Mulla oikeasti leviää pää- mikä avuksi?????

["Onneton"]

Moni varmaan muistaa minut,olen edelleen se idiootti joka osti miehensä kanssa appivanhempien talon. Jouduin siis kaikintavoin kiusatuksi,elämä on todella rajoitettua ja näin on mennyt nyt jo 2 vuotta.
En jaksa enää. Kilahdan ihan pienestä,enkä osaa enää rauhoittua.

Tässä olisi enää 2 kk sellaista akuuttia helvettipaska-aikaa, sitten päästään fyysisesti ihmisistä eroon. Mutta mulla kilisee oikeasti päässä,en jaksa
Taas lähti tilanne niin pienestä liikkeelle, kun että eilen tyhjensin erään rakennuksen seinustan meidän tavaroista jotka olivat siinä talven säilössä. Olisin siis maalaillut ja tehnyt pikku remontin.
Tänään samaan paikkaan oli tullut sitten lisää tavaraa,eli jäi remontit tekemättä,kun en voi koskea heidän tavaroihinsa (enkä edes jaksa,isoa tavaraa..).Eli kertaalleen heidän tavaroistaan tyhjennetty, ja saatiin omaa tilalle. Kun omat siirsin pois niin taas siinä on tavaraa...
Me ei ikinä koskaan päästä eroon noista tavaroista, tää on ihan sairasta. En jaksa enää. Tämä on nyt monen asian summa, kaikki on kasaantunut.

Yritän olla mahd.paljon poissa kotoa mutta lasten takia on pakko olla täällä. olen alkanut keksiä muuta tekemistä kuin kotona olemista, rahan takia tämä on hankalaa.

Mitä hemmettiä teen ennen kuin kilahdan lopullisesti? Ottaisko rakastajan ja alkais elää villiä elämää viikonloppuisin (ja mietin tätä ihan vakavissani,tarvitsen nyt oikeasti jotain joka ei ole täällä kotona!)
Puhe ei auta,tässä on menossa tällainen väsytystaktiikka ja appivanhemmat meinasivat saada meidät eroamaan.Ovat nyt puhuneet koko suvun minua vastaan.

mies ei auta.

 

[vaavi9.7.]

Voi ei... Voimia sinne.. Eihän se avioliitto koskaan niin helppoa ole, mutta appivanhempien kanssa majailu ei varmastikaan sitä ole.. Sinuna lähtisin jollekin tyttökaverille yöks niin saa muuta ajateltavaa. Ongelmahan on ilmeisesti miehen vanhemmat eikä itse mies. Miehet nääs on aina sellasia nysvyjä etteivät uskalla sanoa mitään vanhemmille.

 

["aapee"]

Mietin jo että saisinko jonkun lääkityksen,etten pimahda kokonaan.. Kun saisin vaan oman pääni nyt kuntoon niin jaksaisin tämän pari kuukautta,silloin helpottaa edes vähän! Tuntuu vaan että koko elämä on kiinni nyt tästä, kun olen yrittäjä ja asiakkaat käyvät kotona + ei ole kivaa vahtia eläimiä ja lapsia kokoa ajan,etteivät hajota itseään noihin romuihin.

Huoh, lasken päiviä...menee tämäkin kesä vaan murehtiessa ja itkiessä. Parempaa aikaa odotellessa..Olisi niin kivaa kun saisi laittaa oman pihan kuntoon ja olla aivan rauhassa.

 

[Sanon suoraan]

Jos asia on ihan noin niikuin sanot eikä mikään tunnu auttavan, sanoisin miehelle suoraan että joko minä tai he ja lähtisin lasten kanssa vähäksi aikaa johonkin kunnes mies tulisi järkiinsä ja puhuisi vanhemmilleen tai kunnes appivanhemmat tajuaisi että häiritsee elämäänne.

Sori jos olen liian tyly mutta tuollaista elämää on ahdistavaa elää...

 

[ei voi unohtaa]

mahtoivatko nuo tietää että aiot maalata sen seinän? Ei silti, kun muistelee niin samapa tuo tiesivätkö, olisivat silti laittaneet tavaransa siihen. Mutta tietysti oma pääsi on leviämässä jos laitat asian heidän viakseen sittenkin jos eivät tienneet.

Oletko ottanut huomioon, että kun aikaraja alkaa häämöttää, niin sun paha olo alkaa vyöryä yli äyräiden koska olet alkanut odottaa helpotusta. Se on ihan normaalia. Mutta onko se aikaraja siirtynyt taas hiukan kauemmas?