Miten lastensuojelua ei pidä tehdä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mainio kirjoitus!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mainio kirjoitus!

Vieras
Miten lastensuojelua ei pidä tehdä

Kannattaako alistuminen?
22.4.2008 - 17:44

Lähes samanaikaisesti kun luin Meidän perhe-lehdestä artikkelin "Huostaanotto oli sysäys" (Meidän perhe 4/2008), sain yhteydenoton Itä-Suomesta, jossa pian akateemisen loppututkinnon suorittava nuori nainen kertoi tarinansa. Kummassakin oli sama teema: masennus ja huostaanotto. Meidän perheessä ollut Tuula Kaaretkoski, 29, joka esiintyi myös sivun kokoisessa valokuvassa, kertoi olevansa kolmen melko pienen lapsen äiti (ensimmäinen lapsi oli syntynyt hänen ollessaan alle 20-vuotias), joka tavoitteli lasten hoidossa täydellisyyttä. Hän oli eronnut lasten isästä vuonna 2002 ja alkoi masentua. Vuonna 2006 hän yritti itsemurhaa ja lapset otettiin huostaan, hänen suostumuksellaan. Nyt lapset ovat edelleen sijaishoidossa ja äiti on sitä mieltä että näin on paras. "On tärkeää, että lapset voivat pitää nykyistä asuinpaikkaansa kotina ja että he saavat kasvaa rauhassa ja keskittyä koulutyöhön. Ei ole mahdotonta, että lapset palaisivat asumaan äitinsä luo, mutta hätiköintiin ei langeta." Jotenkin kuulostaa siltä, että tässä ei puhu äiti, vaan sosiaalityöntekijä.

Entä sitten saamani yhteydenotto: suurin piirtein samanikäinen nainen, yhden lapsen äiti, jolta lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen. Äidin mukaan ennen kaikkea siksi, että lapsen isä on paikkakunnan silmäntekeviä ja erittäin hyvä ihmisten manipuloija. Heidän suhteensa taas ei ollut paikkakunnalla sopiva. Nyt lapsi on sijaisperheessä ja äiti saa tavata lastaan kerran kuukaudessa. Lapsi on kohta kahden vuoden ikäinen ja hän on ollut perheessä puolivuotiaasta lähtien. Tässä tapauksessa äiti romahti vasta sen jälkeen kun huostaanotto oli tehty: sitä ennen hänen suuri virheensä oli päättää synnyttää lapsi.

Sen jälkeen kun äiti toipui masennuksestaan, hän on pitänyt säännöllistä yhteyttä lastensuojeluun. Hänelle neuvottiin heti alussa että ole mahdollisimman nöyrä ja hän kuvaili vieneensä kukkia huostaanoton tehneille sosiaalityöntekijöille ja kaulailleensa näitä näyttääkseen kuinka nöyrä on. Kun kuitenkin on alkanut näyttää siltä, että lapsen palauttamista ei harkita (äiti väittää että hänellä on mustaa valkoisella siitä, että lapsi aiotaan pitää pysyvästi huostaanotettuna) niin hän on nyt päättänyt ryhtyä vastustamaan huostaanottoa aktiivisesti ja vaatimaan lapsen palauttamista kun huostaanoton edellytykset eivät enää ole voimassa. Mutta nytkään ei ole tarkoitus hätiköidä: kun äiti oli sanonut sosiaalityöntekijälle että hänestä alkaa tuntua, että olisi ihme jos hän saisi lapsensa takaisin niin tämä oli vastannut: niin olisi.

http://blogs.helsinki.fi/huostaanotto/
 
No hui kamala. En jotenkin halua uskoa, että keltään otetaan lapsi pois synnärillä ilman järkevää syytä. Kait ne sossut on jotenkin tutkineet tapauksen... :( Kamalaa.
 
se on vaan kun noita juttuja ei voi uskoa ilman toisen osapuolen tarinaa. ja toinen osapuoli on vaitiolovelvollinen. ja useimmat keiltä on huostaanotettuja lapsia eivät tajua ollenkaan mitä tekivät väärin, vaikka sitä rautalangasta väännettäisiin.

emme voi millään tuosta kirjoituksesta tietää koko totuutta. jospa äiti vaikka heitti masennuksissaan puolivuotiaan seinään?
 
