Mulla on takana todella rankka elämä, joka vaikuttaa nykyiseen suhteeseeni. Mitä mun kannattaisi tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Hiiri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Hiiri"

Vieras
Tarkoitukseni ei ole valittaa, eikä kerätä sääliä. Mulle on annettu elettäväksi tämä elämä tällaisenaan ja olen loppujen lopuksi onnellinen, että olen olen juuri minä.
Mun lapsuudenkoti oli ulospäin oikea unelma ja ihmisillä on varmaan edelleen sellainen kuva, että minä ja veljeni olemme saaneet kasvaa oikeassa lintukodossa.
Isäni suuttui herkästi ja huusi usein. Isä saattoi päästää suustaan kiukkuisena ihan mitä vaan.
Äidille en koskaan riittänyt, vaan hän päivittäin vertaili mua muihin ja manipuloi minua. Edelleen äitini puuttuu ihan sairaalla tavalla elämääni. Lapsuudenkodista opin sen, että olen aina muita huonompi, liian lihava ja mä teen pelkkiä virheitä. Syy oli aina minussa. Vaikka muut olisivat tehneet mulle mitä, niin syy oli mun.
Elin sairaaloisen mustasukkaisen narsistin kanssa, joka ulospäin unelmavävy. Vanhemmilleni on aina ollut tärkeintä maailmassa se, mitä joku muu ajattelee ja miltä näyttää muiden silmissä. Mieheni olikin rikkaan perheen komea urheilijanuorukainen, joka valmistui ekonomiksi. Muille hän oli hiljainen, kohtelias, työteliäs ja ehkä hieman arka. Kotona jotain ihan muuta.
Muistan päivän, jolloin olin joutunut omassa kodissani oman mieheni raiskaamaksi ja hän oli tahallisesti rikkonut mun kalliin merkkilaukun, johon olin säästänyt. Lähdin ulos ja itkin ja huusin ja ajattelin, että jonkun on pakko auttaa mua. Halusin vain, että joku olisi halannut mua ja sanonut, että kyllä se siitä. Annoin pari päivää tilanteen tasaantua ja lopulta ajattelin, että ehkä äiti kuitenkin haluaa sisimmässään kuunnella mua, koska on mun äiti. Pyysin äidin mun kanssa lenkille ja aloin varovasti juttelemaan. Kerroin että mun täytyy joka päivä näyttää miehelle autosta kilometrit, että voi seurata, että todella liikun missä sanon. Teen vuorotyötä ja mun piti viikonloppuvuoroissa ottaa aina kuvia työpaikalta, että mies uskoi, että olen töissä. Äitini mielestä mä olin kuulemma itse antanut varmasti aihetta ja en saisi syyttää miestäni.
Lukuisten seksuaalisten välivaltojen yms jälkeen sian voimia erota. Äitini mielestä tein elämäni virheen ja hän ei kuulemma koskaan aio hyväksyä jos tuon uuden miehen näytille. Menetin kuulemma komean pankkiirin ja olen tyhmä.
Lisäksi mua on koulukiusattu koko peruskoulun ajan.

No tämä alustus, että ymmärrätte mitä ajan nyt takaa.
Tapasin ihanan miehen 1,5v sitten. Vähän yli vuosi ollaan seurusteltu. Rakastan miestä ja hän on mulle tärkeä ja tekisin melkein mitä vaan hänen puolestaan. Mä todella haluan olla tässä suhteessa.
Ongelma on se, että olen kovin epävarma itsestäni. En siis pysty uskomaan, että mua kukaan rakastaisi oikeasti. Olen ihan varma, että mies löytää vielä paremman. Lähinnä mietin, että miksi ihmeessä hän edes on "tällaisen" kanssa.
Mä siis elän koko ajan siinä pelossa, että on vain ajan kysymys koska tämä loppuu.
Mies tietää jotain menneisyydestäni, mutta ei paljon.
 
Ootko käyny puhumassa kellekään (psykologille tms) sun äitisuhteesta? Noi on tosi vaikeita asioita, enkä usko että kukaan täällä palstalla pystyy sua auttamaan, tartteisit ammattiapua. Voimia sulle!
 
Kerro miehelle kaikki.

Myös mun ensimmäinen avomies oli narsisti. Kahdeksan vuotta kestin ja sitten lähdin, rikottuna. Tämän suhteen jälkeen tulin raiskatuksi erään tuttavan toimesta. Nykyiselle avopuolisolleni ja lasteni isälle olen kertonut nämä kaikki. Näin ollen hän tietää, miksi saatan joihinkin asioihin reagoida erittäin voimakkaasti. Ja seksin aikana hän ei saa missään tapauksessa ottaa mua niskasta kiinni, silloin iskee pakokauhu.
Mies on tehnyt hyvin selväksi, että olen mitä ihanin puoliso hänelle ja äiti lapsillemme. Kyllä mä alan olemaan aika ehjä jo.
 
[QUOTE="Hiiri";30432386]Ongelma on se, että olen kovin epävarma itsestäni...

Mies tietää jotain menneisyydestäni, mutta ei paljon.[/QUOTE]

Itsetuntoa on mahdollista kehittää. Ehkä yrittäisin hankkia itselleni keskusteluapua ammattilaiselta menneisyyden taakkojen käsittelyyn.

Salailu sinänsä mielestäni ei tee hyvää suhteelle, toisin kumppania ei mielestäni ole syytä käytää terapeuttina jolle purkaa kaikki ongelmat.
 
