M
Mainio kirjoitus!
Vieras
Miten lastensuojelua ei pidä tehdä
Kannattaako alistuminen?
22.4.2008 - 17:44
Lähes samanaikaisesti kun luin Meidän perhe-lehdestä artikkelin "Huostaanotto oli sysäys" (Meidän perhe 4/2008), sain yhteydenoton Itä-Suomesta, jossa pian akateemisen loppututkinnon suorittava nuori nainen kertoi tarinansa. Kummassakin oli sama teema: masennus ja huostaanotto. Meidän perheessä ollut Tuula Kaaretkoski, 29, joka esiintyi myös sivun kokoisessa valokuvassa, kertoi olevansa kolmen melko pienen lapsen äiti (ensimmäinen lapsi oli syntynyt hänen ollessaan alle 20-vuotias), joka tavoitteli lasten hoidossa täydellisyyttä. Hän oli eronnut lasten isästä vuonna 2002 ja alkoi masentua. Vuonna 2006 hän yritti itsemurhaa ja lapset otettiin huostaan, hänen suostumuksellaan. Nyt lapset ovat edelleen sijaishoidossa ja äiti on sitä mieltä että näin on paras. "On tärkeää, että lapset voivat pitää nykyistä asuinpaikkaansa kotina ja että he saavat kasvaa rauhassa ja keskittyä koulutyöhön. Ei ole mahdotonta, että lapset palaisivat asumaan äitinsä luo, mutta hätiköintiin ei langeta." Jotenkin kuulostaa siltä, että tässä ei puhu äiti, vaan sosiaalityöntekijä.
Entä sitten saamani yhteydenotto: suurin piirtein samanikäinen nainen, yhden lapsen äiti, jolta lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen. Äidin mukaan ennen kaikkea siksi, että lapsen isä on paikkakunnan silmäntekeviä ja erittäin hyvä ihmisten manipuloija. Heidän suhteensa taas ei ollut paikkakunnalla sopiva. Nyt lapsi on sijaisperheessä ja äiti saa tavata lastaan kerran kuukaudessa. Lapsi on kohta kahden vuoden ikäinen ja hän on ollut perheessä puolivuotiaasta lähtien. Tässä tapauksessa äiti romahti vasta sen jälkeen kun huostaanotto oli tehty: sitä ennen hänen suuri virheensä oli päättää synnyttää lapsi.
Sen jälkeen kun äiti toipui masennuksestaan, hän on pitänyt säännöllistä yhteyttä lastensuojeluun. Hänelle neuvottiin heti alussa että ole mahdollisimman nöyrä ja hän kuvaili vieneensä kukkia huostaanoton tehneille sosiaalityöntekijöille ja kaulailleensa näitä näyttääkseen kuinka nöyrä on. Kun kuitenkin on alkanut näyttää siltä, että lapsen palauttamista ei harkita (äiti väittää että hänellä on mustaa valkoisella siitä, että lapsi aiotaan pitää pysyvästi huostaanotettuna) niin hän on nyt päättänyt ryhtyä vastustamaan huostaanottoa aktiivisesti ja vaatimaan lapsen palauttamista kun huostaanoton edellytykset eivät enää ole voimassa. Mutta nytkään ei ole tarkoitus hätiköidä: kun äiti oli sanonut sosiaalityöntekijälle että hänestä alkaa tuntua, että olisi ihme jos hän saisi lapsensa takaisin niin tämä oli vastannut: niin olisi.
http://blogs.helsinki.fi/huostaanotto/
Kannattaako alistuminen?
22.4.2008 - 17:44
Lähes samanaikaisesti kun luin Meidän perhe-lehdestä artikkelin "Huostaanotto oli sysäys" (Meidän perhe 4/2008), sain yhteydenoton Itä-Suomesta, jossa pian akateemisen loppututkinnon suorittava nuori nainen kertoi tarinansa. Kummassakin oli sama teema: masennus ja huostaanotto. Meidän perheessä ollut Tuula Kaaretkoski, 29, joka esiintyi myös sivun kokoisessa valokuvassa, kertoi olevansa kolmen melko pienen lapsen äiti (ensimmäinen lapsi oli syntynyt hänen ollessaan alle 20-vuotias), joka tavoitteli lasten hoidossa täydellisyyttä. Hän oli eronnut lasten isästä vuonna 2002 ja alkoi masentua. Vuonna 2006 hän yritti itsemurhaa ja lapset otettiin huostaan, hänen suostumuksellaan. Nyt lapset ovat edelleen sijaishoidossa ja äiti on sitä mieltä että näin on paras. "On tärkeää, että lapset voivat pitää nykyistä asuinpaikkaansa kotina ja että he saavat kasvaa rauhassa ja keskittyä koulutyöhön. Ei ole mahdotonta, että lapset palaisivat asumaan äitinsä luo, mutta hätiköintiin ei langeta." Jotenkin kuulostaa siltä, että tässä ei puhu äiti, vaan sosiaalityöntekijä.
Entä sitten saamani yhteydenotto: suurin piirtein samanikäinen nainen, yhden lapsen äiti, jolta lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen. Äidin mukaan ennen kaikkea siksi, että lapsen isä on paikkakunnan silmäntekeviä ja erittäin hyvä ihmisten manipuloija. Heidän suhteensa taas ei ollut paikkakunnalla sopiva. Nyt lapsi on sijaisperheessä ja äiti saa tavata lastaan kerran kuukaudessa. Lapsi on kohta kahden vuoden ikäinen ja hän on ollut perheessä puolivuotiaasta lähtien. Tässä tapauksessa äiti romahti vasta sen jälkeen kun huostaanotto oli tehty: sitä ennen hänen suuri virheensä oli päättää synnyttää lapsi.
Sen jälkeen kun äiti toipui masennuksestaan, hän on pitänyt säännöllistä yhteyttä lastensuojeluun. Hänelle neuvottiin heti alussa että ole mahdollisimman nöyrä ja hän kuvaili vieneensä kukkia huostaanoton tehneille sosiaalityöntekijöille ja kaulailleensa näitä näyttääkseen kuinka nöyrä on. Kun kuitenkin on alkanut näyttää siltä, että lapsen palauttamista ei harkita (äiti väittää että hänellä on mustaa valkoisella siitä, että lapsi aiotaan pitää pysyvästi huostaanotettuna) niin hän on nyt päättänyt ryhtyä vastustamaan huostaanottoa aktiivisesti ja vaatimaan lapsen palauttamista kun huostaanoton edellytykset eivät enää ole voimassa. Mutta nytkään ei ole tarkoitus hätiköidä: kun äiti oli sanonut sosiaalityöntekijälle että hänestä alkaa tuntua, että olisi ihme jos hän saisi lapsensa takaisin niin tämä oli vastannut: niin olisi.
http://blogs.helsinki.fi/huostaanotto/