Huostaanotto mainiona työvälineenä!
9. 2. 2008 kello 17:17 J. P. Roos

Olen aivan viime aikoina törmännyt tapauksiin joita voi kuvata vain yhdellä tavalla: niissä viranomaiset ovat ottaneet lapsia huostaan vain koska vanhemmat tai lapset ovat heidän mielestään niskuroineet ja käyttäytyneet huonosti - ei suhteessa lapseen vaan suhteessa viranomaiseen!

Tässä pari aivan tuoretta ja todellista esimerkkiä:

1. 10-vuotias poika oli joutunut äitinsä ja sosiaalityöntekijän myötävaikutuksella sairaalatutkimuksiin, mistä hän pakeni isänsä luokse ja kieltäytyi
palaamasta takaisin. Hänellä ei ole ongelmia, häntä ei uhkaa mikään vaara. Hoitava lääkäri ei katsonut että lapsi tarvitsisi välitöntä hoitoa. Silti lastensuojelutyöntekijä päätti huostaanottaa lapsen kiireellisesti. Lastensuojelulaissa ei ole mitään perusteita tällaiseen. Syynä on ilmeisesti vain se, että isä kieltäytyy pakottamasta poikaa takaisin ja poika itse ei halua mennä. Sosiaalityöntekijä on lähettänyt uhkaavia tekstiviestejä pojalle ja ilmoittanut isälle, että pojan mielipiteellä ei ole merkitystä. Hän lähettikin poliisit isän kotiin, mutta nämä eivät katsoneet pojan viemistä tarpeelliseksi. Uhkailujen jälkeen isä pakotti pojan palaamaan sairaalaan vastoin tämän tahtoa. Tilanne on tällä hetkellä auki: poika on tutkittavana, hänet on kiireellisesti huostaanotettu mutta häntä ei ole vielä sijoitettu.
2. 15-vuotias tyttö on otettu kiireellisesti huostaan koska äiti ei ole suostunut vaadittuun yhteistyöhön. Tytölle haluttiin myös tehdä psykiatrisia tutkimuksia jolloin viranomaiset usein ajattelevat, että niitä voidaan tehdä vain lapsen ollessa huostaanotettuna. Tyttö oli vastustanut tiukasti huostaanottoa. Vuotta aikaisemmat ongelmat ovat poistuneet. Tyttöä haluttiin olennaisesti hoitaa vastoin hänen tahtoaan paikassa, missä hän ei halunnut olla. Hoitoa sinänsä ei hän eikä äiti vastustanut. Tässä tapauksessa KHO kumosi hallinto-oikeuden ratkaisun ja tämän jälkeen lautakunta päätti purkaa huostaanoton.

3. Kahden lapsen kiireellistä huostaanottoa perusteltiin olennaisesti vain äidin käytöksellä. Äidin käytös olisi sosiaalilautakunnan mukaan ollut pitemmällä tähtäimellä lapsille vahingollista. Kyse on kuitenkin äidin toiminnasta suhteessa viranomaisiin, ei lapsiin. Eikä lapsilla ollut missään nimessä välitöntä vaaraa. Huostaanotto purettiin jo hallinto-oikeuden toimesta.
Kaikissa kolmessa tapauksessa kyse on ollut myös huoltajuuskiistasta. Tässä kiistan toinen osapuoli hyödyntää viranomaisen ja toisen osapuolin välistä epäluottamusta ja viranomainen saattaa jopa toteuttaa huostaanoton niin että lapset sijoitetaan toisen vanhemman luokse. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että huostaanottoa pidetään jonkinlaisena hallinnollisena ja täysin sallittuna välineenä, missä riittää että työntekijällä on "huoli" (ja ikävintä on jos edes tätä huolta ei ole vaan tarkoituksena on vain panna niskuroivat vanhemmat järjestykseen!). On täysin unohtunut, että huostaanotto on voimakas hallinnollinen vapaudenriisto ja perheen erottamistoimi, jollaisia ei lain mukaan pidä käyttää kuin muiden vaihtoehtojen loputtua (kuten myös Leeni Ikonen toteaa tämän päivän paperilehdessä HS Mielipide).

