Miten pitkään kannattaa yrittää lasten takia?

[Ahdistaa koko avioliitto]

Aiemmin hyvä suhde on muuttunut ihan toiseksi. Ongelmat ovat kestäneet jo monta vuotta, vain jossain vaiheessa hetkellisesti korjaantuivat vähän. Elämässä on ollut muitakin ongelmia, jotka vaikuttavat varmasti myös. Mutta suhteessa on tosi paljon riitoja, toisen sättimistä, ikäviä puheita. Läheisyyttä ei juurikaan ole. Seksiä tosin on, mutta ei niinkään siksi, että haluaisi sitä toista, vaan seksin vuoksi - ja seksi kyllä toimii, joten miksi ei sitä harrastaisi. Mitään ei kuitenkaan tehdä yhdessä (mies ei innostu mistään mitä ehdotan) - ei ole yhteisiä harrastuksia, yhteistä tekemistä, iltaisin ollaan itsekseen joko tietokoneella tai telkkarin äärellä. Kumpikin on tehnyt asioita, joista toinen on loukkaantunut (ei kuitenkaan pettämistä).

Itse olen viime vuosina useaan kertaa ihastunut ja jopa rakastunut muihin ihmisiin, ja tuntuu että olen miehen kanssa vain lasten, avioliiton (tottumuksen) ja talon takia. Välillä olen niin onneton, että itken, kun kaipaan jotain toista ihmistä, tai kun yleensä toivon että elämäni olisi erilaista ja olisi onnellinen ja rakkaudentäytteinen parisuhde. Tuntuu että en vaan jaksa enää.

Pariterapiaa ei ole kokeiltu - mies ei halua. Olemme kyllä puhuneet tästä, mutta lähinnä siitä tulee riita. Tai sitten alamme puhua erosta.

Itselleni olisi ihan ok vaikka erotakin, mutta mietityttää ja epäilyttää kun on niin pienet lapset. Ja sitten, jos en löydäkään uutta ihmistä, niin jää sitten parisuhteen ainoa hyvä puoli eli toimiva seksikin pois.

 

["Tia"]

Minkä ikäiset lapset?
Meillä ainakin suhde parani kun lapset kasvoi isommiksi.
Jää enemmän aikaa toisillen ja suhde jotenkin vaan vahvistuu iän myötä.
Taloudellisesti voi olla haastavaa asua lasten kanssa, mut jos se ei ole este niin miksei....
Elämä on valintoja

 

["a.p."]

Lapset ovat 2 ja 6. Uskon, että pikkulapsiaikana suhde ei ole parhaimmillaan, mutta meillä on NIIN valtavaa sotaa ja pahaa oloa... takana on pitkä suhde, joka ehti kyllä vahvistua jo ennen lapsia, kun koimme ja teimme paljon yhdessä. Nyt vaan tuntuu, että mahtaakohan se olla tullut jo tiensä päähän. Jos ei olisi lapsia, olisimme jo eronneet, eli oikeastaan olemme yhdessä aika lailla noista syistä mitä kirjoitin. Ja elämä on valintoja, kyllä - en vaan itse tiedä, mikä olisi se hyvä valinta.

 

["Killi"]

Eroaminen tuo mukanaan uusia suruja. Lapsia on välillä kovakin ikävä, arjen pyörittäminen yksin on usein raskasta.
Uudelle mahdolliselle puolisolle lapset eivät automaattisesti ole tärkeitä, niinkin hyvin tosin voi käydä.
Punnitse asioita tarkkaan, älä luovuta helpolla. <3