käyttäytytään kuten joskus tehdään. Eka vastaus on kyllä, se on vaimoni joka tonne ylös on kirjoittanut ja toinen vastaus on ei, hän ei ole kieltänyt minua tänne kirjoittamisen. Alun perin kun tänne kirjoitin tarkoitukseni oli todellakin muiden ihmisten kokemuksella yrittää edes hieman ymmärtää mitä vaimoni parhaillaan käy läpi, tiedän että en voi täältä sitä oikeata vastausta löytää mutta edes prosentti on oikeaan suuntaan. Samalla yritin ehkä myös löytää vastauksen siihen miten minun pitäisi käyttäytyä, en tarkoita että noudan kaikki ohjeet mutta jos 5 eri henkilöä antaa saman neuvon niin pakkohan siinä on hivusen totuutta olla. Syyt miksi tämä jää viimeiseksi viestiksi on se että sain jo sen mitä täältä hain ja se totuus että en ehkä ymmärtänyt kuinka paljon tämä vaimoani loukkasi mikä ei todellakaan ollut tarkoitus. Olisin ehkä voinut kirjoittaa toisella otsikolla mutta halusin ehkä hieman maustaa sitä jotta saisin kunnon keskustelun käyntiin, ja siinä mielestäni onnistuin.
Halusin myös kiittää niitä jotka on rohkeasti avautunut omista elämän tilanteista kertomalla samantyyppsistä ongelmista ja miten he ovat ne käsitelleet. Kun tän ketjun aloitin niin tiesin mysö että tulen saamaan niitä toisenlaisia vastauksia jossa haukutaan toisia, säälin niitä jotka ovat ne kirjoittaneet mutta ei teineiltä voi liikaa vaatia =). Kai he kokevat että haukkumalla toisia he saavat helpotusta omaan ankeaan elämään, onneksi kuitenkin he ovat vastauksissa vähemmistössä. kuten joku tuossa ylhällä kirjoitti niin tämä on ollut erittäin rakentava kirjoitus pitkään aikaan ja kiitos teille siitä että teitte siitä sellaisen.
Se minkä olen tästä kaikesta oppinut on kuitenkin arvokasta ja toivon todellakin että meidän suhde vielä tulee olemaan vahvempi kuin koskaan ennen kaiken tämän jälkeen mutta sitä voi ainoastaan aika näyttää. On se kummalista joskus kun luulee tekevänsä kaiken oikein ja toisten takia ja lopputulos on että on loukannut muita enemmän ja enemmän. olen tässä joinakin aikoina miettinyt maailman nykytilaa jossa kvartaalitalous jyrää missä tunteilla ja toisilla ihmisillä ei enään ole merkitystä. Maailma on muuttunut sellaiseksi että "minä" olen aina tärkein ja muista viis. Ihan sama jos tuo kärsii hieman mutta ku teen tän minun takia. En sano että ei saisi joskus itsensä takia tehdä jotain mutta pitäisikö välillä ajatella myös ihmisiä joista välittää, mikä on arvokkampaa se että minä saan jotain vai se että toisella ei tule pahempi mieli. Jos ei muuta niin toivon että te jotka ovat tänne ihanasti kirjoittaneet viestejä jotka antaa voimaa jatkaa miettii hetken omia arvojaan ja tarkistaa että ne ovat kunnossa koska ainaskin minä olen tästä oppinut paljon. Ihminen tekee virheitä, niin me kaikki, virheet pitää joskus pystyä antamaan anteeksi. Ajatellaan siis välillä muitakin ja opitaan välittämään, puhumaan ja pyytämään anteeksi kun loukataan muita.
Lopetan tän viestin pienellä kertomuksella jonka opetusta jokainen voi itse miettiä.

- Olipa kerran pieni lintu joka lähti lentämään, lentäminen oli hauskaa ja aika pian se huomasi että oli lentänyt liian kauas ja liian korkealle. Sen siivet jäätyivät ja se ei enään jaksanut vaan tippui alas pellolle. Paikalle saapui lehmä joka juuri linnun kohdalle päästi ison lantakasan. Lanta lämmitti lintua ja sulautti sen jäätyneet siivet, pikkuhiljaa lintu jo lauleskeli täysillä lannan alla. Paikalle sattui kettu joka kuuli linnun laulun, kaivoi sen pois lannasta ja söi sen.