Nyt siis päinvastoin eräät sosiaalityöntekijät pitävät vastentahtoista huostaanottoa suurinpiirtein samanlaisena keinona kuin uhkasakkoa: jos vanhemmat eivät tottele niin sakotetaan ja lähetetään poliisit perään perimään sakkoa eli niskuroivien vanhempien lasta. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta niin tapahtuu, jopa Helsingissä! Ja sitten kestää aika kauan ennen kuin lapsi pääsee taas vanhempiensa tai vanhempansa luokse. Sosiaalityöntekijöillä on lukemattomia mahdollisuuksia jarruttaa ja estää palautus. Olen ihmetellyt myös sitä, miksi viranomaisten on niin vaikea hyväksyä sitä että toiset viranomaiset ovat todenneet heidän toimintansa vääräksi. Sosiaalilautakunta (=viranhaltijat) saattavat jopa valittaa tuomioistuimen ratkaisuista. Erässä tapauksessa jossa lapset turhan huostaanoton ja pitkän odotuksen jälkeen palautettiin, lautakunta valitti ja sosiaalijohtaja selitti vanhemmille, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista. He haluavat vain katsoa asian loppuun asti. Valituksen menestyminen olisi siis kuitenkin johtanut siihen että lapsi, joka oli odottanut kotiin pääsyä jo vuosia olisi joutunut uudelleen huostaanotetuksi.

Noh, voisin jatkaa loputtomiin. Mutta viesti on tullut kai selväksi. Huostaanotto on raju toimi eikä sitä saa käyttää tilanteissa joissa lapsi ei ole vaarassa eikä häntä mikään uhkaa, paitsi sosiaaliviranomainen.

http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/huostaanotto-mainiona-tyovalineena[
 
Höh! Älkää nyt ihan kaikkea uskoko! Tietysti jos äiti ihan ehdottomasti haluaa luopua lapsestaan heti syntymän jälkeen, voidaan lapsi sijoittaa joksikin aikaa johonkin. Tai sitten jos äiti yrittää vahingoittaa lasta jo siellä synnärillä, niin voidaan tehdä kiireellinen huostaanotto, mutta enpä ole koskaan kuullut että synnäriltä olisi lapsia huostaanotettu.

Ei lapsia oteta huostaan ihan noin vain, kyllä siihen lain mukaankin täytyy edellytykset olla! On tainnut sinullakin, ap, jäädä tosiaan toisen osapuolen näkemys kuulematta...
 
KIIREELLINEN huostaanotto on eri kuin huostaanotto
Kiireellinen huostaanotto on hätähuuto asioiden selvittämiseen. Yleensä aina ennen kiireellistä huostaanottoa on lapsesta/nuoresta tehty useampia lastensuojeluilmoituksia ja jos niiden selvittely takkuaa (yleensä lapsen/vanhemman taholta) eikä tilanne näytä selkiintyvän, niin KIIREELLINEN huostaanotto on ainoa keino viranomaisille selvittää asiat. Lastensuojeluilmoitukset on AINA selvitettävä, jos vanhemmat/lapsi eivät niihin vapaaehtoisesti suostu, on viranomaisten tehtävä jotain. Kiireellinen huostaanotto on voimassa 30vrk ja mikäli asiat eivät siinä ajassa selviä, on siihen mahdollista hakea lisäaikaa 60vrk. Se aika on sitten lisäselvittelyä tai huostaanoton valmistelua. Avohuollon sijoituskin on toki mahdollinen, mutta se on täysin vapaaehtoinen.
Nämä julkisuuteen tulevat jutut ovat valitettavasti aina yksipuolisia. Viranomaiset eivät voi tietojaan kertoa ja se, joka kertoo, kertoo vain oman näkemyksensä. Toki viranomaisetkin syyllistyvät ylilyönteihin, mutta ei näitä juttuja kannata lukea kuin raamattua, kun ei oikeasti voi taustoja tietää.
Kiireellinen huostaanotto on aina väliaikainen ratkaisu. Huostaanotto vaatii tiettyjen kriteerien täyttymistä ja kyllä ne aina täyttyvät jos huostaanotto tehdään tai sitten se voidaan purkaa... Huostaanotto voidaan myös purkaa, jos tilanteet olennaisesti muuttuvat.
 
