Miten saa 3,5-vuotiaan lapsen lopettamaan äidin lyömisen?

[samoin]

Sellainen ärähdys, jos lapsi yrittää lyödä, että toista kertaa ei yritä!

 

[Näkökulmakysymys]

Sellainen ärähdys, jos lapsi yrittää lyödä, että toista kertaa ei yritä!

Yritin tuota joskus oman lapseni kanssa. Olen suuttuessani aika pelottava akka, mutta niin vain kaksivuotias karjaisi samalla mitalla takaisin ja jäi tuijottamaan silmiin. Edelleenkin kyseinen lapsi on pelottomin tuntemani ihminen, enä osaa nähdä sitä pelkästään huonona asiana.

Olisin aika varovainen neuvomaan, koska jokainen lapsi on yksilö, ja on vain löydettävä ne omat toimivat jutut. Mutta meillä auttoi aika, vanhempien tyyneys, tunteiden sanoittaminen, lempilelujen menettäminen, sekä ennen kaikkea se, että lyömisestä seurasi aina vakava keskustelu ja anteeksipyyntö.

 

[Nyrkki]

Yritin tuota joskus oman lapseni kanssa. Olen suuttuessani aika pelottava akka, mutta niin vain kaksivuotias karjaisi samalla mitalla takaisin ja jäi tuijottamaan silmiin. Edelleenkin kyseinen lapsi on pelottomin tuntemani ihminen, enä osaa nähdä sitä pelkästään huonona asiana.

Olisin aika varovainen neuvomaan, koska jokainen lapsi on yksilö, ja on vain löydettävä ne omat toimivat jutut. Mutta meillä auttoi aika, vanhempien tyyneys, tunteiden sanoittaminen, lempilelujen menettäminen, sekä ennen kaikkea se, että lyömisestä seurasi aina vakava keskustelu ja anteeksipyyntö.

No niinhän se on että jos joku on löytänyt hyvän keinon kasvattaa omaa lastaan niin luulee että se sitten toimii kaikkien kohdalla. Ymmärrystä ei enää löydy muunlaisia lapsia kohtaan kun itse kokee olevansa ihan guru kasvatuksessa, kas onhan omat lapset niiiiin hyvin käyttäytyviä.
Kyllä minuakin harmittaa että lapseni ei osaa vielä keskittyä olemaan ihmisiksi, mutta minulle on aivan turha tulla sanomaan että se johtuu kasvatuksen puutteesta. Kasvatan lastani melko kovalla kädellä ja jatkuvasti. En anna yhdenkään tilaisuuden mennä ohi jos voin oikaista lapsen toimintaa. Muistan toki kehuakin jos on syytä ja usein on. Ympärillä olevat tutut ja ystävät ovat sitä mieltä että keinoni ovat liian kovat ja että kuri on liian kova. Silti pojan käytös on aivan ala-arvoista kun sille päälle sattuu.
Olen vaan tullut siihen tulokseen että jokaisella perheellä on oma tiensä kulkea, muut ei voi tietää mikä on parasta.

 

[Näkökulmakysymys]

No niinhän se on että jos joku on löytänyt hyvän keinon kasvattaa omaa lastaan niin luulee että se sitten toimii kaikkien kohdalla. Ymmärrystä ei enää löydy muunlaisia lapsia kohtaan kun itse kokee olevansa ihan guru kasvatuksessa, kas onhan omat lapset niiiiin hyvin käyttäytyviä.
Kyllä minuakin harmittaa että lapseni ei osaa vielä keskittyä olemaan ihmisiksi, mutta minulle on aivan turha tulla sanomaan että se johtuu kasvatuksen puutteesta. Kasvatan lastani melko kovalla kädellä ja jatkuvasti. En anna yhdenkään tilaisuuden mennä ohi jos voin oikaista lapsen toimintaa. Muistan toki kehuakin jos on syytä ja usein on. Ympärillä olevat tutut ja ystävät ovat sitä mieltä että keinoni ovat liian kovat ja että kuri on liian kova. Silti pojan käytös on aivan ala-arvoista kun sille päälle sattuu.
Olen vaan tullut siihen tulokseen että jokaisella perheellä on oma tiensä kulkea, muut ei voi tietää mikä on parasta.

Mielestäni kova kuri on pääsääntöisesti hyvä asia. Mutta mielestäni vielä tärkeämpää näiden jukuripäisten lasten kanssa on kehuminen ja rakastaminen, silloinkin kun ei erityisempää syytä ole.

Kun lasta joutuu toistuvasti ojentamaan, alkaa se jossakin vaiheessa vaikuttaa lapsen minäkuvaan. Ja jos lapsi kokee itsensä arvottomaksi, on häneltä turha ainakaan odottaa hyvää käytöstä.

 

[Nyrkki]

Mielestäni kova kuri on pääsääntöisesti hyvä asia. Mutta mielestäni vielä tärkeämpää näiden jukuripäisten lasten kanssa on kehuminen ja rakastaminen, silloinkin kun ei erityisempää syytä ole.