Näkemiin ja hyvää syksyn jatkoa kaikille!
 
Jokin tässä ei nyt mennyt oikein. Jos ap hakee vertaistukea ja vastauksia naisen aivoituksiin, niin tämä on hänelle kanava, mistä saa apua. Olen ihan varma, että mies on pihalla kuin lumiukko, silloin kun vaimo menettää kiinnostuksensa häneen. Mitä tapahtui, miksi ja mitä voin tehdä? vaimolta ei voi kysyä, kun vastaukseksi tulee mitä tulee.

Ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä ja kuuntelevia korvia. parisuhde ei voi olla normaali, jos siinä ei voi elää "vapaasti". Minusta ap:lle taidettiin näyttää kaapinpaikka, mutta se koira kiljahtaa, johon kalikka kalahtaa.

Minusta ap:n vaimo ansaitsisi koivuniemen herraa:)
 
Haluan lisätä tähän keskusteluun vielä oman tarinani, koska ehkä siitä on joillekin apua ja tukea.

Olemme noin kolmekymppinen pariskunta eikä meillä ole lapsia. Reilun kolmen vuoden aikana olemme käyneet läpi helvetin, ja monista kuukausista en muista yhtään mitään. Ne ovat menneet sumussa ja ihmisillä on kyky suojella itseään kriisitilanteessa siten että asiota ei tajua kerralla vaan ne tippuu tajuntaan vähitellen, tipoittain, että jaksaisi vähitellen käsitellä mitä on tapahtunut. Siitä johtuu turta olo, ettei tunne mitään. On aivan normaalia olla emotionaalisesti kylmä kyseisessä tilanteessa.

Menimme naimisiin parikymppisinä (aivan liian nuorina), syystä jota en halua enempää eritellä. Parin kolmen vuoden päästä minua alkoi ahdistaa sitoutuminen ja aloin puhua miehelleni että haluan mahdollisesti eron. Tunteisiini liittyi tuolloin ihastumista ja huomion keräämistä muualta, mutta se ei ikinä johtanut edes minkäänlaisiin keskusteluihin kenenkään kolmanne osapuolen kanssa. Noin vuoden kuluttua kriisini alkamisesta aloin rauhoittua ja tajusin että minulla olikin maailman ihanin mies, ja luulin kaiken olevan taas hyvin. Siitä se alamkäki kuitenkin vasta alkoi. Mieheni ihastui vakavasti seuraavan vuoden aikana toiseen naiseen ja vietti hänen kanssaan paljon aikaa, koska opiskelivat samassa paikassa. Tilanne paheni ja paheni, koska mieheni muuttui niin ahdistuneeksi ristiriitaisista tunteistaan. Kun ihastumista oli kestänyt jo kuukausia hänellä puhkesi aika voimakkaita ahdistuskohtauksia ja masennus, enkä muista noista kuukausista juuri mitään. Hän ei koskaan mennyt tämän naisen kanssa sänkyyn, mutta jatkoi hänen tapailua vielä opiskelujen ulkopuolellakin ja halailua & pussailua oli kehissä. Viimeinen tikki minulle oli että hän vei naisen ulos yhteisten ystäviemme kanssa ja muutin pois kotoa. Palasin muutaman viikon kuluttua koska mieheni sanoi että ei halunnut antaa vielä periksi ja että oli lopettanut yhteydenpidon naisen kanssa. Odotin mieheltäni tietysti juuri sitä anteeksipyytelyä ja minun takaisin rukoilemista, mutta sitä ei koskaan tullut. Tottakai hän pyysi anteeksi, mutta se oli lähinnä mekaanista. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt että useimmat ihmiset eivät pysty aitoihin anteeksipyyntöihin vastaavassa tilanteessa koska ovat niin shokissa kuukausia etteivät edes tajua tekojaan. Oma paha olo on päällimmäisenä.