"On täysin unohtunut, että huostaanotto on voimakas hallinnollinen vapaudenriisto ja perheen erottamistoimi, jollaisia ei lain mukaan pidä käyttää kuin muiden vaihtoehtojen loputtua (kuten myös Leeni Ikonen toteaa tämän päivän paperilehdessä HS Mielipide). "

J.P. Roos tarkoittaa tällä tätä Leeni Ikosen kirjoitusta:

Lapsen ja perheen oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa

http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=811.msg3323#msg3323
 
Alkuperäinen kirjoittaja sosiaalialan ammattilainen:
Höh! Älkää nyt ihan kaikkea uskoko! Tietysti jos äiti ihan ehdottomasti haluaa luopua lapsestaan heti syntymän jälkeen, voidaan lapsi sijoittaa joksikin aikaa johonkin. Tai sitten jos äiti yrittää vahingoittaa lasta jo siellä synnärillä, niin voidaan tehdä kiireellinen huostaanotto, mutta enpä ole koskaan kuullut että synnäriltä olisi lapsia huostaanotettu.

Ei lapsia oteta huostaan ihan noin vain, kyllä siihen lain mukaankin täytyy edellytykset olla! On tainnut sinullakin, ap, jäädä tosiaan toisen osapuolen näkemys kuulematta...

Mannerheimin lastensuojeluliiton "Kasvatuksen kiemurat"

http://www.mll.fi/kasvattajan_tietokulma/kasvatuksen_ki emurat-keskustelu/?num=43676

huostaanotto väärin perustein! 1.6.2004 18:44
M.Muranen
Mitä mieltä olette tälläisestä asiasta kun olin raskaana ja espoon kaupunki ei myöntänyt asuntoa ja minua yritettiin asumaan moneen eri asuntolaan ja laitokseen vaikka ongelmana oli vain että minulta puuttui vuokra-asunto.

Sosiaalityöntekijän mielestä en ollut sovelias yksin huoltajaksi ja syyksi moniin papereihin laitettiin päihteiden käyttö.

Kun lapsi syntyi en saanut edellenkään vuokra-asuntoa vaan lapsi sijoitettiin lastenkotiin.

Minua vaadittiin olemaan lapseni luona lastenkodissa aamusta iltaan siis paikassa joka ei ole kotia nähnykkään ja hoitajat valvovat joka liikkettä ja merkkaavat päiväkirjoihinsa vain ja ainoastaan joka ainoan virheen joita jokainen tuore äiti tai isä tekee(ei kukaan ole mestari syntyessään vaan harjoitus tekee mestarin)

Kun lapsi oli kuukauden ikäinen hänet vietiin Jorvin lastenneurologille ja neurologi kirjoitti että lapsella on mahdolliseti fae-oireyhtymä joka selviää vasta lapsen ollessa kouluiässä.
Lapsella ei ole vieläkään todettu mitään epänormaalia ja aikaa on kulunut syntymästä jo melkein vuosi. Lapsi alkaa kohta kävellä=).

Tällä hetkellä lapsi on sijoitettuna sijaisperheeseen kaukana siis minusta.
Tässä vain odotellaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä asiasta kohta on mennyt yli puoli vuotta kun asia on laitettu kho:n
Terveisin : Kidnapatun ja väärin perustein huostaanotetun lapsen äiti

Terveisin Huolestunut vanhempi

Alkuperäinen kirjoittaja sosiaalialan ammattilainen:
Höh! Älkää nyt ihan kaikkea uskoko! Tietysti jos äiti ihan ehdottomasti haluaa luopua lapsestaan heti syntymän jälkeen, voidaan lapsi sijoittaa joksikin aikaa johonkin. Tai sitten jos äiti yrittää vahingoittaa lasta jo siellä synnärillä, niin voidaan tehdä kiireellinen huostaanotto, mutta enpä ole koskaan kuullut että synnäriltä olisi lapsia huostaanotettu.