Kun lasta joutuu toistuvasti ojentamaan, alkaa se jossakin vaiheessa vaikuttaa lapsen minäkuvaan. Ja jos lapsi kokee itsensä arvottomaksi, on häneltä turha ainakaan odottaa hyvää käytöstä.

Totta turiset.
Meillä poika nauttii suunnattomasti siitä kun häntä kehutaan. Äidin syli on kovin mieluinen paikka ja sylittelyyn riittää aina aikaa vaikka olisi miten kiire päivä. Illalla on omat hellittelyrutiinit nukkumaan mennessä.
Nyt on vaan kehittynyt ärsyttävä tapa pojalle: hokee jatkuvasti että "äiti mä tykkään susta". Vaatii sitten tietysti vastaamaan samalla tavalla. Kyse ei ole siitä etteikö kuulisi tarpeeksi sitä että hänestä tykätään vaan siitä on tullut hokema, hokee sitä satoja kertoja päivässä. Kai sekin menee ohi...

 

["sinead"]

Tässä keskustelussa on lähdetty vähän turhaan väittelyraiteille kun on selkeästi kahdentyyppiset lyömisetkin kyseessä: Toiset lätkäisevät äitiään uhmakas ilme päällä ja suorastaan odottavat että vetääkö vanhempi rajaa. Toiset lapset taas saavat silmittömiä "riivattu" kohtauksia joissa mätkivät, raapivat, kirkuvat ja uhmaavat koko ympäristöä ollen uhka itselleenkin. Näihin kuuluu usein aistiyliherkkyys, yliväsymys, sairaudet jne.

Ensimmäisessä tapauksessa TODELLAKIN vedetään raja, ärjäistään tiukasti että NOIN EI TEHDÄ. Jos lapsi jatkaa ilmeilyään ja käyttäytymistä, otetaan käyttöön seuraukset (jäähyt jne.). Sitten keskustellaan kunnes asia on mennyt nuppiin.

Toisessa tapauksessa holding on pakollinen - vanhemman vastuulla on ettei lapsi satuta itseään eikä muita. Silloin on turha keskustella, silloin ollaan läsnä ja pidetään kiinni niin kauan kun hallitsematon kohtaus menee ohi. Sen jälkeen voidaan jutella.

NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

 

[nyrkki]

[QUOTE="sinead";30196835]Tässä keskustelussa on lähdetty vähän turhaan väittelyraiteille kun on selkeästi kahdentyyppiset lyömisetkin kyseessä: Toiset lätkäisevät äitiään uhmakas ilme päällä ja suorastaan odottavat että vetääkö vanhempi rajaa. Toiset lapset taas saavat silmittömiä "riivattu" kohtauksia joissa mätkivät, raapivat, kirkuvat ja uhmaavat koko ympäristöä ollen uhka itselleenkin. Näihin kuuluu usein aistiyliherkkyys, yliväsymys, sairaudet jne.

Ensimmäisessä tapauksessa TODELLAKIN vedetään raja, ärjäistään tiukasti että NOIN EI TEHDÄ. Jos lapsi jatkaa ilmeilyään ja käyttäytymistä, otetaan käyttöön seuraukset (jäähyt jne.). Sitten keskustellaan kunnes asia on mennyt nuppiin.

Toisessa tapauksessa holding on pakollinen - vanhemman vastuulla on ettei lapsi satuta itseään eikä muita. Silloin on turha keskustella, silloin ollaan läsnä ja pidetään kiinni niin kauan kun hallitsematon kohtaus menee ohi. Sen jälkeen voidaan jutella.

NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.[/QUOTE]

Olet aivan oikeassa.
Meidän erityispoika ei ole koskaan saanut varsinaisia raivokohtauksia, edes pienenä kun oli pahat uhmat. Hyysteerisesti on kyllä saattanut huutaa ja itkeä kun ei ole saanut tahtoaan läpi, jästipää kun on.
Tämä nykyinen ongelma, lyöminen, töniminen (mitä siis oli jo aivan pienenä mutta on nyt pahentunut ja kehittynyt todella ikäväksi oireeksi) ja uhmakas käytös on juurikin sellaista mikä minusta pitää kitkeä tiukalla ja periksiantamattomalla kasvatuksella ja kovalla kurilla. On vaan hämmästyttävää miten asia ei ole näiden kaikkien vuosien aikana mennyt perille. Nyt on minusta viimeinen hetki saada asia hoidettua ja toivoa että ongelma ei taas uusi myöhemmin, kuten tähän asti.

Yksi asia mikä on pojalta täysin kielletty nyt on vääränlaisten piirrettyjen katseleminen. Nuo kaikenlaiset perinteiset jenkkipiirretyt missä hahmot mätkivät toisiaan ja yrittävät saada toisensa hengiltä on aivan vihonviimeistä viihdettä meidän pojalle. Angry Birds pelit ja videoklipit menee samaan kategoriaan. Poika pitää ihmeellistä ääntä ja viittoilee käsillään ja mätkii milloin mitäkin. Kertoo sitten mistä piirretystä/pelistä kohtaus oli :/
Nyt katsotaan korkeintaan Puuha-Peteä ja Pate postimiestä ja muita vastaavia, ei mitään missä olisi jotakin väkivaltaan viittaavaakaan.