No mieheni piti lupauksen eikä tavannut enää naista, mutta hänen masennuksensa jatkui, ja hän myös ikävöi naista vielä lähes puolivuotta sen jälkeen kun eivät olleet kuulleet toisistaa mitään. Tilanne vaikutti minuun siten, etten kestänyt olla mieheni seurassa enää juuri ollenkaan. Olin siinä vaiheessa kestänyt jo hieman liikaakin saamatta edes minkäänlaista tunnustusta siitä että jaksoin sen kaiken paskan. Tuolloin mieheni oli sitä mieltä että hän teki tarpeeksi kun jäi minun kanssani. Minä taas olisin kaivannut jotain merkkejä siitä että hän olisi ollut edes huolissaan minun menettämisestä. Hän ei ollut sitä kuitenkaan tuolloin kykenevä antamaan ja aloin itse käydä ulkona hyvin paljon. Yli puolen vuoden aika biletin niin paljon kuin pystyin ja halusin testata että kestääkö mieheni saman kuin minä jouduin kokemaan. Bileiltoihin liittyi myös miesseuraa, mutta en mennyt myöskään sänkyyn kenekään kanssa. (Lapsellistako? Todellakin, mutta siinä tilanteessa minulle ainoa vaihtoehto.) Lopulta reilun puolen vuoden kuluttua kerroin miehelleni kaiken ja sanoin etten jaksa sitä elämää enää. Että nyt on pakko aloittaa puhtaalta pöydältä tai sitten erotaan, koska tässä ei ole enää mitään järkeä. Tästä tilanteesta on nyt aika lailla tasan vuosi.

Päätimme yrittää ja se on kannattanut. Helppoa se ei ole ollut, koska mieheni on edelleen masentunut. Kyseiset kokemukset olivat sen verran rankkoja ja hän vajosi kriisin aikana niin huonoon kuntoon henkisesti että sieltä nouseminen on ollut pitkä tie. Valoa tunnelin päässä nykyy kuitenkin. Olen itse käynyt läpi erinäisiä voimakkaita väsymyskausia tilanteen vaikeuden ja mieheni huonon tilanteen vuoksi. Koko elämämme on heittänyt härän pyllyä koska molempien opiskelut ovat kärsineet tilanteesta todella paljon. On vaikea koota itseään tekemään mitää keskittymiskykyä vaativaa pitkän kriisin jälkeen, vaikka tilanne olisi jo rauhallisempi. Masennuksen vuoksi itsetunto on heikentynyt ja on ylipäätään herkepi kritiikille. Välillä tuntuu että olemme henkisesti 20 vuotta vanhempia. Taloudellinen tilanteemme on kriisin vuoksi myös aika retuperällä koska sumuisimman vuoden aikana talousasioita ei juuri ajatellut, kunhan selvisi aamulla sängystä ylös. Niitä laskuja maksetaan nyt.

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin enemmän kuin onnellinen että emme antaneet periksi. Minulle on ihana mies, jota arvostan nykyään entistä enemmän. Suhteemme on jotenkin todella paljon aidompi kuin koskaan ennen tätä kriisiä. En sano että pysyisimme yhdessä aina, koska kyllä meidänkin suhteessa on kipupisteitä jotka kummittelevat, samoin vanhoja haamuja, mutta ainakin yhdessä pysymisemme hyvin pitkään on tämän kaiken jälkeen hieman todennäköisempää kuin tätä ennen. Näin paljon itkua ja hammastenkiristystä ei viitsi heittää hukkaan ihan pienestä. Olemme myös molemmat nyt kokeneet ihastumisen avioliiton ulkopuolella, tiedämme tasan tarkkaan miten se prosessi alkaa ja etenee. Siten on ehkä mahdollista osata välttää tilanteita jo lähtökohtaisesti. Ainakin itse tunnistan sen houkutuksen jo hyvin varhaisessa vaiheessa, tiedän myös sen tunteettomuuden tilan, sen voimakkaan ristiriitaisen olon, sen sumun jossa vetää läpi päivästä toiseen, ja sen kun tilanteen lauettua molempien tuska ja ahdistus alkaa purkautua pienissä ja välillä suuremmissakin paloissa. Sen ketä on petetty kannattaa esimerkiksi jo etukäteen varautua siihen että omat tunteet alkavat purkutua VASTA sitten kun tunteen olonsa jollain tavoin turvalliseksi (eli pahin uhka suhteen kaatumiseen on ohitettu). Sitä ennen kaikki huomio kiinnittyy vaan suhteen jatkamisen edellytyksiin.

