K
kävijä harmaana
Vieras
Ja hei oikeesti haluisin ihan asiallista keskustelua, koska IRL en voi kenellekkään kertoa tästä.
Tilanne on tämmöinen: Aloimme seurustelemaan kesän alussa ja mentiin vauhdilla eteenpäin, muutettiin melko pian yhteen (oltaisko oltu pariakaan kk yhdessä ennen sitä)
Noin kahden kk:n yhdessä olon jälkeen mies jäi kiinni, että oli hakenut puhelinseksiseuraa ja väitti että kukaan ei ollut soittanut. Itku silmässä pyyteli anteeksi ja minä, joka yleensä olen helvetin ehdoton pettämisen suhteen, annoin anteeksi, koska rakastan häntä todella paljon.
Pari viikkoa tämän jälkeen ja 3 päivää kihloihin menomme jälkeen sama toistui ja edelleenkään kukaan ei ollut muka soittanut. Ja edelleen annoin anteeksi samasta syystä.
Nyt sitten kävi niin, että tulin raskaaksi tälle miehelle ja jostain kumman syystä, kun rupesin oikeen tivaamaan, niin olihan prkl sentään, molemmilla kerroilla joku soittanut. Tosin toisella kerralla mukamas oli katkaissut kesken kaiken puhelun (juu, kiitos sehän helpottaa ihan hirveesti mun oloa :/ )
Voitte kuvitella sitä raivon määrää mikä mun sisällä on ja tunnen oikeesti itseni helvetin tyhmäksi.
Te joita on petetty ja olette jatkaneet kertokaa vinkkejä miten tästä pääsee yli, vai pääseekö mitenkään?? Mulla on itsetunto ihan pakkasen puolella ja koen etten ole riittävä miehelle...