Ei lapsia oteta huostaan ihan noin vain, kyllä siihen lain mukaankin täytyy edellytykset olla! On tainnut sinullakin, ap, jäädä tosiaan toisen osapuolen näkemys kuulematta...

No selvää asiaako tulit tänne epätodeksi väittämään ?Tässäkin huomaa kuinka nämä "sosiaalialan ammattilaiset"mielellään todistavat kaikki perusteettomat huostaanotot tapahtumattomiksi.Eiköhän vihdoinkin kaikki katsota totuutta silmiin,siis sitä että Suomessakin tapahtuu SEKÄ perusteltuja/oikeita huostaanottoja että myös vääriä perusteettomia huostaanottoja.Sinisilmäisyyttä on olla näkemättä että yhteiskunnassamme tehdään monella saralla myös vääryttä ihmisille,jos autetaankin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Oikea suunta!:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Ja taas mennään B) B)

Minne? ;)

Sä se jaksat...Linkittää ja lopuksi jutella yksikseks.. :hug:

Ihan vain tiedoksi,tästä aiheesta ovat kiinnostuneita muutkin kuin aloittaja,esim.minä(joka en ole linkittänyt tänne yhtään mitään)ja näihin kannanottojakin on vain muutama.Tärkeä ja ajankohtainenkin asia yhteiskunnassamme,miksi pitäisi ummistaa silmät ja teeskennellä että Suomessa ei mitään pahaa tapahdu?Ja minulla ei ole mitään henkilökohtaisia kytköksiä asiaan,ei ammatin eikä yksityiselämän puolella.Eiköhan sekin kerro siitä että ihmiset voivat ajatella omillakin aivoillaan ilman tunnekytköksiä.
En vain henkilökohtaisesti JAKSA ymmärtää että joku/jotkut jaksavat tälläkin palstalla jatkuvasti todistella(ilman todisteita,tosin)että perusteettomia huostaanotttoja ei tapahdu ja että VAIN yhtä ihmistä kiinnostaa puolustaa väärin kohdeltuja LAPSIA(HUOM!ennenkaikkea lapsia).
Isolla kitjoitetut ovat sitten korostuksia,ei huutoja.Ihan vain tiedoksi.
 
Vain aniharvoin huostaanotto on ollut virhe,mä uskon näin vakaasti.Silloin kun mun exavokin lapsi muutti meille asumaan,se lapsi oli äidilleen neljäs joka häneltä pois otettiin.Kolme edellistä oli huostaanotettu kaikki.Tämä äiti ei edelleenkään ymmärrä miksi,ei hänessä tai hänen hoidossaan ole mitään vikaa.Ei opi vaikka neljäs jo lähti.
Siskoni perheeseen tuli sijoitukseen 2 viikkoinen vauva,pysyvästi jäi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:

Alkuperäinen kirjoittaja Mainio kirjoitus!:
Entä sitten saamani yhteydenotto: suurin piirtein samanikäinen nainen, yhden lapsen äiti, jolta lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen. Äidin mukaan ennen kaikkea siksi, että lapsen isä on paikkakunnan silmäntekeviä ja erittäin hyvä ihmisten manipuloija. Heidän suhteensa taas ei ollut paikkakunnalla sopiva. Nyt lapsi on sijaisperheessä ja äiti saa tavata lastaan kerran kuukaudessa. Lapsi on kohta kahden vuoden ikäinen ja hän on ollut perheessä puolivuotiaasta lähtien. Tässä tapauksessa äiti romahti vasta sen jälkeen kun huostaanotto oli tehty: sitä ennen hänen suuri virheensä oli päättää synnyttää lapsi.