Tällä kaikella haluan toivottaa voimia ja jaksamista kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville. Joskus on parempi päätös erota. Niin ei ollut meidän kohdalla (siitä huolimatta että monet ystävämmekin kadottivat uskonsa meidän suhteeseen jo ajat sitten ja kehottivat meitä vain eroamaan), joten en usko että periksi antaminen on ainoa oikea tie monelle muullekaan. Kannattaa varautua pitkään prosessiin, suurin virhe on liian nopeiden tulosten odottaminen. Mutta kaikesta VOI selvitä, jos molemmat sitä tarpeeksi paljon haluavat ja jaksatte olla kärsivällisiä.

Hyvää ja lämmintä syksyn jatkoa kaikille!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsykolonki:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyyris Tyllerö:
...Ei kukaan täyspäinen ihminen sekoa ja masennu tollain pelkästä ihastumisesta!!!...

Täyspäinen ihminen ei sekoa tai masennu mistään!

Ei niin. Hetkellinen depis voi tulla jos jotain ikävää sattuu, ja sitäpaitsi kuolemat, surut ja sairaudet kuuluvat elämään. Ne kuuluu kestää ja niistä selvitä. Heikommat tosin elon tiellä sortuu tyhjemmästäkin asiasta, ja heitä varten on olemassa ammattiapu.
 
Voi hyvä isä ihmisten typeryyttä. Tottakai taustalla on muuta! Tottakai siihen liittyy koko siihenastisen elämän läpikäynti ja omien taustojen penkominen, elämän uudelleen ajattelu ja omien arvojen läpikäyminen, anteeksi antaminen niille ihmisille joiden vuoksi elämä on mennyt toisella tavalla kuin olisi ehkä halunnut.

Ainoa asia kriisiimme liittyen mistä olen edelleenkin ylettömän surullinen ja lähes järkyttynyt on ihmisten kovuus. On tullut tämän kriisin aikana kuultua niin paljon niin kylmiä ja kovia kommentteja muilta ihmisiltä, että se saa vaan entistä kovemin pitämään kiinni nykyisestä miehestäni, joka on herkkä, kiltti, myötätuntoinen ja aito. Sellaiset tuntuvat olevan todella harvassa tämän maailman aikana. Juuri niin kuin "Jokin mättää"-nimimerkkikin totesi "olen tässä joinakin aikoina miettinyt maailman nykytilaa jossa kvartaalitalous jyrää missä tunteilla ja toisilla ihmisillä ei enään ole merkitystä". Ystäväni sai esimerkiksi potkut työpaikaltaan kun oli pitkällä sairaslomalla avioeronsa johdosta. Sekin on varmaan oikeudenmukaista joidenkin mielestä.

Ylipäätään termi täyspäinen ihminen on minulle täysi arvoitus. Mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä ettei pysähdy turhan syvällisesti miettimään tekojensa seurauksia? Ei sure aiheuttamaansa pahaa mieltä? Täyspäinen ihminen on sellainen joka ei mene rikki mistään, niikö? No minulle inhimillisyys on jotain aivan muuta ja onneksi olen onnistunut keräämään ympärilleni paljon rikkimenneitä rakkaita ja sirpaleista koottuna me kaikki olemme hieman vähemmän täyspäisiä mutta luojan kiitos ainakin aitoja ja empaattisia.

 

Similar threads

M
Viestiä
23
Luettu
12K
Perhe-elämä
Halipatsuijaa
H
K
Viestiä
112
Luettu
12K
Perhe-elämä
vierailijaolli
V
O
Viestiä
61
Luettu
15K
M
O
Viestiä
1
Luettu
492
J
T
Viestiä
8
Luettu
429
J

Yhteistyössä