Olen kertonut jotain miehelleni
miehelleni. Vaikka hän on maailman kultaisin ihminen niin tunnepuolella aika juro. Ei siis oikein osaa sanoa mitään takaisin, vaan on hiljaa ja kuuntelee ja kun lopetan niin on hetken hiljaa ja vaihtaa puheenaihetta.
Mulle taas olisi jotenkin tärkeää tietää mitä ajatuksia toisessa heräsi.

Olen käynyt psykologilla.
 
[QUOTE="hiiri";30432427]Osittain pelkään siis myös sitä, että mies ei usko mua tai alkaa pitää mua jonain friikkinä tai reppanana.[/QUOTE]

Te ootte olleet yhdessä jo vuoden. Jos mies pitäis sua friikkinä tai reppanana ei hän ois sun kanssa edes alkanut olemaan.
Mies tietää jotain sun menneisyydestä ja on sun kanssa silti. Ei se lopunkaan kertominen miestä saa häviämään.
Mutta koita kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi, ettet käytä miestä psykologina.
 
[QUOTE="hiiri";30432416]Mulle taas olisi jotenkin tärkeää tietää mitä ajatuksia toisessa heräsi.[/QUOTE]

Ehkä silloin kannattaa unohtaa juro kumppani joka ei osaa tai halua puhua tunteistaan. Ehkä hän ilmaisee tunteensa muuten tai sitten ei.
 
.."..mitä mun kannattaisi tehdä?"

Päästää menneisyydestäsi irti :hug:.

Helpommin sanottu kuin tehty, sillä ainahan se sua mukanasi seuraa, mutta. Käy edelleen psykologilla asiasta puhumassa, jotta saat tehtyä menneisyytesi kanssa rauhan ja pisteen. Sä et voi elettyä elämääsi muuttaa mutta sä voit saavuttaa sisäisen rauhan asian kanssa, hyväksyä sen ja ymmärtää sen menneeksi - ja opetella elämään puhtaan taulun kanssa :).

Sullahan on itseasiassa asiat aikalailla mallillaan :). Et taaperra yksin vaan olet löytänyt rinnallesi jonkun jakamaan tätä eloasi. Älä kuitenkaan tee hänestä omaa psykologiasi, kuten V.ieras tuossa jo sanoikin, sillä sitä hän ei ole. Ja kerran olet puhunut asiasta miehen kanssa, niin - olet puhunut. Meistä jokainen käsittelee asioita eri tavalla, ei toisilla ole heti mitään mielipidettä muodostettavaksi - ja toisaalta, mitä hänen tulisi tuollaiseen vuodatukseen sanoa. Mitä sinä odotat häneltä itseltään? Onhan tuossa ulkopuoliselle sulattelemista mutta ei mikään mitä hän sanoo tai tekee saa sitä elettyä elämääsi muutettua tai pois - itsestäsi sen asian käsittely ja hyväksyntä lähtee. Mies on sinut tuollaisenaan jo hyväksynyt, joten - nauti siitä ja hänestä :)!

Jokaisella meillä on ne omat menneisyyden "ristinsä" mutta ei niissä kannata jäädä makaamaan vaan mielummin kannattaa suunnata ajatukset eteenpäin menoon ja siihen, että elämä on hyvin nyt.

Keskity siis siihen, että - eilinen on elettyä, nyt on tässä ja tämä hetki. Suuntaa kiinnostuksen kohteesi teihin kahteen ja nauti jokaisesta hetkestä, mitä elämä sinulle tuo. Pää pystyyn :)!
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun koet olevasi turvassa myös vanhat tunteesi purkautuvat ulos voimakkaina. Et ole saanut niitä ennen kokea ja käsitellä riittävästi niin kuin nyt. Ja näin pitääkin tapahtua.

Vaikka tunteet ovat vaikeita, tulee olo ettei kestä niitä tai koet niiden vaikuttavan nykyiseen suhteeseesi, niin uskallan väittää että pahin on takana. Se, että tiedostat itsetunto-ongelmasi on oire eheytymisestä kuin vain koettaisit juosta karkuun heikkouksiasi. Vahvuutta ja voimaa on juuri se, että näkee heikkoutensa ja tietää mistä haavoittuu eniten.

Harmi, ettei miehesi osaa puhua kanssasi. Mutta toisaalta voitko kuitenkin paremmin hänenlaisensa juron, mutta vakaan miehen kanssa? Kun miettii millaista elämäsi on ollut. Ihmiset ovat pompottaneet sinua miten sattuu, loukaten henkisesti ja fyysisesti, mutta nyt tiedät, että voit olla kotonasi rauhassa ja elämäsi on turvallista.

Ihminen on loppujen lopuksi yksin, vaikka pääsisikin jakamaan vaikeat asiat hyvän kuuntelijan kanssa. Pahimmat kivut ja tuskat tulevat, mutta ne myös menevät ohitse. Jos ajattelet elämääsi kokonaisuuteni olettaisin, että olet nyt menossa vain hyvää kohden :)

Auttaako kirjoittaminen?
 
Kiitos viesteistä.

Kirjoittaminen auttaa kyllä yleensä jäsentämään omia ajatuksia. Puhuminen on mulle loppujen lopuksi aika vaikeaa. Lapsuudessa opin, että puhua ei saa ja jos puhui niin siitä syyllistettiin.

Käyn terapiassa edelleen. Olen joskus tämän ohi mennen sanonut miehelleni, mutta en tiedä tajuaako hän että käyn edelleen.
 

Similar threads

Yhteistyössä