miten mä olen voinutkaan elää ilman koiraa? :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja badass
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

badass

Aktiivinen jäsen
05.01.2008
7 324
0
36
koti tuntuu kodilta paljon enemmän kun on koira :)

äsken katselin kun toi mun pikkufifiii asetteli itseensä ihan tuskassa pikkuruiselle sohvatyynylle eikä mahtunu siihen mitenkään, tyyppi sit tuskastu täysin ja silppus koko tyynyn :laugh:

niin paljon iloa tosta ystävästä on, että enää ei koiratonta aikaa mun talouteen tule :)

mies sanoi aluksi et ei halua mun kanssa koiraa kun pelkää sitä päivää et siitä rakkaasta lemmikistä aika jättää, mies oli todella hukassa kun edellinen koira kuoli ja mä en syönyt enkä nukkunut viikkoon, itkin vaan :ashamed:
 
Ei ole elämää ilman koiraa,se on vaan jotain ihme lipumista päivästä toiseen mutta että elämää,ei se kyl oo mitään elämää ilman koiruutta.
Kun meidän sakemanni lopetettiin vuosia sitten mä en kahteen viikkoon kyenny mihinkään,exä sano sillon että ei ikinä enää sakemannia ja ettei hän olis ikinä uskonu että multa järki lähtee kun koira kuolee.Oikeesti meinasin seota sillon,exä joutu ottaan töistä lomaa kun mä en kyenny edes lapsia hoitaan.Nyt mun sakemanni täyttää elokuussa viis ja kauhulla pohdin että ainaki puolet sen elinvuosista on ny menny.OLi siis pakko ostaa jo toinen koiruus,colliepoika.Mä en tu toimeen ilman koiraa.Se on kauheen isotöinen ja aina siin on kiinni,mihkään et mee ellei o koirahoitajaa,ei noit voi kenellekkään jättää hoidettavaks ku ne ei ymmärtäis.Niimpä mä oon sitonu itteni huusholliin taas ainaki kymmeneks vuodeks vielä.Mut kun tää on elämäntapa.
 
Minä olen koko ikäni, ihan vastasyntyneestä asti elänyt koirien kanssa. Minun on koirani, shetlanninlammaskoira, piti jättää vanhempieni luo kun muutin pois kotoa kun on niin kiintynyt siihen paikkaan.
Ja niin on ollut orpoa kun ei ole koiria. Kaksi kissaa on ja ihania ovat mutta eivät koiraa korvaa.
Viimein löydettiin meille sopiva koira ja päästiin rodusta miehen kanssa yhteisymmärrykseen ja heinäkuun alussa muuttaa meille viimein ensimmäinen yhteinen Samojedin pentu :heart:
 
juu merle :)

mä olen syntymästäni asti viettänyt aikaa mummolassa ja silloin siellä oli maatila lampaineen,lehmineen,koirineen ja kissoineen. olin sit 9v kun meille tuli koira ja vaikka itse muutin pois kotoa, niin koirasta aika jätti vasta kun olin 23v. kun olin opiskelemassa muualla niin silloisen poikaystävän kissa synnytti mun tyynylle ja pidin yhden pennuista joka sit muuttojen yhteydessä muutti mun vanhemmille ja on nyt hyvinvoiva 7v rontti :) porukoilla ja mun siskolla on parivuotiaat koirat ja alko niin ahdistaan se oman kodin koirattomuus et oli kerrassaan pakko hankkia tuollainen pieni sylikoira josta olen haaveillut koko ikäni :heart:
 
pakko nostaa tää kun tänäänkin tuli sellanen onnen tunne kun tulin töistä väsyneenä kotiin ja pirpana oli heti vastassa korvat höröllä ja hyppäs syliin :heart:

ennen mua ahdisti hirveesti illat kun mies ei ollut kotona, mut nyt voisin "päästää" sen vaikka viikoks reissuun, niin paljon seuraa ja turvaa tosta koirasta on -pienestä iästään huolimatta :)
 

Yhteistyössä