Sen jälkeen kun äiti toipui masennuksestaan, hän on pitänyt säännöllistä yhteyttä lastensuojeluun. Hänelle neuvottiin heti alussa että ole mahdollisimman nöyrä ja hän kuvaili vieneensä kukkia huostaanoton tehneille sosiaalityöntekijöille ja kaulailleensa näitä näyttääkseen kuinka nöyrä on. Kun kuitenkin on alkanut näyttää siltä, että lapsen palauttamista ei harkita (äiti väittää että hänellä on mustaa valkoisella siitä, että lapsi aiotaan pitää pysyvästi huostaanotettuna) niin hän on nyt päättänyt ryhtyä vastustamaan huostaanottoa aktiivisesti ja vaatimaan lapsen palauttamista kun huostaanoton edellytykset eivät enää ole voimassa. Mutta nytkään ei ole tarkoitus hätiköidä: kun äiti oli sanonut sosiaalityöntekijälle että hänestä alkaa tuntua, että olisi ihme jos hän saisi lapsensa takaisin niin tämä oli vastannut: niin olisi.

http://blogs.helsinki.fi/huostaanotto/

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sosiaalialan ammattilainen:
Höh! Älkää nyt ihan kaikkea uskoko! Tietysti jos äiti ihan ehdottomasti haluaa luopua lapsestaan heti syntymän jälkeen, voidaan lapsi sijoittaa joksikin aikaa johonkin. Tai sitten jos äiti yrittää vahingoittaa lasta jo siellä synnärillä, niin voidaan tehdä kiireellinen huostaanotto, mutta enpä ole koskaan kuullut että synnäriltä olisi lapsia huostaanotettu.

Ei lapsia oteta huostaan ihan noin vain, kyllä siihen lain mukaankin täytyy edellytykset olla! On tainnut sinullakin, ap, jäädä tosiaan toisen osapuolen näkemys kuulematta...

No selvää asiaako tulit tänne epätodeksi väittämään ?Tässäkin huomaa kuinka nämä "sosiaalialan ammattilaiset"mielellään todistavat kaikki perusteettomat huostaanotot tapahtumattomiksi.Eiköhän vihdoinkin kaikki katsota totuutta silmiin,siis sitä että Suomessakin tapahtuu SEKÄ perusteltuja/oikeita huostaanottoja että myös vääriä perusteettomia huostaanottoja.Sinisilmäisyyttä on olla näkemättä että yhteiskunnassamme tehdään monella saralla myös vääryttä ihmisille,jos autetaankin.

Olen ap ja tiedän sen toisen puolen myös. Samaan aikaan samalla viikolla kun minulta vietiin lapset, samasta rapusta lähti yksinhuoltaja äidiltä 3 poikaa. Äiti hyväksyi tämän, sillä hänen hänen elämäänsä kuului paljon menetyksiä - lasten isien kuolemat - ja hän oli väsynyt. Äiti opiskeli huostaanoton jälkeen itselleen ammatin ja pyöräytti vielä neljännen pojan.

Minuun huostaanotto vaikutti hyvin negatiivisesti, sillä huostaanotto tapahtui niihin aikoihin kuin opiskeluni oli päättymässä, joten masennuin ja en kyennyt hakeutumaan edes työelämään. No, sain kuitenkin lapseni pelastettua epäonnistuneesta ja huonosta sijoituksesta. Mutta työtä se vaati, joten oman itseni kunnostautumiseen ei jäänyt enää aikaa ja energiaa.

Tapauksestani olen kirjoittanut täällä:

http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=360
 
"Kun olen miettinyt sijaiskotisijoituksia, olen ihmetellyt, minkä takia huostaanoton purkaminen on tehty hyvin vaikeaksi. Äidin rakkaus on kuitenkin aina jossain siellä syvällä olemassa. Se on voimakas tunne ja lapsesta luopuminen saattaa synnyttää syyllisyyden tunteita. Lapsi, joka on joutunut eroon biologisista vanhemmistaan kokee puolestaan, että hänet on hylätty. Se voi olla joillekin lapsille kovin kovaa. Olen sitä mieltä, että jos perheen tilanteessa huostaanoton jälkeen tapahtuu muutos ja tilanne paranee, niin huostaanoton purkaminen pitäisi voida tehdä nopeasti. Epätietoisuus on aina vaikea asia. Järjestönne [PeLa] on esittänyt puolueettoman lapsiasiamiehen viran perustamista. Se olisi varmaankin tarpeellista saada aikaan." -Eeva Ahtisaari-
 
Yhteistyössä